Jäätäisittekö tässä tapauksessa kodin 19-vuotiaan "armoille"?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kerttu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kerttu

Vieras
Eli muu perhe lähdössä viideksi viikoksi mökille, ja 19-vuotias "oloneuvos" jäisi kotimieheksi. Miehenalku ei siis töissä, elämäntyyli tällä hetkellä hieman arvelluttava, pieniä hankaluuksia sinne tänne ja elämänhallinta aivan sekaisin. Töitä ei ole kovin kiinnostuneesti hakenut.
Ongelma on se että aina "mikon" jäätyä yksin kotiiin jotain pientä "luvatonta" on tapahtunut, ei mitään järisyttävää eikä megabileitä, mutta jotain mistä ei ole sovittu kuitenkin. Kuten nyt juhannuksena oli "pari kaveria" ollut grillaamassa, ja meillä on nimenomaan sopimus ettei meillä käy KUKAAN silloin kun ollaan poissa kotoa. Ja sängyissä nukuttu, vessa haisi kuselle ym. ym. pientä.

"Mikko" ei ole normaalistikaan ole kovin montaa yötä viikossa kotona, ja meinasinkin että yksinkertaisesti otan häneltä avaimet loman ajaksi pois. Varapaikkana hänellä on isoäidin asunto jossa saa käydä nukkumassa ja syömässä ja suihkussa.
Olisiko mielestänne liian julmaa heittää tuo melko saamaton poika ulos viideksi viikoksi, kadullehan hän ei kuitenkaan joudu.

En vain jaksaisi viettää lomaa miettien mitä kamalaa kotona tapahtuu kun olemme poissa, ja onko kodista yleensä mitään jäljellä kun palaamme.
Koko vuoden olen murehtinut pojan toilailuja jo muutenkin, nyt tarvitsisin lomaa koko kuviosta.
 
kyllä mä antaisin täysi-ikäisen olla kotona. Oma lapsi se on kuitenkin teki mitä teki ja mun mielestä tilanteessa kuin tilanteessa lapsen pitää saada aina olla/olla tervetullut omaan kotiin.
 
Mun mielestä jos ei ole luottamuksen arvoinen ni ei tarvi jättää yksin kotiin. Jos luulet ettei isoäidille tuu ongelmii ni sinne tai mukaan. Ihan ymmärrettävää huolehtia, oma loma menee pilalle jos saa pelätä mitä kotona!
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Hankala tilanne... Mutta mitäs jos poika sitten aiheuttaa ongelmia isoäidin asunnossa??? Eikös se ole epäreilua isoäitiä kohtaan?

No isoäiti on paikalla vahtimassa tilannetta.
Ja isoäidin asunto on ns. "tylsä", se on pieni, ei mitään viihde-elektronikkaa, siellä ei taida illanistujaisissa nuoriso viihtyä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kerttu:
Eli muu perhe lähdössä viideksi viikoksi mökille, ja 19-vuotias "oloneuvos" jäisi kotimieheksi. Miehenalku ei siis töissä, elämäntyyli tällä hetkellä hieman arvelluttava, pieniä hankaluuksia sinne tänne ja elämänhallinta aivan sekaisin. Töitä ei ole kovin kiinnostuneesti hakenut.
Ongelma on se että aina "mikon" jäätyä yksin kotiiin jotain pientä "luvatonta" on tapahtunut, ei mitään järisyttävää eikä megabileitä, mutta jotain mistä ei ole sovittu kuitenkin. Kuten nyt juhannuksena oli "pari kaveria" ollut grillaamassa, ja meillä on nimenomaan sopimus ettei meillä käy KUKAAN silloin kun ollaan poissa kotoa. Ja sängyissä nukuttu, vessa haisi kuselle ym. ym. pientä.

"Mikko" ei ole normaalistikaan ole kovin montaa yötä viikossa kotona, ja meinasinkin että yksinkertaisesti otan häneltä avaimet loman ajaksi pois. Varapaikkana hänellä on isoäidin asunto jossa saa käydä nukkumassa ja syömässä ja suihkussa.
Olisiko mielestänne liian julmaa heittää tuo melko saamaton poika ulos viideksi viikoksi, kadullehan hän ei kuitenkaan joudu.

En vain jaksaisi viettää lomaa miettien mitä kamalaa kotona tapahtuu kun olemme poissa, ja onko kodista yleensä mitään jäljellä kun palaamme.
Koko vuoden olen murehtinut pojan toilailuja jo muutenkin, nyt tarvitsisin lomaa koko kuviosta.

Jos kerran on paikka missä nukkua jne niin avaimet pois.
 
Alkuperäinen kirjoittaja niina:
kyllä mä antaisin täysi-ikäisen olla kotona. Oma lapsi se on kuitenkin teki mitä teki ja mun mielestä tilanteessa kuin tilanteessa lapsen pitää saada aina olla/olla tervetullut omaan kotiin.

Mutta kun tässä tapauksessa täysi-ikäinen ei ole kovin luotettava!

Ottaisin avaimen pois, ehkä poika jää vähän ajattelemaan asioita ja oppiikin jotain. Eihän häntä sentään hyljätä vaan laitetaan mummulaan hoitoon. =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja hirveitä hitlereitä:
Siis miksei täysi-ikäinen ihminen saa kutsua paria ystäväänsä kotiin vanhempien poissaollessa?

mä oon samalla kannalla..
siis jos noi sängyissä nukkumiset ja vessan kuselle haiseminen on olleet ne vakavimmat luottamusasiat vanhempien poissaollessa.

jos takana on paikkojen hajottamista, tavaroiden katoamista jne niin sit asia olis ihan erijuttu..

eikö lupa pyytää pari kaveria sinne kotiin, mut jälkien siivous ja kodin hoitaminen muutenkin tuolla ajalla onnistuis?
 
Alkuperäinen kirjoittaja clivia:
Omilleen asuun mokoma ja avaimet pois.
Jos ei yksin pärjää ni mukaan äidin ja isin kans ninko muutki lapset.

No kokonaan en ulos heitä, koulu jatkuu vielä vuoden syksyllä ja sen jälkeen alkaa intti.
Siinä alkaa sitten tulla jo raja että saisi alkaa sitä omaa asuntoa etsimään..

Mutta kyllä nyt on niin että avaimet lähtee viideksi viikoksi, tämän päätöksen tein juuri. Pojalla on siis myös mahdollisuus lähteä mukaan mökille, ja tulkoon sinne jos ruoka loppuu ja yösija puuttuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hirveitä hitlereitä:
Siis miksei täysi-ikäinen ihminen saa kutsua paria ystäväänsä kotiin vanhempien poissaollessa?

Jos asiasta on sovittu vanhempien kanssa että illanistujaisia EI vietetä meidän poissaollessamme, eikö se riitä syyksi?
Meidän kotonaollessamme kaverit ovat tervetulleita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kerttu:
Alkuperäinen kirjoittaja clivia:
Omilleen asuun mokoma ja avaimet pois.
Jos ei yksin pärjää ni mukaan äidin ja isin kans ninko muutki lapset.

No kokonaan en ulos heitä, koulu jatkuu vielä vuoden syksyllä ja sen jälkeen alkaa intti.
Siinä alkaa sitten tulla jo raja että saisi alkaa sitä omaa asuntoa etsimään..

Mutta kyllä nyt on niin että avaimet lähtee viideksi viikoksi, tämän päätöksen tein juuri. Pojalla on siis myös mahdollisuus lähteä mukaan mökille, ja tulkoon sinne jos ruoka loppuu ja yösija puuttuu.

No huh mikä äiti olet, ei taida poikasi sua kovin paljoa arvostaa tuon jälkeen.
Sulla on aika katsoa peiliin, olethan itse hänet kasvattanut
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Poika saa opetuksen. Se on sitä kasvattamista. Kenen leipää syötä, sen lauluja laulat jne. Kovapäinen teini on voinut olla suloinen ja kiltti lapsi, ihan hyvin kasvatettu ja käyttäytyvä. Nytpähän ainakin oppii, että sääntöjä on noudatettava.
 
Eiköhän nuokin asiat olisi pitänyt opettaa jo ajoissa
 
Tai sitten arvostaa, olen häntä tästä varoittanut ehkä 200 kertaa. Ehkä poika oppii ettei luottamusta voi aina uudestaan ja uudestaan rikkoa, ja että asiollla on serauksia.
Ja niin kuin sanoin, pojalla on yöpaikka, hänellä on paikka missä käydä pesulla, hän saa ruokaa. Hän voi myös lähteä mukaamme mökkilomalle.
Kylläpä kuulostaa kauhealle.
 
Poika ei saa kutsua kavereitaan omaan kotiinsa, koska joskus tällaisten "bileiden" jälkeen on vessa haissut ja sängyissä nukuttu..? Ettet nyt vähän ylireagoi kuitenkin. Joten nyt mummo hoitaa 19v nuorta miestä vanhempien loman ajan.. Ja sitten ihmetellään kun ei se osaa ja ei siihen voi luottaa ja mitään vastuuta se ei osaa kantaa.
 
Teet ihan oikein nää jotka kommentoi ei tiä kokonaan sun tilannettas miksi juuri tähän ratkaisuun päädyt.Isoäiti voi olla onnessaan kun saa pojanklopin seurakseen.Ethän sä sitä ulos heitä,katto on, ruoka on ja yms.
 
Alkuperäinen kirjoittaja eijymmärrä:
??? en nyt ihan ymmärrä, avaimet pois 5 VIIKOKSI!!! Miksei se poikasi voi muutamaa kaveria teille kutsua jos ihan nätisti ovat??

Mistä voi tietää, ovatko nätisti? Teininä kerran luokkakaverilla oli "pienet" juhlat. Talossa oli kunnon hulina, sotkua ja jotain taisi hajotakin. Eikä luokkakaverini edes ollut mikään kovis, vaan liikkui ihan tavallisissa porukoissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kerttu:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja kerttu:
Alkuperäinen kirjoittaja clivia:
Omilleen asuun mokoma ja avaimet pois.
Jos ei yksin pärjää ni mukaan äidin ja isin kans ninko muutki lapset.

No kokonaan en ulos heitä, koulu jatkuu vielä vuoden syksyllä ja sen jälkeen alkaa intti.
Siinä alkaa sitten tulla jo raja että saisi alkaa sitä omaa asuntoa etsimään..

Mutta kyllä nyt on niin että avaimet lähtee viideksi viikoksi, tämän päätöksen tein juuri. Pojalla on siis myös mahdollisuus lähteä mukaan mökille, ja tulkoon sinne jos ruoka loppuu ja yösija puuttuu.

No huh mikä äiti olet, ei taida poikasi sua kovin paljoa arvostaa tuon jälkeen.
Sulla on aika katsoa peiliin, olethan itse hänet kasvattanut

Tai sitten arvostaa, olen häntä tästä varoittanut ehkä 200 kertaa. Ehkä poika oppii ettei luottamusta voi aina uudestaan ja uudestaan rikkoa, ja että asiollla on serauksia.
Ja niin kuin sanoin, pojalla on yöpaikka, hänellä on paikka missä käydä pesulla, hän saa ruokaa. Hän voi myös lähteä mukaamme mökkilomalle.
Kylläpä kuulostaa kauhealle.

No huono kasvattaja olet jos ei kerralla ole mennyt perille jos kerran olet 200 kertaa varoittanut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja kerttu:
Alkuperäinen kirjoittaja clivia:
Omilleen asuun mokoma ja avaimet pois.
Jos ei yksin pärjää ni mukaan äidin ja isin kans ninko muutki lapset.

No kokonaan en ulos heitä, koulu jatkuu vielä vuoden syksyllä ja sen jälkeen alkaa intti.
Siinä alkaa sitten tulla jo raja että saisi alkaa sitä omaa asuntoa etsimään..

Mutta kyllä nyt on niin että avaimet lähtee viideksi viikoksi, tämän päätöksen tein juuri. Pojalla on siis myös mahdollisuus lähteä mukaan mökille, ja tulkoon sinne jos ruoka loppuu ja yösija puuttuu.

No huh mikä äiti olet, ei taida poikasi sua kovin paljoa arvostaa tuon jälkeen.
Sulla on aika katsoa peiliin, olethan itse hänet kasvattanut

Poika saa opetuksen. Se on sitä kasvattamista. Kenen leipää syötä, sen lauluja laulat jne. Kovapäinen teini on voinut olla suloinen ja kiltti lapsi, ihan hyvin kasvatettu ja käyttäytyvä. Nytpähän ainakin oppii, että sääntöjä on noudatettava.

Eiköhän nuokin asiat olisi pitänyt opettaa jo ajoissa

Ehkä siltä kovapäiseltä teiniltä on unohtunut ne opetukset? Katsos kun joillekin käy niin, että he siinä teininä ikäänkuin tyhmentyy.
 
Alkuperäinen kirjoittaja eijymmärrä:
??? en nyt ihan ymmärrä, avaimet pois 5 VIIKOKSI!!! Miksei se poikasi voi muutamaa kaveria teille kutsua jos ihan nätisti ovat??

No sanotaan sitten näin; 19-vuotias mummon hoteisiin 5 viikoksi, tai mukamme mökkilomalle. Kuulostaako paremmalle.

Se miksi meillä ei vietetä illanistujaisia meidän poissaollessamme on ihan meidän perheen asia ja päätös, eikä minun tarvitse sitä sen enempää selittää.
 
Yhteistyössä