Jos edes yksi lukee ja ymmärtää mun tilannetta, niin tää teksti oli kirjoittamisen arvoinen =)

[loppu]

Ollaan oltu miehen kanssa yhessä 10 vuotta. Ensimmäiset kolme vuotta olivat ne parhaat vuodet. N.7vuotta sitten miehelleni tuli jonkinasteinen psykoosi? ensimmäisen lapsemme syntymän jälkeen. Siitä lähtien, nyt siis jo 7 vuoden ajan mies on tasasin väliajoin ollut psyykkisesti todella sekasin. On yritetty hakea apua -tuloksetta. Mies on käynyt hoidossa psykiatrisella, mutta mitä hyötyä siitä on kun se jättää lääkkeet syömättä heti kun tulee sieltä pois. Välillä on kivempia aikoja. Lähinnä silloin kun mies ei "sairastele" ja on normaali oma itsensä.

No nyt ollaan tultu viimeisen 3-4kk aikana aika loppupisteeseen parisuhteessa. Mies voi tällä hetkellä erittäin huonosti psyykkisesti, jonka siirtää suoraan mulle. Mies vaatii erinäisiä asioita mm lapsia koskien, mitkä ovat todella hulluja, ja kun yritän puhua järkeä, niin sanoo, että olen huono äiti, en rakasta lapsia jne.. ja kaikkea muuta syvästi loukkaavia asioita. Alan itsekkin olla loppu tilanteeseen. En ole pystynyt rakastamaan miestäni enää pitkään aikaan. Hän ei ole enää se sama, kenet tapasin sillon joskus. Vaan muuttunu henkisesti hyökkääväksi. Mies "kiusaa" minua kaiken valveillaoloaikani ja tarvittaessa herättää, jos häntä sattuu painamaan joku asia. mä en yksinkertasesti jaksa enää. Juttelin miehen äidin kanssa, ja hänkin yritti saada miestä hoitoon, mutta kun mies ei nää tässä mitään muuta ongelmaa, kuin sen , että minä ja hänen äitinsä ollaan aivovammaisia! kun ei tajuta hänen tärkeitä(lue hulluja) juttujaan. Miehellä on mennyt viime vuosien aikana myös suurin osa ihmissuhteista/kaverisuhteista kyseisen ongelman takia.

Noh, helpotti edes pikkusen avautua. Kai on pakko erota, vaikka sitten musta tuntuu, että jätänkö sen nyt heikoimmalla hetkellä? olin sen kanssa sillon kun oli kivaa ja nyt hylkään kun se tarvii apua? ...mutta itte en enää jaksa "hoitaa" miestäni lasten lisäksi kauaa, tai pian meitä on kaks "hullua".

 

[vieras]

Ei siitä pidä tuntea huonoa omaatuntoa, että jättää "heikoimmalla hetkellä". 10-vuotta yhdessä on pitkä taival yhdessä.
Ajattele mielummin lasten kannalta asiaa, heillä on oikeus tasapainoiseen ja "normaaliin" elämään, voiko miehesi puolelta taata turvallisen/vakaan kasvuympäristön, jos ei suostu itseään hoitamaan?

Sinulla ei ole velvollisuutta toimia miehesi lääkärinä.

Voimia sinulle :flower:

 

[Neith]

:hug:
varmasti vaikea tilanne mutta ei sun kannata itseäsi sairastuttaa/ ajaa loppuun miehen sairauden takia..
olet yrittänyt auttaa ja jos kerran miehesi toistuvasti jättää lääkkeet syömättä niin et sinä voi muuta tehdä..
jos mie oisin sinä, niin mie eroaisin :hug:

 

[waaka]

:hug:

 

[IceRoyal]

mitä vaatii erinäisinä asioina ja miten kiusaa?

Kyllä kuulostaa raskaalta ja en yhtään ihmettele vaikka tekisi mielikin lähteä mutta yritä jaksaa olla tukena parempaan aikaan asti.Tee sitten vasta päätöksesi koska luultavasti miehesi ottaa sen raskaasti niin ei ole hyvä enää kurmittaa psyykettä sillä tässä vaiheessa.

 

[vieras]

Sulla on todella paha ongelma. Mutta asia on niin, että sinun jaksamisesi kannalta parempi on ottaa mieheen välimatkaa. Voisitko puhua esim. miestä hoitavan lääkärin kanssa tilanteesta? Voihan olla että mies kaunistelee asioita.
Toivon sulle jaksamista ja jospa se mies ottaisi lääkkeensä tosipaikan tullen.

 

[uusi alku]

Hatunnosto sinulle, kun olet jaksanut noinkin kauan!

Ex-puolisoni sairastui aikoinaan psykoosiin ja muuttui aivan toisenlaiseksi persoonaksi. En tuntenut enkä tunnistanut häntä enää siksi ihmiseksi, johon olin rakastunut aikoinaan. Ajoittain hän oli pelottavakin omalla tapaa.
Päädyin avioeroon. Itseäni en päätöksestäni ole tuominnut, koska olin kuitenkin vasta 3-kymppinen ja halusin myös perheellistyä. Psyykkisesti sairasta ihmistä on lähimmäisen etenkin puolison vaikea "hoitaa" etenkin, jos sairaudentunto puuttuu ja lääkkeet jäävät ottamatta. Elämä rinnalla käy kovin epävakaaksi ja pelkäsin ainakin itse sairastuvani.

 

[kuule sinä nainen kun annan vinkin]

Lähde pois tuosta suhteesta ja pian.
Kukaan ei voi sinua syyttää ettetkö olisi yrittänyt.
Henkisesti sairaan ihmisen kanssa eläminen on hirvittävän raskasta.Tiedän kokemuksesta.
Minä sairastuin masennukseen syystä että elin psyykkisesti sairaan ihmisen kanssa (näki ja kuuli asioita)juoka oli kaiken lisäksi narsisti.
Ihan oikea narsisti,ei sellainen mitä nykypäivänä sanotaan kun erotaan että se oli narsisti,vaan exälläni se oli ihan ammatti-ihmisten toteama.
Elin kiusattuna vuosikaudet,erosta 6 vuotta enkä edelleenkään ole toipunut sillä kiusaaminen on jatkunut myös eron jälkeen.
Toivotan sinulle hirmuisesti voimia ja usko kun sanon,minä ymmärrän sinua,ymmärrän todella ja olen puolestasi niin pahoillani.

 

[IceRoyal]

ja :hug: toki sinun on muistettava oma rajallisuutesikin eikä loputtomiin kukaan kestä!!

 

[voi voi]

onko hän milenterveystoimiston asiakas, oletko sinä kaäynyt miehesi kanssa siellä. ENTÄ ONKO MIEHESI vaaraksi itsellen ja muille. vOisitekko käydä juttelemassa mtt:ssa yhdessä ja erikseen?
jospa hän tarvitsee jonkin lääkityksen? onko hänellä lääkitys?
onko hän töissä? miten työt hoituvat?

 

[bb]

Kukaan ei ole omaa elämäänsä kenellekkään velkaa! <3 Parempi on lähteä nyt, antaa aikaa itsellensä toipua ja kattoa sen jälkeen minne se elämä nakkelee Oikein paljon jaksuja <3 kaikki sympatiat sinne!

 

[mutsi]

Onko häneltä otettu magneettikuvat aivoista? Mun miehellä muuttui persoonallisuus ja tuli kaikenlaisia ikäviäkin psyykkisiä oireita muutama vuosi sitten ja aina välillä hän oli ok. Hänestä tuli aivan eri persoona ja välillä oli totaalisen masentunut. Hänellä oireita hoidettiin masennuksena ja työuupumuksena, kunnes silmään tuli näköhäiriö ja vasta silloin hänet passitettiin magneettiin. Silloin löytyi iso aivokasvain, joka aiheutti kaiken. Nyt leikattu pahanlaatuinen aivokasvain kaksi kertaa ja elinaika ennuste tällä hetkellä n. viisi vuotta.

 

[vieras]

Jaksamista sinulle!

Itse olen ollut lapsena vastaavassa tilanteessa enkä osaa sanoa kumpi on parempi ratkaisu. Toisaalta lapsena toivoin aina, että äiti olisi lähtenyt ja isä olisi saanut vaikka kuolla. Nyt taas olen enemmän kuin kiitollinen, ettei äiti lähtenyt, koska isä olisi tappanut itsensä lopulta tavalla tai toisella ilman tukea. Äidilläni tosin selvästi katkeruus nousee välillä pintaan tästä uhrautumisesta, mutta eiköhän se rakkautta kuitenkin ole edelleen, kun kerran jää ja ovat edelleen naimisissa. Ainakin haluan uskoa niin.
Isäni kävi aivan pohjalla ja äiti järjesti hänet lopulta pakkohoitoon. Hoidossa ollessaan alkoi myöntää sairautensa ja ottaa lääkkeensä (ja lopetti juomisen), sillä äiti sanoi sen kerran olevan viimeinen mahdollisuus. Isä siis valitsi kuitenkin parinkymmenen vuoden sekoilun jälkeen perheensä ja on ollut nyt kunnossa sen parikymmentä vuotta.

 

[ap]

Lähde pois tuosta suhteesta ja pian.
Kukaan ei voi sinua syyttää ettetkö olisi yrittänyt.
Henkisesti sairaan ihmisen kanssa eläminen on hirvittävän raskasta.Tiedän kokemuksesta.
Minä sairastuin masennukseen syystä että elin psyykkisesti sairaan ihmisen kanssa (näki ja kuuli asioita)juoka oli kaiken lisäksi narsisti.
Ihan oikea narsisti,ei sellainen mitä nykypäivänä sanotaan kun erotaan että se oli narsisti,vaan exälläni se oli ihan ammatti-ihmisten toteama.
Elin kiusattuna vuosikaudet,erosta 6 vuotta enkä edelleenkään ole toipunut sillä kiusaaminen on jatkunut myös eron jälkeen.
Toivotan sinulle hirmuisesti voimia ja usko kun sanon,minä ymmärrän sinua,ymmärrän todella ja olen puolestasi niin pahoillani.

Mun mies ei kai näe/kuule, mut en oo siitä varma..mutta kuvittelee erinäisiä asioita ja "piinaa" niillä minua. Kiitos kirjoituksestasi. jotenkin siitä huomaa, että taidetaan olla "kohtalotovereita"..

 

[ap]

mitä vaatii erinäisinä asioina ja miten kiusaa?

Kyllä kuulostaa raskaalta ja en yhtään ihmettele vaikka tekisi mielikin lähteä mutta yritä jaksaa olla tukena parempaan aikaan asti.Tee sitten vasta päätöksesi koska luultavasti miehesi ottaa sen raskaasti niin ei ole hyvä enää kurmittaa psyykettä sillä tässä vaiheessa.

Mies pelkää, että ons airastunut johki vakavaan ja lisäks sillä on aikan kamala viruskammo. Pelkää suurin piirtein, että hiv tai hepatiitti "hyppää" häneen ja kuinka me kaikki kuollaan kun ne tarttuu.
Esim. eilen mies oli suihkussa. Menin pöntölle, niin mies suurin piirtein hyppi seinille, etten roiskase vahingossakaan vettä hänen päälleen, kun tulee viruksia.
Kun vanhin lapsistamme on jo yksin pihalla, mies kyttää hullun lailla mihin siellä koskee ja huutaa, kuinka olen huono äiti, kun annan lapsen pelata toisten lasten kanssa ulkopelejä, tulee hiki ja siitä tarttuu kaikki lapsellemme......huuuuuhhhuuuuuhhh...
Miehellä on kotona monta sterilointipulloa, joilla steriloi pintoja ja paikkoja.
Mun pitää sitten toimia tietyn kaavan mukaan, jotta saan miehen pidettyä es jotenkin aisoissa..
lisänä vielä aivan valtava syyllistäminen kaikesta ja koko ajan... kuinka olen huono äiti, en välitä lapsistani kun annan niitten leikkiä toisten lasten kanssa ja muuta... ei kaikkea voi es selittää, on tää niin hullua!

 

[nord]

Sama tilanne mulla Mies kuvittelee kaikkea ja on välillä todella vaarallinen, uhkailee ym. Nyt en enää uskaltanut jäädä sen luo kun pelkään sitä. Mutta tossa sun tilanteessa, älä pode huonoa omatuntoa jos lähdet. Oot yrittänyt kaikkes, se riittää. Elämä on ihan helvettiä kun se oma puoliso, jota rakasti kovasti, onkin kadonnut ja tilalla on joku aivan toinen ketä ei edes haluaisi tuntea.

 

[vieras]

mitä vaatii erinäisinä asioina ja miten kiusaa?

Kyllä kuulostaa raskaalta ja en yhtään ihmettele vaikka tekisi mielikin lähteä mutta yritä jaksaa olla tukena parempaan aikaan asti.Tee sitten vasta päätöksesi koska luultavasti miehesi ottaa sen raskaasti niin ei ole hyvä enää kurmittaa psyykettä sillä tässä vaiheessa.

Mies pelkää, että ons airastunut johki vakavaan ja lisäks sillä on aikan kamala viruskammo. Pelkää suurin piirtein, että hiv tai hepatiitti "hyppää" häneen ja kuinka me kaikki kuollaan kun ne tarttuu.
Esim. eilen mies oli suihkussa. Menin pöntölle, niin mies suurin piirtein hyppi seinille, etten roiskase vahingossakaan vettä hänen päälleen, kun tulee viruksia.
Kun vanhin lapsistamme on jo yksin pihalla, mies kyttää hullun lailla mihin siellä koskee ja huutaa, kuinka olen huono äiti, kun annan lapsen pelata toisten lasten kanssa ulkopelejä, tulee hiki ja siitä tarttuu kaikki lapsellemme......huuuuuhhhuuuuuhhh...
Miehellä on kotona monta sterilointipulloa, joilla steriloi pintoja ja paikkoja.
Mun pitää sitten toimia tietyn kaavan mukaan, jotta saan miehen pidettyä es jotenkin aisoissa..
lisänä vielä aivan valtava syyllistäminen kaikesta ja koko ajan... kuinka olen huono äiti, en välitä lapsistani kun annan niitten leikkiä toisten lasten kanssa ja muuta... ei kaikkea voi es selittää, on tää niin hullua!

Kuullostaa pakkoneuroosilta, tosin yleensä pakkoneuroottinen itse tajuaa oman järjettömyytensä, ei vaan mahda sille mitään. Onko miehesi käynyt jossain käyttäytymisterapiassa koskaan?

Mut olen kyllä sitä mieltä et jos miehesi ei suostu haee apua ei sinulla ole velvollisuutta kestää tuollaista jatkuvasti.
Olettaen et olette naimisissa, voisko asumusero herättää miehesi hakemaan apua?

 

[lähde]

Lähde hyvällä omallatunnolla. Veljeni vaimo meni psykoosiin synnytyksen jälkeen ja on ollut 15 vuotta aivan sekaisin. On välillä hoidossa, mutta lopettaa aina hoidon jälkeen lääkkeet, kun on mielestään niin hyvässä kunnossa...
Nyt toivottavasti eroamassa. Tosin lasten kannalta liian myöhään, vanhin oireilee jo pahasti.

 

[ei oo muuta vaihtoehtoa]

vaikka en normaalisti ole koskaan eron kannalla, mutta nyt sun on pakko saada mies hoitoon tai lähteä lasten takia =/

 

[juu]

Hei tohon vois auttaa ainaki se että otat konkreettisesti etäisyyttä asumuseron muodossa. Se ei tarkoita sitä, että eroatte lopullisesti, vaan et sulla sekä miehellä on harkinta-aika asiaan.
Sun pitää ehdottomasti ajatella itseäsi lastesi vuoksi ja muuttaa pois tollasesta tilanteesta tai sairastut itse ja lapsesti sairastuvat siinä samalla myös. Voimia ja jaksamista.

 

[ap]

kiitos <3