Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Oletko mielestäsi aina oikeassa? Tunnut aina vähättelevän ja halveksuvan toisten mielipiteitä ja olet kovin aggressiivinen kirjoittelija. Lisäksi sinulla on hyvin vihamielinen asenne naisia kohtaan. Kiinnostaisi tietää, millainen on äiti-suhteesi?
En ole mielestäni aina oikeassa, useasti jopa väärässä.
Halveksun sitä asennetta jonka mukaan kaikki mielipiteet ovat samalla viivalla, etenkin silloin ne eivät selvästi ole.
Kun puhutaan esimerkiksi uskonnollisesta kasvatuksesta joka lähtökohtaisesti on huono asia lapselle, tarkoitan tällä uskonnollista kasvatusta en joulukirkossa käyntiä. On outoa että lapsi altistetaan tiedostetusti jollekkin _ideologialle_ oli se uskonnollinen tai poliittinen.
Siinä ei ole mitään normaaliksi kasvatukseksi luokiteltavaa.
Kuten tämän päivän "onko esiaviollinen seksi syntiä" ketju näyttikin.
Tai esimerkiksi joku idiootti antaa ymmärtää että raamatullinen luomiskertomus on samalla viivalla tieteen kanssa.
Olen aggressiivinen tuollaisia asioita kohtaan, on väärin että uskonnon varjolla ihmiset voivat sanoa mitä tyhmimpiä asioita ja sen jälkeen odottaa että muut kohtelevat sinua jotenkin kunnioituksella.
Asenteeni naisia kohtaan ei ole erityisen vihamielinen, pitää muistaa että valta-osa täällä kirjoittajista on naisia joten kirjoitukseni saattavat siinä valossa tuntua vihamielisiltä. Siinä olet oikeassa että on joitakin asioita joita halveksun naisissa, siis noin keskimääräisesti, kuten naisilla on asioita joista he eivät pidä miehissä.
Erona on vain se että miehiä saa kritisoida, naisia ei. Näin meidät on kaikki kasvatettu pienestä pitäen.
--------------------------
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200905029498126_uu.shtml
Jotain tämän kaltaista olen sanonut vuosia, hyvä ettei minun päälle syljetty eri ihmisten toimesta. Tuossa artikkelissa esille tuleva asia ei ole vain joku satunnainen piirre joka koskee vain marginaalista ryhmää naisista.
Siis tarkoitan tällä sitä että mikä saa aikuisen ihmisen (naisen) valehtelemaan välittämättä siitä kuinka paljon se vahingoittaa toista ihmistä.
Ei mikään muu kuin kyky rationalisoida (naisen tavalla) jälkikäteen mitä on tullut tehtyä ja sitä kautta hakea oikeutus jatkotoimenpiteille.
Toisin sanoen valehteleminen. (tässä tapauksessa)
Vielä 50 vuotta sitten ei ollut poliittisesti epäkorrektia pitää naista epäluotettavana ja arvaamattomana, ja sanoa sitä ääneen televisiossa.
Se taisi olla kyseenalaista voiko sanoa naisten olevan synnynnäisesti epärehellisiä.
Noh enää niin ei saa sanoa, tuskin kukaan haluaakaan sanoa.
Mutta tuollaiset artikkelit kuten tuo iltalehden, herättävät kysymyksen siitä että pitääkö meidän leikkiä että teillä ei ole (keskimäärin siis) tuollaista synnynäistä kykyä vaiko ei. ?
Stereotypiat eivät synny tyhjästä, jokaisella sukupuolella on omat vikansa, että ei siinä.
Äiti suhteeni? Äitini on erittäin rehellinen, itsekriittinen, analyyttinen ihminen joka tekee parasta ruokaa maailmassa.
Terve BesserWisser? Uusia kuvia ?