Å
ååpioiu
Vieras
[QUOTE="Vieras";28216631]Eli ei niitä omia asioita hoideta työaikana millään tavalla.
Harva meistä edes asuu näiden palvelujen vieressä.[/QUOTE]
Olen yksityinen ja yrittäjä. Minua koskee lait ja säädökset mutta ei vanhempien keksimät lait. Hoidan omia asioita joita on oman lapsen neuvola tai lääkäri ja kerhoon vienti 2 krt viikossa ihan työajallani.
Nämä on vain sopimus asioita vanhempien kanssa. Kerhoon vienti ei tuota ongelmia mutta neuvolat ja lääkärit tuottaa joskus kun vanhemmilla ei ole mihin laittaa lapset kun minä olen omilla asioillani. Yrittäjänä palvelen asiakasta ja pyrin että asiakasuhde on josutava joten voin ottaa hoitalapsen mukaan neuvolaan. Kulkuvälineenä on aina julkiset jotka nyt sopivasti kulkevat melkein luotani neuvolan viereen.
Teidän tulee tuossa kerhoasiassa muistaa, että hoitajan lapsi on myös oikeutettu lapsuuteen! Jos hoitokaverit on kaikki 2 vuotta nuorempia, ei ole mieltä omaa lastaan pitää ilman kerhoa joka on vieläpä kävelymatkan päässä.
Mutta vaikka olen yksityinen, kunta valvoo toimintaani. Laista ja säädöksistä ei poiketa vaikka useammat kunnat ihan niin tekevät.
Vastuullani on lapsen hyvä kasvun mahdollisuus ja tähän kuuluu jopa eripaikoissa käynti. Emme pysyttele vain kotipihalla ja sisällä vaan kuljemme kuukausittain lähikaupassa moikkaamassa kauppiasta , kirjastoissa, kerhomatkalla moikkaamassa tulevaa esikoulu paikkaa, keskustassa katselemassa kotikaupunkiamme, retkeilemme luonnossa (jopa linja-autolla sinne mennen eli kauemmaksi kuin lähi luontomme)
Mutta mitäpä tänne selittään, palstalle jossa tuntuu olevan yleinen ajatus ,että perhepäivähoitaja on itse saatanasta eikä varmasti ajattele kuin omaa napaansa. Ajattelu tapaan kuuluu myös , että kaikki on vain ulkokullattua ja sanojen lässytystä , ettemme toimi lasten kanssa tavoitteellisesti (mikä on kirjattu säädökseen) toimintamme on haahuilua ja lorvimmme vain päivät pitkät.
Onko mikään muu ammatti yhtä räikeesti aliarvostettu mutta tuiki tarpeellinen? Noh, lähihoitajat ja sairaanhoitajat saavat lokaa minkä kerkeevät niskaannsa.
Perhepäivähoitajille ei haluta maksaa paljoa ja tukien noususta tunnutaan olevan kateellisia. Kateus tuntuu myös siinä , että pph oma lapsi on kotona ja lapsen elämä ei nyt ainakaan saisi olla sitä normaalia lapsuutta kerhoineen ja leikkimisineen ikätovereitten kanssa joita ei välttämättä löydy hoitoryhmästä.
Onneksi olen yrittäjä, voin tarjota vanhemmille hoitopaikkaa ilman vapaitten tasoitusta 7-17 ja vanhempien joustaessa voin pyytää vapaa päivän jolloin hoidoan omat asiat. Mutta aina ei vanhemmatkaan voi juuri silloin joustaa ja silloin keskustelee kaksi aikuista ihmistä miten ongelma ratkaistaan.