Isän osallistuminen lasten hoitoon ym.

["tehoäiti"]

Tervehdys kaikki vanhemmat,

Ihan "galluppina" kyselisin, että miten teillä jaetaan lastenhoito-hommat ja kotityöt.
Tiedän, tämä on ikuisuuskysymys ja paljon keskusteltu täälläkin, mutta haluan teiltä näkökulman, mitä mieltä olette minun tilanteestani eli olenko "kohtuuton" kun vaadin mieheltäni enemmän apua. Olisi mukavaa kuulla miten teillä muilla asiat hoituvat.

Oma tilanteeni:
Lapsia 2, vanhempi 2 v 1 kk ja nuorempi 4 kk. Minä olen ollut pääasialinen hoitaja koko ajan tälle kaksivuotiaalle, ja olin tuon "lasten välin" myös hoitovapaalla. Hoidolla tarkoitan sitä, että minä olen tehnyt ruuat, hoitanut vaatehuollot yms. niin lapsille kuin myös koko perheelle. Esimerkiksi kaksivuotiaan olen AINA (toki on joitakin harvoja poikkeuksia) nukuttanut iltaisin - ja tähän menee normaalisti puoli tuntia - puolitoista tuntia. Tänään meni tunti, kun sain molemmat lapset uneen. Minä olen myös hoitanut lasten iltatoimet, joskus on isä saattanut hoitaa 2-vuotiaan iltapesut tai keittänyt puuron tms. Usein kuitenkin, jos häneltä pyytää (niin , pitää tosiaankin erikseen pyytää..) laittamaan iltapalan, niin juuri silloin vähän ns. joustetaan, eli syödäänkin jotain muuta (usein epäterveellisempää).

Minä hoidan 24/7 nämä lapset, voi sanoa, että kaiken heihin liittyvän, ruuat, vaatteet, hoitotyöt. Olen monet kerrat ilmaissut isälle,että voisi enemmän osallistua ja sitten lupaakin, mutta yhden tai kahden kerran jälkeen homma unohtuu ja kun minä esim. nukutan heitä, niin hän voi vain katsoa telkkaria, kuin ajatellen, että hänellä on oikeus rentoutua, kun käy töissäkin. Hän tekee myös reissua jonkun verran töiden takia (vois sanoa että kuukaudessa matkapäiviä noin 10), joten senkin takia vanhempi lapsikin on "tottunut " siihen, että äiti on se jonka kanssa mennään nukkumaan. Tämä on vähän haasteellista muuttaa. mutta juuri tähän nukutukseen kaipaisin apua / vaihtelua, kun olen usein iltaisin niin puhki.. ja olis hienoa saada edes tunti omaa aikaa.

Lisäksi teen siis kaiken kodinhoidon, pesen pyykit, silitän ne ja siivoan kodin. Hän on täälä siivonnut vain 2-3 kertaa (asuttu puoli vuotta) kun olen sitä erikseen pyytänyt. Teen myös suuremman osan perheen ruokaostoksista (ehkä 70 % verran) ja kauppareissut siis kahden pienen lapsen kanssa.

Minusta tuntuukin, että olen aikamoinen "yleiskone " täällä, ja elämäni on vain kotitöitä ja lasten rutiineita. Enkä nyt valita ,että lasten kanssa olisi rankkaa tai että jotenkin katuisin lasten hankintaa, ei ollenkaan. Vaan he ovat ihania ja viihdyn heidän kanssaan päivät erittäin hyvin.
Se mitä kaipaisin, olisi miehen apua edes silloin tällöin (esim nuo iltatoimet ja nukutus), jotta minäkin saisin hetken hengähtää. Kun vauvaakin imetän, niin sekin tietty väsyttää osaltaan.

En tarvitse kommentteja "KESKUSTELKAA ITSE"-tyyliin, silllä olemme todellakin tästä monet kerrat puhuneet. Hän tuntuu ymmärtävän ja tietävän mitä kaipaan, ja lupaa, mutta sitten taas ollaan samassa tilanteessa.

Hän luonnollisesti tuo enemmän rahaa talouteen, mutta minä en kyllä paljon kuluta, ja kuten jo totesin niin minä vastaan suurimmaksi osaksi perheen ruoka + vaippaostoksista + lasten vaatteista.

Olen ehkä jumittunut tilanteeseen ajatellen, että "tämä on nyt tätä ja on vain jaksettava", ja että kun mies käy töissä niin hänellä on siellä raskasta eikä tartte sitten osallistua kotihommiin kun se on nyt tässä elämänvaiheessa miun "työtä". Mut välillä on kyllä sellainen olo, että ei tämä kaikki voi minulle kuulua yksin (kun minullakin on täysipäiväinen "työ" täällä kotona). Välillä todellakin tuntuu kuin olisin yksinhuoltajana! kun mies on esim. 3-4 päivää työmatkalla ja minä hoidan kaiken aivan konkreettisesti yksin aamusta iltaan. Ja niinpä toivoisin häneltä apua EDES SILLOIN KUN ON PAIKALLA. Minusta ei oo liikaa vaadittu.

Vielä lisäkommenttina, että vaikka teen kaiken tämän, niin hänellä on silti pokkaa huomautaa, jos on epäsiistiä tai pyykkivuori on iso tms. :-/

Mitä mieltä olette?

 

[vaikea sanoa]

Eipä ihme, että tunnet olevasi yleiskone, sillä siltä se minustakin kuulostaa kirjoituksesti perusteella. Hankala neuvoa siinä mitä tilanteelle pitäisi tehdä jos kerta olette asiasta jo monesti keskustelleet ja parannusta ei ole tapahtunut. Kokeile sitä, että hoidat vain esim. omat ja lasten pyykit, teet ruuat itsellesi ja lapsillesi jne. Et siis anna miehen olla kuin viiden tähden hotellissa. Ehkä hän niin huomaisi, että ei ne pyykit ja ruuat ja pölyt itsestään hoida itseään vaan joku niille jotakin tekee.

Meillä luojan kiitos osallistuu kiitettävästi kodin- ja lasten hoitoon. Ikinä ei oikeastaan edes tarvitse asioista huomauttaa. Totta kai minä teen suurimman osan kotitöistä nyt kun kotona olen, mutta vapaa-aikanaan mies tarttuu kyllä hanakasti pyykinpesuun ja muihin hommiin. Ja lasten iltatoimet ja nukkumaan menot hoituvat pääsääntöisesti nimenomaan iskän kanssa. Mutta tästä tilanteesta olenkin aina kiitellyt appivanhempia, joilla itsellään on hyvin tasa-arvoinen suhde kotitöihin ja se sama malli on opetettu myös lapsille.

 

[meillä kolmikko]

Tuntuu todella, että olet perheen yleiskone. Meillä on nyt lähes kolme vuotias esikoinen ja 10kk kaksoset apu on pakollista muuten ei oikeasti selviä itsekseen. Mites on jos kokeilisit lähteä vaikka muutamaksi tunniksi pienimmän kanssa aluksi jonnekin tai sitten päin vastoin, kokeilu vois avata silmiä isännältä ainakin noiden vapaa-aikojen suhteen. Meillä on ottanut kiitettävästi osaa kotitöihin, mutta sitten oli kerran neuvolassa mukana kun terkka kyseli jaksamisesta pienten kanssa, kerroin siihen että mun äitin apu on ollut todella tarpeen ja etten muuten olis oikeasti jaksanut näin pitkälle. Esikoinen on sydänlapsi ja sen lisäksi oikein tahto poika. Tuon jälkeen on osallistunut vielä enemmän ja hommaa apua tai vie avun piiriin ja siis saan useammin ihan vaan vapaita hetkiä itselleni. Meillä tosin nuo rutiinit kehitettiin jo esikoisen kanssa, eli illalla isi hoitaa osan iltatoimista ja yhdessä nukutetaan koko sakki ja sotkua riittää, jos ei itse osallistu myös kodinhoitoon... Ollut muuten tehokas tapa opettaa, ettei kaikkea ennätä päivällä tekemään ja untakin tartten.

 

[tiipii....]

Meillä mennään aikalailla samaa rataa kun ap:llä. Jos haluan miehen jotain tekevän niin todellakin kaikki pitää erikseen pyytää. Ja vielä sanatarkasti, esim. jos sanon, voisitko hoitaa esikoisen iltatoimet tänään, vastaus on voisinhan minä ne hoitaa. Ei kuitenkaan hoida. Pitää kysyä, että HOIDATKO eikä VOISITKO hoitaa. Ja tuo myös, että jos ei puhtaita vaatteita löydy, niin narinaa tulee.
Aiemmin vedin herneet nenään näistä jutuista. Nykyään olen oppinut toisesta sisään toisesta ulos tavan Eli en todellakaan koe minkään sortin syyllisyyttä jos mies joutuu kävelemään likaisissa kalsareissa pari päivää.
Olen tehnyt aina välillä tuota, että hoidan lapsille ja mulle safkat, en välttämättä kokkaa illalla ja sanon vaan, että en jaksa kokata. Ja välillä pesen vaan lasten ja mun pyykkejä ja sanon vaan, että enpän huomannu laittaa tai kone oli täysi tms.

 

[tiipii....]

jatkuu...
Sitten joskus taas on ihan mukavaa hoitaa kaikki jutut, enkä jaksa stressata sitä, että joutuu yksin tekemään. Olen lähinnä ylpeä siitä, että pärjään lasten kanssa kahden. Ainakin kun vertaan ystävääni, joka ei voi mennä edes ruokakauppaan kahden lapsen kanssa...
Ja vielä sellanen pointti, että olen ajatellut tämän kodinhoidon vähän kuuluvankin nyt mulle kun kotona olen. Kun palaan töihin, niin viimeistään sitten nostetaan kissa pöydälle ja tavat muuttuu

 

[Kahden lapsen äiti]

Tuntui tosi kurjalta lukea ap:n elämästä. Elämäsi tuntuu olevan todella "ylesikoneen" oloa. Meillä lapset 2v ja 7 kk ja alusta asti ollaan jaettu kotityöt ja lastenhoidot, niin että mies yleensä antaa esikoiselle iltapuuron ja minä vauvalle. Myöskin mies nukuttaa taaperon ja minä vauvan. Mies myös vastaa öisin taaperon yöhuutoihin. Kotityöt minä yleensä teen kun olen kotosalla (ruuanlaitto, tiskaus, siivous, pyykit), mutta myös mies niihin kotona ollessaan osallistuu kiitettävästi eli ihan oma-aloitteisesti välillä täyttää pyykkikoneen/astianpesukoneen ja laittaa päälle ja vastaavasti myös tyhjentää ne. Vie roskat ulos, imuroi ja pitää muutenkin kodin yleistä siisteyttä yllä. Meillä minä vastaan myös ruokaostoksista+vaipat+lastenvaatteet. Mies hoitaa muut kulut, omat tuloni kun ovat tällä hetkellä pienet.

Olen suhteemme alusta saakka (yli 10 vuotta sitten) tehnyt selväksi, että haluan kodissani olevan tasa-arvoa, eli mies voi tehdä "ämmien" juttuja ja minä taas vastaavasti "miestenkin" töitä. Enkä ole päästänyt miestäni helpolla, vaan kyllä minäkin välillä joudun "nalkuttamaan" miestäni kotitöihin. Mieheni on tosin kyllä jo lapsuudenkodissaan tehnyt kotitöitä, joten tämä tapa on hänellä "verissä". Minunkin mies tekee suht pitkää päivää (7-17 poissa kotoa) ja silti jaksaa vielä auttaa iltaisin kotitöissä, vaihtaa vaipat, leikkii lasten kanssa ja vielä lähtee yleensä lähes joka ilta ulos lenkille juoksurattailla molempien lasten kanssa, jotta minä saa "omaa aikaa".

Miten teillä ap, onko miehesi edes halukas osallistumaan kotitöihin? Miten asiat on hoidettu hänen lapsuudenkodissa? Monesti jos ei ole sielläkään tarvinnut kotitöitä tehdä, niin ei sitä sitten aikuisena omassa parisuhteessakaan välttämättä osallistuta. Ja eikös ne lapset ole yhdessä tehty, joten yhdessä hoidetaankin? Vaikka miehesi käy kodin ulkopuolella töissä, niin sinähän teet töitä 24 tuntia vuorokaudessa. Onko tämä oikeutettua miehellesi? Mielestäni ei. Oma mieheni kunnioittaa kotiäitinä oloani ja tietää että se voi välillä olla hyvinkin raskasta. Siksi hän myös auttaa minua paljon kykyjensä ja aikansa mukaan.

Toivon todella tilanteeseesi muutosta. Eihän tuollaista kukaan kauan jaksa. Ja entä sitten kun palaat työelämään, joudutko töittesi ohelle jatkamaan samaa raadantaa töiden jälkeen, miehesi vain katsellessa vierestä?

Jos miehesi ei keskusteluilla ole tokentunut, niin mielestäni sinun kannattaisi ottaa järeämmät keinot käyttöösi. Jätä pyykit (miehesi varsinkin) pesemättä, astiat tiskaamatta ja kodin retuperälleen. Sano että lastenhoito vie jo päivässä niin paljon aikaasi, ettet enää kotihommia ehdi tekemään yksiksesi. Vaikka tämä johtaisikin suureen riitaan välillänne - ehkä se olisi hyväkin, saisitte puhua suunne puhtaaksi ja yrittää puhtaalta pöydältä YHTEISVOIMIN uusin säännöin! Säännöin jotka yhdessä sovitte, tasapuolisesti!

Voimia sinulle oikein paljon!!

 

[...]

Minustakin kuulostaa siltä että työvuorosi on todella 24/7 ja mies elelee kotonaan kuin täysihoitolassa. En osaa sanoa miten tähän saisi muutoksen, jos ei keskustelu ja sitä myöten töiden jakaminen onnistu, vastaan nyt vain "galluppiisi".

Meillä mies on vähän nihkeä toimimaan siivoushommissa oma-aloitteisesti, mutta imuroi kuitenkin kiltisti, kun pyydän, tai pesee vessan. Käy kaupassa, välillä laittaa ruoan, usein täyttää/tyhjentää tiskikoneen, vie roskat tms. Lapsen hoitoon osallistuu sitten hyvinkin paljon. Hoitelemme iltatoimet usein "puoliksi", asiasta edes sen kummemmin keskustelematta, eli toinen syöttää puuron ja toinen käy lapsen kanssa iltapesulla, toinen nukuttaa ja toinen sillä välin siivoaa keittiön tms. Saan myös omaa aikaa sitä pyytäessäni, tai viimeksi kun olin kipeä ja miehellä oli vapaapäivä hän lähti lapsen kanssa isänsä luo käymään jotta minä sain lepäillä kotona. Välillä kyllä ärsyttää se, että jos minä olen vapaalla, niin kotiin palatessani mua saattaa odottaa kauhea sotku. Itse pyrin siihen, että kun mies tulisi kotiin töistä, niin kotona olisi edes jonkinmoinen järjestys. Mutta kaikkea ei kai voi saada...

Minusta on tärkeää, että isä osallistuu kotihommiin jo ihan siksikin, että lapset saavat häneltä roolimallia - haluan että lapseni näkee pienestä pitäen, että isä myös hoitaa kotia. En halua että pojastani kasvaa mies, joka on tottunut näkemään, että naiset hoitaa kotona kaiken...

 

[meillä näin]

Minun mieheni on laiska tekemään kotitöitä, joten me ollaan jaettu ne niin, että kummallakin on omat hommansa. Mies imuroi, hoitaa tiskit (apk löytyy) ja tamppaa matot, minä teen muut siivoushommat, pesen pyykit ja yleensä laitan ruuan. Mies tekee nuo hommat "pitkin hampain" ja muistuttelemaan joutuu. Tämä jako on pidetty myös nyt, kun olen kotona, koska muuten vaarana on, että mies tottuu liian helppoon elämään ja häntä olisi entistä vaikeampi saada tekemään hommia, kun olen töissä.

Vauvaa hoidamme yhdessä silloin, kun mies on kotona. Yleensä esim. syötämme ja vaihdamme vaipat vuorotellen. Myöskään lapsenhoidossa mieheni ei aina ole oma-aloitteinen, eli aina toisinaan saa muistuttaa esimerkiksi, että on ruoka-aika. Nukuttamisen hoidan yleensä minä. Välillä tuntuu siltä, että vauvan hoitotoimet ovat miehelle raskaita ja hän mieluummin vaan rentoutuisi. Itse kuitenkin ajattelen niin, että kun ollaan lapsi yhdessä tehty niin häntä myös yhdessä hoidetaan, vaikka ei se aina herkkua olekaan.

Itse olen sen luonteinen, että en pystyisi pyörittämään mitään täyshoitolaa miehelle, vaan vaadin tasa-arvoa. Jos asun miehen kanssa, hänen tulee tehdä osansa. Jos ei tekisi niin lähtisin ja olisin mieluummin vaikka yh (tämä ei siis ole ap:lle mikään neuvo, vaan oma ajatukseni).

Ap, mielestäni et ole kohtuuton, kun vaadit miestäsi osallistumaan enemmän.

 

[...,,]

Meillä mies siivoilee aikas usein perusjuttuja, niin myös minäkin. Minä syötän, nukutan, vaihdan vaipat, kylvetän(jos en kylvetä, aina KUIVAAN JA PUEN)... Mies ei ole KOSKAAN tehnyt ruokaa lapselle, ei edes puuroa. Hän ei n. 5kk syntymästä enää suostunut vaihtamaan pojan kakkavaippaa, pissat joskus kun pyydän. Nyt lapsi 9kk. Tässä lyhyesti. Meillä mies ei osallistu lapsenhoitoon kuten pitäisi. Leikkii kyllä, ja joskus harvoin syöttää jos teen valmiiksi ...

 

[Yleiskone2]

Ei tuo nyt mitenkään tavatonta ole. Meillä tilannetta on jatkunut 13 vuotta. Tosin asumme isossa omakotitalossa jossa pihatöitäkin riittää. Kun olimme kahden toinen hoiti ulkotyöt, remontit ja auton ja minä kotihommat kun lapset syntyivät tuli lastenhoito minulle. Siitä olen kyllä vähän pullikoinut, mutta mies sanoo että tekee heti kun vaan käsken, eli kaikki pitää siis käskeä eikä aina viitsi. Voin ap kertoa että tilanne jatkuu niin että sinä hoidat lasten viemiset ja hakemiset päivähoitoon jos et erikseen käske, samoin kavereiden synttäreille viennit ja lahjat. Vanhempain illat päiväkodissa ja koulussa, lasten harrastukset ja mahdolliset kuljetukset niihin, lasten harrastuseuran rientoihin osallistuminen (esim koripallossa vanhemmat hoitavat kahvituksia, kuljetuksia jne) Opetat luistelemaan, uimaan, pyöräilemään, autat läksyissä, lohdutat....lista on loputon. Joku tietysti ihmettelee että miksi viitsii moista katsella mutta mitäpä se ero auttaisi ei sitä apua silloinkaan käskemättä ole ja lapset kuitenkin pitävät isästään. Niin ja kun laitan lapsen lahja kädessään synttäreille ja sanon isälle että tämä pitää viedä X:n synttäreille, osoiite on se ja se niin kyllähän se vie. Tosin silloin kun on asioita hoidettavana lapset kääntyvät aina minun puoleeni, koska isä on ihan pihalla koulu ym kuivoista.

 

[En omaa miestäni vaihtais pois]

Kun luen näitä kirjoituksia mietin miten hyvä mies minulla on.
Ennen kuin ehkäisy jätettiin pois käytiin keskusteluja vauvan hoidosta ja sanoin suoraan etten halua lasta jos yksin joudun hoitamaan koska en vain kykene siihen yksin.Keskustelu vaiheessa oltiin jo sujuvasti kotityötkin jaettu kun yhdessä jo asuimme.
Mieheni on aina suurimmaksi osaksi hoitanut kokkauksen ja shoppailut luonnollisesti sitä mitä laittaa.Remontit ja muut "miesten hommat aina hoitanut pyytämättä.
Jälkeläistään hoitanut kiitettävästi ja oma-aloitteisesti ihan joka saralla.Joskus on pukenut sukkikset väärinpäin ja muuta hassua enkä hirveesti ole vinoillut tai nipottanut asiasta päälle saanut ne kumminkin.Olen aina saanut omaa aikaa pyytämättä ja mies vienyt lapsen ulos tai esim. lapsen kaverin synttäreille.Mies ostanut suurimman osan lapsen vaatteista ihan itsekseen toki isommista ja tarpeellisista hankinnoista ollaan keskusteltu milloin mitäkin tarvitaan.Mies pääosin kuskaa tarhaan minä harrastukseen.Mies ei ole unohtanut minuakaan ja saan hemmottelua osakseni sekä annan sitä myös miehelleni.Nyt kun olen raskaana en oikein saisi mitään tehdä mieheni mielestä...tiskit ja pyykkit olen aina hoitanut minä kuitenkin ja ennen raskautta pölyjen pyyhkimiset ja lattioiden pesut ymt wc:n ja kylppärin pesut.On muitakin osa-alueita joissa toinen vaan on parempi ja siksi sen hoitaa.Me myös istumme iltoja ja keskustelemme asioista ja sovimme hommat tilanteen mukaan luonnollisesti...haluamme että molemmilla olisi mahdollisimman hyvä olla arjessamme.

 

[Äitykkä kahdelle]

Kun luen näitä kirjoituksia mietin miten hyvä mies minulla on.

Sama juttu täällä, ja miten harvoin siitä muistankaan miestäni kiittää, että hän tasapuolisesti hoitaa kanssani kotia ja lapsia - tänään muistin sen tehdä tämän viestiketjun luettuani, eli annoin ison halauksen ja kiitoksen miehelleni!

 

[voemahoton]

Ilmeisesti useilla on mies ollut täyshoidossa jo ennen lasten syntymää. Miksipä se siitä sitten muuttuisi.

Note to myself: kasvata poikasi itsenäiseksi ihmiseksi, joka osaa pitää puolensa JA ottaa muut huomioon.

 

[mimmuti]

AP: Minusta sinä näytät huonoa esimerkkiä omille lapsillesi, koska sinähän omalla esimerkilläsi päivittäin näytät lapsille, että isän ei tarvitse tehdä mitään ja sinä teet kaiken. Tuo johtaa helposti siihen, että teet miehellesi kaiken ja lapsillesi kaiken ja kun lapset kasvavat isommiksi, niin he ottavat mallia isästään ja sinä teet sitten isompien lastenkin puolesta kaiken. Siinä he sitten aikuisena ovatkin pulassa, jolleivät onnistu saamaan sellaista puolisoa, joka mielellään palvoo heitä ja toimii heidän kotiorjinaan.

Niin, ennen lasten syntymää pitäisi tietysti ne kotityöt jakaa miehen kanssa. Ei siksi, etteikö itse jaksaisi (kahden aikuisen talous yleensä aika vaivatonta), vaan siksi, että kumpikin sitoutuu perheeseen. Tosin usein me naiset emme pidä siitä, että mies tekee asiat omalla tyylillään, vaan sitten naputetaan, kun mies ei hoida hommiaan juuri siten, kun asiat muka pitäisi tehdä. Valitettavasti on helpompaa syyttää miestä tai hänet kasvattanutta äitiä, kun joskus olisi ihan aiheellista katsoa syyllistä peilistä. Julmaa, mutta marttyyrin kruunu ei ketään kaunista.

Me ihmiset olemme pääsääntöisesti laiskoja ja mukavuudenhaluisia. Miehesi ei ole poikkeus. Häntä varmasti miellyttää se, että olet ahkera ja vastuuntuntoinen, jolloin hänen tarvitsee olla niitä ominaisuuksia vähän vähemmän, sillä näytät jaksavan kantaa vastuuta hänenkin edestä. Varsinkin jos mies ei saa kehuja ja sitä kautta onnistumisen iloa lasten kanssa tekemästään työstä, niin häneltä saattaa mennä maku koko hommaan. Moni äiti huomaamattaan arvostelee vaikkapa sitä, että mies on pukenut vaatteen väärin päin vauvan päälle tai valinnut ihan väärän väriset housut paidan kanssa, vaikka vauvan kannalta sillä ei ole mitään merkitystä, kunhan vain on lämmintä ja puhdasta vaatetta päällä.

Usein nainen ei jaksa lasten lisäksi kasvattaa miestä (jos siis sitä "koulutusta" ei ole aloitettu ennen lasten syntymää), vaan helpommalla pääsee (ainakin lyhyellä tähtäimellä), kun tekee kaiken itse. Oletko kuitenkin ajatellut, että pidemmällä aikavälillä poltat itsesi sekä parisuhteenne loppuun? Miten voit rakastaa, kunnioittaa ja arvostaa miestä, jonka osuus perheessä on vain pelkkää rahaa? Yleensä vaimon totaalinen uupuminen on niin kova koettelemus koko perheelle, että se saattaa laittaa pakan kokonaan uusiksi. Jos sinä kokisit loppuunpalamisen, niin kuka hoitaisi lapset? Miehesi ei varmasti siihen pystyisi, vaan hän olisi valmis hommaamaan lastenhoitoon oman äitinsä, sinun äitisi ja vaikka ulkopuolista lapsenhoitoapua.

Jos miestä on vaikea patistaa tekemään yksin jotakin, niin pyydä aluksi mies avuksi esim. iltatoimien tekemiseen. Meillä esimerkiksi kokkaaminen on sellainen, että siinä tuli aluksi aina riitaa, kunnes päätimme, että toinen on aina pääkokki ja toinen apukokki, jolloin se pääkokki päättää, mitä se apulainen tekee. Tosin meillä nykyään lapset otetaan jo mukaan keittiöpuuhiin esim. repimään salaatinlehtiä tai pilkkomaan kurkkua. Kun mies oppii homman, hän on itsevarmempi eikä pelkää työtä.

Toisaalta voisi ajatella, että voisiko työtehtäviä jakaa vähän sen mukaan, mistä itse tykkää? Esim. jos itse inhoaa tiskausta, mutta tykkää imuroinnista, niin ei kai se kauheaa olisi, vaikka aina tehtäisi asiat samalla tavalla. Mutta toisaalta taas voisi ajatella, että kai sitä niin koti- kuin työelämässäkin joutuu tekemään sellaisiakin asioita, joista ei pidä.

 

[mimmuti]

Unohtui tuosta äskeisestä viestistä mainita, että minä olen siis hemmotellut miestäni, koska olisin itse toivonut sellaista kohtelua mieheltäni. Kun vauva syntyi, aloin hemmotella häntä eli yritin hoitaa häntä täydellisesti. Täydellisenä äitinä on raskasta olla, kun kukaan muu ei muka osaa hoitaa rakasta esikoista niin hyvin kuin itse osaa. Minulla on ollut joku suorituspaine ja käsitys siitä, millaista on täydellinen äitiys. Omannäköisen äitiyden löytäminen ei ole ollut helppoa, vaan olen joutunut puntaroimaan omien tarpeiden, vauvan tarpeiden, olettamusten, haaveiden ja hölynpölyn keskellä. Oikeastaan vasta toisen vauvan kohdalla olen oppinut olemaan rennompi, iloisempi ja itsevarmempi. Siihen on kuulunut myös se, että olen opetellut vaatimaan omaa aikaa ja olen antanut tilaa miehelle sekä isovanhemmille toteuttaa heidän rooliaan perheessä ja perheyhteisössä.

 

[Yleiskone2]

En minä kirjoituksellani tarkoittanut sitä että mies ei tee mitään. Se tekee "omia" hommiaan. Esim. eilen kun silityksen lomassa tarjoilin vaihtoehtoa että veisi pojan korisharkkoihin niin totesi että pitäisi vesikourut katolta puhdistaa nyt kun ei sada. Ihan totta ne on hyvä puhdistaa ennen pakkasia ja nyt kun melkein kaikki lehdetkin ovat jo tulleet puista alas. Sanoin miehelle että siellä räystäällä ei lue että puhdistettava ennen klo 11 mutta harkat alkaa tiettyyn aikaan. Sinne se kuitenkin tikkaille painui ja minä otin silitysraudan seinästä pois ja vein pojan harkkoihin (ja hain myöhemmin pois). Ymmärrän toisaalta häntäkin. Mies käy samalla tavalla töissä kun minäkin ja töiden jälkeen ja viikonloppuisin on se aika kun pitää nämä hommat tehdä. Olen minä kyllä sanonut ettei se minun viikonloppuni ole yhtään sen pidempi kun hänenkään.

 

[ttttö]

Auttaisiko jos vetoaisit siihen, että hän loisi parempaa suhdetta lapsiinsa kun olisi enemmän heidän kanssaan? Jos hän tuntee olevansa vähän ulkopuolisempi, kun työmatkoillakin paljon on, ei osaa ottaa sitä kontaktia lapsiin ja kokee että se luonnistuu sinulta paremmin? Yrittäisit rohkaista häntä lasten pariin kannustavasti?

Kun kysyit miten meillä, niin meillä mies ikävöi työpäivän aikana kovasti lapsia ja huolehtii paljon vauvasta kotiin tultuaan: esim haluaa vaihtaa vaipan, koska tietää että vauva siitä pesusta riemastuu. Hän myös mielellään peittelee lapset yöunille ja laulattaa päivän päätteeksi. Aamulla on harmissaan, jos vauva nukkuu vielä kun hän lähtee. Mielellään vaihtaa aamullakin vaipan ja yöllä nousee usein mukisematta vauvaa lohduttelemaan (jos minä herätän, hän ei siihen itkuun itse herää). Kodin remppahommissa on kyllä melkoinen vetelys, että ei ihan täyden kympin äijä hänkään ole

Minä hoidan vaatehuollon ja pitkälti myös ruokapuolen, koska se mielestäni kuuluu hommiini nyt siinä missä mies käy ansiotyössä kodin ulkopuolella. Lapset ovat yhteiset ja he ovat se tärkein kotitehtävä, joten siinä kohtaa ei kumpikaan lipeä vastuusta muihin hommiin vedoten. Vietämme paljon aikaa yhdessä perheenä ja välillä siinä jää siivouspäiväkin väliin kun yhteinen vapaa-aika on tärkempi.

 

[Muutosta ilmassa]

Meillä ei juuri ole ulkohommia ja nekin hoidan kaikki minä. Remonttia emme oikein tee, koska mies ei tee. Hoidan pyykit ja pääosan siivouksesta ja ruuanlaitosta, kaikki ostokset, niin ruuat kuin vaatteet. Verkon kautta hoidan kaikki laskut, vakuutusasiat, Kelat jne. Mökillä häneltä sujuu hommat huomattavasti kitkattomammin, lomalla jaksaa.

Ennen lapsia pidimme (minä pidin) työlistaa, johon merkittiin vuorot ja se toimi mitenkuten. Vuosien kotonaolo sitten muutti tasapainon ja nyt miestä saa potkia kotihommiin. Lapsia kuitenkin hoitaa mielellään ja lähes tasaveroisesti, onneksi. On tässä vähän keskusteltua kotitöistä ja mies myöntää itsekin ajatelleensa, että pitäisi tehdä enemmän, mutta ei ole oma-aloitteinen.

 

[latuska]

Mä oon kanssa sitä mieltä, että niin ne miehet käyttäytyy mihin ne totutetaan. Toisten, kuten mun mieheni, ei ole tarvinnut kotonaankaan lapsena/nuorena osallistua kotitöihin mitenkään. Mun miehen äiti on siivonnut hänen huoneensakin melkein aikuisikään asti, kantoi meille aina syötävää huoneeseen seurustelun alkuvaiheessa (kun mies asui silloin vielä kotona, oltiin alle kaksikymppisiä). Ja astiat olivat sitten huoneessa helposti viikonkin kun mies ei vaan tajunnut viedä niitä pois. Eli kannattaa todellakin ne poikansa opettaa alusta asti osallistumaan!

Mulla on ollut aika "opettaminen" sitten kun ollaan yhteen muutettu. Nykyään mies imuroi lähes joka kerta. Tosin sitä tehdään meillä ehkä 1-2 kertaa kuussa. Mä inhoan imuroimista, ja mies tekee sen paljon tarkemmin kuin minä, joten se on hänen hommansa. Samoin kodin pikku korjaushommat, suuri osa pihatöistä, auton huollot, varaston siivoaminen jne. ovat miehen töitä. Ja jos intoudutaan siivoamaan yhdessä koko koti, osallistuu mies tietysti siihen. Mutta muuten kotihommat päivittäisellä tasolla kaatuvat kyllä mulle. (Olen vielä kotona 11-kuisen lapsemme kanssa.) Mä en siivoa usein, koska se on niin tylsää eli meillä saa välillä pölypallot olla nurkissa. Usein vetäisen rikkaimurilla pahimmat roskat ja pölypallot. Hoidan pyykit, tiskikoneen täytön ja tyhjentämisen, ruuan laiton, kaupassa käynnin. Mies auttaa jos erikseen pyytää. Aina en jaksa pyytää, kun itse saa asiat tehtyä nopeammin. Lisäksi mä maksan meillä laskut verkkopankissa (myös miehen tililtä).

Lapsen hoito on yleensä mun homma myös. Jos mies on kotona, vuorotellaan syötöissä, vaipanvaihdoissa ym. Kuitenkin minä aina laitan lapselle ruuan valmiiksi... Mies ei jotenkin tajua niitä aikatauluja, eikä huomaa alkaa lapselle laittamaan päivällistä jos en erikseen siitä sano, ja yleensä tee sitä sitten itse... Mä en usko, että kysymys on edes laiskuudesta, vaan oma-aloitteisuuden puutteesta, sekä ihan vaan siitä, ettei hän huomaa juttuja. Iltaisin meillä on rutiinina se, että mä teen puuron, mies syöttää sen, mä hoidan iltapesut ja mies nukuttaa.

Mä yritän siis kovasti, että mieskin osallistuisi, mutta aina se ei vaan toimi. Olen monet kerrat sanonut, että sitten kun mäkin palaan töihin, ei tämä voi jatkua niin, että minä hoidan suurimman osan hommista. Silloin pitää olla tasapuolisempaa. Jotkut asiat on musta ihan kivojakin, kuten ruokaostoksilla käynti, raha-asioista huolehtiminen ja laskujen maksaminen (vaikka rahat onkin aina tiukilla). Pyykkiä ja tiskejä on kiva hoitaa lapsenkin kanssa, kun hän tykkää olla siinä mukana.

 

[Alkuperäinen]

Kiitos kaikille lohduttavista, auttavista ja rohkaisevista sanoista!

Minä olin kirjoittaessani aika marttyyrina ja tyytymätön tilanteeeseen (ne hormonit kans tekee tehtävänsä...), mutta kun luin näitä tekstejä, niin huomasin että kyllähän se minunkin mieheni sentään jotain tekee, annoin ensin ymmärtää että teen itse AIVAN KAIKEN.

Eli hän kyllä usein...
- vie roskat
- tyhjentää astianpesukoneen tai pyykinpesukoneen (mutta puhtaan pyykin kans ei tee mitään)
- vie taaperoamme puistoon tms. jotta voin vain olla vauvan kanssa tai levätä jos hän nukkuu
- keittää aamupuuroa la - su (mutta syöttö taas mulla...)
- ehdottaa silloin tällöin oma-aloitteisesti vauvan kylvetystä tai ottaa taaperon suihkuun
- lisäksi en maininnut että hänellä on isompi lapsi aiemmasta liitosta, tytär 10v, jonka kanssa välilä myös viettää aikaa, vie harrastuksiin jne.

Miehellä on kyllä ns. monta rautaa tulessa ja tosiaan noita työmatkoja, joten ei se varmaan ole hänelle helppoa revetä joka paikkaan. Tosin onhan se niinkin, että minä tässä ehdin aika paljon touhuta päivisin, mutta ne vaan kuuluu tähän "täyden palvelun pakettiin".

Meillä on samaten se tilanne, ettei "mies tajua" milloin taapero syö, ja kuinka paljon päivässä oikeasti tulisi olla ruokahetkiä, välipalaa yms. Ei ole koskaan antanut kummallekaan esim. D-vitamiinia. Jos siis joskus on sellainen erikoinen tilanne, että mulla olisi joku muutaman tunnin meno, niin voi olla, ettei poika ole sitten syönyt mitän, tai on ihan yliväsynyt palatessani kotiin, kun isällä ei ole mitän tajua koska olisi päikkärien aika (ei osaa "lukea" pojasta väsymystä tai nälkää)

Joku heitti vinkin, että "jätä koti siivoomatta ja pyykit laittamatta", niin sitte huomaa. Mut se vaan ressaa mua enemmän, sitä olen nimitäin jo kokeillut. Tulos on se, että ei se häntä häiritse, vaan minua, hänhän on paljon töissä ja minä siis joudun siitä epäjärjestyksestä kärsimään. Lisäksi myönnän, että mulla on liian suuri vaatimustasokin siisteyden suhteen! näin ihan itseni tuntien.. en ole täys perfektionisti tai hygienisti, mutta tykkään, että kauheasti ole roskaa, että tavarat ovat paikoillaan, ja esim. ettei keittiössä ole likaisia astioita lojumassa.

Joku toinen ehdotti, ettää "vaihtakaa ns. miesten ja naisten hommia". Tätäkin juuri vähän aikaa sitten ehdotin, "jää sinä vauvan kans siivoomaan ja silittämään niin mä kyllä menen ulos,...? se tuntui eka sopivan hänelle, mut sit vaan kuitenkin livahti mitään sanomatta ulos (otti 2v mukaan kylläkin). Oli kaunis syyspäivä niin ei sisällä olo kiinnostanut...

joku taas ehdotti, että esim .iltatoimet voisi jakaa.. no tätä olen toitottanut jo ennen kuin kuopuksemme syntyi, tyyllin, enhän minä sitten enää pysty nukuttamaan kahta lasta.. mutta niin vaan sittenkin pystyn?! Jos pyydän nukuttamaan taaperoa, niin ISÄ siinä nukahtaa ennen kuin lapsi! Hän ei pahemmin jaksa satua lukea tai olla seurana niin kauan että lapsi nukahtaisi. Sieltä poika sitten tulee mun luo, jos oon esim. keittiössä. Ja tähän nukutukseen tosiaan sitä apua eniten kaipaan! Ymmärrätte varmasti, että iltaisin sitä on ihan puhki kun KOKO PÄIVÄN on touhunnut kahden lapsen kanssa, yleensä päiväni on klo 07-21.30. Siinä klo 13-15 saattaa olla tunnin - puolitoista joskus jolloin he nukkuvat yhtäaikaa. Mies on tästäkin sanonut, että "no silloinhan sulla on sitten aikaa siivota ja laittaa pyykit" Huh huh, eikö mun päivääni kuulu edes hetken aikaa lepoa, lounasta ja lehden lukua??? Imetän, joten levätäkin jossain vaiheessa pitäsi voida!

Enkä usko, että tässä olis kyse siitä, että olisin hänelle huomauttanut jostakin lasten hoitoon liittyvästä. Tosin jos jotain pyydän tehdä nin usein tokaisee, että "sulta se käy helpommin ja nopeammin, et jos sä laitat..."

Joillakin tuntuu tilanne olevan yhtä huono kuin mullakin - ja sitten taas joillain on suorastaan kadehdittavia miehiä onnittelut vaan teille!

Moni rohkaisi vaatimaan enemmän apua isältä, ja siihen nyt todella aion pyrkiä! Oman ajan ottaminenkaan ei varmasti olis yhtään pahitteeksi. (ei 1 tunnin jumppa viikossa taida riittää)

kiitti vielä teille - lisääkin saa pistää kommenttia!

 

[ap:lle]

Se yhden tunnin jumppa viikossa on hyvä alku, jos sitä ennen ei pääse lähtemään yhtään mihinkään. Kun pitää edes siitä kiinni, niin voi sitten omankin jaksamisen mukaan yrittää lisätä esim. vuoden päästä määrää toisella harrastuksella (vaikka uinnilla, joka ei ole sidottu niin tarkkoihin kellonaikoihin).

Kannattaa sitä koulutusta miehelle vaan pitää. Ei mitään jatkuvaa nalkuttamista, vaan vaikka edes jotain pientä. Fakta on se, että kummallekin teistä tämä elämänvaihe on raskas eikä varmasti kummallakaan ole helppoa. Jotain miehen väsymyksestäkin varmasti kertoo se, että hän nukahtaa ennen lasta...

Omalla kohdallani kehut toimivat parhaiten. Toki joskus ärsyttää sekin, että miksi miehen tekemisiä pitää kehua kun itse ei saa ikinä kehuja, mutta jos halauksella, pusulla tai käden sujauttamisella miehen pöksyihin saa hänet tekemään kotihommia toistamiseenkin, niin mikä ettei. Olen kyllä miehelle sanonutkin, että paras esileikki on se, että siivoat mun kanssa yhdessä ja laitat muksut nukkumaan sillä aikaa, kun olen suihkussa...

 

[alkuper.]

hei kiitti tosta vinkistä... kuulostaa kaikin puolin mukavalta! siispä yhteistä siivouspäivää odotellessa!!

ps. oli muuten mies jo ennen vauvoja tosi hyvä nukahtamaan.. nää lapsetki on varmaan saatu alulle aamutuimaan )

 

[Kahden lapsen äiti vielä uudestaan...]

Meillä on samaten se tilanne, ettei "mies tajua" milloin taapero syö, ja kuinka paljon päivässä oikeasti tulisi olla ruokahetkiä, välipalaa yms. Ei ole koskaan antanut kummallekaan esim. D-vitamiinia. Jos siis joskus on sellainen erikoinen tilanne, että mulla olisi joku muutaman tunnin meno, niin voi olla, ettei poika ole sitten syönyt mitän, tai on ihan yliväsynyt palatessani kotiin, kun isällä ei ole mitän tajua koska olisi päikkärien aika (ei osaa "lukea" pojasta väsymystä tai nälkää)

Meilläkin on tätä ollut, mutta sitten tein vain niin että kirjoitin lapulle ylös että mitä mihinkin aikaan päivästä pitää lapsen kanssa tehdä (meillä aika samat rytmit päivittäin) ja siitä sitten mies oppinut antamaan oikeaan aikaan ruuat, unille ja ne d-tipatkin osaa nykyään muistuttamatta viikonloppuaamuisin antaa lapsille.

Joku heitti vinkin, että "jätä koti siivoomatta ja pyykit laittamatta", niin sitte huomaa. Mut se vaan ressaa mua enemmän, sitä olen nimitäin jo kokeillut. Tulos on se, että ei se häntä häiritse, vaan minua, hänhän on paljon töissä ja minä siis joudun siitä epäjärjestyksestä kärsimään. Lisäksi myönnän, että mulla on liian suuri vaatimustasokin siisteyden suhteen! näin ihan itseni tuntien.. en ole täys perfektionisti tai hygienisti, mutta tykkään, että kauheasti ole roskaa, että tavarat ovat paikoillaan, ja esim. ettei keittiössä ole likaisia astioita lojumassa.

Myönnän että itselläni sama "vika" ja siksi monesti teen työn ennemmin itse kuin odotan että mies tekee. se kai on meidän monien naisten paha tapa...ja sitten nalkutamme miehelle marttyyrina.

Jos pyydän nukuttamaan taaperoa, niin ISÄ siinä nukahtaa ennen kuin lapsi! Hän ei pahemmin jaksa satua lukea tai olla seurana niin kauan että lapsi nukahtaisi. Sieltä poika sitten tulee mun luo, jos oon esim. keittiössä.

Meilläkin toisinaan käy näin, miehen ollessa tosi väsynyt. Onneksi ei sentään usein...

Siinä klo 13-15 saattaa olla tunnin - puolitoista joskus jolloin he nukkuvat yhtäaikaa. Mies on tästäkin sanonut, että "no silloinhan sulla on sitten aikaa siivota ja laittaa pyykit" Huh huh, eikö mun päivääni kuulu edes hetken aikaa lepoa, lounasta ja lehden lukua??? Imetän, joten levätäkin jossain vaiheessa pitäsi voida!

Kyllä mielestäni sinulla on oikeus myös lepoon lasten päivuniaikaan. Oma miehenikin toisinaan vihjailee noin, mutta ymmärtää kuitenkin että tarvitsen sen omana lepohetkenä, jolloin siis vain lepään, luen lehtiä tai surffaan netissä.

Mutta siis se oman ajan ottaminen vaikka 1-2 kertaa viikossa on oikein hyvä tapa pitää oma mieli virkeänä ja jaksaa taas arkea! Tsemppiä! Uskon että onnistut vielä löytämään teille sopivan ratkaisun!

 

[ihana ukko]

Kyllä minäkin olen kiitollinen omasta miehestäni tätä ketjua lukiessani. Myös oman mieheni kohdalla hänen vanhempansa ovat tasa-arvoisia ja sen huomaa miehestäni ja hänen sisaruksistaan. Ei ole väliä onko ollut tyttö vai poika, samoihin kotihommiin on pienestä pitäen pitänyt osallistua. Seurustelumme alkuaikoina mies sanoi moneen kertaan, että hän kyllä tekee kotihommia siinä missä naisetkin ja minä vähän skeptisenä hänen jutuilleen hymähtelin (omassa lapsuudenkodissani isä ei tehnyt mitään ilman käskyä) mutta niin vain totta mies puhui.

Nyt minäkin olen kotosalla kahden lapsen kanssa ja luonnollisesti ison osan kotihommista teen minä. Mutta kyllä hyvin kiitettävästi mies osallistuu kaikkeen kodinhuoltoon, ruuan laittoon ja ennenkaikkea lastenhoitoon vapaa-aikanaan. Hän huolehtii myös pääasiallisesti meidän raha-asioista. Ja mitään näitä Ei tarvitse ei tarvitse käskyttää tekemään. Monesti hän oikein usuttaa minua lähtemään lenkille/jumppaan/kavereita tapaamaan, että minäkin pääsen täältä välillä tuulettumaan.

Tuota myös ihmettelen, että miten teidän joidenkin miehet ovat ihan sokeita lasten tarpeille. Kyllä minäkin meillä aistin tarkemmin ja nopeammin lasten itkujen ja kiukuttelujen syyt mutta, että lapsi olisi jäänyt vaihtamatta kuiviin tai saamatta ruokaa vaan sen takia, että isä ei tajua antaa ruokaa/vaihtaa vaippaa ilman kirjallisia ohjeita. Eihän sen asian tajuamiseen nyt mitään ylimaallisia aisteja tarvita vaan ihan tervettä järkeä.

 

[kata...]

Mä sanoisin että jokaisen miehen pitäsi olla yh tovin...Oppisivat mitä on talouden pyöritys ja lapsen hoito kokonaisuudessaan.

Mulla miehenä siis yh iskä,meillä jo 2 yhteistä lasta.

Hän osallistuu aivan yhtä paljon niin lastenhoitoon kuin muuhunkin.Toki päivisin teen kotihommia mutta pääasiassa illalla yhessä enemmän.

Kotona tällä hetkellä pienet 1,5 vee ja reilu 3 vee.
Isompi sairasti todella paljon pienenä ja kun kuopus syntyi sanoi mies että on pojan kanssa yöt.Että saan nukuttua ja hoidettua isompaa jos kipee.
No,tätä jatkui vuoden päivät,aina välillä kyselin onko väsynyt jne..
Sinnikkäästi hoiti ja kantoi poikaa yöt.
POju ei syönyt öisin,siitä hälle plussat!!

Nytkin perhepedissä nukumme,mä reunassa,mies siinä sitten ja poika seinän ja ukkelin välissä.Hän tarjoo tuttia ja syliä yöllä vielä jos tarvii.Ja mikä parasta,lapselle kelpaa isi yhtälailla.Illalla kun isi kysyy mennääkö nukkumaan,nousee pienet kädet ja innokkaasti isin kanssa nukkumaan...

VÄlillä mietin että jäänkö ite paitsi paljon kun heillä noin hyvät välit..Olen toisinaan mustis jopa.Ehkä osa lasten ja äitien käyttäytymistä on juur tuokin,ettei kukaan ole tärkeämpi lapselle kuin minä?En tiiä,siinäpä pähkinää purtavaksi.

Esikon "pidin" otteessani, ja kaksosten kanssa huomasin että tarviin apua.
Vähän pitkin hampain annoin eksän "auttaa" minua...

Sitten nelosen omin taas ja kun tuli pikkuvitonen niinpienellä ikäerolla ( alle 2 vee) niin huomasin taas tarvitsevani apua.
Ja isä näki hetkensä tulleen!!!=)

Ei vaan...musta on ihana katella kuinka kiinteet välit miehellä on kaikkiin lapsiin.Hällä on aikaa ja jaksaa keskittyä.
Tuossa kun pojan kanssa yöt oli,hän aloitti oman yrityksensä.Siinä oli tekemistä kaikikka,ei yrittäjän arki ole aina helppoa.
Iso rutistus oli,suurperhe ja oma yritys.

Vaan selvitty ollaan melkoisen hienosti,mitä nyt täällä keittelen kahvia klo 2 yöllä kun 3 vee yskii eikä äiti saa nukuttua.Luovutin jo sillä pää siinä kipeeks tulee kun yrittää nukkua!!