Itsekäs ratkaisu..

[sydän]

Ongelmani on seuraavanlainen. Muutimme mieheni kanssa hänen töidensä perässä pohjois-suomeen 6,5 v sitten. Hän sai, sanotaanko nyt vaikka- "elämänsä tilaisuuden" ja tämän mukana unelmatyön. Hänen sukuaan asuu täällä päin, vaikkakin lähimmät n. 70 km:n päässä.

Meillä on kolme lasta, 11v, 6v ja 3v.Olen itsekin työelämässä ja saanut koulutusta vastaavaa työtä. Asunto ja koko elämämme on rakennettu tänne.

Sitten se ongelma. En viihdy täällä yhtään. Ikävöin jatkuvasti kotikaupunkiini, itä-suomeen. Minulla on täällä tuttuja, oikeat ystäväni ovat kotikaupungissani. Äitini,isäni ja iso sukuni ovat niin ikään kotopaikassani. Ahdistukseni on kasvanut todella suureksi ja olen kadottanut tämän koti-ikäväni myötä elämän iloni. Aamun alkaessa toivon että olisi ilta, uusi viikko..jne. Puolitoista vuotta olen kärsinyt joka päivä tätä sisäistä helvettiä ja alkanut vihata koko kaupunkia jossa asun. Ammattiapua olen saanut ja terapian anti on ollut oikeastaan se, että käsitykseni paluumuutosta ainoana ratkaisuna ahdistukseeni on vain pahentunut.

Mieheni on ilmoittanut jyrkän EI:n muuttoa vastaan. Tämä on lisännyt katkeruutta häntä kohtaan: miksi minun pitäisi joustaa?

Naurettavinta koko jutussa on se, että avioliitossamme ei ole "mitään vialla", eli ainoa ongelmamme on minun haluni muuttaa. Pikkuhiljaa päätös on kypsynyt: otan lapset ja lähden (mieheni ei pysty huolehtimaan työaikojensa takia yksin lapsistamme). Tuntuu, että ainoastaan tämä pelastaa psyykeeni. Olenko hirviö, joka oman itsensä takia rikkoo lapsilta ehjän kodin ja aloittaa uuden elämän, johon isänsä ei kuulu? Muuten näen ainoan vaihtoehtoni narun jatkona (siis kuvainnollisesti)

 

[vieras]

Olisiko miehesi sitten onneton ja yksinäinen siellä sinun kotipaikkakunnallasi? Vaihtaisitte vaan osia siis.

 

[Vieras]

Ennen kuin luin viimeisen jakson olin jo ajatellut että mikset sinä muuta kotikaupunkiisi lasten kanssa? Eihän sen avioliiton tarvitse siihen loppua vaikka sinä muuttaisitkin lähemmäs sukuasi.
Sinä olet joustanut jo kerran miehesi vuoksi joten nyt olisi miehesi aika ajatella.

 

[:(]

lapset ei ehkä halua muuttaa. Olisiko nuista tuttavista mahdollista saada ystäviä? Ystävyys suhteet vaativat työtä niinkuin parisuhdekkin.
Missä päin asut? Ajattelin vaan että jos keksisimme sulle siitä paikkakunnasta niitä positiivisia juttuja joita et ehkä ole ahdistuksissasi huomannu.

 

[:)]

Kyllähän se lapsille on kova kolaus joutua kauas isästä. Ja tuolle 11-vuotiaalle kaveritkin ovat jo tosi tärkeitä.

Tietysti vanhemman itsemurha on pahiunta, mitä lapsille voi tapahtua.

 

[ap]

Mieheni ei halua luopua työstään. Tiedän senkin realiteetin, että asema, jonka hän on saavuttanut, on sellainen once in a lifetime -tilaisuus, eikä hän koskaan saisi lähellekään vastaavaa. Hän ei suostu keskustelemaankaan asiasta ja toteaa, ettei tule koskaan muuttamaan. Mielestäni itsekästä ja olisi hänen aika koittaa muutamaa vuotta "minuna".

530 km on sellainen välimatka, etten tiedä,miten avioliitto voisi jatkua..

 

[ap]

lapset ei ehkä halua muuttaa. Olisiko nuista tuttavista mahdollista saada ystäviä? Ystävyys suhteet vaativat työtä niinkuin parisuhdekkin.
Missä päin asut? Ajattelin vaan että jos keksisimme sulle siitä paikkakunnasta niitä positiivisia juttuja joita et ehkä ole ahdistuksissasi huomannu.

Niin. 11-v ei halua muuttaa ja se tässä minusta hirviön tekeekin. Halusinkin herätellä kysymystä, onko lapsen etu aina kaikkien paras. Olen tehnyt nämälapset, enkö siis voi tehdä itsekästä ratkaisua? Koen hirvittävää syyllisyyttä, mutta kun kukaan ei taida aavistaa, että tämä koti-ikävä oikeastaa tappaa minut. Inhoan kaikkea täällä.

En halua kertoa pk:n nimeä, mutta voitte uskoa, miten olen väkisin pusertanut mieleeni kaikkea positiivista. En vaan enää pysty taistelemaan alitajuntaa vastaan.

 

[vieras]

Jos lapsetkaan eivät halua muuttaa, voisitko muuttaa yksin? Jos miehesi pystyisi esim palkaamaan hoitoapua.

 

[matilda06]

hetken ero voi tehdä hyvää ja kaipaat sitten takaisin miehesi luo. Kokeilkaa lasten kanssa ensin vaikka olla kesän siellä sun kotipaikalla ja syksyllä tunnustelette miten jatkojen kanssa. Isoinkin ehtii varmaan kesäaikana saada ja jonku kaverin ja päätös ei sitten ehkä olisikaan niin vaikea.
ikävää teidän parisuhteen kannalta tällainen tilanne. Ja varmaan lapset ikävöivät isäänsä ja päinvastoin :/

 

[ap]

Jos lapsetkaan eivät halua muuttaa, voisitko muuttaa yksin? Jos miehesi pystyisi esim palkaamaan hoitoapua.

Tämä ei missän nimessä ole vaihtoehto. Nämä lapset ovat minulle kaikkikaikessa ja olen ollut heidän "päähuoltaja" aina.

 

[vieras]

Jos lapsetkaan eivät halua muuttaa, voisitko muuttaa yksin? Jos miehesi pystyisi esim palkaamaan hoitoapua.

Tämä ei missän nimessä ole vaihtoehto. Nämä lapset ovat minulle kaikkikaikessa ja olen ollut heidän "päähuoltaja" aina.

Isälleen eivät ole? Niin, en tiedä, hankala tilanne, enkä kyllä osaa neuvoa.

 

[Ymm]

Ymmärrän jotenkin tosi hyvin, miten raskasta sinulla on. Ja varmasti lapset kaipaisivat kavereitaan, mutta he ovat sen ikäisiä, että tutustuvat uusiin kavereihin kyllä varmasti. Mielenterveys on arvokas ja varjeltava asia. Vaikka miehesi ei suostu nyt muuttamaan, kannattaa asia ottaa erittäin vakavasti keskusteltavaksi. Kerro, että et itse enää keksi muuta ratkaisua, kuin muuttaminen. Jos näyttää siltä, ettei keskustelu lähde käyntiin, ala etsimään töitä sieltä kotiseudultasi ja tee se selväksi miehellesi... Tärkeintä olisi nyt mielestäni saada hänet ymmärtämään asian vakavuus, jotta voisitte YHDESSÄ miettiä ratkaisua.

 

[Miisu]

ap:
"Olen tehnyt nämälapset, enkö siis voi tehdä itsekästä ratkaisua?"
Et voi. Tai voit tietenkin, mutta se on väärin lapsia kohtaan. Lapsista vanhin on jo sen ikäinen, että hänen omaakin mielipidettään kysytään. Mitä, jos lapsi ilmaisee halunsa jäädä isän luo nykyiseen kotiin? Aiotko olla piittaamatta ja "pakottaa" lapsen mukaasi?
Et ilmeisesti rakasta miestäs, koska kotiseutu ja suku ajaa hänen edelleen.

Ja jos (kun?) olette naimisissa, et voi niin vain lapsia "viedä", ne on miehes lapsia myös ja hänelläkin on sanansa sanottavana lasten elämään, vaikka sun päätökset on sun henkilökohtasia.

Kerropa ap, mite olet ajatellu toteuttaa lasten isän kanssa yhteishuoltajuutta 500km välimatkalla? Vai ajattelitko blokata isän kokonaan ulos kuvioista?
Jos et miehestä välitä, välittäisit edes lapsista.

 

[voi hyvää päivää]

ap:
Tämä ei missän nimessä ole vaihtoehto. Nämä lapset ovat minulle kaikkikaikessa ja olen ollut heidän "päähuoltaja" aina.

Mitäpä jos isälle ei missään nimessä ole vaihtoehto se, että häneltä kysymättä hänen lapsensa viedään satojen kilometrien päähän?? Herää jo, ap!

 

[ap]

Jos lapsetkaan eivät halua muuttaa, voisitko muuttaa yksin? Jos miehesi pystyisi esim palkaamaan hoitoapua.

Tämä ei missän nimessä ole vaihtoehto. Nämä lapset ovat minulle kaikkikaikessa ja olen ollut heidän "päähuoltaja" aina.

Isälleen eivät ole? Niin, en tiedä, hankala tilanne, enkä kyllä osaa neuvoa.

Noh, sanotaanko nyt vaikka, että monet äidit tunnistavat varmasti itsensä minusta: mies on aina ollut hyvä isä, ei valittamista. Silti minä olen se, joka huolehtii lapsille vaatteet, järjestän synttärit, käytän lääkärissä, huolehdin neuvolat, kavereiden synttärilahjat, harrastuksiin ilmottautumiset, koulun vanhempainillat, huomaan että talvitakki on jäänyt pieneksi tai että hihansuut eivät yletä ranteiden päälle.

Mieheni on hyvä isä, mutta olemme jo miehen työnkuvankin (paljon matkustamista, pitkiä päiviä) roolittuneet siten, että minä hoidan käytännön asiat ja olen myös lasten kanssa enemmän.

 

[ap]

aiheeton hymiö..

 

[vieras]

Epäilen, että aika yleinen tilanne...Miehen työn ja uran perässä muutetaan miehen kotipaikkakunnalle, kun lapset ovat pieniä (usein äiti silloin vielä kotona eikä naiselle edes löydy töitä uudelta paikkakunnalta). Sitten äiti on itsekäs hirviö kun kaipaa omalle kotipaikkakunnalleen. Jos vie lapset mukanaan, tekee väärin näitä kohtaan, jos lähtee yksin, sekin on väärin...

 

[ap]

ap:
"Olen tehnyt nämälapset, enkö siis voi tehdä itsekästä ratkaisua?"
Et voi. Tai voit tietenkin, mutta se on väärin lapsia kohtaan. Lapsista vanhin on jo sen ikäinen, että hänen omaakin mielipidettään kysytään. Mitä, jos lapsi ilmaisee halunsa jäädä isän luo nykyiseen kotiin? Aiotko olla piittaamatta ja "pakottaa" lapsen mukaasi?
Et ilmeisesti rakasta miestäs, koska kotiseutu ja suku ajaa hänen edelleen.

Ja jos (kun?) olette naimisissa, et voi niin vain lapsia "viedä", ne on miehes lapsia myös ja hänelläkin on sanansa sanottavana lasten elämään, vaikka sun päätökset on sun henkilökohtasia.

Kerropa ap, mite olet ajatellu toteuttaa lasten isän kanssa yhteishuoltajuutta 500km välimatkalla? Vai ajattelitko blokata isän kokonaan ulos kuvioista?
Jos et miehestä välitä, välittäisit edes lapsista.

Aivan, kirjoitat tässä juuri sen, mitä ajoin takaa. Olen puhunut miehelleni asiasta ja hän totesi, että minun muuttaessa tietää realiteetit ja sen, ettei pysty huoltamaan lapsia. Kysyinkin mielipidettänne, että onko lasten etu aina kaikkein paras? Sinun mielipiteesi tuli selväksi, kiitos. Se on fakta, että tämä 80% yksinhuoltajuus ja ahdistus lamaannuttaa minut ennemmin tai myöhemmin, elämäniloa en ole tuntenut enää kuukausiin.

Ja vastaus siihen, etkö sitten siellä itä-suomessa olisi yh, vastaan että kyllä, mutta en siinä määrin kuin täällä. Siellä on sisareni perheineen, vanhempani ja ystäväni, joten lapsenhoitoapuakin olisi saatavissa.

 

[kaisa]

Siksi sinun pitäisi joustaa, että kyse on paitsi miehen onnellisuudesta, myös lasten. On pienempi paha nykyinen tilanne kuin se, että lapset kärsii. Vaikka oletkin se käytännön arjen pyörittäjä, niin et voi isää korvata lapsille kuitenkaan. Itsekäs olet, huono äiti mun mielestä :'(

 

[ap]

ap:
Tämä ei missän nimessä ole vaihtoehto. Nämä lapset ovat minulle kaikkikaikessa ja olen ollut heidän "päähuoltaja" aina.

Mitäpä jos isälle ei missään nimessä ole vaihtoehto se, että häneltä kysymättä hänen lapsensa viedään satojen kilometrien päähän?? Herää jo, ap!

vastasinkin jo edellä tähän

 

[Miisu]

ap:
Ja vastaus siihen, etkö sitten siellä itä-suomessa olisi yh, vastaan että kyllä, mutta en siinä määrin kuin täällä. Siellä on sisareni perheineen, vanhempani ja ystäväni, joten lapsenhoitoapuakin olisi saatavissa.


Herranen aika, sekö on lapsille isän korvike? Sun sisar tai äiti?

 

[palleroo]

Siksi sinun pitäisi joustaa, että kyse on paitsi miehen onnellisuudesta, myös lasten. On pienempi paha nykyinen tilanne kuin se, että lapset kärsii. Vaikka oletkin se käytännön arjen pyörittäjä, niin et voi isää korvata lapsille kuitenkaan. Itsekäs olet, huono äiti mun mielestä :'(

ai että ap:n miehen ei pitäisi joustaa? Mieshän se tässä itsekäs on, jos ap on 6,5 v asunut jo miehen paikkakunnalla. Missä on miehen jousto?

 

[Mrs Shillelagh]

Mikä sulle on tärkeintä? Keitä sä pidät omana perheenäsi? Senhän sä osoitat valinnoillasi.

 

[vieras]

Siksi sinun pitäisi joustaa, että kyse on paitsi miehen onnellisuudesta, myös lasten. On pienempi paha nykyinen tilanne kuin se, että lapset kärsii. Vaikka oletkin se käytännön arjen pyörittäjä, niin et voi isää korvata lapsille kuitenkaan. Itsekäs olet, huono äiti mun mielestä :'(

ai että ap:n miehen ei pitäisi joustaa? Mieshän se tässä itsekäs on, jos ap on 6,5 v asunut jo miehen paikkakunnalla. Missä on miehen jousto?

Jos nainen ei jousta, on itsekäs. Jos mies ei jousta, on jämäkkä...

 

[Scindapsus]

Ikävä kyllä en osaa auttaa ongelmaasi, mutta tiedän tuon ikävän. Minäkin kävin terapiassa kauan ja terapeuttikin oli sitä mieltä, että ikävä synnyinseudulleni vain ylläpiti masennustani. Kun mies sitten joutui sairaslomalle, tuli päätös muutosta tehtyä, enkä ole päivääkään sitä katunut! Meillä tosin myös mies oli muuttohaluinen ja lapsiakaan ei ole. Tsemppiä ap!