P
Pian kolmen äiti
Vieras
Muistan kaksi vuotta sitten maaliskuun puolivälissä, kun 9kk tyttömme pääsi lonkkalastasta pois. Oli ollut siinä siis 3kk. Ajelin hänen kanssaan kotiin sairaalasta (maanantaipäivä) ja oli aivan mielettömän kaunis, aurinkoinen kevätpäivä. Mietin sitä miten onnellinen olen. ÄItiyslomani loppui samanviikon keskiviikkona. Minkään ei pitänyt varjostaa sitä miten suunnattoman onnellinen olin, että minulla oli mahdollisuus jäädä toisen lapsen jälkeen hoitovapaalle (sitä mahdollisuutta ei ollut esikoisen kohdalla) ja oli kevät ja elämä hymyili.
Mies lähti käymään lääkärissä, kun pääsin kotiin ja viipyi reissulla yllättävän pitkään. Tuli kotiin, mutta seuraavana päivänä sai uudet verikoetulokset, joutui sairaalaan ja vielä samanviikon perjantaina ne kevätauringon säteet häipyivät näkökentästäni, kun miehellä todettiin syöpä.
No keväästä ja kesästä ei tullut ihan se mitä olin olettanut, mutta kyllä meillä silti oli onnentäyteinen ja ihana kesä. Minä hoitovapaalla lasten kanssa ja mies sairaslomalla ja vieläpä hyväkuntoisena. Teimme paljon ihania juttuja perheenä. Ja lokakuussa taas mies kunnossa ja palasi takaisin töihin.
Äsken tämä kaikki vain kelautui mielessäni, kun totesin, että huomenna minulla alkaa äitiysloma. Olen ollut tämän koko ajan hoitovapaalla. Alunperin minun piti olla mahdollista pystyä olemaan hoitovapaalla vain joitakin kuukausia, ehkä jouluun asti. Miehen sairaus muutti miehen omia arvoja ja minä olenkin ollut kotona näin pitkään ja olen nauttinut siitä täysin siemauksin. Ja nyt hoitovapaani vaihtuu äitiyslomaan ja nyt kun ne kevätauringonsäteet taas tavoittelee meitä niin me olemme taas onnellisia! Meillä on pian kolme lasta ja nyt on meidän vuoromme olla onnellisia ja iloita!
Olen aina ollut sitä mieltä, että kaikella on tarkoituksensa ja vaikka sitä ei sillä hetkellä ehkä itse tajuaisikaan niin myöhemmin sen tajuaa. Minun pitkä hoitovapaani ei olisi järjestynyt ilman niitä synkkiä päiviä enkä ole lainkaan varma olisiko meille tulossa kolmatta lastakaan ilman niitä synkkiä päiviä.
Halusin vain jakaa tämän onnen ja ilon teidän kanssanne.
Mies lähti käymään lääkärissä, kun pääsin kotiin ja viipyi reissulla yllättävän pitkään. Tuli kotiin, mutta seuraavana päivänä sai uudet verikoetulokset, joutui sairaalaan ja vielä samanviikon perjantaina ne kevätauringon säteet häipyivät näkökentästäni, kun miehellä todettiin syöpä.
No keväästä ja kesästä ei tullut ihan se mitä olin olettanut, mutta kyllä meillä silti oli onnentäyteinen ja ihana kesä. Minä hoitovapaalla lasten kanssa ja mies sairaslomalla ja vieläpä hyväkuntoisena. Teimme paljon ihania juttuja perheenä. Ja lokakuussa taas mies kunnossa ja palasi takaisin töihin.
Äsken tämä kaikki vain kelautui mielessäni, kun totesin, että huomenna minulla alkaa äitiysloma. Olen ollut tämän koko ajan hoitovapaalla. Alunperin minun piti olla mahdollista pystyä olemaan hoitovapaalla vain joitakin kuukausia, ehkä jouluun asti. Miehen sairaus muutti miehen omia arvoja ja minä olenkin ollut kotona näin pitkään ja olen nauttinut siitä täysin siemauksin. Ja nyt hoitovapaani vaihtuu äitiyslomaan ja nyt kun ne kevätauringonsäteet taas tavoittelee meitä niin me olemme taas onnellisia! Meillä on pian kolme lasta ja nyt on meidän vuoromme olla onnellisia ja iloita!
Olen aina ollut sitä mieltä, että kaikella on tarkoituksensa ja vaikka sitä ei sillä hetkellä ehkä itse tajuaisikaan niin myöhemmin sen tajuaa. Minun pitkä hoitovapaani ei olisi järjestynyt ilman niitä synkkiä päiviä enkä ole lainkaan varma olisiko meille tulossa kolmatta lastakaan ilman niitä synkkiä päiviä.
Halusin vain jakaa tämän onnen ja ilon teidän kanssanne.
