K
"Karo"
Vieras
Oon kärsinyt erinäisistä vaivoista jo pitkän aikaa. Vatsa on aina ummella ja kipeä, kädet ja jalat on aivan turvoksissa, paino on noussut puolessa vuodessa 25kg, olen jatkuvasti väsynyt ja kiukkuinen, mikään uni ei riitä. Päätä särkee, iho on kuiva ja kasvot pöhöttää. Lisäksi muita lukemattomia selittämättömiä vaivoja.
Olen ajatellut olevani vain valittava akka joka kuvittelee itselleen oireita.
Tänään se vihdoin selvisi, kahden labrakäynnin jälkeen. Mulla on arvot aivan viturallaan ja aivan selkeä kilpirauhasen vajaatoiminta. Lääkäri soitti, että lääkitys aloitetaan välittömästi, heti tänään.
Eikai kukaan halua kuulla olevansa sairas, mutta minä täällä vollotan ilosta. Helpotti saada selitys kaikille niille oireille joista en edes ollut kehdannut valittaa. Toivottavasti lääkkeet auttaa pian.
Kauanko teillä muilla on mennyt, ennenkun lääkkeet on alkanut vaikuttamaan ja oireet vähenemään.