iski huono omatunto (tässä myös sinulle "väsynyt äiti" kommenttia)

[Turkilmas]

Täällä eräs äiti ihmetteli kun 4,5 kk:n ikäinen kititsee jatkuvasti ja vaatii seuraa yms. Mä kirjoitin että sama juttu meillä, normaalia on. Ja että ei kannata jättää yksin kitisemään kun pian vauva on jo iso.

Havahduin miettimään itseäni ja vauvaa. Meillä on sangen vaativa tapaus tuo pikkuinen. Ja kyllä, jätän minäkin hänet yksin kitisemään. Esim. vessassa kun käyn, niin huutohan siitä tulee. Tai äsken kun raastoin ruokaan juustoa. En pystynyt sitä tekemään vauva sylissäni vaan poika oli laskettava sitteriin. Ja siitä tietty seurasi huuto.

Joka ainoa päivä jännitän selviänkö perusjutuista ennen kuin mies tulee kotiin. Eli pystynkö petaamaan sängyt, saattamaan esikoisen kouluun, tekemään ruoan ja ehkä jopa imuroimaan. Yleensä pystyn, mutta jos en saa poitsua ulos nukahtamaan, niin turha toivo.

Meillä poitsu suuttuu siitäkin kun pitäis mennä päiväunille. Nytkin lykin jalalla vaunuja joissa poika huutaa. Sama juttu joka kerta, suuttuu niin pirusti kun laitetaan vaunuihin.

Syön vauva sylissäni, imuroin vauva sylissäni, istun koneella vauva sylissäni... ja kun hän nukahtaa edes lyhyeksi hetkeksi, niin säntään tekemään kotitöitä. Tai hengähtämään tähän koneelle. Ja kun mies tulee kotiin, niin lykkään heti vauvan hänen syliinsä.

Niska, selkä, hartiat ja kädet on tulessa ja totta hemmetissä tää välillä riepoo ja paljon. Ja välillä olen kylmä ja julma ja annan vauvan hetken huutaa pinnasängyssään. Menen ja viikkaan kuivat vaatteet paikoilleen ja laitan uuden satsin kuivumaan.

Tiedän että tämä on vauva-arkea ja välillä aivan hemmetin raskasta. Siksi pyydän nyt sulta "väsynyt äiti" anteeks että kirjoitin vain pinnallisesti että pidä vaan vauvalle seuraa kun se kasvaa nopeasti. Tuo vain sattuu olemaan se mantra jota itselleni hoen jaksaakseni, mutta ei todellakaan tarkoita että täällä olis pelkkää onnea ja auvoa.

Nyt vauva torkahti ja mä säntään tekemään salaattia...

 

[samperi]

Täällä eräs äiti ihmetteli kun 4,5 kk:n ikäinen kititsee jatkuvasti ja vaatii seuraa yms. Mä kirjoitin että sama juttu meillä, normaalia on. Ja että ei kannata jättää yksin kitisemään kun pian vauva on jo iso.

Havahduin miettimään itseäni ja vauvaa. Meillä on sangen vaativa tapaus tuo pikkuinen. Ja kyllä, jätän minäkin hänet yksin kitisemään. Esim. vessassa kun käyn, niin huutohan siitä tulee. Tai äsken kun raastoin ruokaan juustoa. En pystynyt sitä tekemään vauva sylissäni vaan poika oli laskettava sitteriin. Ja siitä tietty seurasi huuto.

Joka ainoa päivä jännitän selviänkö perusjutuista ennen kuin mies tulee kotiin. Eli pystynkö petaamaan sängyt, saattamaan esikoisen kouluun, tekemään ruoan ja ehkä jopa imuroimaan. Yleensä pystyn, mutta jos en saa poitsua ulos nukahtamaan, niin turha toivo.

Meillä poitsu suuttuu siitäkin kun pitäis mennä päiväunille. Nytkin lykin jalalla vaunuja joissa poika huutaa. Sama juttu joka kerta, suuttuu niin pirusti kun laitetaan vaunuihin.

Syön vauva sylissäni, imuroin vauva sylissäni, istun koneella vauva sylissäni... ja kun hän nukahtaa edes lyhyeksi hetkeksi, niin säntään tekemään kotitöitä. Tai hengähtämään tähän koneelle. Ja kun mies tulee kotiin, niin lykkään heti vauvan hänen syliinsä.

Niska, selkä, hartiat ja kädet on tulessa ja totta hemmetissä tää välillä riepoo ja paljon. Ja välillä olen kylmä ja julma ja annan vauvan hetken huutaa pinnasängyssään. Menen ja viikkaan kuivat vaatteet paikoilleen ja laitan uuden satsin kuivumaan.

Tiedän että tämä on vauva-arkea ja välillä aivan hemmetin raskasta. Siksi pyydän nyt sulta "väsynyt äiti" anteeks että kirjoitin vain pinnallisesti että pidä vaan vauvalle seuraa kun se kasvaa nopeasti. Tuo vain sattuu olemaan se mantra jota itselleni hoen jaksaakseni, mutta ei todellakaan tarkoita että täällä olis pelkkää onnea ja auvoa.

Nyt vauva torkahti ja mä säntään tekemään salaattia...

Pitäiskä siun jättää noita kotihommia tekemättä?
Jos mies vaikka avittaisi sitten töittensä jälkee, kuulostat vaan niin väsyneelle, miks siä yleensäkkään jännität, että saatko ne tehtyä?sanooko miehes sit jotain, vai?
Vauva on kerran pieni, mutta kotitöitä riittää loppuelämän :hug:

 

[Keikas]

Siinä tilanteessa ollaan lähes kaikki oltu, usko minua! Sen verran sanoisin sinulle, että kannattaisi miettiä enemmän niitä lepohetkiään: onko se imuroiminen todella niin tärkeää? Minä tajusin tämän ihan todella siinä vaiheessa, kun esikoinen oli n. 5kk; siitä eteenpäin makailin sohvalla tai surffailin netissä kaikki päiväuniajat, siis joka ainut päivä. Kotitöitä opin tekemään lapsen kanssa yhdessä. Ja pistin viimein miehenkin auttamaan. Ja tääkin on mantra, mitä minä hoen: elämä on ihan erilaista kakkosen kanssa, ainakin minulla oli!

 

[kaalimaan vartija]

[

Pitäiskä siun jättää noita kotihommia tekemättä?
Jos mies vaikka avittaisi sitten töittensä jälkee, kuulostat vaan niin väsyneelle, miks siä yleensäkkään jännität, että saatko ne tehtyä?sanooko miehes sit jotain, vai?
Vauva on kerran pieni, mutta kotitöitä riittää loppuelämän :hug:

Samaa mietin minäkin. Onko siitä oikeastaan mitään haittaa (paitsi esteettistä... ) jos ei imuroi joka päivä tai sängyt jää petaamatta ? Oikeasti, levähdä välillä! Kun vauva torkahtaa seuraavan kerran, istu alas ja ota hyvä lehti käteen ja levähdä.

 

[vieras]

Mä kans tuota ihmettelin, että miks kaikki pitää olla tehtynä, kun mies tulee kotiin??

 

[Turkilmas]

Kiitos kivoista kommenteista ja huolenpidosta :heart: . Jos tuo mies joskus mua kohtelee huonosti, niin pidän huolen että pääsette antamaan sille virtuaaliselkäsaunan .

Siis tää juttu on ihan meikäläisen päässä. Mä nautin valtavasti kun on siisti koti ja ruoka pöydässä kun mies tulee töistä kotiin. Ja koko poppoo nautitaan jos saadaan viettää ilta yhdessä ilman että aika hukkaantuu kotitöihin. Totta on, että aina ei tarvis olla niin siistiä. Mutta mulle se on kyllä tärkeä asia mielenterveydenkin kannalta. Ja me ollaan varsinaisia sottapyttyjä kaikki, eli aika hävityksen kauhistus vallitsee jos jättää siivoamatta.

Ja siis mä en ole mitenkään rikki, väsynyt, lannistunut tai muutakaan. Me eletään tätä vauva-arkea ja kokemuksesta tiedän jo että kaikki on ohimenevää. Ja enimmäkseen mä vaan suunnattomasti nautin tuosta tuhisijasta sylissäni.

Mutta... esikoisen kanssa mä olin masentunut. Kun lopulta uskalsin kysyä muilta äideiltä, niin kaikki vaan vakuutteli miten ihanaa kaikki on jne. Mä sain vähän kuin sanallisesta puukosta ja tunsin olevani hyvin yksin ja podin valtavaa syyllisyyttä. Siksi päätin että mä en koskaan ala vaan hehkuttamaan miten IHANAA kaikki vaan koko ajan on ja vähätellä toisten murheita ja väsymyksen tunteita yms.

Ja tänään tosiaan sitten hyvin huolettomasti vastasin että "normaalia on ja ohi menee" heh heh. Eli varmasti sangen epäreilu vastaus äidille joka on väsynyt ja murheissaankin vauvansa kanssa. Siksi halusin kertoa että vaikka tuo vauva on maailman ihanin ja mä kiitän jokaisesta päivästä, niin silti sitä välillä on väsynyt ja kettuuntunut.

 

[v]

Samat sanat mullakin: rentoudu enemmän. Mies hommiin enemmän. Kai se esmes osa vaikka pedata ne sängyt ennen töihin lähtöä? Imuroida? Sivota yhdessä sun kanssa?
Ja toiseksi: hanki kantoliina. Kaikkea ei voi tietenkään "säästää" siihe että mies on kotona, mutta kun opettelet käyttämään liinaa, vauva pysyy siinä kun vaikka raastat sitä juustoa