joopa joo, kýlläpä osasi ope suhtautua taas asiaan hyvin

isoäiti mölykylästä

Aktiivinen jäsen
04.05.2007
26 699
2
36
tyttö oli pois koulusta maanantai, kovan kurkkukivun takia. tiistaina meni kouluun, koska tuntui, ettei ole niin kauhean kipeä enää. keskiviikko aamuna kurkku oli ihan tuli punainen ja kipeä ja ääni ei juuri kulkenut. joten soitin koululle että on taas pois kurkkukivun takia.
opettaja selvästi kuvitteli, että tyttö pinnaa, kun maanantaina olis ollu liikuntaa ja oli pois ja samoiten keskiviikkona olis ollu liikuntaa ja taas oli pois. tympääntyneesti sanoi, että joo nää liikuntapäivät. ja että no olkoon sitten kotona ja levätköön. ei todellakaan pinnaa. ei ole koskaan sitä tehnyt. ja muutenkaan ei ole tänä vuonna ollu pois kuin nämä päivät
 
Minusta on vähän arveluttavaa sanoakaan noin, kun lapsen vanhempi on asiallisesti ilmoittamassa lapsen sairaspoissaolosta. Joskus ainakin pinnaamisella tarkoitettiin samaa kuin lintsaaminen, ominluvin poissaoloa. Meillä joskus pyydän poikien liikunnanopettajalta, että koululaisen ei tarvitse osallistua liikuntaan, jos muuten on jo siinä kunnossa, että voi koulussa olla, muttei esim hiihtolenkki ole vielä paikallaan. Aina on sopinut. Mutta eihän tietenkään kovassa kurkkukivussa voi muutenkaan olla koulussa.
 
ymmärtäisin kyllä, jos lapsella olis ollut taipumuksia turhiin pois oloihin. mutta ei ole ollut ja kuudes vuosi on menossa ja aina tykännyt koulun käynnistä
 
Yhteistyössä