Jaksaakohan tuo mieheni mun rinnalla??

[nimetön]

Olen masentunut, välillä päiviä etten jaksaisi mitään tai ketään, teen vain sen mikä on pakko. Jokin pieni asia saattaa saada mut raiteiltaan ihan täysin, silloin hermostun ja tekisi mieli paeta jonnekin mahdollisemman kauas. Näitä hermostumisia on kuitenkin tullut nykyisin vähemmän, ennemminkin meen puhumattomaksi ja otan kaiken vastaan ikäänkuin olisin sen ansainnutkin, turrun.
Eilen kuitenkin hermostuin ja sanoin miehelle kovaäänisesti asiasta jonka hän olisi voinut hoitaa paremmin niin mies huutaa vielä isommin ja manaa koko elämämme alimpaan helvettiin. Ja paljon muuta...

Sanoinkin illalla kun tilanne rauhoittui etten voi uskoa että hän jaksaa mun rinnalla, tai että en voi luottaa siihen että hän jaksaa. Hän on kuitenkin hyvä mies, tekee kotitöitä ja hoitaa lapsia töiden jälkeen ja vapaa-aikoina mutta mun purkauksia hän ei osaa ottaa vastaan. JOs puhun hänelle omista ajatuksistani niin puhe kääntyy ennemmin tai myöhemmin hänen työongelmiin tai muihin vastaaviin. Tuntuu siltä etten edes voi puhua kaikesta mahdollisesta hänelle kun jos hän romahtaa niin silloin romahtaa koko perhe... Hänen mielestä tähän pitäisi löytää joku ratkaisu heti, mutta eihän se niin mene, masennus kun ei parane sormen näpäytyksestä... ?

 

[Annu81]

mee juttelee psykologille! Kun saat ittelles paremman olon, ni varmasti mieheskin jaksaa paremmin sun rinnalla :flower: =)

 

[Livemies]

Ei masennus parane sormia napsauttamalla, mutta esimerkiksi lääkkeellä paranee. Rohkeasti vaan lääkärille!

 

[miinan äiti]

Olen myös kokenut masennuksen, ja sitä ennen lapsivuodepsykoosin, kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla paras lääke on ollut liikunta! Reipas kävely-, juoksu- tai pyörälenkki raittiissa ilmassa, tai lapsi rinkkaan ja metsään. Suosittelen! Vieläkin tulee alakuloisia päiviä, ja ärsyynnyn helposti, mutta liikuntasuorituksen jälkeen kyllä endorfiinit jylläävät ainakin useamman tunnin.

 

[äityli]

oli kuin lukisin omia ajatuksia vuoden-kahden takaisesta ajastamme. olin syvästi masentunut.mutta sain lääkkeistä apua!!!!sinun kannattaisi käydä psykologin luona juttelemassa. itse kävin ensimmäisen puoli vuotta viikottain!!!!!!!!helpotti oloa, mut lopullinen apu löytyi masennuslääkkeistä (efexor depot) ja aloin ottamaan omaa aikaa ja tuulettamaan ajatuksia. YSTÄVÄT oli suuri lahja joita meille sen jälkeen tullut paljon!!!!!!!!!
ite mietin silloin samaa, kuinka mies jaksaa kaiken.oli koko perhellee elämämme KAUHEINTA aikaa!!!!!mut lohdutukseksi sinulle, että sinäkin toivut, kun minäkin olen toipunut, kun hajet vain apua etkä arkaile ottaa vastaan mitä suosittelevat sinulle!!!!!!!!!!koko perheen voinnista kyse aina jos äiti masentunut!!!!!!!!!meillä lapset eääntyi minusta, kun ei ollut voimia heitä hoitaa kuin olisi halunnut!vastoavat herkästä tilanteen!!!!!!!nyt kun kaikki onnellisesti ohi elämme elämämme ihaninta aikaa mitä tähän asti olemme eläneet. nyt tuntuuu et tuleepa eteeen mitä vain niin kyllä me yhdessä selviämme eteen päin. tuon kokemuksen jälkeen. silloin oli kaikille rankkaa, mutta koitui meillä meitä yhdistämään. ite sanoisin, että kannatta jutella ihan ulkopuoliselle sen takia, että kun mies jo elää siinä teidän tilanteessa niin kokemuksesta tiedän ettei mies ole siinä se tuki ja turva, vaikka jopa minun ensimmäinen psykologi niin väitti että olisi!!!!!!!!!!!! pium paut siinä tilanteessa ukkojen tuesta!!!!!!on jo muutenkin väsynyt tilanteeseen!
VOIMIA SINULLE!!!!!!!!JA KOKO PERHEELLE!!!!!!!!! kyllä se aurinko vielä teidänkin risukasaan paistaa!!!!!!!!!!!!!!! haet vain apua!!!!!!!!!!