Ihmettelen muutamia juttuja joidenkin nykypäivän miesten pukeutumisessa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tarkoitatko, että naiset tulisi valjastaa jonkinlaisiksi synnytyskoneiksi - väkisin, jos ei vapaaehtoisesti suostu?
Tarkoitin, että molemmilla sukupuolilla on velvollisuus puolustaa kotimaataan. Tarjosin kuitenkin nuorille naisille mahdollisuuden suorittaa tuo velvollisuus toisessa muodossa - uuden kansalaisen synnyttämällä.
Naiset eivät ymmärrä olevansa nykyisin etuoikeutetussa asemassa. Miehet valjastetaan tappokoneiksi (varusmiespalvelu), samaan aikaan naiset opiskelevat tai tekevät työtä. Itänaapurimme pitää huolen siitä, ettei tuosta miesten velvollisuudesta voida luopua.
Kuulostaa Handmaid's Talen Gileadilta tuo. Mutta sellaisesta yhteiskunnassa ompunsiemen taitaakin haaveilla. Siellä naiset on alistettu miesten orjiksi ja synnytyskoneiksi.
Itse olen onneksi löytänyt rinnalleni miehen, joka ei koe tarpeelliseksi pönkittää omaa itsetuntoaan painamalla muita alas.
Onko tasa-arvo alas painamista? Siltä voi tietenkin tuntua, jos on tottunut olemaan korkeammalla.
Ihanko oikeasti omenan mielestä raiskaus on hyväksyttävää? Huhhuh.
Olipa villiä mielikuvituksen laukkaa...:rolleyes:
 
Tarkoitin, että molemmilla sukupuolilla on velvollisuus puolustaa kotimaataan. Tarjosin kuitenkin nuorille naisille mahdollisuuden suorittaa tuo velvollisuus toisessa muodossa - uuden kansalaisen synnyttämällä.
Naiset eivät ymmärrä olevansa nykyisin etuoikeutetussa asemassa. Miehet valjastetaan tappokoneiksi (varusmiespalvelu), samaan aikaan naiset opiskelevat tai tekevät työtä. Itänaapurimme pitää huolen siitä, ettei tuosta miesten velvollisuudesta voida luopua.

Onko tasa-arvo alas painamista? Siltä voi tietenkin tuntua, jos on tottunut olemaan korkeammalla.

Olipa villiä mielikuvituksen laukkaa...
Sukupuolia on rajaton määrä.
 
Sukupuolia on rajaton määrä.
Huomaat varmaan tuohon LGBTQIA+ fraasiin sisältyvän parodian suomen kielellä. Sukupuoli, on siis kaksi puolta.

Ihminen on nisäkäs muiden nisäkkäiden joukossa, ei minkään queer-jumalan luomus. Onko naudoillakin rajaton määrä sukupuolia? Mitkä niistä sopivat lypsettäviksi?
 
  • Tykkää
Reactions: Setis.
Tämä oli kuitenkin alusasuketju. Tässä transnaisille (eli itsensä naiseksi tunteville miehille) tehdyt alushousut. Liioiteltu kamelinvarvas peittää todellisuuden.
519clWUTOJL._AC_SX569_.jpg
 
  • Haha
Reactions: Setis.
Olen noin 40 vuotias mies ja käyttänyt miesten stringejä yli 20 vuotta. Avokkini tykkää kun käytän niitä. Innoissaan aina katsomassa mitkä minulla on jalassa.
Olen myös ulkomailla ottanut aurinkoa stringeissä yhdessä avokkini kanssa.

Kropan tietenkin pitää olla kunnossa että näyttää järkevältä.
 
Annie sanoi juuri että ”it’s gay people who wear strings”.

Kroppani on erinomaisessa kunnossa, muttei ole koskaan tullut mieleenkään pukea moisia. Jokuhan tuota kysyi minulta täällä aiemmin, että käytänkö? 😆
 
Ymmärrän, että baletissa miehet joutuvat käyttämään sellaisia, mutta ei ne tanssijat muuten niitä käytäkään kuin esityksissä.

Bokserit on parhaat. Stringit ovat strippaajiallakin sellainen huumori juttu että naurattaa, mutta jos silmiä miettii joko ilman tai bokserit.
 
On tosiaan hyvä erotella kaksi asiaa.

1. Kaikki pukeutuu, miten tykkää eikä haittaa muita... noin niinku yleisesti ottaen
2. Miehillä stringit eivät aiheuta mitään positiivisia tuntemuksia 99 prosentilla naisista, mutta mitä väliä.
 
Yhteistyössä