Jatkuva riitely

[Ymmällään]

Olemme naisystäväni kanssa kolmekymppinen pariskunta ja suhteemme on molemille toinen nk. vakavampi parisuhde. Asumme yhdessä yms.

Ongelmamme on mielestäni se, että naiseni suuttuu todella vähästä (ihan oikeasti) ja suuttuessaan hän on pitkävihainen. Eikä siinä vielä kaikki. Naiseni harrastaa suuttuessaan mykkäkoulua, joka saa minut raivon partaalle, koska tuolloin riitaan ei saada sopua tai sen ongelmiin ei voida puuttua esim. keskustelemalla, koska hän ei puhu minulle eikä vastaa mihinkään kysymykseeni. Minun tulisi ilmeisesti vain odottaa, että hän leppyy, mutta eihän siitä mitään tule, että suhteessa eletään vain toisen ehdoilla ja toinen ottakoon mitä saa.

Edellä kertomani ei sinänsä olisi kovin ongelmallista, jos sitä tapahtuisi silloin tällöin, mutta koska riitelyä on alkanut esiintyä melkein päivittäin, niin se on alkanut horjuttaa uskoani tähän suhteeseen. Lisäksi minua ottaa pannuun, että tullessani töistä kotiin joudun usein miettimään, että mikähän siellä kotona taas odottaa. Jos satun kotiin tullessani huutamaan ulko-ovelta ""moi"" ja äänensävy ei sillä hetkellä ollutkaan hänen mielestään se normaali (vaikka olikin), niin hän muuttuu todella etäiseksi. Hän ilmeisesti tuolloin luulee, että olen tehnyt jotain väärin tai sitten jättänyt jotain tekemättä. En ole koskaan aikaisemmin ollut tilanteessa, jossa lähes päivittäin joutuu riitelemään.

Olen alkanut miettiä, josko emme olisikaan toisiamme varten ""luodut"" ja onnemme löytyisi jostain muualta.

 

[meriina]

onko vaimosi työelämässä? onko hänellä ""omaa elämää""..ystäviä?

 

[ap]

Kyllä hän käy töissä ja hänellä on ystäviä.

 

[Manipulointia]

Onko kirja ""kanssakäymisen kuviot"" tuttu? Suuttuminen ja riitely on yksi tapa manipuloida kumppania. Etenkin jos noissa riidoissa ei saada koskaan mitään rakentavia tuloksia aikaan.

 

[Sue]

Ei kuulosta mitenkään normaalilta tuo naisesi käytös. Itse olin muutama vuosia sitten samankaltaisen ihmisen kanssa. Jossain vaiheessa sain keskusteltuamme hänet menemään psykiatrille. Hänellä todettiin vakava masennus sekä persoonallisuushäiriö. En nyt sano että sinun naisellasi näitä juuri on, mutta jotain on takuulla vialla, ainakin olematon itsetunto. Missään nimessä hänellä ei ole kaikki ihan ok. Neuvoisin että keskustelisitte vakavasti, ja kertoisit mitä ajattelet hänen murjottamisestaan, kiukkuilusta yms. Jos asiat ei muutu, en usko että jaksat suhdetta kauan.

 

[anna]

Hui, vaikuttaapas hän epävarmalta! Pystytkö kysymään häneltä neutraalisti, että miksi jostain asiasta tuli ongelma? Pystyykö hän kertomaan mitä hän haluaa noilla raivareillaan ja miten hän haluaa yleisesti, että suhde toimisi? Millaisessa suhteessa hän haluaisi olla?

Miten hän reagoi, kun sanot (ja miten muuten teet sen?), että hän on suuttunut jostain kohtuuttomasta asiasta?

Noin äkkisiltään kuulostaa joka tapauksessa siltä, että hän on epävarma itsestään ja tuntee siksi onnettomuutta tai on muuten ahdistunut, ja kuvittelee, että yrittämällä kontrolloida teidän suhdetta hän tuo jotain ""hallittua harmoniaa"" elämään. Hän ei tunnu luottavan ollenkaan, että asiat voisivat mennä hyvinkin, jos niille antaisi tilaa.

 

[mies]

Sue, noin minäkin asian näen.

 

[rauhallinen]

Toiset tykkäävät riitelystä, riita on suola elämään ja katsomatta siihen kuka on syyllinen tai syytön. Riitelijälle ja mykkäkoulun pitäjälle kaikesta saa kehitettyä syyn olla vihainen, saavat energiaa.

Sinussa ei tarvitse olla mitään vikaa, kumppanisi hajoittaa ja hallitsee. Hän on ykkönen.

Taidat nyt jo lymyillä nurkissa ja haistella ilmaa, mistä nyt tuulee. Sinusta kehittyy pelokas ja saatat sairastua, ellei naisella tyyli muutu.

Syntipukkina olo ei mieltä ylennä.

 

[meriina]

oikuttelu on varmasti paljolti kamppailua oman itsen ja epävarmuutensa kanssa, vaimosi ei taida olla ""sinut itsensä kanssa"", hän roikkuu sinussa ja manipuloi sinua omalla käyttäytymisellään...toisaalta suhteessa kuin suhteessa käydään varmastikin lävitse aikakausi, jolloin riidellään ja näin ""hioudutaan"" elämään yhdessä...vaimosi käytös tosin vaikuttaa sellaiselta, ettei ""hioutumiselle"" ole sijaa...sinuna sanoisin vaimollesi suoraan, että hänen käyttäytymisensä on vaikeaa, koska se saa taas sinut käyttäytymään tietyllä tavalla ja koko suhde kärsii...millainen hän on ystävyyssuhteissaan?

 

[Mies]

Oksettavaa tämän palstan paijailu kun kyseessä on nainen, vaikka muutama jo vihjaili persoonallisuushäiriöstä ja toisen ohjailusta. Mies jos käyttäytyisi noin niin sinua jo neuvottaisiin menemään turvakotiin ennenkuin lyöminen alkaa.


Suosittelen pitkää ja harrasta keskustelua ja aina kun desibelit alkaa nousemaan lähdet, vaikka ulos ja et kuuntele, koska keskusteluun ei kuulu vittuilua ja huutamista.

btw. Käyttääkö naisesi pillereitä ja millaiset ovat hänen kuukautis oireensa?

 

[ap]

Vastauksia.

Jos yritän sanoa hänelle, että hän on suuttunut mitättömästä asiasta, hän raivostuu entisestään ja huutaa että minä käännän asiat päälaelleen ja syytän häntä.
Sitten hän alkaa selittää, että eihän hän muuten, mutta kun minä olen jossain asiassa tietynlainen tai en ole tehnyt jotain oikein tai kuitenkin esittää, että aina syy löytyy minusta.

Ja käytökseen ei kuukautiskierto vaikuta mitään.

 

[mies]

Hänellä on persoonallisuushäiriö. Hae netistä tietoa sairaudesta.

 

[Mies]

Hih.

Tekis mieli sanoa, että tee kuten suurin osa miehistä. Aina kun tulee palautetta niin lopeta hommat siihen. Sillä saa kivasti kiristettyä toista Jos hommat ei kelpaa tai ne on huolimattomasti naisen mielestä tehty niin älä tee laisinkaan. Kyllä se tajuaa, että ne hommat jotka on edes sinnepäin tehty on parempi kuin ei ollenkaan.

Vai olet tietynlainen. No minkälainen? Mitä tein väärin? Miksi? Mitä pitäisi tehdä eritavalla? Haluatko, että puhun näin (matki kimeää ja mörinä ääntä ja katso vakavana silmiin)? Kysy kyseenalaista. Suutu välillä testiksi siitä, että housut on väärässä paikassa ja katso reaktioita. Tämä leikki vaatii hieman näyttelijänlahjoja, mutta minä miehenä olen onnistunut muutaman typerän tavan karkoittamaan naisestani, kun hän on huomannut kuinka pienistä asiosita marisee

Kysyppä häneltä hyvin yksityiskohtaisesti miten ja millätavalla pitää asia tehdä. Mene niin pitkälle kuin sarkasmisi kestää, voi olla että toinenkin huomaa vaativansa ihan päättömiä juttuja.

(vähän huono esimerkki, koska se on oikeasti ihan fiksua ripustaa ne vaatteet suoraan sinne narulle, mutta idea tästä käy ilmi)

N:""Pyykit on ripustettu huonosti!""
M:""Miksi ja miten, voisitko näyttää millä tavalla ne pitää ripustaa""

N:""No minäpä näytän""
N:""Katsos nyt nämä paidat pitää olla narulla suorassa eikä näin rypyllä""

M:""Jaha just joo joo.Entä nämä alusvaatteet pitääkö nämä olla väärinpäin vai oikein päin narulla""
N:""No mitäs luulet""

M:""Jaa-a vaikea sanoa. Entäpä tämä kauluspaita pitääkö kaulus taitaa vai pitääkö sen olla suorana""

Jatka tyhmien kysymysten listaa kunnes toiselta menee hermo. Tätä ääliö taktiikkaa voi soveltaa kaikkeen mitä toinen näkee tuiki tarpeellisena.

 

[Täti]

Tilatkaa aikaa parisuhdeterapiaan, jotain on vialla.
Jos naisesi ei tule mukaan, jätä hänet, jos ei kerran halua
apua ongelmiin.!(Jos vaikka on kyllästynyt sinuun).

 

[anna]

Selvä, sanot siis hänelle, että on suuttunut 'mitättömästä asiasta'. Pakko sanoa, että vaikka olisit kuinka tilanteessa oikeassa, aika tavallinen reaktio on suuttua itseen kohdistuneesta vähättelystä.

Mitä oikeastaan itse haluat suhteeltanne, minkälaista arkipäivää toivot? Yritätkö miettiä itse mikä on syynä hänen käytökseen ilman, että tuomitset sitä heti kohtuuttomaksi tai menet kenties itse puolustuskannalle? Aika tavallista on huutaa kovempaa mitä enemmän tuntuu siltä, ettei toinen 'kuule' - siis sitä pointtia. Ehkä nainen on epävarma, mutta myöskin epätoivoinen sinun ""kuulemiskykysi"" suhteen.

'Aina syy löytyy minusta' - joo, mun mieskin on usein kääntämässä omia huonoja tuuliaan mun syyks. Sanon sille, että hänen onneton olonsa ei noin lähtökohtaiseesti ole aina muiden vika, ja ihan turha selittää, että maidon loppuminen on yhtään enempää mun kuin hänen itsensä vika. Itse asiassa, ihan turha pistää energiaa syyllisten etsimiseen kun voisi olla etsimässä ratkaisujakin. Älä säkään etsi syyllisiä vaan kysy miten asioiden pitäis naisesi mielestä olla. Ehkä hän rauhoittuu, kun pystytte keskittymään siihen, miten asiat oikeasti ois paremmin eikä vaan siihen, että kuka on väärässä ja syyllinen.

'minä olen jossain asiassa tietynlainen' - hei, me ollaan kaikki erilaisia. Ehdoin tahdoin ei kukaan varmasti toista omalla olemisellaan halua loukata, mutta kyllä naisenkin pitää sietää sitä, ettei mies tule koskaan toimimaan hänen tahtonsa mukaisesti.

Tutustupas tähän linkkiin: http://www.vaestoliitto.fi/toimiva_parisuhde/parisuhteen_vaiheet/

Tunnistatko teitä, esim. tuolta itsenäistymisvaiheesta?

Lopuksi on sanottava, että mulla meni pitkään, ennen kuin tajusin, että mieheni ei todellakaan ole 'mua vastaan' vaikka toimiikin joskus eri lailla kuin toivoisin. Tämän luottamuksen kääntäminen vaati paljon itsetunnon kehittämistä, joka mielestäni on pohja toisiin ihmisiin ja elämään luotamiselle noin ylipäätäänkin.

 

[vinkvink]

pakkaa kamas ja häivy.

 

[joo]

mä en ainaka kauaa kattelis miestä, joka vetää henk.koht. asiat jollekin keskustelupalstoille. Jos et muijan kaa pärjää, voi lähtee menee.

 

[mies]

""joo"", kysyä saa ja pitääkin, täältä saa erilaisia näkökantoja, mutta ei ainoaa totuutta.

 

[ämmä]

Minä en tuollaista ihmistä katselisi hetkeäkään, en miestä enkä naista. Sori vaan, mutta jossain viiraa ja kuulostaa siltä, että on turha pyrkiä tuollaisen kanssa mihinkään rakentavaan.

 

[mies tekee samaa]

meillä taas mies on varsinainen tuuliviiri. koko ajan nalkuttamassa ja huomauttamassa jostakin.
onneksi oon oppinu muutaman keinon saada hänet kuriin kun alkaa turhista valittaminen =) yleensä haukun häntä hassuilla nimillä: kerran hän valittaa kun joku veitsi, jota hän paljon käyttää olikin tiskialtaassa likaisena. totesin et hän on ""hienohelmatissiposki"" ja käskin hänen häipyä keittiöstä niin hoidan tämän ""kamalan ongelman ku en nyt ihan vähästä hätkähdä"". mies repesi nauramaan =)
myös toteamus: ""mää nyt olen vaan niin tyhmä"" on aina auttanu =) voimia!

 

[Minä]

Kertomuksesi on kuin omani, vaikka olen jo 58-vuotias. Olen aina ollut ""kiltti tyttö"", joten en älynnyt lähteä suhteesta ajoissa, vaan olen kärsinyt koko avioliiton ajan vaikealuonteisesta miehestä.

Toisinaan mies on ihana, on hyvä rakastelijakin. Mutta luonnevikainen hän on, nyt vanhemmiten on tullut mielenterveysongelmiakin. Kaikista hän kiukuttelee, mikään ei ole ikinä hyvin...muille ihmisille kyllä näyttelee herttaista ja hyväntuulista.

Joskus olen kurkkuani myöten täynnä häntä, joskus olen hankkinut salarakkaankin, mutten ole päässyt tästä omastani eroon, en ole uskaltanut jäädä näiden salarakkaiden luokse, olen senverran pelkuri, joten tässä nyt vain kärsitään loppuelämä kiukkuisen äijän vierellä.

Neuvon sinua, lähde suhteesta, nainen ei muutu kuin pahempaan suuntaan...etsi itsellesi hyväntuulinen ja iloinen nainen ja nauti loppuelämästäsi! Tiedän että se kirpaisee hetken, mutta olet vielä senverran nuori että pääset nopeasti jaloillesi.

 

[Miiru]

Tunnistan itseni osittain tuosta kuvauksesta. Olin vuosia suhteessa miehen kanssa jolle oikuttelin kuin pahainen kakara, kiukuttelin ja suutahtelin 3 kertaa tunnissa. Käytös kuin kiinan keisarinnalla ja mies oli vain alamaiseni. Alistamisesta tuli tuttu kaava, uhkaus ja kiristys; jos et tee näin tai noin, suutun, jätän sut jne. Tutut kyselivät mieheltä että miten sä kestät tollasta akkaa, sehän pompottaa sua mennen tullen. Eipä mies juuri mitään siihen kommentoinut, hymähteli vaan.

Kuka tuollaiseen suhteeseen voi olla tyytyväinen, pidemmän päälle? Kun kumpikin tahollaan tietää että asiat ei ole oikein. Miehen alistunut asenne oli kuin bensaa liekkeihin. Tilanne ei ajan myötä todellakaan parantunut, päinvastoin. Tajusin ettei rakkaudesta ollut pitkään aikaan ollut kyse vaan ihan silkasta läheisriippuvuudesta ja ehkä kaikkein eniten laiskuudesta. Oli paljon helpompi jäädä rätkyttämään suhteenkuvatukseen kuin ottaa ja lähteä.

Jälkeenpäin, kun olin lähtenut suhteesta, tajusin kuinka väärin olin miestä kohdellut. Kuinka hirveästi olin laittanut hänet kärsimään oikuttelullani, suuttumisilla, valtapelillä jota harrastin. Vaikka ero olikin kova paikka, oli se palvelus molemmille osapuolille. Nyt tiedän ainakin sen miten suhteessa EI käyttäydytä.

 

[Meikämaija]

Hallitsemiskeinona hyvin tehokas konsti tuo puhumattomuus, mykkäkoulu. Kumppanille pirullisin muoto, mitä voi olla. Sanoisin, että henkistä pahoinpitelyä pahimmasta päästä.

Nuo juuttaan mökön turkin paikkaajat eivät tahdo vanhemmiten edes muuttua, paheta vain. Arvaamaton raivotar/raivoaja on raskas elämänkumppani ja koska ikinä ei edes tiedä, mistä on kysymys, ongelmat sen kuin lisääntyvät. Raivon perusteena ei juuri koskaan ole edes mitään järkevää syytä, se vain tulee ulos jostain hänen omasta ""aivoituksestaan"" tai paremminkin sen viasta. Kerroit jo itsekin, että olet alkanut jännittää kotiintuloja.

Koska olen läheltä nähnyt erään pariskunnan elämää, jossa mies oli naisesi kaltainen, niin jos yhteisiä lapsia ei ole, kannattaa tosissaan miettiä, jäätkö.

 

[Lily]

Ei liity aiheeseen ehkä, mutta huomasin nimimerkin ""mies"" kirjoituksen. Pakko sanoa, että kumpa edes mies ripustaisi niitä pyykkejä! Tai tekisi jotain! En TODELLAKAAN nalkuttaisi, ihan sama mitenpäin ne pyykit roikkuisivat! Meillä ei kuule mies laita tikkua ristiin, että eikö ne naiset, joiden miehet jotain tekee, voi pitää turpaansa kiinni????? Kuulin tässä taannnoin kun eräs mies kertoi kaverilleen, että naisen pitää saada koko ajan jotain, mikään ei riitä. Hän on rakentanut talon ja nyt vaimo haluaa uuden auton ja uudet huonekalut ja koko ajan kaikenlaista ja mies hankki ja silti vaimo valittaa.

Ehkä mä sit olen liian kiltti, kun en valita enkä vaadi. (en tosin ole onnelinenkaan) Tahtoisin että mieheni tekisi jotain edes, jakaisi kotitöitä.

 

[hmmm]

Juuh, samaa sivupolkua jatkan ""Lilyn"" perässä. Meillä myös toiminta tuolla kotitalouspuolella on hyvin vähäistä, ja kun en oikein enää keksi miten asioista sanoa niin alan olla hiljaa. Mikä sitten johtaa siihen että lopulta saan kuitenkin raivarin.

Mikä tahansa mainitseminen kotitöistä on mieheni mielestä useinmiten vittuilua. Jos taas lähden purkamaan tilannetta sitä kautta että koitan kertoa millaisten asioiden parissa itselläni on kiire vaikkapa viikon ajan ( niin että saisinko vähän tukea arkirutiineihin?) niin mies ei putkiaivoillaan tietenkään tajua tätä ääneen lausumatonta sivujuonta.

Pelkkä tiskialtaan täyttyminen yms. sekamelska ei johda itsenäisiin toimenpiteisiin. Ainoastaan kiroiluun jos ei löydy puhtaita astioita, mikä puolestaan kuulostaa korviini syytökseltä ja alkaa raivostuttaa minua: Kyllä täällä saa muutkin tiskata, olen yrittänyt jo jonkin aikaa kertoa että en ehdi jokapaikkaan!

Aika usein asuntoomme siis laskeutuu hiljaisuus, sillä asiallisesta puheestani ei ole yksinkertaisesti mitään hyötyä. Sama kun menisin juttelemaan niille likaisille astioille, tai puhuisin seinille. Ei ne astiat siitä puhdistu.

Yritän siis lopulta tehdä kaiken itse, ja kun tarpeeksi väsyn niin voitte arvata että alkaa aika raskaasti vituttaa. En oikein ymmärrä miksi tämä yhtälö on miesten mielestä niin käsittämätön. Pitäisi piirtää kuva?

Niin että hieman tuli mieleeni tuosta alkuperäisestä kirjoituksesta sitäkin että jospa naisesi on kertonut sinulle mikä sitä harmittaa, mutta kieltäydyt uskomasta/kuuntelemasta?