Jättäisitkö alle kouluikäiset yksin kotiin pariksi tunniksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Entä sinä?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

Entä sinä?

Vieras
Jättäisitkö kaksi alle kouluikäistä yksin pariksi tunniksi kotiin sillä aikaa kun sinun täytyisi hoitaa asia, johon lapsia ei voi ottaa mukaan? Tiedän yhden kuka teki näin ja hyvin meni. Lapset ovat toki ikäisekseen taitavia ja itsenäisiä.
 
En jättäisi. Mun mielestä 6v on liian nuori olemaan vastuussa nuoremmastaan (ellei kaksosista kyse). Enkä kyllä jättäis varmaan 6-vuotiastakaan noin pitkäksi aikaa. Vaikea sanoa kun esikoinenkin täyttää vasta 5v.
 
[QUOTE="Satu";29511822]En ole jättänyt. Mutta riippuu tietysti lapsista[/QUOTE]

En missään tapauksessa jättäisi. Eikä tämä mitenkään riipu lapsista. Alle kouluikäiset eivät ole millään tasolla valmiita huolehtimaan itsestään tai toisistaan kahta tuntia.

Vaikka mitään näennäisen vakavaa ei sattuisi, tilanne voisi olla hyvin pelottava. Alle kouluikäinen ei edes hahmota niin pitkää aikaa ja se voi tuntua loputtomalta.

Alle kouluikäinen (eskarilainen) voi olla kotona pieniä hetkiä, mielestäni maks. 20 min. Hän ei voi kuitenkaan olla vastuussa kenestäkään muusta.

Pienemmästä voi mielestäni itsenäisesti huolehtia vasta 10v ikäinen ja silloinkin huolehdittavan on oltava vähintään 5-6v ja ajan lyhyt.
Vasta yläasteikäinen voi olla oikeasti lapsenvahtina useamman tunnin ajan ja pienillekin lapsille.
 
En missään nimessä jättäisi. Enkä haluaisi kenenkään myöskään kuulla jättävän. Sisälle kyllä yksin jos olen pihassa mutta mitä tekisi 5v jos jotain, mitä tahansa sattuisi?

Omatoimiselle ja fiksullekkin lapselle saattaa tulla vaikka jano ja kiipeää hyllylle hakemaan lasia ja siitä voikin sitten jatkaa vaikka mitä tarinointia :)

Aikoinaan ollut ihan ok ja hyväksyttyä kun on vaan ollut pakko mutta onnekkaita ollaan kun nykyään on vaihtoehtoja :)
 
Voisin jättääkin. Meidän 6-vuotias pyytää usein, että saa jäädä kotiin yksin vaikka kauppareissun ajaksi. Ollaan välillä jätettykin, puol tuntia tai tunti ollaan oltu poissa ja hyvin on pärjännyt :) Eskarilainen siis kyseessä ja tänä syksynä saanut jäädä ekaa kertaa yksin kotiin. Tuon nuorempaa en jättäisi.
 
en. Yhden 5-6 vuotiaan voisin jättää ensin vartiksi ja vähitellen vaikka tunniksi.

Mutta kahta lasta en jättäisi. Ne joko alkaa tapella tai saa jotain muita loistoideoita.
 
meidät jätettiin pikkusiskon kanssa ennen kouluikää kaksistaan satunnaisesti kotiin harjoittelemaan, kun vanhemmat kävi kaupassa (0,5-1,5h). en muista oltiinko ekan kerran 4- ja 5-vuotiaat vai vuotta vanhempia kun yksin oltiin, mutta hyvin pärjättiin. isällä taisi silloin olla kännykkä ja meillä kotipuhelin (oltiin vuoden ysikuus kieppeillä) ja tokihan me soiteltiin ihan huvinkin vuoksi. samoin hyvin pärjäsin seuraavana vuonna, kun piti tulla koulusta yksin kotiin- joka päivä moneksi tunniksi.
 
Lapset kuulemma leikkivät, katsoivat telkkaria, söivät heille jätettyä välipalaa, kävivät vessassa, ja leikkivät lisää.

Tämän perusteella näyttää siltä että suurin osa ei jättäisi, mutta muutama uskaltaisi, varsinkin jos lapsi itse haluaa olla itse kotona.
 
Eskarilaisen voisin jättää puoleksi tunniksi, mutta en pienempää hänen vastuulleen. Se ei olisi oikein ketään kohtaan. Yllättävässä vaaratilanteessa 6-vuotias ei osaa toimia asianmukaisesti.
 

Yhteistyössä