joku eronnut miehestä juuri ennen lapsen syntymää?

[minä vain]

miksi ja miten elämä siitä lähti eteenpäin?
meillä mennyt huonosti jo kuukausia, sanoin hänelle ettei hän välitä minusta,ei vastannut mitään takaisin ja käytöskin sen jo kertoo,olen siis miettinyt että parempi lähteä kun olen jo aikani odotellut että josko tämä tästä, tuntuu vaan niin kamalalta sitten jäädä yksin...kertokaa kokemuksianne

 

[Keittiönoita]

Mä olen kummankin lapseni alkuhetkillä ollut yksin. Esikoisen kohdalla siksi, että kumppani kuoli ja kuopuksen kohdalla siksi, että vedin herneen nenääni. Kuopuksen kohdalla tilanne oli siis se, että oltiin muuttamassa exän ostamaan kämppään, olin silloin vielä raskaana ja mulla oli vajaa 5 v tytär aiemmin. Oli kesä, olin irtisanonut vuokrasopimukseni, ystäväni oli luvannut ottaa meidän kissat kun exä ei kissoja halunnut kotiinsa, olin pakannut jo puolet tavaroista.... kun exä eräänä iltana sanoi, että voisitko kuule odottaa pari vuotta, hän kun haluaisi olla vielä vähän aikaa poikamies :headwall: :headwall: :headwall: No mitäs siinä teet, maha pystyssä, yksi lapsi kädestä kiinni pitäen ja kämppä luovutettuna pois? Ajattelin, että vai niin, tällanen juttu sitten tänään :kieh: :kieh:

 

[Miili]

Ei oo kokemusta. Hankala tilanne :/ . Onko sun eka lapsi? Onko sulla muuten "tukiverkostoa"? Jos on hyvä tukiverkosto (esim oma äiti voi auttaa) voi ero olla ihan hyvä jos siltä kerran tuntuu, mutta yksin esikoisvauvan kanssa voi olla aika rankkaa.
Mut en siis tiedä sun tilannetta, kannattaa harkita tarkkaan. :hug:

 

[keppälerttu]

Mä olen kummankin lapseni alkuhetkillä ollut yksin. Esikoisen kohdalla siksi, että kumppani kuoli ja kuopuksen kohdalla siksi, että vedin herneen nenääni. Kuopuksen kohdalla tilanne oli siis se, että oltiin muuttamassa exän ostamaan kämppään, olin silloin vielä raskaana ja mulla oli vajaa 5 v tytär aiemmin. Oli kesä, olin irtisanonut vuokrasopimukseni, ystäväni oli luvannut ottaa meidän kissat kun exä ei kissoja halunnut kotiinsa, olin pakannut jo puolet tavaroista.... kun exä eräänä iltana sanoi, että voisitko kuule odottaa pari vuotta, hän kun haluaisi olla vielä vähän aikaa poikamies :headwall: :headwall: :headwall: No mitäs siinä teet, maha pystyssä, yksi lapsi kädestä kiinni pitäen ja kämppä luovutettuna pois? Ajattelin, että vai niin, tällanen juttu sitten tänään :kieh: :kieh:

:ashamed:

tää oli kyllä sarjassamme "en tiedä itkisinkö vai nauraisinko"

niin, ja mä oon ollut oikeastaan koko raskauden yksin, tuon keskimmäisen kohdalla siis, mulla oli ennestään 4v poika.

 

[minä vain]

miehet on törkeitä.munkaan mies ei ole kertaakaan kysynyt miten olen voinut jne. on kyllä jo hieman alkanut osoittaa kiinnostusta lapseen, mutta en aio kyllä hänen kanssaan vain ja ainoastaan lapsen takia olla.kaipaan rakkautta ja välittämistä,mitä ei tunnu saavan vaikka olen sanonut että siitä asiat kiikastaa.muutolla olen uhitellut,voi olla että kun oikeasti lähden niin sitten ruvetaan vinkumaan...silloin on jo liian myöhäistä

 

[minä vain]

on esikoinen,miehelle toinen.äiti asuu lähellä ja varmasti tulee muutenkin olemaan lapsen kanssa usein,näin on uhitellut,heh

 

[Keittiönoita]

:ashamed:

tää oli kyllä sarjassamme "en tiedä itkisinkö vai nauraisinko"

niin, ja mä oon ollut oikeastaan koko raskauden yksin, tuon keskimmäisen kohdalla siis, mulla oli ennestään 4v poika.

Kun sain hommattua kämpän meille, annoin tietyssä määrin anteeksi. Mutta en koskaan niin paljoa anteeksi, että olisi saanut hammasharjansa tuoda mun kylppäriini. Kun kerran halusi oman kämpän ilman perhettä, niin pitäköön sen sitten. Ex-anoppi aikoinaan ehdotti, että exä muuttais mun luokseni ja laittaisi oman asuntonsa vuokralle. Niillä vuokrarahoillla sitten lyhentäisi asuntolainaansa. Tuumasin anopinketaleelle, että kuule, SUN poikasi muuttaa MUN kotiini vasta MUN kuolleen ruumiini yli.

 

[mutta hei]

Mä olen kummankin lapseni alkuhetkillä ollut yksin. Esikoisen kohdalla siksi, että kumppani kuoli ja kuopuksen kohdalla siksi, että vedin herneen nenääni. Kuopuksen kohdalla tilanne oli siis se, että oltiin muuttamassa exän ostamaan kämppään, olin silloin vielä raskaana ja mulla oli vajaa 5 v tytär aiemmin. Oli kesä, olin irtisanonut vuokrasopimukseni, ystäväni oli luvannut ottaa meidän kissat kun exä ei kissoja halunnut kotiinsa, olin pakannut jo puolet tavaroista.... kun exä eräänä iltana sanoi, että voisitko kuule odottaa pari vuotta, hän kun haluaisi olla vielä vähän aikaa poikamies :headwall: :headwall: :headwall: No mitäs siinä teet, maha pystyssä, yksi lapsi kädestä kiinni pitäen ja kämppä luovutettuna pois? Ajattelin, että vai niin, tällanen juttu sitten tänään :kieh: :kieh:

:ashamed:

tää oli kyllä sarjassamme "en tiedä itkisinkö vai nauraisinko"

niin, ja mä oon ollut oikeastaan koko raskauden yksin, tuon keskimmäisen kohdalla siis, mulla oli ennestään 4v poika.

Joo vaan tuo keittiksen tarina jotenkin selventää sitä, miks se junnu on sille niin silmäterä ja tärkee. Siis että täälläkin joka viestissä melkein, on junnu ujutettu johonkin väliin." Junnu sitä ja junnu tätä ja hainpa just junnulle kunnon pihvin, makso vaan 500 euroa kilo, mutta junnun teki mieli pihviä".
Menikö kiintymyssuhde ja roolit vähä sekasin, ehkäpä.

 

[rakkikoira]

Voi kuule ap, minä ainakin olen omasta miehestäni oopinut, että kun alan oikein vänistä, että sä et välitä minusta ja mikset huomioi mua etc, tilanne menee entisestään lukkoon. Minulla vain kertakaikkiaan on mies, jolta ei saa rakkaudentunnustuksia kärtettyä. Rakkaus näkyy tekoina arjessa, ei puheissa. Josko sullakin olis sama tilanne? Miten se konkreettisesti näkyy, ettet merkitse hänelle mitään, kuten sanoit?
Meillä yhteistä matkaa jo 15 vuotta ja kolmas lapsi tulossa. Alussa olisin varmaan jo jättänyt koko miehen, mutta exäni puhui kuin ruuneperi ja vakuutteli lempeään, muttei totuus sitten ollutkaan ihan niin - olin siis jo läksyni oppinut.

 

[minä vain]

mitä ne teot arjessa sitten on?yhdessä ei käydä missään,edes kauppaan ei tule,mun sukulaisten luona ei juuri halua käydä,omiensa tykönä käydään.viikonloput menee enemmän tai vähemmän kaljaa kitatessa,ainut mitä yhdessä tehdään:nukutaan vierekkäin ja katsotaan yhdessä telkkaria,eipä oikein muuta...

 

[badass]

meillä meni päin helvettiä koko mun raskausajan, mut en halunnu erota kun ajattelin jos ne on ne raskaushormonit tms, mut eipä se siitä mikskään muuttunu ja erottiin kun lapsi oli vajaa ½vuotias. päätös oli oikea mulla on aivan mahtavat tukiverkot,joten sinänsä päätös oli myös "helppo",en missään vaiheessa jäänyt totaalisen yksin

 

[Keittiönoita]

Joo vaan tuo keittiksen tarina jotenkin selventää sitä, miks se junnu on sille niin silmäterä ja tärkee. Siis että täälläkin joka viestissä melkein, on junnu ujutettu johonkin väliin." Junnu sitä ja junnu tätä ja hainpa just junnulle kunnon pihvin, makso vaan 500 euroa kilo, mutta junnun teki mieli pihviä".
Menikö kiintymyssuhde ja roolit vähä sekasin, ehkäpä.

No siellähän varsinainen palstapsykologi on Mitäs jos kävisit kertaamassa psykan kurssit yliopistolla ja jatketaan keskustelua sen jälkeen uudestaan Ja pieni kokemus maailmasta, jossa tytör on jo aikuinen, voisi tuoda tietynlaista realismin ymmärtämistä siihen, mitä kukakin äiti tällä palstalla kirjoittelee. Mulle tulee nimittäin ihan selainen fiilis, että nyt joku tyttöjen äiti kiskaisi herneen nenuunsa, kun mä kirjoitan aina junnusta. Valitettavasti mä kirjoitan jatkossakin pääasiassa junnuista, koska likalla ei ole erityistä intressiä olla harmaiden palstaräävittävänä. Junnua taas ei tippaakaan haittaa, vaikka täällä harmaat rääpisi mitä. Nytkin muuten päästi raikuvan nautrun, kun näytin tuon sun kirjoituksesi hänelle

 

[minä vain]

olen tähän mennessä lyönyt vaan villasella ja ajatellut et mun hormoonit vaan hyrrää niin jumalattoman lujaa et olen vaan yliherkkä,muttei tää oo enää sitä.jotenkin on niin kamalan iso taakka harteilla ettei jaksais yksin kantaa