Jättääkkö kihlattuni vai ei..

[minä]

Tiedän,että tätä asiaa ei voi päättää kukaan muu,kuin minä itse. Mutta ainakin helpottaa kun voi vähän purkaa..

Meille syntyy elokuussa yhteinen lapsi. Vaikka eroaisimme,hänellä olisi silti täyden isän oikeudet ja en tulisi koskaan puhumaan lapselleni pahaa isästään,päinvastoin. Rakastan kyllä miestäni, siis oikeasti rakastan. Mutta en ehkä sillä tavalla jolla kuuluisi..(vaikeasti sanottu) Hän on jotenkin aika lailla jonkun 17vuotiaan tasolla vielä monessa asiassa (oikeasti 21) Liian kiinni perheessään ja näkee liikaa negatiivista minun perheessäni ja ajatusmaailma on muutenkin vähän teinahtava. Me olemme kotoisin ihan eri puolilta suomea,kotipaikkojen välillä matkaa 520km. Minä olen maailman maalaishenkisin ihminen,kotoisin kainuun luonnosta ja on tosiaankin ihan mahdoton ajatus,että muuttaisin jonnekkin eteläsuomeen. Hän taas kotoisin Espoosta ja niin pk-seutulainen,että taas ei halua asua muualla kuin sielä ja näkee minun kotiseudussani vaan kaikkea "#&%?$!*"
Minulla on myös henkinen sairaus itseluottamukseni kanssa. Olen joskus 14-vuotiaana yrittänyt tappaa itseni,koska en kestänyt kun olen niin ruma ja tyhmä muka. Asia on minulle vielä nyt 22-vuotiaanakin ISO ASIA. Elämä huonon itseluottamuksen kanssa on #&%?$!*ä ja itken usein. En haluaisi ajatella itsestäni näin..ainakun sanon itsestäni jtn negatiivista mieheni vain suuttuu "älä jaksa, sä pilaat mun päivän tolla" ja muutenkin jos puhun ongelmista hän vetää enemmän omia ongelmiaan että "no onhan mullaki sitä ja tätä" Muutenkin tuntuu,että ollaan ihan eri aaltopituuksilla ja olemme kasvaneet niin erilaisissa kodeissa, että lapsen kasvatus saman katon alla..tuottaisi liikaa riitaa.

Rakastan miestäni ja hänessä miljoona hyvää puolta, enkä ikinä toivoisi hänelle mitään pahaa.

En vai tiedä mitä tehdä, välillä en voi olla ajattelematta,että jos jättäisin hänet..

 

[milla37]

En ajatellut ensin vastata, mutta päädyin sittenkin vastaamiseen.
Minulle nousee voimakkaasti tunne että jättämällä kihlattusi toista nuoruudessa tehtyä mallia. Kielsit silloin rakkauden itseäsi kohtaan, koska et ole rakkauden arvoinen. Tällä kertaa kiellät rakkauden olemassa olon.

Sinun pitää nähdä oma "lapsellinen" ajatusmaailmasi, koska oikea rakkaus lähtee siitä että rakastamme itseämme ja rakkaus toisiin on heijastusta siitä rakkaudesta. Etsi juuresi ja löydä omat ihanat puolesi. Katso vain itseäsi ja hyväksy näkemäsi. Älä mieti suhdetta tällä hetkellä aika näyttää sitten mihin suuntaan sinun tulisi kulkea. Kun rakastat itseäsi oikeasti tiedät mitä tehdä- :hug: :hug: voimia sinulle ja perheellesi.

 

[Lain mukaan]

jos on kihloissa, lapsi on juridisesti vain äidin. Isä saa lapseensa oikeudet vasta isyystuunustamisen kautta. Tämän tunnustamisen estämiseen äidillä on oikeus eli jos haluat, mikään ei velvoita sinua myöntämään lapsen isyyttä ja voit olla siten yksinhuoltaja ilman mutkia.

 

[täh]

herää kysymys et kuinka kauan olette oikein olleet yhdessä ja minkä ihmeen takia hankitta lapsen jos kaikki on noin "huonosti"?

 

[Annulii79]

Sanoisin, että katso vähän pidempään, mutta jos et tällä hetkellä saa mistään tukea tuohon henkiseen puoleen, kannattaisi mielestäni ehdottomasti hakea.

Kyllä se helpottaa, kun voi jossain ajatuksia setviä. Musta tuntuu, että sulla on nyt vain eräänlainen henk.koht. kriisi ja tarvitset siihen tukea.

En noista syistä ainakaan tässä vaiheessa jättäisi miestä. Usein erot johtuvat toisen meneillään olevasta henk.koht. kriisistä. Hae ajatustesi selvittelyyn apua, älä kiirehdi. Elämää ja aikaa riittää. Mietit isoja asioita.

Hyvä alku oli, että kirjoitit tänne sen sijaan, että olisit tehnyt jotain harkitsematonta äkkipikaa!

 

[Annulii79]

Ja vielä voisin kertoa, että vanhempieni kotipaikkakuntien älillä on samanlainen välimatka ja toinen heistä on kotoisin kaupunkiympäristöstä ja toinen maatalosta maaseudulta. Lisäksi äitini on myös kuultu tuskailevan sitä, miten epäkypsä isä aikanaan oli vielä, kun lapset olivat pieniä. Nyt takana ainakin 25 onnellista aviovuotta.

Sitä apua saa esim. soittamalla lähimpään mielenterveystoimistoon tai voit kokeilla ensin ihan terveyskeskuslääkärinkin kautta. Hän voi kirjoittaa lähetteen mielenterveyspalveluihin. Historiasi perusteella varmasti saat apua, jos kerrot että olet sellaisessa tilanteessa, että tuki olisi tarpeen. Myös kasvatus- ja perheneuvoloista saa apua myös tämän tyyppisten kysymysten pohtimiseen, samoin erilaiset auttavat puhelimet.

Setvi ajatuksiasi jonkun kanssa ennen kuin teet noin isoja ratkaisuja. Suosittelen lämpimästi!