Jos raskastaa vain ystävänä onko parempi erota?

[Ystävät vai pari]

Reilu parikymppisinä teimme ekan lapsen ja pienellä ikäeolla toisen. Ekan odotuksen aikana loppui inohimo mieheen, odotin sen menevät ohi ja palautuvan joskus.
Olen miettinyt ja miettinyt, rakastan miestäni kovasti mutta seksiä tai muuta läheisyyttä en häneltä halua. Itseasiassa koko ajatus inhottaa. Mietin kuitenkin muita miehiä, eli kyse ei ole mistään sellaisesta.

Muuten tahtosin kyllä pysyä hänen kanssaan, en ole varma miksi. Ehkä kun hän minulle kuitenkin rakas ja tärkeä. Meillä on ihana koti (omistus) ja pienet laspet (3 ja 1).

Toisessa vaakakupissa kuitenkin painaa oma hyvinvointi. Olen käynyt katsomassa vuokra-asuntoja mihin muuttaa lasten kanssa. Yksi hyvä löytyi ja saisin sen. En vain osaa päättää mitä tehdä.

Haluanko muuttaa jotta voin elää vapaamin ja tavata muita miehiä kun lapset ovat isällään. Mitäs jos olenkin ihan onneton, samoin kun lapset ja mies. Mitäs jos on kauhea virhe erota. Mutta jatkaako tätä, kun oma mies halaukset ja pusut ällöttävät?

Ketään muuta miestä minulle ei ole, mutta kaipaan kovasti elämääni "säpinää" ja muutaman kerran suhteemme aikana olen pettänyt. Tätä en ole kertonut enkä kerro.

Kuulostaako tämä teistä siltä että kannatisi vielä yrittää vai kannattaako laittaa vain pillit pussiin? Kumpikaan vaihtoehdoista (jatkaminen tai ero) ei tunnu 100% hyvältä.

Mieheni on todella ihana ja tehnyt aina kaikkensa eteeni. Hän rakastaa minua todella paljon ja on aika hajalla tästä. Eli etten tunne intohimoa yms häntä kohtaan. Rakastan kuitenkin häntä, mutta kai sitten "vain" ystävänä.

Ja tätä asiaa olen siis pohtinut KOLME vuotta. Eli etten tunne seksuaalista vetoa häntä kohtaan.

 

["vieras"]

Eli haluat olla kyläpyöränä ja spermaviemärinä jonkin aikaa ja sitten rääkyä kun huomaat että sitä kunnon miestä, taloa ja turvallisuutta tulee ikävä. Aika tavallinen tarina.

 

[Professional Griefer]

Eroa. Oot jo tehnyt prosessista puolet tuon vuokra-asunnon etsiskelemisen myötä. Ja pettäminen..
Jos ei tuu intohimoa takas niin ei tuu. Miestä varmaan sattuu jokatapauksessa, jos ei osaa odottaa lähtöpäätöstäsi.

Rakkaus ei voita kaikkea.

Jos ajattelet ihan pelkällä tunteella, jos nyt saisit tehdä ihan mitä tahansa, mitä tekisit? Valitsisitko intuitiolla uuden asunnon yksin ja uudet mies+suhdekuviot, vai tuon vanhan elämän puolionnettomana?

 

[mihin katosi]

Ja mihinkähän ihmeeseen se intohimo sitten katosi? Pettäminen jo tosin pahimman luokan suhteen rikkomus, joten onko tuollakaan enää niin väliä.

 

["a p"]

Ja mihinkähän ihmeeseen se intohimo sitten katosi? Pettäminen jo tosin pahimman luokan suhteen rikkomus, joten onko tuollakaan enää niin väliä.

No sen jos tietäisi ehkä asialle olisi voinut tehdä jotain. Aluksi ajattelin että se johtuu rakaudesta, hormooneista, väsymyksestä yms. Mutta vuoien myötä se on vain kadonnut enemmän ja enemmän ja kadonnut kokonaan.
Minulla on kuitenkin tarpeeni, vaikka pettämistä en missään nimesä siis hyväksy. Muutaman kerran baarissa pussaillut yms, ei siis sen "pahempaa" mutta pettämiseksi lasken silti.

ap

 

[a-p]

Eroa. Oot jo tehnyt prosessista puolet tuon vuokra-asunnon etsiskelemisen myötä. Ja pettäminen..
Jos ei tuu intohimoa takas niin ei tuu. Miestä varmaan sattuu jokatapauksessa, jos ei osaa odottaa lähtöpäätöstäsi.

Rakkaus ei voita kaikkea.

Jos ajattelet ihan pelkällä tunteella, jos nyt saisit tehdä ihan mitä tahansa, mitä tekisit? Valitsisitko intuitiolla uuden asunnon yksin ja uudet mies+suhdekuviot, vai tuon vanhan elämän puolionnettomana?

Niin. Ollaan nyt puhuttu tästä monta päivää. Hän ei voi ymmärtää miksi en enään rakata häntä "sillätavalla". En minäkään ja se satuttaa ihan hirveästi. Meillä on kaikki, ulkopuolelta katottuna ihan täydellistä. Minusta vain tuntuu että hän on paras ystäväni eikä rakastettuni.
Vaikka erottaisiinkin haluaisin silti pysyä hyvissä yhetyksissä ja tehdä asioita perheenä, viettää joulua yms. Mutta se ei taida onnistua. Etenkin kun satuttaa varmasti miestäni paljon, joka siis rakastaa minua ihan hirveästi.

Pois muuttaminen tuntuu minusta silti myös tosi pahalta vaikka toisaalta tahdon sitä. Mutta onko järkeä yrittää vaikka vielä vuosi? Ei minusta. Entä lapsien kannalta?

ap

 

[a-p]

Jos ajattelet ihan pelkällä tunteella, jos nyt saisit tehdä ihan mitä tahansa, mitä tekisit? Valitsisitko intuitiolla uuden asunnon yksin ja uudet mies+suhdekuviot, vai tuon vanhan elämän puolionnettomana?

Luulen että molemmissa tapauksissa olisin puolionneton

 

[umpappaa]

Niin. Ollaan nyt puhuttu tästä monta päivää. Hän ei voi ymmärtää miksi en enään rakata häntä "sillätavalla". En minäkään ja se satuttaa ihan hirveästi. Meillä on kaikki, ulkopuolelta katottuna ihan täydellistä. Minusta vain tuntuu että hän on paras ystäväni eikä rakastettuni.
Vaikka erottaisiinkin haluaisin silti pysyä hyvissä yhetyksissä ja tehdä asioita perheenä, viettää joulua yms. Mutta se ei taida onnistua. Etenkin kun satuttaa varmasti miestäni paljon, joka siis rakastaa minua ihan hirveästi.

Pois muuttaminen tuntuu minusta silti myös tosi pahalta vaikka toisaalta tahdon sitä. Mutta onko järkeä yrittää vaikka vielä vuosi? Ei minusta. Entä lapsien kannalta?

ap

No oletteko te yrittäneet hoitaa sitä parisuhdetta? Hakea uutta kipinää? Ei kai itsestään asia parane... älä luovuta liian helposti, tuo vaihe taitaa tulla joka suhteessa jossain vaiheessa eteen.

 

["mies"]

[QUOTE="a p";27588450]No sen jos tietäisi ehkä asialle olisi voinut tehdä jotain. Aluksi ajattelin että se johtuu rakaudesta, hormooneista, väsymyksestä yms. Mutta vuoien myötä se on vain kadonnut enemmän ja enemmän ja kadonnut kokonaan.
Minulla on kuitenkin tarpeeni, vaikka pettämistä en missään nimesä siis hyväksy. Muutaman kerran baarissa pussaillut yms, ei siis sen "pahempaa" mutta pettämiseksi lasken silti.

ap[/QUOTE]

No oletko koittanut houkutella sitä miestäsi sitten sinne makuuhuoneen puolelle käymällä esim. siihen itse kiinni ja ehdottelemalla jotain tuhmaa? Vai tuntuuko koko mies sitten jotenkin niin vastenmieliselle, ettet voisi tuollaista yrittääkään? Ja jos näin niin kannattaa varmaan vielä koittaa pohtia että miksi.

Ilmeisesti sentään et ole kuitenkaan vielä ihan kunnolla pettänyt, joka on hyvä.

 

[a-p]

[QUOTE="mies";27588477]No oletko koittanut houkutella sitä miestäsi sitten sinne makuuhuoneen puolelle käymällä esim. siihen itse kiinni ja ehdottelemalla jotain tuhmaa? Vai tuntuuko koko mies sitten jotenkin niin vastenmieliselle, ettet voisi tuollaista yrittääkään? Ja jos näin niin kannattaa varmaan vielä koittaa pohtia että miksi.

Ilmeisesti sentään et ole kuitenkaan vielä ihan kunnolla pettänyt, joka on hyvä.[/QUOTE]

Sama kun tekisin jollekkin kaverilleni niin. Eli ei kiinnosta, olen yrittänyt mutta ällöttää. Olen jotenkin aina tosi helpottunut jos hän nukahtaa sohvalle, menee ennen mua / jälkeen nukkumaan tai jos lapset nukkuu vieressä.

 

[Professional Griefer]

Niin. Ollaan nyt puhuttu tästä monta päivää. Hän ei voi ymmärtää miksi en enään rakata häntä "sillätavalla". En minäkään ja se satuttaa ihan hirveästi. Meillä on kaikki, ulkopuolelta katottuna ihan täydellistä. Minusta vain tuntuu että hän on paras ystäväni eikä rakastettuni.
Vaikka erottaisiinkin haluaisin silti pysyä hyvissä yhetyksissä ja tehdä asioita perheenä, viettää joulua yms. Mutta se ei taida onnistua. Etenkin kun satuttaa varmasti miestäni paljon, joka siis rakastaa minua ihan hirveästi.

Pois muuttaminen tuntuu minusta silti myös tosi pahalta vaikka toisaalta tahdon sitä. Mutta onko järkeä yrittää vaikka vielä vuosi? Ei minusta. Entä lapsien kannalta?

ap

Tietty ois hienoa, että lasten vuoksi voisitte pysyä lämpimissä väleissä.. mutta satutettuna osapuolena voi olla todella vaikee suhtautua tollaseen päätökseen.
Onneksi teidän lapset kuitenkin on niin pieniä, että varmasti mukautuvat muutoksiin. Kunhan siis sinun ja miehesi välit pysyvät vähintään neutraaleina.

Siis jos olet ihan varma, ettei mitään oikeaa rakkautta tule enää syttymään niin lähde. Onni kuuluu kaikille, välillä sitä pitää vaan lähteä etsimään vähän kauempaa, mutta ei muiden kustannuksella. Esim. pettämisellä : /

 

[a-p]

Sitä mä olen miettinyt että jos vain yrittäisin, jotenkin ihan väkisin. Ja vähintään kerran kuussa tehtäisiin jotain ihan vain kahdestaan, käytäisiin syömässä yms ja yrittäisin myös paljon tehdä myös itsekseni. Mutta...jotenkin. Tänäänkin kun halattiin ei mitään ongelmaa, mutta heti kun pussasi (pikku pusu) alkoi ahdistamaan ja halusin äkkiä pois läheltä.

 

["mies"]

Sama kun tekisin jollekkin kaverilleni niin. Eli ei kiinnosta, olen yrittänyt mutta ällöttää. Olen jotenkin aina tosi helpottunut jos hän nukahtaa sohvalle, menee ennen mua / jälkeen nukkumaan tai jos lapset nukkuu vieressä.

Ilmeisesti sitten miehenkään puolelta ei ole tullut viime aikoina minkäänlaista kiinnostusta sinua kohtaan? Oletko koittanut puhua asiasta miehesi kanssa? Ja onko miehen käytös sitten jotenkin muuttunut noista aiemmista ajoista?

 

[a - p]

[QUOTE="mies";27588504]Ilmeisesti sitten miehenkään puolelta ei ole tullut viime aikoina minkäänlaista kiinnostusta sinua kohtaan? Oletko koittanut puhua asiasta miehesi kanssa? Ja onko miehen käytös sitten jotenkin muuttunut noista aiemmista ajoista?[/QUOTE]

Ei kun se kyllä jaksaa yrittää ja kehua yms yms. Mikään ei ole muuttunut. Paitsi että saimme lapsen ja kun niin halusin toisen sen "voimalla" pystyin sänkyyn. Kolmen vuoden aikana ehkä 4 tai viisi kertaa ollut seksiä.. :/ Ja siksi kun minä en halua.

 

["mies"]

Onni kuuluu kaikille, välillä sitä pitää vaan lähteä etsimään vähän kauempaa, mutta ei muiden kustannuksella. Esim. pettämisellä : /

Joo mutta onko se "onni" tässä tapauksessa sitten jotain muutakin kuin rakastumisen alkuhuuman kaipuuta? Monestihan on sanottu, että puolison pitäisikin olla kuin paras ystävä monessa mielessä.

 

["mies"]

Ei kun se kyllä jaksaa yrittää ja kehua yms yms. Mikään ei ole muuttunut. Paitsi että saimme lapsen ja kun niin halusin toisen sen "voimalla" pystyin sänkyyn. Kolmen vuoden aikana ehkä 4 tai viisi kertaa ollut seksiä.. :/ Ja siksi kun minä en halua.

No sitten varmaan kannattaisi koittaa miettiä, että miksi nyt ei enää haluta, mutta ennen halutti kylläkin. Mikä on muuttunut? Onko elämästä tullut liian arkista lasten myötä?

 

[Professional Griefer]

[QUOTE="mies";27588526]Joo mutta onko se "onni" tässä tapauksessa sitten jotain muutakin kuin rakastumisen alkuhuuman kaipuuta? Monestihan on sanottu, että puolison pitäisikin olla kuin paras ystävä monessa mielessä.[/QUOTE]

Mut jos puolisosta tulee pelkkä paras ystävä, jonka kosketus oksettaa ja iljettää kaikki fyysinen niin se on jo aika dead end. Ja AP on miettinyt tämän asian kanssa jo kolme vuotta.. Jos kyse ois kuukausista niin ehkä se ois vielä normaalia?

 

["mies"]

Mut jos puolisosta tulee pelkkä paras ystävä, jonka kosketus oksettaa ja iljettää kaikki fyysinen niin se on jo aika dead end. Ja AP on miettinyt tämän asian kanssa jo kolme vuotta.. Jos kyse ois kuukausista niin ehkä se ois vielä normaalia?

Mutta olisi varmaan aloittajankin kannalta hyvä löytää joku syy siihen että miksi näin on käynyt.

 

[Professional Griefer]

[QUOTE="mies";27588554]Mutta olisi varmaan aloittajankin kannalta hyvä löytää joku syy siihen että miksi näin on käynyt.[/QUOTE]

No joskus vaan käy niin?
Ihmiset muuttuu, unelmat muuttuu, halut muuttuu..
Kakskymppinen kuitenkin on aika pitkälti raakile, jos silloin on mennyt yhteen ja tehnyt lapset, niin hyvin siinä ehtii asiat muuttua suuntaan jos toiseen..

 

["mies"]

No joskus vaan käy niin?
Ihmiset muuttuu, unelmat muuttuu, halut muuttuu..
Kakskymppinen kuitenkin on aika pitkälti raakile, jos silloin on mennyt yhteen ja tehnyt lapset, niin hyvin siinä ehtii asiat muuttua suuntaan jos toiseen..

Mutta varmaan olisi hyvä itse tiedostaa jokin syy tuohon. Vai onko se sitten naisten maailmassa niin että kaikki vaan tapahtuu yhtäkkiä, vaikka hiuksia kammatessa, ja se on sitten siinä, äijä pellolle ja yhteiset tavarat jakoon kun iski yhtäkkiä fiilis.

 

[Professional Griefer]

[QUOTE="mies";27588566]Mutta varmaan olisi hyvä itse tiedostaa jokin syy tuohon. Vai onko se sitten naisten maailmassa niin että kaikki vaan tapahtuu yhtäkkiä, vaikka hiuksia kammatessa, ja se on sitten siinä, äijä pellolle ja yhteiset tavarat jakoon kun iski yhtäkkiä fiilis.[/QUOTE]

No ei se ny varmaan kenenkään maailmassa niin yksinkertaista oo..
Jos tunteitaan on punninnu ton kolme vuotta, niin varmaan siinä on jotain tarkempiakin analyyseja saanut omista tunteistaan, jota ei nyt oo tarkemmin eritelty tänne palstalle.

 

[hgfd]

terapiaan, ehdottomasti.lasten sydämet särkyy

 

[- - -]

Asumusero? "Tauko" voisi tuoda jännästi uutta suhteeseen. Siinä ainakin näkisit, onko toista ikävä seksuaalisestikin vai ei.

 

["vieras"]

Älä eroa, mene parisuhdeneuvontaan.

Parisuhteen vaiheet rakastumisesta rakkauteen - Väestöliitto

 

[kylmää]

Sun tilanne ja tarina on ihan niinkuin omani, mua ihan puistattaa. Mulla on vaan enenmmän lapsia. Kokeiltiin olla vuosia sitten asumuserossa ja palattiin sitten yhteen. Mikään ei muuttunut, mies on mulle vaan kaveri. Mä olen yrittänyt rakastaa ja haluta, mutta ei mun tunteet muutu kaverillisesta mihinkään. Nyt olenkin sitten etsimässä asuntoa, mikä ei ole helppoa tän lapsilauman kanssa. Ihan samojen tunteiden kans painin kun sinäkin, eikä mikään oikein tunnu täydelliseltä vaihtoehdolta. Pakko on ottaa riskejä, jos meinaa, että elämä muuttuu. Mua surkuttaa mieskin, kun se haluais jatkaa, mutta musta ei ole tähän enää. Talokin on kamala jättää, mutta...Mä mietin vaan sitä, että mikään ei kuitenkaan muutu kuin hetkiseksi, jos taas jään. TSEMPPIÄ meille molemmille!