A
Aavistuksenkatkera
Vieras
Mun täytyy suoraan sanoen ihmetellä, miten perusitsekkäistä mun vanhemmat ovat. He eivät ole pahoja ihmisiä, mutta tekevät selvästikkin valintansa hyvinkin itsekkäästi miettimättä lapsia ja lapsenlapsia. Olen tähän jo tyytynyt, ainoa mikä vieläkin ärsyttää, on se että miten kehtaavat pitää itseään joinakin yhteiskunnan tukipilareina ja hyvinä vanhempina/isovanhempina.
Syntyneet 40-luvun lopulla. Saaneet kaiken aika helpolla. Kohtuupalkkaista ´vakaata työtä ollut aina tarjolla, eläkemaksut pienet ja päässeet hyvissä ajoin eläkkeelle. Inflaatio syönyt lainat aikoinaan jne. Vanhempansa perivät ja nuokin rahat pistävät matkailuun. Mitään perintöä eivät tule jättämään, talot myyneet jne.
Kun olimme lapsia 80-luvulla, tekivät matkoja kahdestaan. Me olimme mummolassa. Aika iso ero esim. meihin, joilla lapset AINA mukana. Opintoihini en koskaan saanut tukea heiltä, ei sillä että olisin tarvinnutkaan. Mutta yksi tapaus jää mieleen. Kun kerran olin opiskelijana rahapulassa 90-luvulla vanhemmat lainasivat mulle 2000 markkaa. YHDEN KERRAN. Oikeesti luulin, että eivät sitä peräisi takaisin, mutta loppujen lopuksi senkin maksoin viimeistä penniä myöten kesäansiosta. Oli viimeinen kerta kun apua pyysin.
Heidän vanhempansa kokivat sodan ja pula-ajan. He ovat saaneet kaiken helpolla. Onneksi omat asiat on kunnossa, joten sinällään ei tartte perintöä havitella. Mutta en voisi kuvitellakkaan että itse tuhlaisin omat ja vanhempieni rahat jättämättä lapsilleni mitään... Joskus tekis mieli sanoa, mutta tiedän että olis aivan turhaa. Sanoinkuvaamattomasti vaan ärsyttää se omahyväisyys mikä heillä on. Kaiken muun sietäisin, mutta se tässä kirsikkana kakun päällä on liikaa.
Mutta kun en oikein muualla voi tätä purkaa, niin avaudumpa täällä. Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Syntyneet 40-luvun lopulla. Saaneet kaiken aika helpolla. Kohtuupalkkaista ´vakaata työtä ollut aina tarjolla, eläkemaksut pienet ja päässeet hyvissä ajoin eläkkeelle. Inflaatio syönyt lainat aikoinaan jne. Vanhempansa perivät ja nuokin rahat pistävät matkailuun. Mitään perintöä eivät tule jättämään, talot myyneet jne.
Kun olimme lapsia 80-luvulla, tekivät matkoja kahdestaan. Me olimme mummolassa. Aika iso ero esim. meihin, joilla lapset AINA mukana. Opintoihini en koskaan saanut tukea heiltä, ei sillä että olisin tarvinnutkaan. Mutta yksi tapaus jää mieleen. Kun kerran olin opiskelijana rahapulassa 90-luvulla vanhemmat lainasivat mulle 2000 markkaa. YHDEN KERRAN. Oikeesti luulin, että eivät sitä peräisi takaisin, mutta loppujen lopuksi senkin maksoin viimeistä penniä myöten kesäansiosta. Oli viimeinen kerta kun apua pyysin.
Heidän vanhempansa kokivat sodan ja pula-ajan. He ovat saaneet kaiken helpolla. Onneksi omat asiat on kunnossa, joten sinällään ei tartte perintöä havitella. Mutta en voisi kuvitellakkaan että itse tuhlaisin omat ja vanhempieni rahat jättämättä lapsilleni mitään... Joskus tekis mieli sanoa, mutta tiedän että olis aivan turhaa. Sanoinkuvaamattomasti vaan ärsyttää se omahyväisyys mikä heillä on. Kaiken muun sietäisin, mutta se tässä kirsikkana kakun päällä on liikaa.
Mutta kun en oikein muualla voi tätä purkaa, niin avaudumpa täällä. Onko muilla samanlaisia kokemuksia?