tuntuu oudolta lukee noit teidän viestejä...maristaan elatuksista ja tapaamisista ja kaikesta sellesesta..ei se mitään.Meillä oli ihan sama tilanne..
ltii onnellisina yhessä,synty poika ,tuli vaikeuksia,aloin oottaan toista lasta ja kun olin kolmannella kuulla raskaana muutin pois isän luota lapsen kanssa.Meillä vikaan meni siinä et oltiin kummatki väsyjä,minä arkeen ja mies nukku kun tuli töistä yleensä siihen kun sain pojan nukkumaan tai sitte aamuun melkeen joka päivä..Oli viikon loppusin joskus parempiakin päiviä,oltii yhes,oli kivaa,ei riidelty jne...Kun asuin pojan kanssa yksin mies kävi viikottain kattomas pojua ja makso elatuksen millon makso..Me oltiin välillä yhessä ja taas erottiin ja riideltiin ja taas sovittiin jne..Mies oli toisenkin pojan synnytyksessä mukana.Nyt n. vuos sitte miehellä todettiin syöpä.Tämän vuoden huhtikuussa hän kuoli.Kerkesimme viettämään sairaalassa ikimuistoisia hetkiä,mm.vaatimattoman mutta sitäkin ihanamman vihkimis tilaisuuden.Eilen vietimme isänpäivää poikien kanssa haudalla käyden ja vaarien seurassa...Olen monesti miettinyt että miksi elämä on näin epäoikeudenmukaista,miksi sitä ei vain sinnittele eteenpäin ja puhu ja ota selvää asioista.Miksi minäkin en silloin tiennyt että miehelläni oli syöpä ja hän siksi oli niin väsynyt ja kaikkea.Miksi niin ihana isä vietiin pois lapsilta,miksi hänen aika oli nyt mennä kun pojat ovat vasta pieniä.Miksi aikanaan ei tehnyt asioita toisin...???Tuntuu pahalta..Mutta olen koittanut selvitä ihanien lasteni kanssa,ja ihan hyvin olen pärjännytkin.Pojat ovat nyt 2v7kk ja 1v4kk,vilkkaita silmäteriäni..ois tosi kiva saada kommenttia ja vaikka jutella jos jollakin on samanlaisia kokemuksia,jos joku on menettänyt lapsiltaan isän tai äidin joka täällä palstoilla liikkuu.....