Alkuperäinen kirjoittaja petettykö?:Tää on niin perseestä ihan oikeasti,niiku joku ihmetteliki, mutta sitä rakastaa ja paljon..vaikka kuinka olisi paskasti kohdellu. kun sen on nähnyt sen hyvän siinä nii sitä on vaikea unohtaa..mutta niin on pahaakin.
ikävä on suunnaton,en tiedä miten tästä selviän yli. tukea minulla on onneksi paljon..vaikka se ei korvaakaan sitä hullua unelmaa normaalista perheestä.
tänään aloin myös selvittelee raha-asioita ja jotaki järjestystä niihin jo sain..
tää tie on suunnattoman pitkä ja raskas..mutta mun on pakko jaksaa,ihan vain vauvan ja oman mielenterveyden kannalta..
ja te jotka olette kokeneet samaa,laittakaa vaikka yv:tä..vertaistuki ois ihan mieletön juttu..
Kuulostaa tutulta. Toi että rakastaa vaikka on selkään puukotettu,
eikä osaa muistaa kuin ihmisen hyvyyden. Mutta mulla ainakin,
tasaisin väliajoin saan taas huomata miten mua kustaan silmään.
En ole lapseni isän kanssa yhdessä, mutta yhteyksissä kyllä,
tosi harvoin näkee lastaan, lupaa ja lupaa ja lupaa.. Tyhjiä lupauksia.
Pakotan joka päivä itseni olemaan vahva lapseni ja itseni takia,
yritän olla haikailematta mennyttä.
Olet oikealla tiellä, mies ja viina reipii sun pään rikki, on
järkevä lähteä nyt, kun se on vielä "helppoa"!
Paljon voimia AP:lle! :heart:
YVtä voit laittaa.