Jatkaisitteko tätä parisuhdetta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "nimetön"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

"nimetön"

Vieras
Vähän vakava aihe näin sunnuntaiaamuun.

Tilanne on siis se, että parisuhdetta on takana pian 17 vuotta, joista naimisissa ollaan oltu 14 vuotta. Lapsia on kaksi kouluikäistä.

Viimeiset vuodet on ollut vaikeita. Paljon "riitoja" ja erokin on otettu monta kertaa puheeksi. Nyt tilanne on edennyt siihen, että on päätetty erota ja minä olen hakenut itselleni asuntoa.

Varsinaisesti me ei riidellä. Ei ole ongelmaa väkivallasta, alkoholista, rahankäytöstä, kotitöistä tms. Ongelma on vain siinä, että me eletään molemmat omaa elämää, ei ole yhteisiä kiinnostuksen kohteita, ei tehdä mitään yhdessä, eikä ole edes mitään puhuttavaa. Minä kaipaisin huomattavasti enemmän yhdessä tekemistä ja olemista, jonkinlaista syvempää yhteyttä. Asiasta on monta kertaa keskusteltu, mutta mitään ei olla pystytty muuttamaan. Toinen tuntuu, niin vieraalta, että mitään sanomista ei ole, eikä mikään aktiivinen yhdessä tekeminen kiinnosta. En enää tiedä, miksi olemme yhdessä, tottumuksesta vai rakkaudesta.
Tuntuu, että toinen vaan ärsyttää koko ajan enemmän.

Minä olen kyllästynyt olemaan parisuhteessa yksin. En kuitenkaan tiedä, mikä on oikea ratkaisu tilanteeseen. Haihattelenko turhia, kun haluan jotain muuta. Onko mitään muuta olemassakaan? Pitäisikö vain tyytyä tähän nykyiseen tilanteeseen, koska tiedän, että tämä parisuhde ei tule muuttumaan tästä mihinkään.
 
Ehkä ennen eroa olisi paikallaan vaikka väkisin mennä ja tehdä yhdessä jotain, lomamatka, kävelylenkkejä, käydä syömässä, elokuvissa, kaljalla jne.

Pitkän ajan olette olleet yhdessä, en itse luovuttaisi noin helpolla. Jos aluksi tuntuu yhdessäolo vaikealta, siitä saattaisi syttyä se kipinä uudestaan.

Jos taas ajatus laatuajasta on niin vastenmielinen ettei sitä pysty toteuttamaan, eroaisin koska silloin parisuhteesta ei ole mitään jäljellä.
 
Mun mielestä parisuhteen idea on juuri se,että eletään yhdessä toista huomioiden ja rakastaen.Ei oman puolison pitäisi olla vieras,vaan se tutuin ja läheisin.Voiko silloin edes puhua parisuhteesta,jos eletään vain yhdessä ilman kiinnostusta toisen tekemisistä?
 
Kannattaako heivata kaikki menemään, vaan koska vähän puuduttaa?

Mun neuvo olis olla eroamatta ja ihan ensteks satsata itteen. SUN on oltava tyytyväinen itsees ja omiin juttuihis ensin, vasta sitte voit olla tyytyväinen johonki joka liittyy toiseen ihmiseen. Siinä vaiheessa ku molemmilla on hyvä olla omissa nahoissaan, alkaa se yhteiselo ja yhteinen tekeminenki sujumaan melkein itestään.

PS. Se tyytyväisyys niihin omiin juttuihin EI muuten oo ulkosista asioista, vaan asenteesta kiinni.
 
Voi rakas. Kuuntele sydämesi ääntä ja toimi sen mukaan. Silloin et voi tehdä väärin. Sinulla voi olla vielä paljon onnellisia ja rakkaudentäyteisiä vuosia edessä jos nyt ukallat lähteä.

Itselläni oli samanlainen tilanne. 17 vuotta yhdessä, kolme alle kouluikäistä lasta. Vuosia olin tyytymätön ja ajattelin että tämä nyt vain on tätä eikä minulla ole oikeutta jättää mistä kun on sovittu että yhdessä ollaan. Meilläkään ei ollut mitään "isompia" ongelmia, ei pettämistä, väkivaltaa, alkoholiongelmaa tai muutakaan. Mies hoisi töistä tultuaan omatoimisesti lapset ja teki kotitöitä. Kaikki näennäisesti hyvin. Mutta, meiltä puuttui se yhteys joka joskus oli ollut. Rakkaus hiipui ja minä kasvatin pahaa oloa sisälle koska miehestä ei ollut tappelemaan vaan minä räyhäsin ja mies oli hiljaa. Mies oli kykenemätön keskustelemaan asiat selviksi. Seksin määrä hiipui ja kaikki läheisyys sekä kauniit sanat. Voisin kertoa vaikka kuinka paljon.

Minä päätin sitten erota. Nyt asun omassa kodissani lasten kanssa onnellisempana kuin moniin moniin vuosiin. Tunnen että iso taakka putosi harteiltani ja minulla alkoi aivan uusi elämä. Olen nykyään se ihminen joka haluan olla. Lapset voi paremmin ja ovat rauhallisempia ja minä olen alkanut elää uudestaan. Minä pidän itsestäni! Se räyhäävä pirttihirmu on jäänyt menneisyyten. Ikinä en halua tästä tunteesta luopua =) Olen pian 39v.

Suosittelen ottamaan sen ison askeleen jos siltä tuntuu. Nyt minun on lähdettävä mutta voin kirjoitella lisää jos olet vielä illalla paikalla.
 
Ehkä ennen eroa olisi paikallaan vaikka väkisin mennä ja tehdä yhdessä jotain, lomamatka, kävelylenkkejä, käydä syömässä, elokuvissa, kaljalla jne.

Pitkän ajan olette olleet yhdessä, en itse luovuttaisi noin helpolla. Jos aluksi tuntuu yhdessäolo vaikealta, siitä saattaisi syttyä se kipinä uudestaan.

Jos taas ajatus laatuajasta on niin vastenmielinen ettei sitä pysty toteuttamaan, eroaisin koska silloin parisuhteesta ei ole mitään jäljellä.


Kyllä me joskus lenkillä käydään yhdessä, mutta sekin menee niin, että tunti vaan kävellään vierekkäin tuppisuuna, kun ei ole toiselle mitään sanottavaa. Minusta se on niin ahdistavaa, että mieluumin menen sitten lenkillekin yksin. Molemmat kun käydään töissä ja mies on vielä usein illat ja osin viikonloputkin töissä, niin yhteistä aikaa ei paljoa ole. Ja tuntuu, että molemmat (etenkin mies) haluaa käyttää vapaa ajan omiin harrastuksiinsa ja sitä yhteistä aikaa jää vielä vähemmän.

Minä olen jo niin monta kertaa repinyt itseni hajalle tässä parisuhteessa, että tuntuu, etten jaksaisi enää kertaakaan. Nyt kun päätös erosta on tehty, niin tuntuisi hölmöltä, enää peruakaan, koska tiedän, että sama tilanne tulee kuitenkin jossain vaiheessa eteen. Ajatus erosta tuntuu helpottavalta, mutta toisaalta en kestä sitä surua, mikä minulle tulee miehen puolesta, kun ajattelen hänen yksinäisyyttään. Minulle kuitenkin jäisi lapset, mutta mies jäisi ihan yksin.
 
En luovuttais ilman yritystä. Keksikää sitä yhteistä tekemistä; elokuvat, ulkona syöminen, matkustaminen tms. MENKÄÄ TREFFEILLE! Me ollaa käyty miehen kanssa säännöllisin väliajoin treffeillä, vaikka ollaankin ns. vanha pari, lapsikin löytyy. Parisuhdetta pitää hoitaa, jos ei hoida, niin ihan varmasti kasvetaan erikseen.

Jos miestä ei kiinnosta mikään yhteinen tekeminen, niin sitten varmaankin heittäisin hanskat tiskiin ja lähtisin etsimään jotain muuta. Ei yksin kannata jäädä suhteeseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tsemppiä!;25699802:
En luovuttais ilman yritystä. Keksikää sitä yhteistä tekemistä; elokuvat, ulkona syöminen, matkustaminen tms. MENKÄÄ TREFFEILLE! Me ollaa käyty miehen kanssa säännöllisin väliajoin treffeillä, vaikka ollaankin ns. vanha pari, lapsikin löytyy. Parisuhdetta pitää hoitaa, jos ei hoida, niin ihan varmasti kasvetaan erikseen.

Jos miestä ei kiinnosta mikään yhteinen tekeminen, niin sitten varmaankin heittäisin hanskat tiskiin ja lähtisin etsimään jotain muuta. Ei yksin kannata jäädä suhteeseen.

Voi me ollaan vuosia puhuttu, että jotain pitäisi tehdä. Mutta puheenasteelle se jääkin. Ehkä kumpikaan ei ole sitten kuitenkaan valmis tekemään mitään tämän parisuhteen eteen. Mies ainakin ajattelee, että parisuhteen on oltava helppoa. Se ei saa vaatia liikaa vaivaa ja "väkisin" tekemistä. Tosin luulen, että mies on ihan tyytyväinen tähän nykyiseen tilanteeseen. Hän ei edes kaipaa sellaista yhdessä olemista, tekemistä ja yhteyttä, niin kuin minä.
 
Niin miten teillä tuo homma on tuohon ajautunu, mistä asti on tollasta ollu?
Meillä vaikka ei oo mahiksia eikä hirveesti halujakaan hoitaa parisuhdetta sillai että lähdettäis jonneki kodin ulkopuolelle viettämään aikaa niin meillä on tapana sopia treffit olohuoneeseen illalla klo22 kun lapset on nukahtaneet :D ei se treffeillä käyminen ja parisuhteen hoitaminen aina vaadi sitä että pitää olla lapsenvahdit ja muut härpäkkeet ja pitää lähtemällä lähteä jonnekin. Toki siis sekin on hyvä toisinaan mutta ei kannata niiden varaan laskea sitä asiaa. Suhdetta voi ylläpitää just esim tollaisilla olohuone- tai saunatreffeilla (menneän yhdessä saunaan ku lapset on nukahtaneet). Toinen mitä me harrastetaan on siirappiset tekstarit kesken työpäivän. Siinä kyllä kannattaa olla tarkka, mieheltä lipsahti tässä pari viikkoa sitte siirappinen viesti sen parhaalle kaverille. Siinä luki jotain "minun rakas" ja "pusipusi". Miehen kaveri oli vähä huuli pyöreenä ensin kun sen luki :laugh:
 
Oletteko harkinneet ammattiapua? Sen avulla voi saada monia solmuja auki. Ja tosiaan, järjestäkää väkisin sitä yhteistä aikaa ja tekemistä. Jos teillä ei ole mitään yhteistä kiinnostuksen kohdetta, kokeilkaa vuorotellen toistenne "harrastuksia". Mulla ja miehellä on suurinpiirtein yksi yhteinen mielenkiinnon kohde. Elokuvat. Ja niissäkin maut menee usein ristiin. Hän käy keikoilla, jotka mua ei kiinnosta. Mä käyn teatterissa, mikä ei häntä kiinnosta. Mutta vaikkei meillä niin hirveästi yhteistä olekaan, mä rakastan sitä miestä ihan hirveästi. En mä voisi olla hänestä erossakaan. Kyllä mäkin usein kaipaan sellaista parisuhdetta, missä molemmat on kiinnostuneita samoista asioista. Käydään yhdessä teatterissa, kylpylöissä, sauvakävelemässä tms. Mutta jos mulla on muuten juuri mulle hyvä mies (eli ei juo, riitele, lyö, petä, hauku jne), joka rakastaa mua valtavasti, niin mä hyväksyn sen. Ei kaikkea aina voi saada eikä toiselta voi aina odottaa niitä ominaisuuksia mistä itse tykkäisi. Jos plussia on kuitenkin enemmän kuin miinuksia, voi yrittää sopeutua asiaan.

Tuli vielä mieleen, että millaista teidän elämä oli ennen lapsia? Miten tutustuitte, oliko silloin jotain yhteistä? Ja jos oli, niin olisko sitä mahdollista saada takaisin?
 
[QUOTE="alkup.";25699825]Voi me ollaan vuosia puhuttu, että jotain pitäisi tehdä. Mutta puheenasteelle se jääkin. Ehkä kumpikaan ei ole sitten kuitenkaan valmis tekemään mitään tämän parisuhteen eteen. Mies ainakin ajattelee, että parisuhteen on oltava helppoa. Se ei saa vaatia liikaa vaivaa ja "väkisin" tekemistä. Tosin luulen, että mies on ihan tyytyväinen tähän nykyiseen tilanteeseen. Hän ei edes kaipaa sellaista yhdessä olemista, tekemistä ja yhteyttä, niin kuin minä.[/QUOTE]

Eli ongelma on oikeestaan vaan sulla? Silloin VARSINKI se oot sinä, jonka on nyt tsempattava: eka omien juttujen kanssa ja sitte vasta suhteen. Onko sulla realistiset odotukset? Pystyisitkö joustamaan? Vasta sitte, ku itse ensin oot tehny kaikkes, voit alkaa mieheltäki vaatimaan samaa (kerran hän on tyytyväinen nykyselläänkin).
 
Niin miten teillä tuo homma on tuohon ajautunu, mistä asti on tollasta ollu?
Meillä vaikka ei oo mahiksia eikä hirveesti halujakaan hoitaa parisuhdetta sillai että lähdettäis jonneki kodin ulkopuolelle viettämään aikaa niin meillä on tapana sopia treffit olohuoneeseen illalla klo22 kun lapset on nukahtaneet :D ei se treffeillä käyminen ja parisuhteen hoitaminen aina vaadi sitä että pitää olla lapsenvahdit ja muut härpäkkeet ja pitää lähtemällä lähteä jonnekin. Toki siis sekin on hyvä toisinaan mutta ei kannata niiden varaan laskea sitä asiaa. Suhdetta voi ylläpitää just esim tollaisilla olohuone- tai saunatreffeilla (menneän yhdessä saunaan ku lapset on nukahtaneet). Toinen mitä me harrastetaan on siirappiset tekstarit kesken työpäivän. Siinä kyllä kannattaa olla tarkka, mieheltä lipsahti tässä pari viikkoa sitte siirappinen viesti sen parhaalle kaverille. Siinä luki jotain "minun rakas" ja "pusipusi". Miehen kaveri oli vähä huuli pyöreenä ensin kun sen luki :laugh:

On meilläkin ns. oikeiden treffien lisäksi joka ilta treffit olkkarissa puol 9, kun lapsi on nukkumassa. :) Ei oikeat treffit tietty arjen romantiikkaa sulje pois eikä pelkästään ne riitä suhdetta ylläpitämään, jos ei arjessa toista huomioida ollenkaan. Molempia olla pitää, ainakin meidän mielestämme :)
 
Mun mielestä parisuhteen idea on juuri se,että eletään yhdessä toista huomioiden ja rakastaen.Ei oman puolison pitäisi olla vieras,vaan se tutuin ja läheisin.Voiko silloin edes puhua parisuhteesta,jos eletään vain yhdessä ilman kiinnostusta toisen tekemisistä?

Nimenomaan! Ja jos molemmat ei ole halukkaita tekemaan töitä suhteen eteen niin mitkä ovat vaihtoehdot?
 
Mies ei halua lähteä parisuhdeterapiaan. Jollekin seksuaaliterapeutille hän kyllä voisi lähteä. Eli meidän lähtökohdat eroaa tässä sikälikin, että minusta suhteen henkinenpuoli pitäisi saada ensin kuntoon ja sitten seksielämäkin parantuisi. Mies taas ajattelee, että kun on hyvää seksiä, niin sitten menee muutenkin hyvin.
 
Unohtui mainita, että edellisen kerran kun asiasta keskusteltiin, niin mies sanoi, ettei hän rakasta minua enää. En sitten tiedä pitääkö tuo oikesti paikkaansa, vai halusiko vain satuttaa. Välllä tuntuu, että mies saattaa sanoa pahasti ihan vain satuttaakseen tai saadakseen minussa aikaan jonkin reaktion.
 
[QUOTE="alkup.";25700405]Unohtui mainita, että edellisen kerran kun asiasta keskusteltiin, niin mies sanoi, ettei hän rakasta minua enää. En sitten tiedä pitääkö tuo oikesti paikkaansa, vai halusiko vain satuttaa. Välllä tuntuu, että mies saattaa sanoa pahasti ihan vain satuttaakseen tai saadakseen minussa aikaan jonkin reaktion.[/QUOTE]

Jos asia on noin niin mitä sä oikeesti enää mietit?
 

Yhteistyössä