Joulu meni pilalle

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pilalla
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Rollolainen:
miten tästäkin voi tehdä näin vaikeaa. Minä olen YKSIN mennyt 1 ja 2vuotiai´den kanssa junassa, enkä kokenut sitä vaikeaksi. menin perhehytissä, jos sellaista ei ollut tilasin paikkaliput. syötävää ja juotavamukaan ja muuta mukavaa: Ja mun lapset EIVÄT OLLEET HELPOIMMASTA päästä pieninä. Tosielle sait vaihdetua vaipan niin tosiella oli kakat housissa. onnski oli avuliaita ihmisiä ja katsoivat lasten perään sen aikaa kun kävin vessassa tai ravintolavaunissa. Pikkuiset kuitenkin nukkuivat päiväuniakin.

no ajat ovat pikkuisen muuttuneet. nykyään kukaan ei vaivaudu toisten takia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hmmm:
Niin, mitäs pahaa siinä on, jos se mummu haluaa järjestää... Eihän siinä mitään pahaa ole. Se vaan, että monet nuoret aikuiset tuntuvat kuvittelevan, että vanhemmat ihan innoissaan ja mielellään värkkää laatikoita ja rosolleja ja sen seitsemän sortin kakkuja, kun pikkuprinsessat perheineen tulevat jouluksi kotiin. Ikävä kyllä monesti nämä mummot valittaa raskaasta joulun järjestälystä sitten työpaikan kahvitunneilla, lehtien lukijapalstoilla jne. Kun todellisuudessa eivät kaipaisi muuta kuin vähän jouluntuoksua ja rauhaa. Kun jo ikä alkaa painaa ja väsyttää. Ei jaksaisi enää sitä kamalaa jouluhulinaa. Eikä se joulun järjestäminen ole mikään läpihuutojuttu, kun talo tulee väkeä täyteen!

Järjestäppäs kerran itse oikein kunnon sukujoulu, niin tiedät, kuinka kova homma se oikeasti on.

No ei tarvitse järjestää. Tajuan jo parin lapsen kotiäitivuosien ansioista etä en nauti toisten passaamisesta yhtään. Siksi meille ei tule enempää lapsia. Siksi tiedän että on kovaa työtä tarjoilla ruokaa, yhden saa siivottua pöydästä niin ensimmäisillä on taas nälkä.

mutta oletan nyt, etä ap on kutsuttu kotiinsa. miksi hän ei saisi mennä jos hänet on kutsuttu joulun viettoon?
 
Alkuperäinen kirjoittaja justjuu:
Alkuperäinen kirjoittaja iina:
oisko fiksua viedä vanhuksille joku flunssapöpö,sellasethan voi olla hankalia vanhoilla. nyt pitäis vain olla niin epäitsekäs ja jäädä kotiin. tiedän miltä tuntuu,omat vanhempani asuvat kanssa kaukana,mutta olisiko toisista sukulaisista kivaa saada flunssa ja varsinkin niistä vanhoista.

flunssapöpö iskee myös vanhuksiin ihan kaupankassalla jne. Meinaatko, että vanhusten täytyisi lakata elämästä normaalia elämää?! Ja jos ap lähtee ilman miestä, niin tartuntariski on kuitenkin pieni.
Meidän kaksi mummoa eivät käy kaupan kassoilla eivätkä juuri muuallakaan. Toinen on dementoitunut. Toinen taas ei rollaattorillaan pääse juuri mihinkään. Kaikilla vanhuksilla elämä ei ole normaalia tai pikemminkin omassa kodissa oleminen on heille normaalia.

 
Alkuperäinen kirjoittaja yh:
Ihme skeidaa. Just tulin matkalta joka kesti 12 h alle vuoden ikäisen kans. Ei mtn ongelmia..

Ihan oikeasti: kirjoituksen mukaan vauva 2vkoa eli äitikin vielä täyttähäkää toipumisvaiheessa. Itsellä ainakin meni tuossa vaiheessa kaikki energia imettämiseen ja arjen pyörittämiseen. Ei tuota tilannetta voi verrata "alle vuoden ikäisen" kanssa matkustamiseen.

 
Mie en pystyny edes istumaan 2 viikkoa synnytyksen jälkeen niin en todellakaan lähtis mihinkään yksin kahen lapsen kanssa julkisilla :o Lopettakaa tollanen "synnytin navetan nurkalle ja heti takasin peltotöihin"- arvostelu!!
 
Jo olisin synnyttänyt 2 viikkoa sitten niin en missään nimessä haluaisi jouluksi 500km:n päähän kotoa kahden alle 2 vuotiaan kanssa!

Käyt ostamassa jouluruoat kotiin - ne saat aivan varmasti hankittua vaikka topilas synnytyksestä oletkin. Ja vietätte nyt vähän erilaisne perhejoulun kotona suklaata ja herkkuja syöden, sehän se parasta aikaa on olla oman perheen kanssa. Matkustatte sukulaisiin sitten kun mies on terve ja vauvakin vähän kasvanut. Imetyskin nyt varmaan vielä vähämn siinä vaiheessa, ett mukavampi sitä on kotona olla kuin toisten nurkissa, etenkin kun sulla vielä jälkivuotoa jne.
 
MÄ LÄHTISI JUNALLA! Olen mennyt junalla 2kk ikäisen, 2v.n ja 4v.n kanssa. Onnistui hyvin, kun vauva oli liinassa ja 2v. rattaissa... Vaipanvaihtoa varten oli alusta ja kosteuspyyhkeitä.
ic-junassa paras paikka wc.n läheisyydessä rataatkin mahtuu vessaan ja siellä on hoitopöytä. Leikkipaikkaa ei kannata edes paljastaa, että lapsi ei sinne vingu. Pikajunassa on siinä leikkivaunun päässä se "imetyshuone" siellä on ainakin joissain myös sitteri.
Voit imettää vaikka 5 tuntia, kun sompi istuu rattaissa, nukkuu, syö, lukee, pelaa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja onnistuu:
MÄ LÄHTISI JUNALLA! Olen mennyt junalla 2kk ikäisen, 2v.n ja 4v.n kanssa. Onnistui hyvin, kun vauva oli liinassa ja 2v. rattaissa... Vaipanvaihtoa varten oli alusta ja kosteuspyyhkeitä.
ic-junassa paras paikka wc.n läheisyydessä rataatkin mahtuu vessaan ja siellä on hoitopöytä. Leikkipaikkaa ei kannata edes paljastaa, että lapsi ei sinne vingu. Pikajunassa on siinä leikkivaunun päässä se "imetyshuone" siellä on ainakin joissain myös sitteri.
Voit imettää vaikka 5 tuntia, kun sompi istuu rattaissa, nukkuu, syö, lukee, pelaa...

Varmasti onnistuu, mutta 2kk on ihan eri asia kuin 2 vkoa -jo äidin kunnonkin näkökulmasta.

 
Kannattaisiko nyt ensikin keskittyä vain siihen miehen pään käännyttämiseen. Kiukuttelee kuin pikkulapsi, vähän kurkkuun sattuu, niiin ei voi muka matkustaa ja pilaa samalla muun perheen joulun! Huh huh!
Itse olen lähes joka joulu jonkin moisessa flunssassa, mutten ole koskaan antanut sen pilata omaa enkä varsinkaan muun perheen joulua!
 
No onpas kaikki hankalaa.. Täällä on tullut paljon hyviä ehdotuksia ja mikään ei muka onnistu. Toivottavasti minusta ei tule ikinä noin riippuvaista miehestäni, anteeksi nyt vain. Sen toki ymmärrän jos et jaksa lähteä onhan synnytyksestä vasta vähän aikaa ja kaksi pientä huollettavana mutta olisihan se rankkaa ollut vaikka mies olisi ollut mukanakin.. Tuntuu ettet vain halua lähteä
 
Mulla ei ole synnytysten jälkeen ollut koskaan mitään vaikeuksia (2xaltie, 1 sektio), joten ihan olisin voinut lähteä ajamaan vaikka yötä vasten. Lapse autoon nukkumaan ja poppi soimaan -500km menee hujauksessa :)
Mutta mulla on tosin mies, joka ei mene toimintakyvyttömäksi yhden kurkkukivun takia :heart:
 
Hei Ap, soita VR:n lippupalveluun ja kysele sieltä mitä vaihtoehtoja on tarjolla millekin lähdölle. Junissa on ovella eristettäviä perheosastoja ja saman asian ajaa esim. allergiahytti. Siellä osaa henkilö kertoa sinulle suoraan missä junassa/lähdössä olisi jokin tuollainen vaihtoehto tarjolla.

Minä ymmärrän sinua täysin. Itsekään en viitsisi tuollaiselle miehelle jouluja laitella. Meet sinne kotiin ja olet siellä sitten riittävän pitkään. Minä ilmoittaisin samalla miehelle, että hän voi myös ensi joulun miettiä itselleen tekemistä - yksin.
 
Unohtui sanoa, että tulin itse juuri muutama päivä sitten 400 km kahden lapsen kanssa junassa perheosastossa lasteni kanssa, vanhempi 2 vuotias ja nuorempi 8 kk. Hienosti meni! Perheosasto on pienehkö, mutta siinä on ovi, josta esikoinen ei päässyt karkuun. Ota kivoja leluja mukaan ja vähän syömistä.
 


Kyllä kahden lapsen kanssa voi hyvin liikkua. Mun isoäiti laittoi aikanaan vauva sylissä kahden muun lapsen turvavyöt lentokoneessa kiinni ja tarina on tosi. Mitä mieheesi tulee, mitä ihmettä?? Mun mies ei ole koskaan edes töistä pois ollut vaikka on ollut niin huono olo että on laatta lentänyt. Tehnyt siis 15 tunnin työvuoron (on ammatiltaan bussikuski), tauot on levännyt bussin takaosassa. Sano toi sille miehelles niin se on hyvin hiljaa ja käyttäytyy kuin kunnon isännät ainakin.

 
Eikö iso mies nyt perkele kipeenä pysty matkustaan. Outoa suoraan sanottuna, uhrautuisi perheen vuoksi. Mä varmaan oikeesti lähtisin jotenkin matkaan. Soita vanhempas hakemaan teidät!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rollolainen:
onnski oli avuliaita ihmisiä ja katsoivat lasten perään sen aikaa kun kävin vessassa tai ravintolavaunissa.

jep jep. matkaa ei kuitenkaan voi, tai ainakaan kannata laskea avuliaiden ihmisten varaan. jospa niitä ei tälläkertaa junassa olekaan...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Cristel:
Mun mies ei ole koskaan edes töistä pois ollut vaikka on ollut niin huono olo että on laatta lentänyt. Tehnyt siis 15 tunnin työvuoron (on ammatiltaan bussikuski), tauot on levännyt bussin takaosassa.

Vastuutonta tuokin :|
 
Alkuperäinen kirjoittaja kolmen äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Cristel:
Mun mies ei ole koskaan edes töistä pois ollut vaikka on ollut niin huono olo että on laatta lentänyt. Tehnyt siis 15 tunnin työvuoron (on ammatiltaan bussikuski), tauot on levännyt bussin takaosassa.

Vastuutonta tuokin :|
On. En toivoisi joutuvani kyseisen kuskin kyytiin.
 
Miksi sitä joulua ei voi laittaa kotiin? Siis sellaisen "sairaiden" joulun eli pienimuotoisesti haette kaupasta syötävää, herkkuja, lahjoja lapsille ja sinä ja mies toivutte kumpikin. Mummoa voi mennä tapaamaan vaikka uutena vuotena. Minä kylä lähtisin ajamaan yksinäni autolla (ja sen teinkin ) Minulla oli vauva ja taapero 1v5kk ikäinen ja autolla ajelin 500km monet kerrat. Lapset takapenkillä ja minä ajoin. Pysähdyttiin muutaman kerran pitkälle syönti/leikki/ huilimis tauoille. Ei mitään ongelmaa.
 
Junalla en kahden noin pienen kanssa lähtisi, mutta autolla aivan varmasti. autossa pysyy isompi kiinni ja turvallisesti pysyykin. Vauvakin turvallisesti kaukalossa ja musiikkia soimaan ja ihanaa rauhallista ajamista. pitkiä pysähdyksiä. Mikäs sen mukavampaa.
 

Yhteistyössä