Alkuperäinen kirjoittaja Nanna1:
Ongelma meillä on siinä, että a. minä haluan lopettaa jos rakkautta ei ole, b. mies ei missään nimessä halua sitä, koska hänestä sitä voi hyvin löytyä ja hän uskoo meihin, mutta on rehellinen (mikä satuttaa minua ja siksi taas minä haluan pois...). Hän ei ole mikään peluri, ja minä rakastan häntä, mutta tällainen on minulle ehkä liian vierasta.
Mullakin oli ennen selllainen kundi, joka aina tilitti tunteensa niskaani.
Muisti aina mainita, että kuinka paljon tai vähän hän milloin milläkin hetkellä rakastaa tai ei rakasta.
Se tosiaankin satutti, vaikka hän tosiaankin pisti kaiken rehellisyyden piikkiin, josta minun piti siis tavallaan yrittää olla kiitollinen. Kun ei mulle jäänyt mitään käteen siitä "rakastaa/ei rakasta" lässytyksestä, kun en voi mitään edes tehdä asialle, jotta hänen olonsa paranee parisuhteessa.
Ei se onnistunut, en ikinä toipunut siitä kun hän kesken kaiken aina ilmoitti, että "tällä hetkellä ei tiedä mitä tuntee"...Silti piti kainalossa nukkua ja pusitella,ja hirveä haloo jos minä joskus otin vähän etäisyyttä. Ei sillä tavalla voi elää, koska elämä on valintoja. Ei kukaan rakasta toista joka sekunti, vaan hän joko on päättänyt olla toisen kanssa tai ei. Se on ihmisen oma valinta, ja asioita ei kuulu käsitellä "tunteen" pohjalta, vaan käsitellä suhteen realiteetteja, jos joku ei toimi otetaan selvää mikä se on ja puhutaan.
Nyt minulla on jätkä joka ei ole vähimmässäkään määrin rehellinen, ja olen alkanut tavallaan kaivata sitä että ihminen sanoo mitä se on, ja on sitä mitä sanoo olevansa. Mutta sattumalta tiedän että on rehellisiä, ja sitten on rehellisiä. Musta sellainen toisen kiusaaminen omilla "tunteillaan" on lähinnä henkistä pahoinpitelyä eikä mitään rehellisyyttä, normaali ja toivottu rehellisyys taas on sitä että ei petä eikä kuseta käytännössä, ajattelipa päässään hetkittäin mitä halusi.
