Jaksanko kahden pienen lapsen yksinhuoltajana?

["mie"]

Olen 23-vuotias 1v 7kk ikäisen tytön äiti. Tyttäreni isä ei ole koskaan osallistunut lapsensa elämään. Nykyisen mieheni tapasin esikoisen ollessa n. 2kk ikäinen. Tapailimme vain viikonloppuisin koska välimatka oli yli 200km. Nyt vuoden alussa muutimme miehen paikkakunnalle yhteiseen asuntoon, kaikki oli ihanaa, elämä hymyili ja joku aika sitten tuli puheeksi toinen lapsi. Päätimme jättää ehkäisyn pois ja mennä "tulee jos on tullakseen" tyylillä. Melko pian tärppäsikin ja plussasin rv 4+3. Nyt viikkoja on 7+2 ja tilanne on se, etten ole puhunut mieheni kanssa lähes viikkoon mitään järkevää. Alussa mies oli innoissaan ja onnellinen tulevasta lapsesta, nyt ilmoitti haluavansa erota ja vaatii minua tekemään abortin. Yritin puhua myös parhaalle ystävälleni ja äidilleni ja täysin vastoin odotuksiani hekin olivat sitä mieltä että abortti on tilanteessa ainut ratkaisu. Vaikka saisinkin miehen kanssa asiat sovittua, en tiedä pystyisinkö enää jatkamaan parisuhdetta. Olen aina ollut sitä mieltä etten aborttia pysty tekemään ja samaa mieltä olen nyt. Nään jatkuvasti painajaisia abortin tekemistä ja asia kummittelee jo nyt mielessäni. Silti mietin että onko se kuitenkin ainut ratkaisu tilanteeseen? Esikoisen kanssa pärjäsin vauva-arjen yksin, mutta pärjäänkö kahden lapsen kanssa? Mitä jos en jaksa huolehtia molemmista ja pahimmassa tapauksessa menetän lapset?

Kokemuksia? Vertaistukea? Jotain?

 

["vierasvieras"]

Jo on kusipäinen ukko Se on ulkopuolisena mahdotonta tietää miten pärjäät mutta jos päätät pärjätä niin pärjäät. Neuvolan kautta saa perhetyöntekijää ja eikö se kotipalvelu ole taas saatavilla, vanhemman voi laittaa päivähoitoon tarvittaessa. Rankkaa tulee varmasti olemaan mutta ei sekään loputtomiin kestä

 

["been there"]

Been there, done that!

Pärjäät ihan hyvin yksinkin. Onko sinulla koulutusta, työpaikka johon palata myöhemmin?

 

["mie"]

Työpaikkaa ei ole, mutta koulutukseltani olen lähihoitaja joten töitä varmasti löytyy.

Rankkaahan se tulee olemaan, mutta enköhän pärjää. Tuntuu vaan ettei sillon ole enää "oikeutta" valittaa tai pyytää apua, kun itse halusin lapsen pitää.

 

["roi"]

Pahoittelen tilannetta, mutta mun on pakko kysyä, miksi ihmeessä haluat lisääntyä heti miehen kanssa, ennen kuin olet edes kunnolla asunut saman katon alla? Tämä sama ilmiö on niin monella naisella. Miksei haluta tutustua kunnolla, asua ja elää yhdessä, tehdä aikuisten juttuja ennen lapsikatraita? En vaan käsitä.

 

["vierasvieras"]

[QUOTE="roi";30815375]Pahoittelen tilannetta, mutta mun on pakko kysyä, miksi ihmeessä haluat lisääntyä heti miehen kanssa, ennen kuin olet edes kunnolla asunut saman katon alla? Tämä sama ilmiö on niin monella naisella. Miksei haluta tutustua kunnolla, asua ja elää yhdessä, tehdä aikuisten juttuja ennen lapsikatraita? En vaan käsitä.[/QUOTE]

Jos et tuota asiaa tajua niin kannattaa lukea vaikka biologiaa.

 

["doris"]

[QUOTE="vierasvieras";30815390]Jos et tuota asiaa tajua niin kannattaa lukea vaikka biologiaa.[/QUOTE]

Miten se biologia tähän liittyy? Ihmisellä on aivot joita voi käyttää.

 

["kata"]

Jaksat jos on pakko tai jos haluut.
Vastakysymys jaksatko elää abortin kanssa?

 

["Vesipeto Surku"]

Kyllä sä pärjäät kahden lapsen kanssa. SÄ saat neuvolan kautta tukea, kotiin ja arjessa jaksamiseen. Yhden abortin tehneenä, pitkän pohdinnan tuloksena voin sanoa että ainakin mun kohdalla se oli elämäni huonoin ja väärin ratkaisu mitä tulen lopun ikääni katumaan. Vaikka olosuhteet olis ollut tosi haastavat sen lapsen maailmantuloon niin näin jälkikäteen ajateltuna tiedän että olisin pärjännyt. NELJÄN lapsen kanssa yksin. Menetettyä lasta katuu, synnytetty ja elävä lapsi on rikkaus ja rakkaus vaikka välillä hermon päälle käyvätkin. * hali* Sä selviät kyllä.

 

["Vesipeto Surku"]

Äh, en siis tarkoittanut että menetettyä lasta katuu vaan ratkaisua katuu ja lasta kaipaa lopun ikäänsä.. tai niin minä tulen tekemään. EI kulu päivääkään ettenkö miettisi mitä menin tekemään ja jos voisin niin tekisin toisen ratkaisun.

 

["jeps"]

[QUOTE="roi";30815375]Pahoittelen tilannetta, mutta mun on pakko kysyä, miksi ihmeessä haluat lisääntyä heti miehen kanssa, ennen kuin olet edes kunnolla asunut saman katon alla? Tämä sama ilmiö on niin monella naisella. Miksei haluta tutustua kunnolla, asua ja elää yhdessä, tehdä aikuisten juttuja ennen lapsikatraita? En vaan käsitä.[/QUOTE]

Ihmettelen samaa. Samoin ap:n tilanteessa, jossa jo ensimmäisen lapsen kohdalla kävi niin, että isä hävisi kuviosta, olisi erittäin tarkkaan harkinnut haluanko näin nopeasti toisen lapsen ja jaksaanko MINÄ, jos käy samoin kun esikoisen kohdalla. Tätä siis jo ennen raskauden yrittämistä.

Toki, nyt on jo liian myöhässä ja oman päätöksen kanssa on elettävä, teki miten vaan.

 

[Blondi misu]

Tottakai jaksat ja pärjäät. Kohta niillä on seuraa toisistaan. Sinullahan on selvä periaate aborttiin- älä siis sitä tee. Mies on ihan Unto kun olette kerran yhdessä sopineet että vauva saa tulla ja nyt sitten kääntääkin kelkkansa. Kyllä sinulla on lupa pyytää apua kahdenkin kanssa- mieshän on tässä se joka ei kanna vastuutaan etkä sinä. Aina löytyy viisastelijoita, kauhistelijoita ja arvostelijoita jotka ajattelevat sinusta ja vqlinnoistasi pahaa... Vaikka onko se sinun häpeäsi että lastesi isät ovatkin paljastuneet idiooteiksi? Olet rohkea. Kuuntele sydäntäsi, kaikki järjestyy.

 

["mie"]

Mies on ollut pienestä saakka esikoisen elämässä ja aina pitänyt kuin omaa lastaan. Myös miehen kova halu saada oma biologinen lapsi (kokea syntymä jne) vaikutti päätökseen. Esikoisen isä siis karkasi jo heti plussatestin nähdessään joten tilanne tuntui siksi eriltä. Ei sitä tietenkään olisi omalle kohdalle uskonut enää samaa ja jos olisin osannut ennustaa tulevan olisin tietenkin valinnut toisin. Nyt on vain elettävä asian kanssa.

 

[Blondi misu]

Kai tämä mies on osannut jotenkin selittää miksi ihmeessä onkin nyt muuttanut mieltään? Eihän tuossa ole mitään järkeä.. Eikai se vaan ole jonkun johdateltavissa (vanhempiensa, kavereittensa) - jos joku mennyt Sille kauhisteleMaan teidän Nopeaa etenemistä - tai kertonut kauhujuttuja miten kaikki muuttuu ja elämä on ohi...

 

["vieraana"]

Tuo on ihan asennekysymys. Jos päätät, että pärjäät, nin pärjäät. Jos taas jäät vaan surkuttelemaan ja valittamaan tilannetta, niin et tosiaan pärjääkään. Omasta asenteesta se lähtee. Ja suomessa, vaikka kaikki haukkuukin, niin ON vielä hyvät yhteiskunnan tukijärjestelmät (subjektiivinen päivähoito-oikeus, tukiperheet, kotihoidon perhetyö-palvelut ym.), jos niitä haluaa käyttää. Ja miksi et nyt sitten muuta takaisin sinne kotikonnuille, missä mahdollisesti olis sitä tukiverkostoa? Eli pärjäät, jos haluat pärjätä.

 

[-vieras-]

Kyllä voit pärjätä hyvinkin. Itse yh ja lapsia 2 ja esikoinen oli alta 2 ku kun kuopus synty. Tää teksti voi kuulostaa karulta mutta en tätä
pahalla sano. Alkuun tulet olemaan hyvin väsynyt ja voi olla että epätoivonen ennenkuin saat arjen pyörimään. Koska se vaatii totuttelua että nyt siinä on kaks. Ja musta olis väärin että laittaisit esikoisen tarhaa koska vauva tulee. Vaan vauva sopeutuu teidän elämää. Esikoista ei sen takia heivata muille hoitoon. Esikoisen voi sitten kun on päälle kaks niin laittaa kerhoo.
Ja tulet tarviimaan hyvän tuen ympärille. Ei riitä pelkkä kotipalvelu. Koska pelkkä suihkussa käynti vaatii hoitajan vauvalle. Ja sit kun pitää ruokaa tehdä, siivota, pyykätä, huomioida esikoinen, imettää pientä, käydä kaupassa yms yms. Niin ei millää vuorokaus riitä. Ja sit pitäis ite muistaa myös levätä. Eli voin kertoo että rankkaa on. Ja hyvin kallista. Mutta jos uskot että pystyt elättämään lapset antamaan heille parasta, tukemaan ja turvaaman heitä. Ja jaksat varsinkin tuon alun joka on siis hyvin rankaa. Niin ei mitää esteitä. Koska sisarukset ovat kultaakin kalliimpia kuin myös lapset. Mutta mieti viel yks asia. Sulla tulee olee 2 lasta joilla eri isät. Oot 23 tulet varmaa löytää viel uuden miehen ja ehkä saamaan hänen kanssa lapsia niin sit sulla on kolmen eri miehen kans lapsia. Tuo musta ei taas niin hyvä juttu ei näytä hyvää esimerkkiä lapsilles. Mutta muista että päätös on yksin sun. Tsemppiä päätökseen.

 

[bbierass]

Miks sä teet lapsia tuollaisten,miesten kanssa?

 

["mie"]

Kiitos tsempeistä! Kyllä mä pärjään. Pää on ihan sekasin hormoonien ja kaiken tän muun takia.

Niin, toi lapset eri isien kanssa on myös mietityttänyt mua, mutta toisaalta ei sekään riitä syyks keskeytykselle. En todellakaan ole kuvitellut itseäni tälläiseen tilanteeseen, mutta näköjään ei aina itse voi päättää miten asiat elämässä menee.

 

["mie"]

Esikoinen ei ollut millään lailla suunniteltu ja en osannut kuvitella että nykyinen mies lähtee tässä vaiheessa.

 

[Naapurista päivää]

Niin, itselläni on se tilanne- että on lapsia kolmen eri isän kanssa. Esikoinen sai alkunsa kun olin parikymppinen, ehkäisystä huolimatta. Mies joka ei ollut mikään pitkäaikainen seurustelukumppani nosti kytkintä välittömästi sekä vaati ja uhkaili ja painosti tekemään abortin. Kieltäydyin- se on vastoin omia periaatteitani. Pidin lapsen, mies ei ole missään tekemisissä, enkä ole sitä häneltä vaatinut. Lapsi ei ole koskaan tavannut biologista isäänsä. Esikoisen ollessa ihan pieni, 3 kk, tapasin toisen lapseni isän. Olimme kovin rakastuneita, muutimme nopeasti yksiin ja aloimme suunnitella perheenlisäystä. Tulikin pian raskaaksi - lapsi syntyi. Olimme perhe ja pitkään onnellisia. Miehellä oli kuitenkin raskas työ ja minulla opinnot. Tultiin ajanmyötä siihen pisteeseen että arki olikin pelkkää riitelyä ja kinaa siitä kuka hoitaa mitäkin asioita ja millä ajalla- näin jälkeenpäin ymmärrän ja näen, että "kärsimme" samoista asioista ja ongelmista kuin suurin osa pienten lasten nuoret vanhemmat. Aika pitkään kuitenkin olimme yhdessä ja yritimme, kunnes minä totesin, että on aika jatkaa erillään. Tämä mies, ja toisen lapsen isä on yhä tiiviisti lasten (molempien) kanssa tekemisissä ja esikoinenkin puhuu miehestä isänään. Nykyään meilläkin on miehen kanssa hyvät ja asialliset välit, hän on naimisissa tahollaan ja heillä on yhteisiä lapsia. Elein jonkun aikaa itsekseni kahden lapsen kanssa, ja ajattelin niin olevan hyvä. Olin varma, ettei kukaan mitään vakavampaa minun kanssani haluakaan- niinpä seikkailin vapaina viikonloppuinani, nautin sinkkuudestani ja minulla oli useampia satunnaisia seksisuhteita. Sitten tapahtuikin jotain ihmeellistä- eräästä yhdenyön jutusta tulikin nykyinen puolisoni. Rakkaani ilmoitti heti ekan yön jälkeen että olen hänen unelmiensa nainen.. Kerroin rehellisesti historiastani - kaksi lasta, eri isät, sanoin etten usko olevani kenenkään unelma, mutta hauskaa voisimme toki pitää. Hauskaa on nyt pidetty monta vuotta, meillä on kahden ison lapsen lisäksi nyt kaksi yhteistä pienempää. Meillä on hyvä olla ja alan pikkuhiljaa uskoa että tosiaan olen hänen unelmiensa nainen. Kyllä hänkin on minun unelmieni mies. Minulla on siis lapsia kolmen eri miehen kanssa. Ei se ole asia jota suureen ääneen mainostaisin, tai josta olisin erityisen ylpeä, muttei se myöskään ole seikka joka määrittelee minut Huonommaksi kuin jonkun toisen jonka elämä on edennyt eri raiteita. Kyllä minäkin pikkutyttönä suunnittelin toisin, elämällä oli kuitenkin varalleni pari Ässää hihassa. Päätöksiäni en kadu, enkä sitä että olen halunnut kaikki lapseni pitää tai sitä että olen uskaltanut elää.