Isoja ongelmia

[Annihelena1]

Meillä on isoja ongelmia ja olen aivan rikki niiden kanssa.

Aloimme seurustella loppukesästä. Meillä on molemmilla pitkät parisuhteet takana, mutta tuntui, että asiat menivät kohdalleen aika helposti. Muutimme aika pian yhteen. Jo tässä alkuvaiheessa ongelmana oli se, että kumpikin meistä vähän jännitti toisen kanssa olemista eikä sellaista rakastumisen huumaa ehtinyt tulla. Vanhoista haavoista johtuen molempia siis vähän pelotti ja siksi pidimme vähän etäisyyttä toisiimme, ehkä meitä molempia pelotti sitoutua ja jännitti se, että tässä oli nyt aivan ihana ihminen emmekä uskaltaneet irrotella virheiden pelossa. Tämä siis nyt jälkiviisaana todettuna.

Muutimme yhteen ja siinä vaiheessa minä aloin oirehtia. Aloin pelätä miehen menettämistä ja epäilin suhteemme jatkuvuutta - ja mies meni tässä tilanteessa ihan lukkoon ja alkoi etääntyä. Lopulta olimme siinä tilanteessa, ettemme voineet sanoa mitään toisillemme loukkaamatta toista ja taas etääntymättä. Kerroin sitten miehelle siitä, että olen aiemmin kokenut väkivaltaa edellisessä suhteessa ja että sen työstäminen on välttämätöntä. Mies vannotti minua kertomaan kaiken ja minä kerroin - melkein. En kertonut, että tuota edellistäkin edeltäneessä suhteessa oli myös väkivaltaa. Jostain syystä en kokenut oloani niin turvalliseksi että olisin siihen pystynyt - ja mies oli minuun niin pettynyt, hän sanoi ettei pysty tukemaan minua koska oli loukkaantunut ja minä sitten aloin työstää kokemustani itse. Mies taas sanoi odottavansa pian positiivista kehitystä, mitä sitten alkoikin tulla. Aloin terapiakäyntien jälkeen olla avoimempi, iloisempi ja rehellisempi. Ja aloimme puhua rehellisemmin suhteestamme ja tunteistamme. Miehellä on taustalla myös pettymyksiä, kuten alkoholismia ja uskottomuutta.

Tänään kuitenkin tapahtui jotain. Puhuin terapeutin kanssa puhelimessa ja tulin maininneeksi "ne kaksi suhdetta joissa molemmissa oli väkivaltaa". Olen ihan varma, että mies kuuli tuon! Ja nyt olen ihan solmussa, minähän valehtelin hänelle kun sanoin, että edellisen suhteen väkivalta on kaikki mitä minulla on kerrottavana, ettei enempää salaisuuksia enää tule. Mies ei sanonut mitään, mutta hän vetäytyi taas eikä vastaa puheluihin. Olen aivan onneton - mitä kannattaa tehdä? Onko suhteemme nyt mennyttä vai pystynkö vielä pelastamaan tämän?

 

[näppituntumaa ongelmaasi]

"Aloimme seurustella loppukesästä. Meillä on molemmilla pitkät parisuhteet takana, mutta tuntui, että asiat menivät kohdalleen aika helposti. Muutimme aika pian yhteen."

Et ap. kertonut ikääsi. Arvelen sinun olevan melko nuori nainen. Olet väkivaltakierteessä.
Syyt saattavat olla syvemmällä. Terapeuttisi ehkä tietää taustasi.

Jotkut naiset vetävät juoppoja puoleensa. Jotkut sitten noita tappelupukareita.

Minusta miehesi ei pitäisi puuttua terapiaasi. Mieskin voi olla terapian tarpeessa.
Ammattiauttajalla on vaitiolovelvollisuus. Sinä et ole tilivelvollinen asioista mitä käytte läpi terapiassa ja puhelinkeskustelussa. Järjestä puhelut niin, että mies ei ole kuuntelemassa.

Osaatko elää yksin omassa taloudessa? Oletko hieman läheisriippuvaista sorttia?

Jos nykyinen suhteesi ei kanna pitkälle, pidä taukoa miesasioissa. Seurustella voi ilman yhteenmuuttamista.

 

[Annihelena1]

Olen siis kolmikymppinen, mieheni muutaman vuoden vanhempi. Olen elänyt myös yksin omassa taloudessani ja minulla on hyvä työpaikka yms. Eniten minua kiinnostaa tässä se, miten minun tulisi reagoida siihen, että mies mahd. kuuli sanomiseni. Voin toki sanoa, ettei hän saa kuunnella puheluitani, mutta entä jos hän ei enää voi luottaa minuun?

 

[Eemeli****]

Sanot että mies ei vastaa puheluihin. Onko hän töissä, tai muuten sellaisessa paikassa missä voisi olla hankala vastata?

Väkivalta on rikos, ja sinä rikoksen uhri. Tärkeintä on että saat terapiassa selvitettyä asiat ja parannettua henkiset haavat. Väkivalta on varmasti aiheuttanut sinulle pelkotiloja. On minusta täysin ymmärrettävää että et kertonut ensimmäisestä suhteesta ja väkivallasta. Moni nainen pelkää ja häpeää kertoa näistä asioista. En minä ainakaan olisi sinulle suuttunut, jos olisit naiseni ja pelännyt kertoa tuota asiaa, sanonut ettei väkivaltaa ollut. Sehän on defenssi sinulta, ainakin minä näkisin sen niin.

Tärkeintä on oikeasti nyt se, että huolehdit ennenkaikkea itsestäsi. Voimia sinulle!

 

[Hmmmmm]

"Mies vannotti minua kertomaan kaiken ja minä kerroin - melkein. En kertonut, että tuota edellistäkin edeltäneessä suhteessa oli myös väkivaltaa. Jostain syystä en kokenut oloani niin turvalliseksi että olisin siihen pystynyt - ja mies oli minuun niin pettynyt, hän sanoi ettei pysty tukemaan minua koska oli loukkaantunut ja minä sitten aloin työstää kokemustani itse"

Mistä mies tarkalleen ottaen oli pettynyt ja loukkaantunut? Ei kai nyt siitä jos et uskalla luottaa miehiin kaiken kokemasi jälkeen ja epäröit kertoa existä?

Älä turhista syyttele itseäsi hyvä ihminen. Parempaa tulevaisuutta ja kunnollisia miehiä/miehen elämääsi!

 

[Terapoija]

Minusta sinulla on todellakin isoja ongelmia itsesi kanssa. Hoida ensin itsesi kuntoon ennen kuin alat minkäänlaista parisuhdetta.

 

[Hmmmm]

Minusta sinulla on todellakin isoja ongelmia itsesi kanssa. Hoida ensin itsesi kuntoon ennen kuin alat minkäänlaista parisuhdetta.

Voi vee mikä tyyppi olet. Menehän lapioimaan sitä oman sielun sontaa sinne talon taakse. Toinen kirjoitti ihan asiallisesti.

 

[Annihelena1]

Kiitos kaikille asiallisille vastaajille!

On aivan totta, että minulla on isoja ongelmia itseni kanssa ja siksi olen niitä alkanut hoitaa pois tieltä - kyllä minäkin haluan olla onnellinen ja luottavainen, mutta nämä asiat nousivat pintaan vasta uuden rakkauden myötä. Luulin pystyväni elämään niiden kanssa, mutten sitten pystynytkään. Ja tämän totesin vasta parisuhteen alettua.

Mies tuli eilen kotiin ja puhuimme siitä, miten kumpikin voimme. Ja meillä oli lopulta ihan hyvä olla. En maininnut mitään puhelusta ja itse asiassa luulen, että vaikka mies varmasti kuuli sen, niin hän on päättänyt antaa asian olla tai hyväksyä sen.

Mies on ollut pettynyt ja loukkaantunut siitä, että minä en ole ollut täysin rehellinen. Olen regoinut ja voinut pahoin, mutten ole osannut kertoa hänelle, mistä se johtuu. Luulen, että hän on loukkaantunut sekä siitä etten uskalla luottaa miehiin että siitä että epäröin kertoa existä. Olen yrittänyt esittää kovin vahvaa ja iloista, vaikka olen ollut sisältä aika rikki. Miehen luottamus ei ainakaan kasva siitä, että hänen taustallaan on edellisen naisen uskottomuutta.

 

[Aika auttaa]

Muutitte yhteen todella liian pian. Se on kuitenkin tehty ja nyt molemmat haluatte saada kasvatettua omaa luottamustanne toiseen. Se on asia, joka kasvaa itsekseen ja omassa tahdissaan, väkisellä sitä ei luoda.

Mitenkä olisi, pystyisittekö siirtämään syrjään kaiken yrittämisen ja testaamisen? Eläisitte omana itsenänne kumpikin? Kaikki kontrollointi omasta itsestä tai toisesta ei ainakaan sitä turvallisuutta, luottamusta ja läheisyyttä luo, se karkottaa ne.

Te kumpikin olette ihan eri ihmiset, kuin ne teidän entisenne. Se on harmillista, että ihminen kantaa mukanaan vanhat rasitteet uuteen suhteeseen ja kyttää uudesta kumppanista vanhan syntejä - eihän vain ole samanlainen!

Kertomasi perusteella keskitytte kovin paljon noihin entisiin suhteisiinne ja niistä kertomiseen, pidätte ikäänkuin yllä niiden peikkoja. Olisiko parempi, että pyyhkäisisitte ne jo syrjään ja eläisitte toisillenne? Nythän olette jo nähnyt, että teistä kumpikaan ei ryyppää eikä pieksä, ei kulje vieraissa.

Haluatte samaa, rauhallista ja turvallista suhdetta, jossa toiseen luotetaan. Luottamus on sitä, että toista ei tentata tai kytätä, arvostella. Toinen puhuu niistä asioista, joista tuntee tarvetta puhua ja toinen kuuntelee, ei vähättele tai suurentele, rauhoittaa tarvittaessa.

Joko te parannutte yhdessä tai sitten se pitää saavuttaa kummankin yksin. Ohittaa tätä ei voi, yli on elettävä. Muista kuitenkin se, että jos sinusta edelleen tuntuu siltä, että menet tässä suhteessasi entistä enemmän rikki tai tasapainoa ei tule, sinulla on ensimmäinen velvollisuus ja oikeus itseäsi kohtaan. Toimit sen mukaan.

 

[tuli.]

Annihelena, Hyvä, että saat apua terapiasta ja asiat alkavat aueta, voimia sille tielle!

Mietin sitä, että ymmärtääkö miehesi sinun pahan olosi määrän ja sen, että jo ajatukset menneistä ahdistavat saati sitten niistä puhuminen? En tiedä, mutta olisko teille apua siitä, että mies tulisi kerran tai pari mukaan terapiaan, jotta ongelman laajuus avautuisi hänelle kokonaan. Eli näillä kerroilla puhuisitte lähinnä siitä, kuinka kuinka vaikea on puhua kipeistä asioista, vaikka kuinka luottaa ja rakastaa kumpaniaan. Ymmärrystä mielestäni vaatii myös se, että mies tajuaa "ettei kukko käskemällä laula", vaan myös sinä tarvitset oikean hetken jolloin _sinulla_ on tunne, että nyt tuntuu hyvältä puhua. Miehen täytyy myös ymmärtää se, että syy ei epäluottamuksessa, jos sinun on vaikea puhua hänelle asioista.

Jos väkisin täytyy puhua ja kertoa, niin voisi kuvitella, että siinä ajautuu taas tilanteeseen jossa oma tahto ei olekaan etusijalla ja sinua alkaa ahdistamaan tämä puhumisen pakko.

 

[Nökkönen]

Anteeksi vain, mutta oliko miehesi ensimmäinen reaktio kertomaasi todella se, että hän on nyt pettynyt ja loukkaantunut? MInä kyllä peräänkuuluttaisin tuossa tilanteessa empatiaa hänen puoleltaan! Ei hyväksikäytön uhri useinkaan pysty puhumaan kokemuksistaan ainakaan noin vaan, ja se edellyttää luottamuksellista suhdetta. Miehesi on ajatellut asiaa hyvin itsekkäästi. Toivottavasti suhteenne paranee! Älä murehdi sitä mitä miehesi on mahdollisesti kuullut, se ei tilanteessanne todellakaan ole huolenaihe nro 1.

 

[Annihelena1]

Mieheni pettyi ja loukkaantui kertomastani ja totesi, että on tilanne on todella hankala kun hän ei voi tukea minua ja että hän haluaisi pian nähdä jotain positiivista uskoakseen, että tästä tulisi hyvä juttu.

Alussa meillä siis olikin todella hyvä yhdessä, mutta sitten minä aloin oireilla. Ja mies pettyi jotenkin siihen, että hän luuli minun käsitelleen edeltävät parisuhteeni, ihan kuten hän itse oli tehnyt. Ja minä olin vahvaa leikkiessäni niin myös antanut ymmärtää. Tätä väkivaltaa en vain ollut pystynyt muuta kuin hautaamaan. Jollain tasolla ymmärrän miehen pettymyksen, onhan se inhimillistä, hän luuli minun olevan täydellinen eikä niin sitten ollutkaan... Kaipa häneenkin vaikuttaa vielä entisen suhteen uskottomuus ja se heijastuu hänen pettymysreaktiossaan.

Meillä on nyt yksi ongelma näiden lisäksi: emme juurikaan harrasta seksiä. Viikonloppuna kävi niin, että makoilimme vierekkäin sängyssä ja minä olin ihan rento ja läsnäoleva, siihen olen pystynyt paljon enemmän terapiakäyntien jälkeen. Mies taas alkoi vain kutitella minua, mitä vähän kummeksuin. Tuollainen aika olisi ollut hyvä seksillekin. Sitten mies totesi yllättäen, että kutittelu on hyvä tapa peittää jännitystä, siten on tavallaan läsnä ja koskettelee, muttei kuitenkaan ole "liian" lähellä. Olen tässä pohtinut, että hänkin siis pelkää aitoa läheisyyttä. Mitä ajattelette tästä, ongelma ei kai ole ihan vain minun omani? Seksiä emme siis ole harrastaneet viikkoon ja muutenkin aika satunnaisesti kriisin puhjettua päälle. Miten voisin lähetyä häntä ilman että pelotan pois?

 

[Miina S]

Sitten mies totesi yllättäen, että kutittelu on hyvä tapa peittää jännitystä, siten on tavallaan läsnä ja koskettelee, muttei kuitenkaan ole "liian" lähellä. Olen tässä pohtinut, että hänkin siis pelkää aitoa läheisyyttä. Mitä ajattelette tästä, ongelma ei kai ole ihan vain minun omani? Seksiä emme siis ole harrastaneet viikkoon ja muutenkin aika satunnaisesti kriisin puhjettua päälle. Miten voisin lähetyä häntä ilman että pelotan pois?

Ehkä mies yritti lähestyä sinua söpöllä ja viattomalla tavalla, nimenomaan siten ettei ole liian vaativa sinua kohden vaikeina aikoina. Ei minusta kutittelu kerro siitä että hänellä olisi ongelma läheisyydessä. Oikeastaan päinvastoin. Kykenee läheisyyteen ilman seksiä.

Jos sinä haluat seksiä, niin sen voi ilmoittaa sanoin tai teoin. Minä en ole sellaisissa tilanteissa odottanut että toinen tekee aloitteen, vaan tehnyt sen itse. Jos sinun on vaikea tehdä aloitetta, voisit ehkä ottaa asian esiin myös terapiassa.

Minusta tärkeintä on se, että hoidat itseäsi. Kaikki muu järjestyy aikanaan.

 

[Annihelena1]

Kiitos Miina S, annoit minulle hyvää ajattelemisen aihetta! Koen jotenkin niin, että mies kyllä halaa ja suukottelee ja hipaisee ohikulkiessaan, eli hän on hyvin hellä. Suoria rakkaudentunnustuksia ei niinkään tule, mutta hän kutsuu minua rakkaasi ja kullaksi jne. Ja hän on sanonut myös, että kertoisi, jos ei haluaisi minun olevan hänen elämässään. Hän tosiaan kykenee läheisyyteen ilman seksiä ja se on minusta ihanaa.

Tilanteemme meni aika lukkoon ennenkuin kerroin miehelleni, mitä minun taustallani oikeastaan on. Sitä ennen hän oli syyttänyt tilanteesta paljon itseään, mutta nyt tämä vähän kääntyi niin, että ison osa ongelmista onkin minun tuomiani. Hän on kyllä myöntänyt, että hänelläkin on kaikenlaista työstämistä kotitaustassa ym.

Mies on kovin herkkä - jos olen tehnyt vähän räväkämmän aloitteen, hän on vähän pelästynyt. Suora toiminta ei siis ole hänen juttunsa vaan nimenomaan henkinen läheisyys, mistä sitten fyysinen läheisyys voi alkaa. Ja koska olemme olleet henkisesti aika kaukana toisistamme, niin hän on käpertynyt itseensä ja nyt on vaikeaa löytää fyysistä yhetyttä.

Minulla menee nyt paremmin ja koen olevani hyvin rakastunut - haluan seksiä. En vain oikein tiedä, pystyykö mies avautumaan samoin kuin minä - ja miten sitä voisi edesauttaa. Vai pitäisikö vain rehellisesti sanoa hänelle suoraan, että kaipaan myös seksiä.

 

[Aika auttaa]

"Minulla menee nyt paremmin ja koen olevani hyvin rakastunut - haluan seksiä. En vain oikein tiedä, pystyykö mies avautumaan samoin kuin minä - ja miten sitä voisi edesauttaa. Vai pitäisikö vain rehellisesti sanoa hänelle suoraan, että kaipaan myös seksiä."

Koska olet itse päässyt tilanteeseen, että olet rento ja onnellinen, annan sen hehkua toiseen. Hyväilet hellästi, suukottelet ja lähestyt lämmöllä alueita, jotka tiedät miehen syttymiseen. Sen voi tehdä kauniisti ja hienovaraisesti, niin, ettei herkinkään pelästy. Anna tunteesi näkyä silmistäsi ja kasvoillasi. Uskalla näyttää. Kyllä siinä sanatkin löytyvät itsestään, kun niitä tarvitaan.

 

[Annihelena1]

Eli jos tiivistäisin neuvonne, niin tärkeintä olisi varmasti saada omia ongelmia pois päiväjärjestyksestä. Ja toisaalta vain olla tässä hetkessä, uskaltaa heittäytyä ja osoittaa toiselle rakkautta. Tärkeintä minulle kai olisi uskoa, että riitän juuri tällaisena, ja toisaalta nauttia hyvistä hetkistä täysin siemauksin. Se varmasti tarttuu