Jos raskastaa vain ystävänä onko parempi erota?

["vieras"]

Niin. Ollaan nyt puhuttu tästä monta päivää. Hän ei voi ymmärtää miksi en enään rakata häntä "sillätavalla". En minäkään ja se satuttaa ihan hirveästi. Meillä on kaikki, ulkopuolelta katottuna ihan täydellistä. Minusta vain tuntuu että hän on paras ystäväni eikä rakastettuni.
Vaikka erottaisiinkin haluaisin silti pysyä hyvissä yhetyksissä ja tehdä asioita perheenä, viettää joulua yms. Mutta se ei taida onnistua. Etenkin kun satuttaa varmasti miestäni paljon, joka siis rakastaa minua ihan hirveästi.

Pois muuttaminen tuntuu minusta silti myös tosi pahalta vaikka toisaalta tahdon sitä. Mutta onko järkeä yrittää vaikka vielä vuosi? Ei minusta. Entä lapsien kannalta?

ap

Vietättekö te ollenkaan kahdestaan aikaa ilman lapsia?

Vai käytte omissa menoissa ilman toista?

 

[viisikymppinen isoäiti]

ystävyys on melkein se paras suhde, joten en kyllä olis eroamassa

 

[parisuhdeterapiaan]

Vitsi, olen just vierestä katsonut kahta perhettä joissa pienten lasten äiti päätti ettei jaksa tylsää normiarkea ja lähti omilleen ilman mitään varsinaista syytä. Mies jäi lasten kanssa molemmissa tapauksissa ihan suu ammolleen ja yritti saada vaimoa takas kotiin. Nää naiset (n.30v) pyöri teinibaareissa ja vietti ns. villiä elämää miehiä vaihtaen. Puolen vuoden jälkeen toinen naisista olis halunnu takas kotiin miehen ja lasten luo, mies ei enää ottanut - nainen nyt syvässä masennuksessa. Toinen bilettää edelleen. Ihan kauheeta kattoo tollasta. Siis lasten kannalta, aikuiset ihmiset muuten tehköön mitä haluaa.

 

[kylmää]

ystävyys on melkein se paras suhde, joten en kyllä olis eroamassa

Mutta, jos toinen rakastaa ja haluaisi olla enemmän kuin ystävä. Eli suomeksi sanottuna toinen haluaa seksisuhteen ja kokee rakastavansa ja haluavansa ja toinen haluaa olla vaan kaveri. Ei sellanen tilanne käytännössä kovin pitkään ole mahdollista. Se on kärsimystä sillekin osapuolelle, joka haluaa seksiä ja kunnon suhteen, mutta toinen ei vaan pysty ja halua. Mä tiedän omasta kokemuksesta, tää hajottaa ihmistä aika tavalla. Se olis eri asia, jos molemmat tyytyis siihen kaverisuhteeseen.

 

["Vieras"]

Etkai pidä itsestäänselvänä että juuri sinä otat lapset? Yhtälaillahan mieskin voi olla huoltaja. Ettekö voi pitää taloa ja asua siellä vuorotellen, niin että lasten koti säilyisi?
Aika toivottomalta tuntuu jos vuosikaudet on puolison kosketuskin iljettänyt. Ei kuulosta että kyse voisi olla mistään tilapäisestä parisuhdekriisistä tai avioliittoon normaalisti kuuluvasta tympääntymisen jaksosta. Tuskin muuttuu parisuhdeterapialla miksikään. Noinkin voisi jatkaa jos muut asiat kuin seksi pelaavat, mutta jos toinen tai molemmat seksiä kaipaavat niin aika vaikeaa... Tosi inhottava tilanne.

 

["Vieras"]

Vitsi, olen just vierestä katsonut kahta perhettä joissa pienten lasten äiti päätti ettei jaksa tylsää normiarkea ja lähti omilleen ilman mitään varsinaista syytä. Mies jäi lasten kanssa molemmissa tapauksissa ihan suu ammolleen ja yritti saada vaimoa takas kotiin. Nää naiset (n.30v) pyöri teinibaareissa ja vietti ns. villiä elämää miehiä vaihtaen. Puolen vuoden jälkeen toinen naisista olis halunnu takas kotiin miehen ja lasten luo, mies ei enää ottanut - nainen nyt syvässä masennuksessa. Toinen bilettää edelleen. Ihan kauheeta kattoo tollasta. Siis lasten kannalta, aikuiset ihmiset muuten tehköön mitä haluaa.

Eihän tuossa ap:n tapauksessa ollut kyse siitä ettei jaksa tylsää arkea. Tylsä arkihan on ihanaa! Ei tuollainen terapialla parane.

 

[SuzieQ.]

Minulla oli ihan tismalleen samanlaiset fiilikset 9 vuotta kestäneessä suhteessani. 7 vuotta olimme naimisissa. Olimme kuin sisarukset. Ja miehestä tuntui samalta, erosimme siis. Monta kertaa vuosien aikana kaduin, ihan siksi koska meillä oli asiat hyvin, puoliksi maksettu omakotitalo, emme juurikaan riidelleet, arki sujui jne., vain intohimo puuttui.Mutta oli turvallisuutta ja harmoniaa, jota ei sitten ollutkaan eron jälkeen vuosikausiin.Sitä kaipasin.

Nyt kun taas on asiat hyvin, eli on hyvä ja rakas mies, lapsi yms.niin ei enää kaduta, ja tajuan että ero oli silloin oikea ratkaisu.Koska olen nytnähnyt että on mahdollista löytää myös kumppani jonka kanssa intohimo ei katoa vuosienkaan jälkeen.

Ap, päätöksesi on todella vaikea, ja kukaanhan ei tiedä tuletko ikinä löytämään suhdetta jollaisen haluaisit, itsellänikin siinä meni 8 vuotta. Mutta olen silti sitä mieltä että pidemmän päälle teet väärin itseäsi ja miestäsi kohtaan, jos pysyt tuossa suhteessa.

Paljon voimia sinulle vaikeaan päätökseen. :hug:

 

["vieras"]

Mutta, jos toinen rakastaa ja haluaisi olla enemmän kuin ystävä. Eli suomeksi sanottuna toinen haluaa seksisuhteen ja kokee rakastavansa ja haluavansa ja toinen haluaa olla vaan kaveri. Ei sellanen tilanne käytännössä kovin pitkään ole mahdollista. Se on kärsimystä sillekin osapuolelle, joka haluaa seksiä ja kunnon suhteen, mutta toinen ei vaan pysty ja halua. Mä tiedän omasta kokemuksesta, tää hajottaa ihmistä aika tavalla. Se olis eri asia, jos molemmat tyytyis siihen kaverisuhteeseen.

Onko seksi ilman ystävyyttä kunnon suhde? Näitäkin tuntuu tällä palstalal olevan, ainoa asia mikä yhsitää on seksi. Muuten mennään omia menojaan.

 

["vieras"]

Minulla oli ihan tismalleen samanlaiset fiilikset 9 vuotta kestäneessä suhteessani. 7 vuotta olimme naimisissa. Olimme kuin sisarukset. Ja miehestä tuntui samalta, erosimme siis. Monta kertaa vuosien aikana kaduin, ihan siksi koska meillä oli asiat hyvin, puoliksi maksettu omakotitalo, emme juurikaan riidelleet, arki sujui jne., vain intohimo puuttui.Mutta oli turvallisuutta ja harmoniaa, jota ei sitten ollutkaan eron jälkeen vuosikausiin.Sitä kaipasin.

Nyt kun taas on asiat hyvin, eli on hyvä ja rakas mies, lapsi yms.niin ei enää kaduta, ja tajuan että ero oli silloin oikea ratkaisu.Koska olen nytnähnyt että on mahdollista löytää myös kumppani jonka kanssa intohimo ei katoa vuosienkaan jälkeen.

Ap, päätöksesi on todella vaikea, ja kukaanhan ei tiedä tuletko ikinä löytämään suhdetta jollaisen haluaisit, itsellänikin siinä meni 8 vuotta. Mutta olen silti sitä mieltä että pidemmän päälle teet väärin itseäsi ja miestäsi kohtaan, jos pysyt tuossa suhteessa.

Paljon voimia sinulle vaikeaan päätökseen. :hug:

Kuinka kauan nykyinen suhteesi on kestänyt?

 

[a-p]

[QUOTE="Vieras";27589331]Eihän tuossa ap:n tapauksessa ollut kyse siitä ettei jaksa tylsää arkea. Tylsä arkihan on ihanaa! Ei tuollainen terapialla parane.[/QUOTE]

ap tässä taas.

terapiasta ollaan puhuttu pitkään, ikinä ei olla vaan menty. mä en ymmärrä miten terapia saii mun halut häntä kohtaan takaisin?

olen tosi rikki, en tiedä yhtään mitä tehdä. mikään vaihtoehto ei tunnu hyvältä. en halua että kukaan kärsisi, tiedän että se on mahdotonta...

olin jo sopinut että kävisin loppuviikosta allekirjoittamasa uuden vuokrasopimuken. en pytynytkään. sanoin että haluan miettiä vielä vklopun yli.

äken mies taas loukkaantui kun tuli halailemaan ja minä kiemurtelin pois

 

["hmm"]

terapiaan, ehdottomasti.lasten sydämet särkyy

Kaikkien sydämmet tässä särkyy. Onko lapsilla oikeasti parempi asua onnettomassa kodissa onnettoman isän ja äidin kanssa vai toisen vanhemman luona ja tavata säännölliesti toista vanhempaa?

 

[kovia_kokenut]

Jos olet joskus miestäsi halunnut, ne halut sieltä voi tulla takaisin kunhan saatte omaa aikaa ja käytte terapiassa. En halua kertoa omaa rankkaa kokemustani kokonaan, mutta vuosi sitten olin samassa tilanteessa. Erottiin ja mies löysi heti toisen. Lasten heittely edestakaisin oli kamalaa, koko ajan hajallinen olo ja hajallinen perhe. Miehen uusi vihasi mua ja fiilikset oli aika samat sitäkin kohtaan. Rakkaus kuitenkin pysyi ja hiersi... miestä en halunnut, mutta ikävöin. Joulu oli aivan kamala. Itkin koko ajan. Tapahtui paljon, mutta lopulta miehen kanssa päädyimme takaisin yhteen. Aloitettiin terapia ja aktiivisesti korjattiin suhdettamme. Kun läheisyys palasi, saimme aikaa kaksin jne. alkoi tulla niitä intohimonkin tunteita. Seksi on parempaa kuin koskaan ennen ja parempaa kuin kenenkään muun kanssa. Aivot ovat tärkein sukupuolielin, näin sanoi terapeutti.

Sinuna menisin ensin terapiaan. Selvittäisin asiat ja kokeilisin korjata. Ei tarvitsisi epäillä, kokea kamalaa tuskaa mitä minä koin ja lapsiakin kohtaa olisi oikein kokeilla ensin kaikki mahdollinen.

 

[LisaMarie]

terapiasta ollaan puhuttu pitkään, ikinä ei olla vaan menty. mä en ymmärrä miten terapia saii mun halut häntä kohtaan takaisin?
(

Se terapeutti ehkä keksii esittää juuri sen kysymyksen, joka auttaa sinua löytämään syyn sihen, että et enää halua miestäsi.
Voisi jopa olla, että sinun kannattaa mennä terpaiaan myös yksin, koska luultavasti syy haluttomuuten ei ole ollenkaan miehessäsi eikä suhteessanne vaan sinun suhteessasi itseesi ja omaan elämääsi.
Niin ja liasäys viellä; se asumusero voisi olla oikein hyvä ratkaisu. JOs sen pystyy järkevästi yhteisymmärryksessä hoitamaan, uskon että moni pari haluaisi edelleen elää yhdessä eron sijasta -se vaan on niin hankalaa sanoa toiselle ja hyväksyä kun toinen sanoo, että "mä tarviin nyt hetken miettimisaikaa, ollaan nyt ensin 2 viikkoa (tai mikä aika ikinä onkaan) kokonaan erossa, sitten puhutaan siitä miltä tuntuu ja sovitaan miten jatkossa" Se erillään asuminen jättää tilan toderlliselle oman itsen löytymiselle ja samalla se että taas seurustellaan, käydään treffeillä eikä toinen ole kokoaikaa rinnalla, voi sytyttää sen kipinän.

 

[a - p]

Se terapeutti ehkä keksii esittää juuri sen kysymyksen, joka auttaa sinua löytämään syyn sihen, että et enää halua miestäsi.
Voisi jopa olla, että sinun kannattaa mennä terpaiaan myös yksin, koska luultavasti syy haluttomuuten ei ole ollenkaan miehessäsi eikä suhteessanne vaan sinun suhteessasi itseesi ja omaan elämääsi.
Niin ja liasäys viellä; se asumusero voisi olla oikein hyvä ratkaisu. JOs sen pystyy järkevästi yhteisymmärryksessä hoitamaan, uskon että moni pari haluaisi edelleen elää yhdessä eron sijasta -se vaan on niin hankalaa sanoa toiselle ja hyväksyä kun toinen sanoo, että "mä tarviin nyt hetken miettimisaikaa, ollaan nyt ensin 2 viikkoa (tai mikä aika ikinä onkaan) kokonaan erossa, sitten puhutaan siitä miltä tuntuu ja sovitaan miten jatkossa" Se erillään asuminen jättää tilan toderlliselle oman itsen löytymiselle ja samalla se että taas seurustellaan, käydään treffeillä eikä toinen ole kokoaikaa rinnalla, voi sytyttää sen kipinän.

Asumusero tuntuisi hyvältä, mutta mies ottaa sen niin raskaasti. Lisäksi asunto pitäisi myydä, sillä meillä ei olisi varaa pitää sitä ja vuoka-asuntoa.

 

[LisaMarie]

Asumusero tuntuisi hyvältä, mutta mies ottaa sen niin raskaasti. Lisäksi asunto pitäisi myydä, sillä meillä ei olisi varaa pitää sitä ja vuoka-asuntoa.

Eiköhän pankin kanssa saa neuvoteltua maksuvapaasta.

 

[a-p]

Eiköhän pankin kanssa saa neuvoteltua maksuvapaasta.

maksuvapaa lainanmaksusta on jo.. työjuttujen takia rahatilanne ei ole hyvä muutenkaan mutta eihän siinä muu auta. ei kai me nyt rahankaan takia voida jäädä yhteen, jos päätetään erota.

Tai jollain tapaa olen jo tainnut päättää. Haluan asumiseron, pysyä väleissä ja tehdä välillä koko perheenä juttuja ja välillä saada ihan omaa aikaa kun lapset ovat isällään. Olenko ihan kauhea kun ajattelen näin?

Terapia ei vain jaksa innostaa. Haluan päätöksiä nyt. Plus en usko että pystyn terapiasa puhumaan täysin rehellisesti, kun en halua loukata

 

["vieras"]

Miehesi ansaitsee parempaa!

 

["vieras"]

Meillä on lapsia ja lasten vuoksi ei voi erota, sillä se sekoittaisi liikaa lasten elämää. Koti on meillä nukkumapaikka. Mies ei jaksa ilahduttaa minua vähäisissäkään määrin, mutta onneksi ympärilläni on iloisia miehiä ja naisia, joiden seura auttaa jaksamaan.

 

[a-p]

[QUOTE="vieras";27593281]Miehesi ansaitsee parempaa![/QUOTE]

No voi jeesus. Eikö jokainen ansaitse jonkun joka rakastaa? Joten kyllä, totta helvetissä hän ansaitsee parempaa, siksi tässä tilanteessa ollaankin!

 

[eroamassa]

Mä niin olen samassa jamassa... Itse tietää päätöksen jo tehneensä, ei siinä paljon terapiat ym. huvita. kun ei ole enää halua ees saada asioita miehen kans toimimaan. Olis niin ihanaa saada OMA koti, vaikkakin vuokrakämppä, sais olla ihan rauhas kotona, eikä tarvis ahdistua nukkumaan menemisestä miehen takia jne. Olis tosiaan joskus omaakin aikaa, kun lapset miehellä. Mä tunnen jopa syyllisyyttä täs nykyises tilantees siitä, kun käyn hätäisesti siskoni luona kylässä, ehkä kerran viikossa. Mä olen siis luovuttanut jo avioliittoni suhteen. Päätös lähteä on rankka, mutta kun sitä muutaman viikon pohtii ja miettii, mitä elämä on, jos jää niin kyllä se alkaa päätös selkeytymään.
Tee päätös ja pysy siinä. Älä ajattele liikaa tulevaa ja sitä mitä mahdollisesti menetät. Lapset voi paremmin, jos sinä voit paremmin.

 

["vieras"]

Mä niin olen samassa jamassa... Itse tietää päätöksen jo tehneensä, ei siinä paljon terapiat ym. huvita. kun ei ole enää halua ees saada asioita miehen kans toimimaan. Olis niin ihanaa saada OMA koti, vaikkakin vuokrakämppä, sais olla ihan rauhas kotona, eikä tarvis ahdistua nukkumaan menemisestä miehen takia jne. Olis tosiaan joskus omaakin aikaa, kun lapset miehellä. Mä tunnen jopa syyllisyyttä täs nykyises tilantees siitä, kun käyn hätäisesti siskoni luona kylässä, ehkä kerran viikossa. Mä olen siis luovuttanut jo avioliittoni suhteen. Päätös lähteä on rankka, mutta kun sitä muutaman viikon pohtii ja miettii, mitä elämä on, jos jää niin kyllä se alkaa päätös selkeytymään.
Tee päätös ja pysy siinä. Älä ajattele liikaa tulevaa ja sitä mitä mahdollisesti menetät. Lapset voi paremmin, jos sinä voit paremmin.

Sinulla ei ole nyt omaa aikaa, eikä ilmeisesti myöskään yhteistä aikaa miehen kanssa. Olet vain "äitinä" koko perheelle... ja tähänkö on ero ratkaisu?

"Olis tosiaan joskus omaakin aikaa, kun lapset miehellä."

 

[eroamassa]

[QUOTE="vieras";27593866]Sinulla ei ole nyt omaa aikaa, eikä ilmeisesti myöskään yhteistä aikaa miehen kanssa. Olet vain "äitinä" koko perheelle... ja tähänkö on ero ratkaisu?

"Olis tosiaan joskus omaakin aikaa, kun lapset miehellä."[/QUOTE]

Niin, omaa aikaa tai yhteistä aikaa ei ole ollut vuosiin. Ei meidän eron syy se ole, että ei ole yhteistä aikaa tai se, että haluaisin omaa aikaa.
Toi oman ajan saaminen, kun lapset miehellä, on vain edes yksi positiivinen puoli erossa. Niitä on nyt pakko etsiä, että jaksaa tämän prosessin käydä läpi.

 

[LisaMarie]

Tai jollain tapaa olen jo tainnut päättää. Haluan asumiseron, pysyä väleissä ja tehdä välillä koko perheenä juttuja ja välillä saada ihan omaa aikaa kun lapset ovat isällään. Olenko ihan kauhea kun ajattelen näin?

Terapia ei vain jaksa innostaa. Haluan päätöksiä nyt. Plus en usko että pystyn terapiasa puhumaan täysin rehellisesti, kun en halua loukata

Loukkaat pahemmin, kun et ole rehellinen. Tuo oma aika-asia sinun on sanottava miehelle ja kerrottava MIKSI haluat sen awsumuseron. Kyllä meillä on siitä taisteltu myös paljon -ja havaittu että ongelma on mun tunnemaailmassa, mä tunnen oolevani paha ja käyttäytyväni sopimattomasti kun lähden viikonlopuksi pois ilman miestä tai lapsia, mies kyllä ymmärtää, eikä sillä ole olngelmaa asian kanssa.

Mun mielestä terapia vois auttaa suo vaikka menisit sinne yksin, ilman miestä. Nuo ongelmat kun on tosiaan usein tunnetasolla, lopulta päädytään "mikään ei ole muuttunut paitsi asenteeni, kaikki on siis muuttunut"-tilanteeseen. jos taas ne asenteet ei muutu, on kaks kurjaa vaihtoehtoja, jotka on liiankin yleisiä; päätyy joko on-off-suhteeseen nykyisen kumppanin kanssa (tiedän parin, joka on eronnu noin 10 kertaa...) tai sitten päätyy rakastumaan ja eroamaan aina uudelleen ja uudelleen, koska ne omat tunne-elämän ongelmat nousee kuitenkin aina ihan samoina esiin, vaikka kumppani vaihtuis, eli se, että omaa aikaa ei ole, koska sitä ei osaa ottaa ja siitä syntyy kaunaa ja ktkeruutta ja samaan aikaan on hirveä hellyyden ja läheisyyden tarve.

 

[SuzieQ.]

[QUOTE="vieras";27589401]Kuinka kauan nykyinen suhteesi on kestänyt?[/QUOTE]

6 vuotta.

 

[just]

Ihmiset ovat niin itsekkäitä. Ajatele lapsiasi! Mitä sitten jos sinulla ei ole säpinää makkarissa jos se on hintana siitä että lapsillasi on ehjä perhe ja molemmat vanhemmat! Laita lapset etusijalle ja lakkaa tuijottamasta omaa napaa. Ruoho ei ole vihreempää aidan toisella puolella..