ja asiat päin heiniä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja itkujen itku
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

itkujen itku

Vieras
Olen kotona toistaiseksi ja luonnollisesti teen kotihommat ja hoidan lapset.
Ystäviä minulla ei ole, eikä ole sukulaisiakaan tai mitään paikkaan mihin voisi lasten kanssa mennä.
Lasteen leikkipuistossa käy harvakseltaan ihmisiä ja en ole oikein päässyt tutustumaan kehenkään, olen kait jotenkin outo ja vaikeasti lähestyttävä ihminen.
Perhekerhoissa on ne omat piirit, joihin on vaikea päästä sisään.
Mieheni käy vuorotöissä ja saa nukkua monen tunnin päiväunet aina tullessaan töistä.
Vapaapäivinä ja vuorotyöpäivinä mies tekee paljon omia juttujaan perustellen tekojaan koko perheen hyväksi tehdyksi työksi. Hoitaa pihaa ja huoltaa uutta autoa. Joskus tekee mieleisensä ruuan itselleen, jos minun tekemäni ei kelpaa tai sitten tilaa pizzeriasta.
Hoitaisin myös itse pihaamme, mutta mies ei pidä siitä, että minä tekisin siellä jotain. Istuttamani pensaat ja puut on tuhonnut muka vahingossa ja tehnyt muutoinkin kaikin puolin selväksi, että minä en ole soveltuva hoitamaan pihaa. Tämän takia en halua edes ulkoilla omalla pihallamme vaan menen muualle ulkoilemaan.
Sitten mies lupaa aina, että tehdään yhdessä jotain pientä mutta aina omat tekemisaet ja väsymys voittavat perheemme yhdessäolon ja lapset pettyvät kun luvattua asiaa ei voi toteuttaa miehen mennessä ansaitulle päivälevolleen.
Mies tienaa, mutta kuitenkin on korviaan myöten veloissa ja joudun maksamaan suurimman osan laskuja pienistä tuistani. asuntolainaa mies lyhentää kulutusluotolla. Me emme ostele vaatteita,tavaroita, emme matkustele vaan elämme todella köyhästi perusruuan turvin. Raha.asiat on ikuinen riidan aihe kun en ymmärrä mihin kaikki raha häviää ja velkaa ottaa aina vaan lisää.
Vapaapäivien öinä mies valvoo ja katselee elokuvia ja istuu netissä ties mitä tekemässä. Itse en saa unta kun ei suostu edes ääniä hiljentämään toosasta. Sitten taas tekee omiaan ja nukkuu.

Tätä taas jatkunut monen monta kuukautta nyt alan olla itse väsynyt ainaisiin kotihommiin ja yksinäisyyteen. En siis vaadi miestäni pitämään minulle seuraa vaan olemaan kanssani tai lastensa kanssa. Niinkuin ihmiset ovat keskenään kanssakäymisissä ja tekevät yhdessä asioita.
Omat harrastukseni joudun hoitamaan lapsiani samalla vahtien ja sitten saan moitetta mieheltä kun koti onkin sotkuinen lasten jäljiltä.

Keskustelu ei auta, sillä mieheni aina suuttuu ottaessani asiat esille. Miehen mielestä olen vain seksilelu, lastyenhoitaja ja kodinhoitaja ilman palkkaa. Mies myös kontrolloi kaikkea tekemääni ja moittii minua. Mies on myös äitinsä pauloissa vahvasti ja mitään asiaa ei voi päättää ennenkuin on keskustellut äitinsä kanssa. Itse kuulen asioista vasta viikkojen päästä jos silloinkaan. Mies ei siis keskustele kanssani asioista vaan puhelimessa äitinsä kanssa.

Kiitos!
 
Aika surkeeta elämää elät. Varmaan tuollasessa tilanteessa eläminen on painanu sun itsetunnonkin nollille ja siksi et pysty ulkopuolisiin tutustumaan. Häpeät tilannettasi ja pakoilet uusia tuttavuuksia.. Kun tuosta yksinäisyydestä sanoit. Ei kyllä kuulosta kivalta. Kannattaa ehkä miettiä miten haluat elää loppuelämäsi. Ei moni nainen tuollasta kattelisi.
 
Niin, itkekin mietin miksi olen tässä tilanteessa ja vastaus on selvä. Tiedän, etten jaksa yksin. Nyt minulla on kuitenkin mies talossa, joka kuitenkin tulee kotiin ja asuu saman katon alla.
Tiedän, etten yksin jaksaisi lasten kanssa saati sitä en kastäisi että joutisin katselemaan lasten tuskaa
 
Sori vaan mutta miehesi on ihan paska! Jokin muutoshan tohon on tultava. Kuulostaa siltä että on vaan ajan kysymys kun hajoat totaalisesti. Voisitko puhua tilanteesta esim.kirkon työntekijän tms.luottamuksellisen tahon kanssa?? Älä jää tuleen makaamaan!
 
[QUOTE="vieras";23847617]Sori vaan mutta miehesi on ihan paska! Jokin muutoshan tohon on tultava. Kuulostaa siltä että on vaan ajan kysymys kun hajoat totaalisesti. Voisitko puhua tilanteesta esim.kirkon työntekijän tms.luottamuksellisen tahon kanssa?? Älä jää tuleen makaamaan![/QUOTE]

Yritin anopille kertoa asioista ja hän valitsi puolensa eli puolustaa poikaansa ja puhuu miehelleni kuinka mieheni ei ole pakko olla kanssani aina kun mieheni itkee äidilleen näistä minun keskusteluyrityksistä.
Perheterapia auttoi hetkellisesti ja nyt tosiaan ollaan samassa tilanteessa kuin ennen terapiaa. Oma lapsuudenperheeni ja erityisesti äitini palvoo vävyään ja nykyisin inhoaa minua ja mieheni kyläileekin useammin yksin vanhemmillani kuin itse. Äitini naamasta näkee kuinka hän halveksii minua. Samoin olen yrittänyt puhua vuosien varrella myös miehen sisaruksille mutta hekin palvovat miestäni eivätkä usko minua vaan pitävät minua huonona ihmisenä ja KANNUSTAVAT miestä eroamaan minusta myös.

Mutta, ehkä olisi aika uskaltautua puhumaan yksin jonnekin vaikkei se miehen käytöstä ja tyhjiä lupauksia muuttaisikaan.
 
Sinut on siis poljettu kaikkien toimesta lyttyyn. Ihan kamala tilanne. Menet ja juttelet jollekin ennen kuin saat jonkun hermoromahduksen. Suku on pahin, näin se on.
 
[QUOTE="totuus on";23847697]Yritin anopille kertoa asioista ja hän valitsi puolensa eli puolustaa poikaansa ja puhuu miehelleni kuinka mieheni ei ole pakko olla kanssani aina kun mieheni itkee äidilleen näistä minun keskusteluyrityksistä.
Perheterapia auttoi hetkellisesti ja nyt tosiaan ollaan samassa tilanteessa kuin ennen terapiaa. Oma lapsuudenperheeni ja erityisesti äitini palvoo vävyään ja nykyisin inhoaa minua ja mieheni kyläileekin useammin yksin vanhemmillani kuin itse. Äitini naamasta näkee kuinka hän halveksii minua. Samoin olen yrittänyt puhua vuosien varrella myös miehen sisaruksille mutta hekin palvovat miestäni eivätkä usko minua vaan pitävät minua huonona ihmisenä ja KANNUSTAVAT miestä eroamaan minusta myös.

Mutta, ehkä olisi aika uskaltautua puhumaan yksin jonnekin vaikkei se miehen käytöstä ja tyhjiä lupauksia muuttaisikaan.[/QUOTE]

Kyllähän sinäkin hyvä ihminen tarvitset jonkun jolle purkaa pahaa oloasi!! Perheen ulopuolisen kanssa keskustelu avaa usein myös uusia näkökulmia umpikujalta tuntuviin tilanteisiin.
 
Kuule ap, sä olet jo nyt ihan yksin, joten sä pärjäät vallan mainiosti ilman sitä "miestäsi". Mikä siinä muuttuu jos miestä ei enää ole? Ainakin se, että sulle jää omat rahasi omaan ja perheen käyttöön eikä tarvi maksaa miehen kuluja.
 
Niin, itkekin mietin miksi olen tässä tilanteessa ja vastaus on selvä. Tiedän, etten jaksa yksin. Nyt minulla on kuitenkin mies talossa, joka kuitenkin tulee kotiin ja asuu saman katon alla.
Tiedän, etten yksin jaksaisi lasten kanssa saati sitä en kastäisi että joutisin katselemaan lasten tuskaa

INHOAN tuota helv*n TEKOSYYTÄ että lapsilla on jotenkin tuskaa ja ne kärsii jos vaimo eroaa paskasta äijästään! Aliarvioitko sä todella lapsiasi niin paljon, että luulet, et ne on nyt todella onnellisia kun niiden äiti kärsii ja isä on paskiainen (jos eivät sitä paskamaisuutta nyt vielä tajua niin kyllä koittaa aika jolloin varmasti tajuavat)? Ei kukaan voi olla noin idiootti! UGH!
 
Vielä hetki sitten hyvinkin synkissä ajatusissa mutta sitten se välähti, kaikki selkeni ja minähän en miestäni jätä :)
Jokainen meistä etsii sitä jotakin, joskus jopa koko elämänsä ajan löytämättä sitä eli elämänsä perimmäisiä tarkoituksia ja yksi niistä selvisi hetki sitten minulle.
Oma kohtaloni on olla ORJA "isännilleni" eli tässä tapauksessa perheelleni ja sukulaisilleni. Tehtäväni onpalvella heitä ja olla heille uskollinen. Itsestäni riippuu olenko iloinen vai katkera mutta orjuus on ja pysyy. Se on minun tämän elämäni oppiläksy ja kertauskurssi.

Ja nyt kun sain asian pois päiväjärjestyksestä, voin jatkaa taas hyvillä mielin elämääni perheeni keskellä, palvellen heitä niinhyvin kuin uskollinen orja sen vaan voi tehdä :) Olo on hyvin vapautunut ja onnellinen. Olen saanut jälleen kerran vastauksen :)
 

Similar threads

V
Viestiä
54
Luettu
2K
E
J
Viestiä
2
Luettu
339
Aihe vapaa
pienten äiti
P

Yhteistyössä