Jos ensimmäisen lapsen jälkeen parisuhde oli koetuksella, niin miten kävi toisen lapsen kanssa?

[a.p...]

Onko kenelläkään mennyt niin että ekan lapsen jälkeen parisuhde on ollut tiukilla mutta silti uskaltautunut tekemään vielä lisää lapsia? Itseä mietityttää asia todella paljon.. Meillä siis oli ihan suht helppo vauva, itki vain kuin oli nälissään eikä yölläkään valvottanut paljon. Silti se vauvavuosi tuntui raskaalta ja parisuhde nitisi liitoksissaan. Nyt kun tuntuu että kaikki on helpottanut paljon, lapsi on jo vähän omatoimisempi, nukkuu täydet yöt jne. ja minäkin tunnun enemmän siltä vanhalta omalta itseltäni (enkä pelkästään ja vain äidiltä) niin vauvakuume nostaa päätään. Pelottaa kuitenkin että miten meidän sitten käy jos tekisimme toisen? Kestääkö parisuhde? Tuntuuko vauva-aika taas yhtä raskaalta kuin ekalla kerralla vai onko se jo tutumpaa ja sitä kautta helpompaa? Vai onko se jopa raskaampaa kun on se esikoinenkin hoidettavana? Tai ehkä lähinnä haen sitä että miten paljon se vaikuttaa taas parisuhteeseen?

Kokemuksia kuulisin mielellään =) Menikö toisen kanssa parisuhde hyvin vai onko jopa erottu toisen lapsen myötä..

 

["creme_b"]

Meillä ainakin toinen lapsi jopa pelasti meidän parisuhteen, jos noin voi sanoa Toisen lapsen synnyttyä (nyt jo kohta 2 v.) kaikki on mennyt vain parempaan suuntaan. En tiiä mikä siinä on / oli, mut näin vaan on . Esikoisemme on 4-vuotias ja hänen kanssaan vauvavuosi oli todella suhdetta raastava. Ei siis tietenkään mitenkään vauvan takia, mutta ristiriitoja piisasi parisuhteessa niihin aikoihin.

 

[MarieHos]

Meillä oli ensimmäinen lapsi myös helppo (toiseen verrattuna ) vaikka oli vauva-aikana omat ongelmansa. Kokonaiset yöt alkoi nukkua vasta 1v3kk iässä (jolloin minulla oli enää 2kk laskettuun aikaan). Mies on työnsä puolesta paljon poissa, toinen raskaus oli täyttä helvettiä. Pahoinvointi jatkui läpi raskauden oksentelun merkeissä ja muut mukavuudet vielä päälle. Mietinkin, että jos raskaudesta ja vuoden ikäisestä taaperosta selviän, niin selviän mistä vaan.

Kuopus syntyi ja hän se vasta ongelmallinen onkin.. Siitä huolimatta, olen selvinnyt. Mitä vauvan hoitoon itsessään tulee, on se kuopuksen kanssa mennyt paljon luonnollisemmin ja vähän niinkuin "siinä sivussa". Hätä keinot keksii, ja sitä on selvitty haastavimmistakin tilanteista. Yöunet on jääneet erittäin vähäisiksi, 4-6h yötä kohden ja 2-12 herätystä. Päiväuniakaan ei pysty nukkumaan kun on vanhempi lapsi myös. Tämä ainoa ns. miinus puoli tässä, joka toivon mukaan korjaantuu tässä pikkuhiljalleen. Vauvalla on ikää jo kuitenkin kohta 8kk, ja toiveet on saada kohta itsekkin kokonaisia yöunia Tietty tapaukset on yksilöllisiä. Olisihan vauva voinut olla nukkuvaa laatua, helppo vauva myös. Sitä ei voi ennakoida, mutta oli tilanne mikä tahansa, ihminen on sopeutuvainen ympäristöönsä ja eiköhän sitä tavalla tai toisella selviä

 

["vieras"]

Riippuunee siitä, mikä on hiertänyt ekan kohdalla. Jos riitaa on tullut esim. kotitöistä niin tuskin toinen tuo onnea tupaan... en ole varmasti ainoa, onka mielestä toinen lapsi on vähintään kolminkertaistanut kotitöiden määrän. Muutenkin isän vastuu ja oma-aloitteisuus korostuu kun toinen lapsi syntyy.

 

[höm]

äskettäinhän kertoivat tutkimuksesta, jonka mukaan toinen lapsi vie onnen, eka ei niinkään. Että jotenkin se eka menee useinkin siinä sivussa ja sopeutuu, mutta kaksi lasta vasta muuttaa teidät LAPSIperheeksi.

En mä uskaltaisi toista hankkia, vaikka meillä ehkä suhde ei huonontunut vaan parani ekan myötä. Ollaan senverran kauan oltu yhdessä, että saatiin siitä yhteistä sisältöä elämään. Mutta itseä uuvuttaa se pelkkä-äitiys. Enkä koe itsekkääksi ajatella asiaa itseni kannalta. Se vain on aika keskeinen kysymys perheen hyvinvoinnille, miten minulla menee.

 

[a.p..]

Vaikea sanoa mikä meillä oli varsinaisesti se vaikea asia vauva-vuotena.. Kai se vaan jotenkin tuli kun oli väsynyt (itse tarvitsen paljon unta ja se näkyy heti käytöksessä jos en ole saanut nukkua tarpeeksi) ja henkisesti tuntui että oli niin kiinni siinä vauvassa (erityisesti imetyksen aikana) ettei ollut mitään muuta. Ei meillä oikeastaan kotitöistä ole niin hirveästi tapeltu, jonkun verran kyllä, mutta mies osallistuu kyllä ihan hyvin töiden lisäksi kotitöihinkin. Ehkä meillä on vaan ollut vaikeaa sopeutua lapsiperheen arkeen.. siis siitä huolimatta että emme kumpikaan ole mitenkään menevää sorttia, mutta toki jotakin omia harrastuksia on. Ja pitkä yhdessä olo on tehnyt sen että ehti tulla tietyt rutiinit arkeen ja elämä oli oikeasti tosi helppoa vuosikausia ja kun lapsi syntyi niin tietysti asiat muuttuivat.

Ja tämä voi kuulostaa typerältä.. mutta vaikka miestä ja omaa lastaan rakastaakin täysin eri tavalla, niin kuitenkin se rakkaus lasta kohtaan on niin valtava, että jotenkin se miestä kohtaan tuntema rakkaus ei oikein tuntunutkaan miltään siihen verrattuna.

Mutta mielellään kuulisin lisää kokemuksia =)

 

["vieras"]

vielä pahemmin
kolmannen jälkeen muuttui kaikki paremmaksi

 

[dfdf]

Toisen jälkeen tilanne taisi olla vielä ensimmäistäkin pahempi. Kannattaa muistaa, että parin vuoden päästä kaikki näyttää paremmalta ja helpommalta. Silloin siihen ukkokultaan voi taas rakastua uudelleen, kun rankat vauva-ajat ovat ohi.

Sopikaa, ettette edes harkitse avioeroa ennen kuin lapset ovat täyttäneet 3 vuotta.