Itsekäs ratkaisu..

[vieras]

juttele lasten kanssa vielä asiasta...mut ymmärrän kyllä.miksi naisen pitäs aina joustaa.mieshän se on valmis luopumaan lapsista työn takia.lapset kyllä sopeutuu uuteen paikkaan

 

[ap]

1) Eikö teillä olisi mahdollisuus lastenhoitajaan kerran viikossa että sinä pääsisit harrastusten pariin.

tai

2) Jos miehesi työ sisältää paljon matkustelua, eikö silloin olisi sama missä perheen pääkoti on, jos isä matkustaa viikot?

1) kyllä, ei ole rahakysymys, periaatteellinen enemmänkin.
2) Mielestäni kyllä, miehen mielestä ei (Tätä ratkaisua ehdotin ekan kerran n. vuosi sitten)

Jos kerran sinulla on rahaa palkata hoitaja, jotta voisit välttyä marttyyrimaiselta kotona istumiselta, niin miksi et voi lastenhoitajaa palkata? Koska et voisi enää olla marttyyri?

Tuossa ylempänä jo sanoin mitä mieltä tästä olen, ja tämä vahvistaa käsitystäni.

Kiitos mielipiteestäsi. Kerta, kaksi, kolme tai neljä jumppaakaan viikossa ei valitettavasti poista tätä ahdistusta. Täyttä tukiverkottomuutta nyk. pk:lla.

 

[Mrs Shillelagh]

Mikä sulle on tärkeintä? Keitä sä pidät omana perheenäsi? Senhän sä osoitat valinnoillasi.

Hyvä kysymys. Paljon olen asiaa ajatellut ja tiedän että koen perheekseni vahvasti ydinperheemme lisäksi myös vanhempani, etenkin toisen sisaristani ja hänen lapsensa.

Sitäkin olen miettinyt, että rakastanko miestäni oikeasti kuitenkaan, koska tuntuu oikeammalta palata kotiseudulle kuin jäädä tänne.

Mitä laajemmin käsität perheen, sitä tyytymättömät osapuolet. Ja sitä vähemmän lojaali pystyt olemaan kullekin. Onhan se vaikea seurustella sellaisen kanssa, joka ei ole vielä irtaantunut juuristaan.

 

[heh]

juttele lasten kanssa vielä asiasta...mut ymmärrän kyllä.miksi naisen pitäs aina joustaa.mieshän se on valmis luopumaan lapsista työn takia.lapset kyllä sopeutuu uuteen paikkaan

Olisi kiva katsoa, minkä paskaryöpyn ap olisi saanut niskaansa, jos olisi ilmoittanut ettei voi ottaa vastuuta lapsista ja antaa lasten muuttaa isän kanssa, koska hänen työnsä ja asemansa on niin tärkeä..huh

 

[evita]

Mikä sulle on tärkeintä? Keitä sä pidät omana perheenäsi? Senhän sä osoitat valinnoillasi.

Hyvä kysymys. Paljon olen asiaa ajatellut ja tiedän että koen perheekseni vahvasti ydinperheemme lisäksi myös vanhempani, etenkin toisen sisaristani ja hänen lapsensa.

Sitäkin olen miettinyt, että rakastanko miestäni oikeasti kuitenkaan, koska tuntuu oikeammalta palata kotiseudulle kuin jäädä tänne.

Mitä laajemmin käsität perheen, sitä tyytymättömät osapuolet. Ja sitä vähemmän lojaali pystyt olemaan kullekin. Onhan se vaikea seurustella sellaisen kanssa, joka ei ole vielä irtaantunut juuristaan.

Tätä minäkin ajattelen. Jos ei ole aikuistunut lapsuudenperheestään, on vaikea kiinnittyä omaan aikuisuuden perheeseensäkään. Harmi vain, että kaikki se kaatuu miehen viaksi ja vaimosta tulee se kärsivä marttyyri.

 

[Mrs Shillelagh]

Mikä sulle on tärkeintä? Keitä sä pidät omana perheenäsi? Senhän sä osoitat valinnoillasi.

Hyvä kysymys. Paljon olen asiaa ajatellut ja tiedän että koen perheekseni vahvasti ydinperheemme lisäksi myös vanhempani, etenkin toisen sisaristani ja hänen lapsensa.

Sitäkin olen miettinyt, että rakastanko miestäni oikeasti kuitenkaan, koska tuntuu oikeammalta palata kotiseudulle kuin jäädä tänne.

Mitä laajemmin käsität perheen, sitä tyytymättömät osapuolet. Ja sitä vähemmän lojaali pystyt olemaan kullekin. Onhan se vaikea seurustella sellaisen kanssa, joka ei ole vielä irtaantunut juuristaan.

Tätä minäkin ajattelen. Jos ei ole aikuistunut lapsuudenperheestään, on vaikea kiinnittyä omaan aikuisuuden perheeseensäkään. Harmi vain, että kaikki se kaatuu miehen viaksi ja vaimosta tulee se kärsivä marttyyri.

Näinhän se on ollut iät ja ajat ettei nainen itsenäisty vanhemmistaan, eikä omistaudu riittävästi omalle perheelleen. Ei kahdessa perheessä voi elää yhtä aikaa.

 

[.]

Kesämökki sinun kotipaikkakunnaltasi ja vietät lomat siellä?

On. Lomia on 4 viikkoa kesällä ja viikko talvella. 47 viikkoa jää lusittavaa vielä..

Etkö pysty käymään joskus myös viikonloppuisin?

 

[apsi]

Minullakin kävi mielessä tuo perheen "tukikohdan" siirtäminen, jos kerran miehen työ on muutenkin liikkuvaa. Jos mies ei halua edes harkita muutosta nykytilanteeseen, tavalla tai toisella, minusta hän ilmaisee selvästi, että on valintansa tehnyt. Työ tulee ensin, muu on extraa.

Oletko ap miettinyt elämääsi vaikka vuoden/ viiden vuoden/ kymmenen vuoden päästä? Voisiko tilanne olla yhä sama, vai miten se olisi ratkennut? Mietin vaan, että jos alkaa vaikuttaa vaarallisen paljon siltä, ettei liitto kestä kuitenkaan, kannattaa tehdä jokin itselle mieluinen ratkaisu. Ennen kuin muksut ovat teinejä pahimmoillaan.

 

[tuttutunne]

Ymmärrän sinua.
Itsekin aina ajattelin, että koti on siellä missä oma perhe on.
Mutta. Nyt on täällä mennyt yli 5v ja inhoan tätä kaupunkia yli kaiken. edelleen.

Ruma, ihmiset rumia sisältä ja ulkoisesti, liikennettä paljon, pölyä, likaa, vanhat rakennukset purettu ja uusia betonisia rakennettu.

Kaipaan lapsuuden ympäristöä. Pieni kylä, jossa kaikki lähellä. Kaupungissa pitkä matka joka paikkaan, aina istut autossa ja kuskaat lapsia harrastuksiin, tai isoon kauppaan menossa. myös terveyskeskukset ja aivan kaikki kaukana, toisin kuin lapsena kaikki kävelymatkan päässä.
Kaipaan merta ja maaseutua.
En tule koskaan sopeutumaan tänne. Tuskin mieskään.

Anteeksi, kirjoitinko minä tuon..

Niin. En koe masennusta noin vahvasti kuin ap. En odota aamulla että olisi jo ilta. Mutta jonkinlaista masennusta kyllä. Terapiaa en ole hakenut, mutta lapsuudenmaisemissa on sydämessä ilo ja onni. Mitään tukeahan täällä ei ole mihinkään. Tukiverkkoja en ole nähnytkään. En selviäisi ehkä 3 lapsen kanssa kuten ap. 2 menettelee.

 

[pallero]

Juu. Vaimo saa kantaa kaiken vastuun lapsista, kotitöistä ja luopua omasta hyvinvoinnistaan, koska sen mies haluaa tehdä duunia enemmän, kuin olla perheensä kanssa.

Ap sanoi hyvin selvästi, että mies asettaa työn perheensä edelle. Miksei siis vaimo asettaisi itseään? Mitä annettavaa tällä miehellä on lapsilleen?

Lapset sopeutuvat kyllä. Ja joku murehti sitä, miten mies tapaa lapsiaan. Eihän se varmaan tapaakaan, kun on niin helkkarin tärkeä tyyppi tärkeässä työssä. Toivottavasti muutat ja tästä mieskin herää huomaamaan, mikä se on elämässä tärkeintä. Mikä liitto tuollainen on, jossa toinen ei jousta yhtään!

Tsemppiä!

 

[apsi]

Juu. Vaimo saa kantaa kaiken vastuun lapsista, kotitöistä ja luopua omasta hyvinvoinnistaan, koska sen mies haluaa tehdä duunia enemmän, kuin olla perheensä kanssa.

Ap sanoi hyvin selvästi, että mies asettaa työn perheensä edelle. Miksei siis vaimo asettaisi itseään? Mitä annettavaa tällä miehellä on lapsilleen?

Lapset sopeutuvat kyllä. Ja joku murehti sitä, miten mies tapaa lapsiaan. Eihän se varmaan tapaakaan, kun on niin helkkarin tärkeä tyyppi tärkeässä työssä. Toivottavasti muutat ja tästä mieskin herää huomaamaan, mikä se on elämässä tärkeintä. Mikä liitto tuollainen on, jossa toinen ei jousta yhtään!

Tsemppiä!

Kiitos pallero, kaksi ensimmäistä kappaletta kertovat sen, mitä itse en saanut muotoiltua. Ja oikeasti, voi tosiaan olla, että mies oppii jotakin huomatessaan, mitä häneltä puuttuu. Loppuratkaisu voisi olla vaikka kuinka onnistunut.

Rohkeutta kehiin, tuttu helvetti tuntuu usein turvallisemmalta paikalta kuin vieras taivas, mutta miksei silti kurkottaa kohti aurinkoa?

 

[vieras]

Mikä sulle on tärkeintä? Keitä sä pidät omana perheenäsi? Senhän sä osoitat valinnoillasi.

Hyvä kysymys. Paljon olen asiaa ajatellut ja tiedän että koen perheekseni vahvasti ydinperheemme lisäksi myös vanhempani, etenkin toisen sisaristani ja hänen lapsensa.

Sitäkin olen miettinyt, että rakastanko miestäni oikeasti kuitenkaan, koska tuntuu oikeammalta palata kotiseudulle kuin jäädä tänne.

Mitä laajemmin käsität perheen, sitä tyytymättömät osapuolet. Ja sitä vähemmän lojaali pystyt olemaan kullekin. Onhan se vaikea seurustella sellaisen kanssa, joka ei ole vielä irtaantunut juuristaan.

Tätä minäkin ajattelen. Jos ei ole aikuistunut lapsuudenperheestään, on vaikea kiinnittyä omaan aikuisuuden perheeseensäkään. Harmi vain, että kaikki se kaatuu miehen viaksi ja vaimosta tulee se kärsivä marttyyri.

Näinhän se on ollut iät ja ajat ettei nainen itsenäisty vanhemmistaan, eikä omistaudu riittävästi omalle perheelleen. Ei kahdessa perheessä voi elää yhtä aikaa.

*vai olikos ne miehet niitä, jotka jäävät äidin helmoihin kiinni*

Omasta mielestäni ap:n ongelma ei ole itsenäistyminen vaan yh-tyyppinen elämä vieraalla paikkakunnalla ilman tukiverkkoja. Useimmiten mies kuiten osallistuu perheensä arkeen, mutta vaikeaahan se on jos työ sisältää runsaasti matkustelua... siksi ihmettelenkin miksi perhe ei voi perustaa kotia sinne missä tukiverkotkin ovat.

 

[kotiseudulla asuva]

mun mies muutti mun takia suurkaupungista tänne käpykylään, vaikka ensin sanoi ettei ikinä muuta. hän jätti nousujohteisen kansainvälisen uran, koska en voinut enää asua silloisessa asuinpaikassamme. emme tosin olleet vielä naimisissa tai perheellisiä, mutta sanoinkin silloin että minun täytyy lähteä, hän tehköön oman päätöksesnsä. vähän aikaa mietti ja kun olimme täällä kotipk:llani käyneet muutaman kerran, hän sanoi että ura on pieni uhraus verrattuna meidän parisuhteeseen ja yhteiseen tulevaisuuteen.

mieheni on nyt juurtunut vuosien aikana tänne ja meillä on nyt 3 lasta ja ONNELLINEN avioliitto. jos miehelleni tarjottaisiin jotain aivan uskomatonta once in a lifetime- työtä omassa kotimaassaan, en tiedä miten asian selvittäisimme. todennäköisesti lähtisimme kokeilemaan, mutta se ois mulle aivan älyttömän raskas päätös. laitan kuitenkin perheen yhteiselon kaiken muun edelle, joten ehkä koittaisin ajatella että molempien pitää antaa ja ottaa, ja tekisin parhaani että kotiutuisimme vieraaseen kulttuuriin ym...

osaan vain kuvitella kuinka AP sua ahdistaa teidän tilanne. toivottavasti löydätte ratkaisun joka ei riko teidän perhettä. ootteko käyneet "ammattiauttajalla" yhdessä? voisko joku ulkopuolinen löytää ratkaisun yhdessä teidän kanssa?

 

[Mrs Shillelagh]

Mikä sulle on tärkeintä? Keitä sä pidät omana perheenäsi? Senhän sä osoitat valinnoillasi.

Hyvä kysymys. Paljon olen asiaa ajatellut ja tiedän että koen perheekseni vahvasti ydinperheemme lisäksi myös vanhempani, etenkin toisen sisaristani ja hänen lapsensa.

Sitäkin olen miettinyt, että rakastanko miestäni oikeasti kuitenkaan, koska tuntuu oikeammalta palata kotiseudulle kuin jäädä tänne.

Mitä laajemmin käsität perheen, sitä tyytymättömät osapuolet. Ja sitä vähemmän lojaali pystyt olemaan kullekin. Onhan se vaikea seurustella sellaisen kanssa, joka ei ole vielä irtaantunut juuristaan.

Tätä minäkin ajattelen. Jos ei ole aikuistunut lapsuudenperheestään, on vaikea kiinnittyä omaan aikuisuuden perheeseensäkään. Harmi vain, että kaikki se kaatuu miehen viaksi ja vaimosta tulee se kärsivä marttyyri.

Näinhän se on ollut iät ja ajat ettei nainen itsenäisty vanhemmistaan, eikä omistaudu riittävästi omalle perheelleen. Ei kahdessa perheessä voi elää yhtä aikaa.

*vai olikos ne miehet niitä, jotka jäävät äidin helmoihin kiinni*

Omasta mielestäni ap:n ongelma ei ole itsenäistyminen vaan yh-tyyppinen elämä vieraalla paikkakunnalla ilman tukiverkkoja. Useimmiten mies kuiten osallistuu perheensä arkeen, mutta vaikeaahan se on jos työ sisältää runsaasti matkustelua... siksi ihmettelenkin miksi perhe ei voi perustaa kotia sinne missä tukiverkotkin ovat.

Ei ole miestä jos ei sitä ole. Käytännössä yh tekee mitä naisen täytyy tehdä. Näinhän se sitten on, että jos ei miehestä ole apua, niin sitä apua on etsittävä muualta...

 

[Mama the Strange]

Mä ymmärrän ap.ta täysin. Muutin itse opiskelupaikan perässä pois kotikaupungistani useita vuosia sitten. Vaikka oon asunut täällä jo vuosia ei kulu päivääkään etten kaipaisi takaisin vanhaan kotikaupunkiin. En ole kotiutunut oikeastaan yhtään. Kaikki sukulaiset, ystävät ja kaveritkin on satojen kilometrien päässä. Tukiverkostosta ei ole tietoakaan ja olen täysin erakoitunut täällä uudessa kaupungissa. Illat istun lapsen kanssa kotona televisiota katsellen. Koulukavereista ei oikein ole ystäviksi, koska elämäntilanteemme ovat kovin erilaiset, enkä edes pääse kotoa iltaisin mihinkään ilman lasta.

Ainut toivo, jonka takia vielä jaksan täällä on se, että vuoden päästä valmistun unelmieni ammattiin ja samalla sekunnilla häivyn tästä kaupungista, jota oon vihannu vaan joka ikinen päivä.

Pojan isä jää tänne ja todennäköisesti pojan ja isän suhde tulee katkeamaan, koska se on heikko jo nyt (pojan isällä on päihdeongelma). mutta ei voi mitään, en voi pilata elämääni asumalla täällä vain sen takia, että toivoisin pojan isän raitistuvan ja ottavan jonain päivänä vastuuta pojastaan.. Aikaa hänellä on tähän ollut jo kolme vuotta.

Yhtään en tule kaipaamaan tätä kaupunkia kun täältä pääsen.

 

[Naapurin poikia vaan!]

Siksi sinun pitäisi joustaa, että kyse on paitsi miehen onnellisuudesta, myös lasten. On pienempi paha nykyinen tilanne kuin se, että lapset kärsii. Vaikka oletkin se käytännön arjen pyörittäjä, niin et voi isää korvata lapsille kuitenkaan. Itsekäs olet, huono äiti mun mielestä :'(

Eiköhän ne lapset kärsi melkeimpä enemmän siitä että äiti voi huonosti?? lapset sopeutuu muuttoon kyllä.. Ja sopeutuu ne siihenkin jos äiti sairastuu, mut kummalla on kauaskantoisemmat seuraukset?? Mun mielestä ihmisen täytyy olla joskus itsekäs.. Olen itse ollut suhteessa missä toinen oli toiselta puolelta suomea, meillä "kulttuurierot" johti suhteen päättymiseen..

 

[tsempit]

ihan turhaa alkaa elää martyyrina. Muutat, jos niin haluat ja lapset tekevät niinkuin aikuiset sanovat. Lapset soputuvat kyllä, ja plussana vielä tutut ihmiset paikkakunnalla.
Ilman muuta, olet sen itsellesi velkaa, jos sekään ratkaisu ei tunnu hyvältä, palaa takaisin. Olet ainakin kokeillut, muuten saatat miettiiä asiaa loppuelämän.

 

[apsi]

Mikä fiilis ap:llä nyt?

 

[ap]

Palasin lukemaan ketjua. Kiitos, ihana saada myötätuntoa tähän jo muutenkin äärettömän lohduttomalta tuntuvaan tilanteeseen. Tämä vahvisti uskoani oman ratkaisun tekemiseen.

Ainoa asia, miksi tänne jäisin, on mies, minulla ei lopulta ole täällä yhtään mitään muuta. Kiitos kaikille aktiivisesti keskusteluun osallistujille, erilaisista mielipiteistä puolesta ja vastaan.