K
kerttu
Vieras
Eli muu perhe lähdössä viideksi viikoksi mökille, ja 19-vuotias "oloneuvos" jäisi kotimieheksi. Miehenalku ei siis töissä, elämäntyyli tällä hetkellä hieman arvelluttava, pieniä hankaluuksia sinne tänne ja elämänhallinta aivan sekaisin. Töitä ei ole kovin kiinnostuneesti hakenut.
Ongelma on se että aina "mikon" jäätyä yksin kotiiin jotain pientä "luvatonta" on tapahtunut, ei mitään järisyttävää eikä megabileitä, mutta jotain mistä ei ole sovittu kuitenkin. Kuten nyt juhannuksena oli "pari kaveria" ollut grillaamassa, ja meillä on nimenomaan sopimus ettei meillä käy KUKAAN silloin kun ollaan poissa kotoa. Ja sängyissä nukuttu, vessa haisi kuselle ym. ym. pientä.
"Mikko" ei ole normaalistikaan ole kovin montaa yötä viikossa kotona, ja meinasinkin että yksinkertaisesti otan häneltä avaimet loman ajaksi pois. Varapaikkana hänellä on isoäidin asunto jossa saa käydä nukkumassa ja syömässä ja suihkussa.
Olisiko mielestänne liian julmaa heittää tuo melko saamaton poika ulos viideksi viikoksi, kadullehan hän ei kuitenkaan joudu.
En vain jaksaisi viettää lomaa miettien mitä kamalaa kotona tapahtuu kun olemme poissa, ja onko kodista yleensä mitään jäljellä kun palaamme.
Koko vuoden olen murehtinut pojan toilailuja jo muutenkin, nyt tarvitsisin lomaa koko kuviosta.