Isän alkoholismi!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Olivia
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

Olivia

Vieras
Miten se voi vielä näin aikuisenakin sattua näin kun huomaa että edelleen vaan viina on tärkeämpää omalle isälle kuin omat lapset? Tai lapsenlapset? En edes jaksa kirjottaa koko tarinaa, mut pienenäkin isä saattoi lähteä ryyppyreissulle kun äiti oli yötöissä ja jätti mut ja veljen kaksin kotiin. Asutaan nyt kaukana toisistamme eikä nähdä usein ja aina puhelimessa valittaa ettei näe kun mun poika nyt 1v kasvaa ja kehittyy mut sit kun pitäis tulla käymään niin pullo vie voiton. Nytkin piti tulla auttamaan kun mies menee pieneen leikkaukseen ja vaatii lepoa mut sieltä taas soitteli kännissä et tulee sinä ja sinä päivänä sit. Mä sanoin ettei tartte tulla ollenkaan kun ei kerran pysy korkki kiinni edes meidän takia. Pysyköön helvetti kaukana meistä tästä lähin, nyt riitti. Kiitti ku sain purkaa teille!
 
Kyllä se oman vanhemman alkoholismi on kova paikka vielä aikuisenakin.
on vaikeaa ymmärtää miksi itse tai edes lapsenlapset eivät ola tarpeeksi hyvä syy olla juomatta.

Oma isäni,jolla onneksi oli viimeisen vuoden aikana selviäkin kausia,kuoli muutama viikko sitten.
Onneksi lapsille jäi kiva muisto kun oli tosiaan sen verran selvänä että voitiin välillä kyläillä.

Nyt kun hän on kuollut on asiaa tullut paljon pyöriteltyä päässä ja tajuan ettei hänkään olisi halunnut olla sellainen.
Hän ei vain osannut muuttua =(
 
joo. siis mun isä on kans alkkis vaikka yrittää kauheesti selitellä. nykyään kalja menee kaiken edelle. käydään hänen luonaan harvoin ja silloinkin siellä ollaan ihan krapulassa tai kännissä. lähti kerran kesällä mun huomaamatta lasten 4 ja 3 kanssa metsään kävelylle. ei muuten mut oli vittunihan kännissä. no mä ihan hädäss ja isän naisystävä vaan oli et "mihin ne sieltä eksyis" ai mettään vai??!!!!! ei se ottanu ees puhelinta mukaan mut kaljapullon muisti ottaa. mä inhoon juomista lasten nähden ite ihan vietävästi, en hyväksy sitä ollenkaan!!
 
meidän lapset ei edes tunnistaisi pappaansa, koska ei häntä koskaan näe. ei käy, eikä soittele. en myöskään minä.. minusta parempi näin, mutta välillä on tosi ikävä isää :( kaikesta huolimatta! en vain usko, että enään voi muuttua.
 
Alkoholismista ei tosiaan pääse eroon ellei itse halua ja sitä halua ei ole riittävästi. Vielä ku Suomessa, varsinkin miehillä, on aika korkee kynnys hakea apua siihen.

Meillä päin isäntä pääsi alkoholismistaan kun joutui sairaalahoitoon ja asuu siis ihan sairaalassa. Siellä ei voi juopotella yhtään ja pääsi näin eroon alkoholismistaan. Muuten olisi varmaan pikku hiljaa juonut itsensä hengiltä.

Inhottava ns. sairaushan se on.
 
Ymmärrän hyvin miltä susta tuntuu! Mun isä myös alkoholisti ja kyllä olen siitä saanut viime aikoina(kin) kärsiä. Nimittäin isä on välillä ollut jo niin huonossa kunnossa että on saanut pelätä milloin täytyy alkaa hautajaisia järjestää. Itse ei myönnä että olisi mitään ongelmaa, vaikka alkoholi kuuluu jokapäiväiseen elämään, kaljaa hakee heti aamusta:( Selvää hetkeä ei juuri näe. Vanhempani ovat (yllätys, yllätys) jo aikapäiviä sitten eronneet, ja minä olen ainoa joka on millään tavalla "vastuussa" isästä. Kurjaa sekin ettei lapseni voi tavata pappaansa, kun en halua että lapset joutuisivat pelottavaa humalaista näkemään:( Välillä tekisi mieli jättää isä oman onnensa nojaan ja lakata välittämästä, mut sitten taas sitä ajattelee että onhan se sentään mun isä. Kunpa se ymmärtäisi miten me tästä tilanteesta kärsitään ja suostuisi myöntämään alkoholismin ja hakeutumaan hoitoon ennen kuin on liian myöhäistä. Kai sitä alkoholistin lapset kantavat vastuuta, huolta ja häpeää vanhemmistaan loppuikänsä:(
 
Nyt ajattelen vaan että ajanko isän vaan syvempään kuiluun kun sanoin ettei tartte tulla kylään. Haluan vaan et ajattelis edes joskus mikä on tärkeetä ja jos edelleen jatkuu niin ei ainakaan me olla. Tiedän myös et on uhkaillut naisystäväänsä kännissä ja on aika aggressiivinen kännissä myös. Tekis mieli vaan antaa olla kun ei hänkään koskaan mun tukena ole ollut missään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Olivia:
Nyt ajattelen vaan että ajanko isän vaan syvempään kuiluun kun sanoin ettei tartte tulla kylään. Haluan vaan et ajattelis edes joskus mikä on tärkeetä ja jos edelleen jatkuu niin ei ainakaan me olla. Tiedän myös et on uhkaillut naisystäväänsä kännissä ja on aika aggressiivinen kännissä myös. Tekis mieli vaan antaa olla kun ei hänkään koskaan mun tukena ole ollut missään.

Älä mene tuohon lankaan. Alkoholisti keksii aina syyn juoda, ei sitä tarvitse läheisiltä olla ottavinaan. Itse en jaksaisi enää oikein pitää äitiini yhteyttä. TUntuu että hänkin teeskentelee välittämistä ensimmäistä lapsenlastaan kohtaan, mutta tosiasia on, ettei yleensä edes kysy tai ainakaan kuuntele meidän kuulumisia. Vuosikausia kestänyt lääkkeiden ja alkoholin käyttö vaikuttaa psyykeen paljonkin. Valehtelu ei ainakaan näy tuntuvan missään, ja se itsekeskeisyys on jotain ihan uskomatonta.
 
Kyllä ne tuntee siitä huonoa omaatuntoa, mutta eivät sitä ikinä sano. Mulla juo siis sekä isä, että äiti. ALkoholistit on siis pettureita. Niihin ei voi luottaa. Viinanhimo ja kemiallinen riippuvuus vaikuttaa varmasti osaltaan. Ite ihmettelen usein, että onko se viina aina tärkeämpi. Itseään ja lapsiaan ei kannata arvottaa vanhempien valintojen mukaan. Jos vanhempi valitsee viinan lapsensa sijaan, se ei tarkoita, että lapsessa olisi vikaa. Vaikka lapsi olisi kuinka hieno ja mahtava tyyppi, niin vanhemmat joisivat joka tapauksessa. Alkoholistit on siis sairaita ihmisiä. Itse olen vetänyt selkeän rajan. Kun vanhemmat huheltavat jossain kännissä, niin en noteeraa heitä mitenkään. Minä ja lapseni olemme tekemisissä heidän kanssaan vain silloin, kun ovat selviä.
 
ex mieheni on alkoholisti sai alkuvuodesta vakituisen työpaikan .Ilmoittivain että pääkoppa eienään kestä.Meillä on 7-lasta ja ne ovat nähneet viina krampit,eli alkoholiepilepsia.Olen auttanut häntä menemään aklinikalle ja muuallekin mutta mikään auta viina piru kun kutsuu niin silloin sitä mennääni ja lujaa.oksentelee pitkin pihoja ja ajaa autolla kaljoissaan olen käräyttänyt ainakin kolme kertaa.
 
Minä toimitin juuri erään läheisen katkaisuun. On juonut 17 vuotta, aloitti tissuttelijasta, määrät lisääntyneet vuosien myötä, nyt helvetti repesi, eikä pysty enää huolehtimaan mistään. Omien sanojen mukaan ainoat juomattomuusjaksot tuona aikana on ollet, kun on ollut raskaana. Nyt ensimmäistä kertaa katkaisussa. Lapset asuvat äidilläni nyt. Ovat nyt ainakin turvassa. Sossulaan olen tehnyt lastensuojeluilmoituksia muutamaan otteeseen, mutta eivät ole ryhtyneet mihinkään toimenpiteisiin, koska tämä äiti on pystynyt kuitenkin juomisesta huolimatta hoitamaan lapsensa. Entä ne psyykkiset vauriot, mitä äidin alkoholismi aiheuttaa? Pelottaa, mitä tästä tulee, nyt hänellä on kova tahtotila raitistua ja ottaa elämänsä hallintaan. Mutta olen huomannut, että on erittäin taitava valehtelemaan ja manipuloimaan ja keräämään sääliä. Jaksanko uskoa, että tämä ihminen vielä oikeasti parantuu sairaudestaan? Sitähän se on, sairautta, mutta jotenkin en osaa pistää kaikkea "sairauden" piikkiin, koska itse aiheutettuahan se on, eikö vain? Vaikka aina hänellä on ollut syytä juoda, yleensä se on jonkun toisen ihmisen vika... Tunteet heittelee, välillä on helpottunut olo, kun tuo ihminen on nyt hoidossa, välillä pelottaa, että tästä alkaa uudenlainen kierre (repsahtamiset). Miten noiden lastenkin käy... Eikö se ämmä saatana älyä, mitä tekee lapsilleen...

Kiitos ja anteeksi tämä purkautuminen, on ollut aika rankka viikko.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kohtalotoveri:
Ymmärrän hyvin miltä susta tuntuu! Mun isä myös alkoholisti ja kyllä olen siitä saanut viime aikoina(kin) kärsiä. Nimittäin isä on välillä ollut jo niin huonossa kunnossa että on saanut pelätä milloin täytyy alkaa hautajaisia järjestää. Itse ei myönnä että olisi mitään ongelmaa, vaikka alkoholi kuuluu jokapäiväiseen elämään, kaljaa hakee heti aamusta:( Selvää hetkeä ei juuri näe. Vanhempani ovat (yllätys, yllätys) jo aikapäiviä sitten eronneet, ja minä olen ainoa joka on millään tavalla "vastuussa" isästä. Kurjaa sekin ettei lapseni voi tavata pappaansa, kun en halua että lapset joutuisivat pelottavaa humalaista näkemään:( Välillä tekisi mieli jättää isä oman onnensa nojaan ja lakata välittämästä, mut sitten taas sitä ajattelee että onhan se sentään mun isä. Kunpa se ymmärtäisi miten me tästä tilanteesta kärsitään ja suostuisi myöntämään alkoholismin ja hakeutumaan hoitoon ennen kuin on liian myöhäistä. Kai sitä alkoholistin lapset kantavat vastuuta, huolta ja häpeää vanhemmistaan loppuikänsä:(

Mielestäni sellainen "isä", joka viinapullon takia ei ehdi ajatella lapsiaan ollenkaan, ei ole mikään isä.

 
Alkoholisti ei keksi syitä juoda, vaan sen on pakko juoda koska se on riippuvainen alkoholista. Ja se riippuvuus on paljon voimakkaampi kuin rakkaus lapsiin ja lapsenlapsiin. Mun isäni on kans juoppo, vasta yli 3 kymppisenä lakkasin huolehtimasta ja pahoittamasta mieltäni sen tyhjistä lupauksista. Paskaaks mä aikuisen ihmisen elämästä huolehdin, vaikka onkin sairas.
 
Mun isä sanoo et on juonut yhden siiderin ,mutta vaappuu ku mikäkin heinämies. ::(
Äidin ja siskon kanssa koitetaa sanoo et se lopttais nii se ei usko se vaa lähtee läppärin kans varastoon dokaa ja sit se mikä täs eniten ärsyttäää on se ku oon vasta 13 ja uskon et se kännikala kuolee näin lähi aikoina ja sit sekin on ikävää ku se valehtelee äiti on iltavuorossa kun äiti tulee kotiin nii isä on jo ihan kännissä lupailee aina aamusin et ene enenne mä juo ii i i ll illalla mut sit ku pelaa konetta 4h ja menee olohuoneesee ja kysyy isältä mitä oot juono y y y yhe yhe si si siiiiderin ja pää heiluu.. ja sit tekosyinä käytäää kamalaa lääkettä että l'ääke aiheuttaisi sen MITÄ PITÄISI TEHDÄ?
 
meidän lapset ei edes tunnistaisi pappaansa, koska ei häntä koskaan näe. ei käy, eikä soittele. en myöskään minä.. minusta parempi näin, mutta välillä on tosi ikävä isää :( kaikesta huolimatta! en vain usko, että enään voi muuttua.

Tuo on just ku omasta elämästä, plus surettaa kun oma isä ei edes muista nuorimmaiseni nimeä (kohta 2v)
 
itse olen 16 vuotias tyttö ja mulla on 11wee veli, ollaan kans monta vuotta jo joudu katsomaan ja kärsimään isän juomista. mä kärsin paniikkihöiriöstä isän takia, aina kun se soittaa pomppaa sydän kurkkuun ja hengitys salpaantuu. hän on monet kerrat jättänyt mut ja mun veljen kahdestaan kotiin kun äito on ollut jossain matkoilla, isältä tulee vaan aamulla puhelu että hän lähtee tallinnaan. siinähän sitten ollaan veljen kanssa kahdestaan suomessa.. sukulaiset asuu kaukana eivätkä kaverit tiedä isän ongelmasta.. en kehtaa kertoa.. välillä mä oon niin väsynyt tähän "äitinä" olemiseen että tekis mieli tappaa itsensä, ja sitä mä olen yrittänytkin.. otin muutama kuukausi sitten lääkkeiden yliannostuksen ja jouduin sairaalaan, isä ei edes halannut eikä pitänyt kädestä.. olin äitille sairaalassa sanonut että " hyvä että iskäkin näkee mut joskus tällasena, enkä mä aina sitä" isä on mulle jo melkein niinku kukatahansa mies, sillä vaan sattuu olemaan sama sukunimi kun mulla. itken melkein joka yö itseni uneen kun tulee vanha koti, ja muistot mieleen.. sillon kun oltiin vielä onnellinen perhe, ja lapset oli tärkeempiä kun viina.. tänäkin viikonloppuna meidän olis pitänyt mennä isän luo, perjantaiyönä tuli humalaiselta isältä puhelu että tulkaa joskus toiste.. se satutti mua kamalasti ja aiheutti taas paniikkikohtauksen, ja mä oon kuitenkin jo 16, ymmärrän asiat paremmin ja osaan käsitellä mun tuskan, mutta mites mun veli? se ei puhu koskaan tunteistaan, se ei itke, se vaan pelaa pleikkarillaan... oon monesti yrittänyt puhua sen kanssa että kertois tunteistaan, mutta se vaan sanoo että se ei välitä. mua käy niin paljon veli sääliks, isä soittelee humalassa sillekkin ja puhuu aina että sitten kun mennään sen luo niin voidaan ajaa moottorikelkalla ja mönkijällä.. sitä veli eo kuitenkaan pääse melkein koskaan tekemään kun isä on humalassa. meidän koirakin piti antaa pois, se oli veljelle kova paikka.. sillon se itki, koira oli sille melkein isän korvike... välillä tunnen itseni niin kamalaksi tyttäreksi, olen muutaman kerran joutunut soittamaan isälle poliisin kun on tullut tänne meille riehumaan.. se on sanonut mulle monesti että musta ei koskaan tule mitään enkä osaa mitään.. enkä ole kuulema enää hänen tytär jos lähden opiskelemaan turva-alaa.. ja siitä olen haaveillut koko ikäni että musta tulis joskus poliisi, pitäiskö mun siis toteuttaa oma unelma ja rikkoo isän kans välit vai unohtaa haaveet? oon niin kamalan väsynyt tähän juomiseen...
 
Minun isä on myös alkoholisti. Vanhempani erosivat kun olin 8 vuotias ja siitä lähtien isäni on ollut minulle hyvin etäinen. Toki olin lapsena viikonloppuisin isäni luona yökylässä mutta tunsin joka kerta turvattomuutta ja pelkoa. Tunnen yhä edelleen näitä tuntemuksia sillä puolisostani on tullut alkoholisti. Isäni tai äitini uudet puolisot eivät koskaan ole minua hyväksynyt. Nyt aikuisena (olen 26 vuotias) en enää tapaa isääni ollenkaan (äitini kanssa minulla on hyvin läheiset välit), aikaisemmin kävin hänen luonaan mutta harvoin. Syynä on hänen 'uusi' puoliso joka teki kaikkensa jotten minä olisi tervetullut heidän luokseen ja isäni on niin pelkuri että alistui tämän naisen tahtoon ja näin ollen isäni ja minun välit ovat kokonaan poikki. Isäni puoliso jauhoi minusta ja minun äidistäni paskaa ja minä puutuin asiaan, siitähän se soppa lähti. Harmi huomata miten vieras ämmä ja alkoholi menevät minun edelle, kyllä tämän 'uuden' (olleet yhdessä yli 10 vuotta) puolison aikuiset lapset sekä lapsenlapset saavat kyläillä heidän luonaan mutta en minä. Tämä sattuu minun pieneen sydämeen kyllä erittäin paljon. Ahdistaa joka päivä. Harmi että meitä rikkinäisiä alkoholistien lapsia on paljon ja lisää tulee. Niin väärin. En olisi ikinä silloin nuorena uskonut että nämä kaikki asiat vaikuttaa minuun aikuisena näin pahasti.
 
munkin isä on alkoholisti ja on ryypännyt enemmän ja vähemmän koko mun iän(oon 32 vuotias). mun vanhemmat eros kkun olin just täyttäny 12v. isäni on ryypänny koko mun elämän ajan ja ollu tosi väkivaltanen, toi aiheuttikin vanhempien eron. edes se kun äitini kuoli yllättäen kkun olin 17 vuotias, se ei saanut isän ryyppäämistä vähentymään. vooin sanoa että onneks seurustelin jo tuolloin tulevan aviomieheni kanssa. meillä on 5 lasta ja ainoastaan isäni on ollut vanhimman lapsen ristiäisissä, kaikkina muina on ollut päissään ja laittanut "äitipuoleni" soittamaan ja kysymään lapsen nimeä. kaikki syntymäpäivät unohtaa myös mun. itselle se ei ole niin tärkeää mutta lapsia käy surku kun pappa ei koskaan tule käymään vaikka pyydetään. ohimennen näkevät pappaansa kun käy juoppokuskin kanssa meitä lähellä asuvan juoppokaverin luona.

nyt tää kesä on mennyt normaalia huonommin. tähän mennessä vaan 1 "selvä"päivä ja muina viina maistuu. sen terveyskin on alkanut pettämään, ollut sairaalassa hoidettavana n.kk sitten kun kuivui pahasti ja halvausoireita sai. päivän oli ja lähti omin luvin pois:(

ikävä sanoa mutta oon alkanu kovettaa itteäni ja ajattelen vaan oman perheeni parasta, hän on valintansa tehnyt kauan aikaa sitten..
 
joo isä on kans alkoholusti. oon 16v poika. isä jäi työkyvyttömyys eläkkeelle kun oli 30v koska juomalla tuhosi pikku aivonsa jonka takia tahdo pysyä pystyssä.nyt isäni on noin 50v ja viina maistuu kenties myös kannabis en ole varma eikä oikein kiinnosta. lapsuuteni on mennyt kokonaan piloille isän takia tai jos sitä voi edes kutsua isäksi.. jos olen jotain oppinut niin alkoholismista ei parannuta muutakun omasta tahdosta ja isällähän ei sitä ole. saatana saamaton luuseri.. joi kaikki säästöni. äidin rahat ja omat. kaikki pyöri hänen napansa ympärillä. uhkaili minua kun olin pieni jonka muistan ikuisesti. nykyään on uhkailut jäänyt kun eräs joulu menin ja huusin ja raivosin hänelle et jos uhkailee vielä ni en vastaa seurauksista no ne on jäänyt pois. mutta alkoholismi läheinen satuttaa läheisiä todella paljon..
 

Yhteistyössä