T
totta
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Alkuperäinen kirjoittaja totta:mä olin tuossa tilanteessa ja nyt oon siinä tilanteessa etten tältä kaikelta jaksa edes huolehtia noita lapsia, oon niin uupunu.
eli aiemmin oli niin että lapsi/lapset kaikessa, parisuhde jäi väkisinkin jalkoihin kun kämpän piti kiiltää ja lapset hoitaa täydellisesti. ja olemme "tukiverkoton" perhe.
nyt sitten en taho jaksaa mitään enää. yritän tästä nousta jaloilleni vielä, eiköhän se joskus.
täällä vähän sama tilanne. Ensimmäiset 6 vuotta äitiyttä meni niin, että omaa aikaa ei ollut käytännössä ollenkaan, vain lapsia/palkkatyötä. (äitiyspalstoilla en käynyt enkä tiennyt olemassakaan). Mummot asuvat tuhansien/satojen kilometiren päässä, ei siis mitään apua.
Nyt viimeisen vuoden aikana en ole saanut oikeastaan mitään aikaiseksi, en jaksa oikein hoitaa lapsia enkä kotia. Yritän ja yritän mutta olen suurimman osan aikaa ärea ja stressaantunut ja hidas.
voikohan tästä nousta enää koskaan? Roosa meriläinen kirjoittaa yhdessä kolumnissaan, että uupumus "pilaa" ihmisen, koskaan ei enää tule samaa suorittavaa ihmistä kerran uupuneesta.
sitä oon minäkin miettinyt, kun tuntuu että joku päivä se taas luonnistuu tämä elämä ja toisena päivänä ei. kateellisena katson kun äidit menevät puistoihin lapsinensa ja isätkin, tuntuu etten mä jaksa kohta mitään. en voi mennä aamulla ulos, ku kämppä on niin likanen, pitää siivota. sitte kuitenkaan en ehi siivota. jotenkin täys oravanpyörä. meillä ei ole edes kavereita, jotka kävis kylässä ja jonka luona vois käydä. eli ei tarvi edes sen vuoksi siivota, että joku tulis kylään ja näkis