D
dipidapa
Vieras
Mulla on paha mieli. Appivanhemmat aiheuttavat harmaita hiuksia.
Minulla 6-vuotias ja 1-vuotias tytär. Heillä on eri isät. 6-vuotiaan isä kuoli jo raskausaikana. Aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa esikoisen ollessa noin vuoden. Mies on vahna tuttuni lapsuuden ajoilta lähtien. Parisuhteessa meillä on kaikki loistavasti. Mies kohtelee kumpaakin lasta omanaan ja esikoinen kutsuu häntä isäksi.
Mutta nykyiset appivanhemmat. Ensinnäkin he eivät ole osoittaneet juuri minkäänlaista kiinnostusta kumpaankaan lapseen, varsinkaan esikoiseen. Miehen siskon lapsi (4v) on heille kaikkikaikessa. Tämä lapsi on heillä hoidossa joka toinen viikonloppu. Hänelle on koristeltu oma huone mummulaan, häntä otetaan mukaan reissuille. Viime jouluna meidän esikoinen sai heiltä lahjaksi 1 lahjan, vauva kaksi ja tämä serkku toistakymmentä.
Mitäpä kuitenkaan lahjoista ja tavarasta. Se ei ole meille todellakaan tärkeää. Emme kaipaa hoitoapua, mutta haluaisimme kovasti, että edes vierailtaisiin puolin ja toisin. Asutaan kaikki samassa kapungissa. Mutta ei. Lastemme synttäreille ei tulla - on niin paljon aina kiireitä. He ovat käyneet meillä tämän vuoden puolella kaksi kertaa. Kummallakin kertaa toivat tämän serkun mukanaan, koska lapsi oli jälleen hoidossa heillä. Koko aika meni taas serkun lasta sylissä pidellessä ja meidän lasten leluja esitellessä hänelle. Edes pieni 1-vuotias ei päässyt "mummun ja papan" syliin, ettei serkku tule mustasukkaiseksi. Lopuksi mieheni tokaisi, että olisi se kiva, että meidänkin lapset oppisivat tuntemaan teidät, johon anoppi sanoi, että voi ottaa joskus kuopuksen hoitoon, mutta ei esikoista. Se tuli jotenkin niin yllättäen ja tökerösti, ettemme osanneet mieheni kanssa reagoida mitenkään. Mutta nyt sapettaa.
Emme ole edes pyytäneet hoitoapua, vaan meillä vierailuja tai toisinpäin. Me emme ole koskaan tervetulleita heille. Heillä on kiireitä ja tosiaan kaksi kertaa tänä vuonna käyneet meillä ja kummallakin kertaa tämä serkku mukana.
Annanko heidän olla? En haluaisi aina pahoittaa mieltäni. Esikoinen tajuaa jo syrjinnän.
Minulla 6-vuotias ja 1-vuotias tytär. Heillä on eri isät. 6-vuotiaan isä kuoli jo raskausaikana. Aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa esikoisen ollessa noin vuoden. Mies on vahna tuttuni lapsuuden ajoilta lähtien. Parisuhteessa meillä on kaikki loistavasti. Mies kohtelee kumpaakin lasta omanaan ja esikoinen kutsuu häntä isäksi.
Mutta nykyiset appivanhemmat. Ensinnäkin he eivät ole osoittaneet juuri minkäänlaista kiinnostusta kumpaankaan lapseen, varsinkaan esikoiseen. Miehen siskon lapsi (4v) on heille kaikkikaikessa. Tämä lapsi on heillä hoidossa joka toinen viikonloppu. Hänelle on koristeltu oma huone mummulaan, häntä otetaan mukaan reissuille. Viime jouluna meidän esikoinen sai heiltä lahjaksi 1 lahjan, vauva kaksi ja tämä serkku toistakymmentä.
Mitäpä kuitenkaan lahjoista ja tavarasta. Se ei ole meille todellakaan tärkeää. Emme kaipaa hoitoapua, mutta haluaisimme kovasti, että edes vierailtaisiin puolin ja toisin. Asutaan kaikki samassa kapungissa. Mutta ei. Lastemme synttäreille ei tulla - on niin paljon aina kiireitä. He ovat käyneet meillä tämän vuoden puolella kaksi kertaa. Kummallakin kertaa toivat tämän serkun mukanaan, koska lapsi oli jälleen hoidossa heillä. Koko aika meni taas serkun lasta sylissä pidellessä ja meidän lasten leluja esitellessä hänelle. Edes pieni 1-vuotias ei päässyt "mummun ja papan" syliin, ettei serkku tule mustasukkaiseksi. Lopuksi mieheni tokaisi, että olisi se kiva, että meidänkin lapset oppisivat tuntemaan teidät, johon anoppi sanoi, että voi ottaa joskus kuopuksen hoitoon, mutta ei esikoista. Se tuli jotenkin niin yllättäen ja tökerösti, ettemme osanneet mieheni kanssa reagoida mitenkään. Mutta nyt sapettaa.
Emme ole edes pyytäneet hoitoapua, vaan meillä vierailuja tai toisinpäin. Me emme ole koskaan tervetulleita heille. Heillä on kiireitä ja tosiaan kaksi kertaa tänä vuonna käyneet meillä ja kummallakin kertaa tämä serkku mukana.
Annanko heidän olla? En haluaisi aina pahoittaa mieltäni. Esikoinen tajuaa jo syrjinnän.
