[QUOTE="toivoton";25222908]Jos en itseäni pakottamalla pakottaisi joka päivä ruokkimaan ja edes sivusilmällä vahtimaan tuota poikaa, se olisi jo kuollut nälkään tai telonut itsensä kuoliaaksi. En ikinä haluaisi lapselleni mitään pahaa. Tuntuu vain vieläkin pahemmalta se, etten tällä hetkellä pysty olemaan kunnon äiti lapselleni. Olen koko ajan väsynyt, kärttyinen ja veltto kuin keitetty pasta.
Minä ryhdistäydyin ensimmäisen kerran jo puoli vuotta sitten, kun huomasin, että omat voimat hupenee ja mieliala laskee. Hetken aikaa sitä teatteria jaksoikin, mutta nyt alan olla jo niin syvällä, ettei sekään onnistu. Ulos lähteminen tai muiden ihmisten tapaaminen on alkanut aiheuttaa lieviä paniikkikohtauksia, sillä jo pelkkä ajatus ahdistaa sen verran, ettei tohdi tolpillaan pysyä.
Eniten ihmetyttää se, että mieheltä eniten tukea tarvitsisin, niin minua vain syytellään laiskaksi ja tyhmäksi ämmäksi. Ei ymmärrä, vaikka miten päin sen selittäisin. Millä tuon miehen edes saisi järkiinsä?[/QUOTE]
Olethan hakenut sairaslomaa? Laita lapsi hoitoon. Saat kotihoidontuenkin, jos lapsi on alle 3-v ja menee päivähoitoon masennuksesi vuoksi.