N
Nia
Vieras
Elias
Ruskeasilmäinen ja ruskeatukkainen Espoossa asuva catering-alan opiskelija. Luonteeltaan syvällinen, itsekriittinen, pikkutarkka, luova, sisäänpäin kääntynyt ja epäsosiaalinen. Ei juurikaan kavereita, viihtyy paljon netissä. Ei ole koskaan seurustellut, harrastanut seksiä eikä maistanut alkoholia tai tupakkaa. Perheen ainoa lapsi, asuu kerrostalokaksiossa yksinhuoltajaäitinsä kanssa. Silmälasit, aknenaama ja vinot hampaat. Ihminen, jolla on outoja mielipiteitä ja vimma kyseenalaistaa yhteiskunnan normit. Elää paljon mielikuvitusmaailmassa ja on lievästi neuroottinen. Kuuntelee 80-luvun dance-hittejä Metro FM:ltä.
Kristian
Mustatukkainen ja tummasilmäinen Rovaniemellä asuva lukiolainen. Luonteeltaan rehti, kunnollinen, positiivinen ja avoin. Kristian on uskovaisesta perheestä ja haluaa papiksi. Hän tahtoo säästää seksin avioliittoon, eikä ole koskaan maistanut tupakkaa tai alkoholia. Hän harrastaa kuorolaulua ja piipahtaa kirkossa joka toinen viikonloppu. Hän kuuntelee klassista musiikkia ja soittaa viulua. Hän liittää melkein kaikkiin lauseisiinsa sitaatin Raamatusta. Vanhemmat hiukan snobeja ja ylpeilevät uskollaan. Koti aina siisti sekä moitteeton. Pikkupoikana Kristian halusi amikseen ja talonrakentajaksi. Vanhemmat pakottivat lukioon.
Leo
Sinisilmäinen ja vaaleatukkainen Helsingissä asuva lukiolainen. Sukujuuret tulevat Pariisista ja sinne Leokin haluaa. Hän tahtoo olla kabereetaiteilija ja tanssia cancan-tanssia Moulin Rougella vähäpukeisten tyttöjen kanssa. Leo on luonteeltaan pirteä, kevytmielinen, luova, hauska ja sympaattinen. Harrastaa tanssia ja laulua. Ollut pienenä sirkuskoulussa. Ei pysty olemaan hetkeäkään paikoillaan. Ajoittain ärsyttävä ja vähän ylimielinen jankuttaja. Muuten omassa show-maailmassaan elävä romanttinen tuleva kabareetähti ja naistennaurattaja.
Markus
Ruskeatukkainen ja sinisilmäinen Vaasassa asuva rakennusalan opiskelija. Päässä lippis, ja pukeutunut suureen ruskeaan huppariin ja lököttäviin farkkuihin. Kuuntelee räppiä. Hiukan kovanaamainen, polttaa ja juo, mutta sisältä oikeudentajuinen ja tarpeentullen rehti ja luotettava. Kertoo pervoja vitsejä, joille muut räkättää mielellään. Kohteli ennen tyttöjä pelkkinä esineinä, mutta nyt hänessä on ilmennyt jopa feministisiä piirteitä. Luonteeltaan vieläkin hiukan kitkerä ja karvas, näsäviisas, juro ja hieman ylimielinen. Vapaa-ajallaan kerää salaa postimerkkejä.
Kuka se olisi?