Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Niin, en olisi ikinä sinulta odottanut tällaista barrikaadeille nousemista jo nytJotkut mustat mellakoivat palstalla jo ennen Trumpin häviöä.
Kiertänyt veroja, kourinut naisia, vienyt veljen lapsen perinnön - sitten saadaan kuulla haasteista kun presidentin syytesuoja loppuu.
Aikoinaan oli virallinen totuus se, aurinko kiertää maapalloa ja heikosti kävi jos sen uskalsi kyseenalaistaa.Tää tieteenkieltäminen on Trump-persu-porukoilta ihan samaa paskaa kuin mitä aikoinaan oli sen kieltäminen, että maa kiertää aurinkoa. Luotetaan siihen mihin halutaan. Mikä siinä on, että kyllä tilastot kelpaa kun niistä on luettavissa esim. tiettyjen etnisten vähemmistöjen ylikorostunut edustus tietyissä rikoksissa? Mutta ilmastonmuutos ollaan valmis kieltämään, vaikka todistusaineistoa on lähes rajattomasti.
Turha tolle sakille mitään on selittää. Poimivat itselleen sopivat tutkimukset.
Ohoh, Algoma on itsekin musta.Niin, en olisi ikinä sinulta odottanut tällaista barrikaadeille nousemista jo nyt
Aikoinaan oli virallinen totuus se, aurinko kiertää maapalloa ja heikosti kävi jos sen uskalsi kyseenalaistaa.
Suvakit eivät suostu myöntämään mamujen rikollisuuden olevan kantaväestöä suurempaa. Sehän on selvää tilastotieteen kieltämisestä.
Ilmastonmuutos on ikuista ja sitä ei ole kukaan kieltänyt, mutta vain suuruudenhullu luulee kykenevänsä hallitsemaan ilmastoa.
Tarvii varmaan harjoitella kun ei ole kuulunut toimintatapoihin, mä saan varmaan mellakoida vaalituloksesta riippumatta kun mun mielestä kumpikaan ei ole täydellinen vaihtoehto. En tiedä onko sellaista olemassakaan joten saanen siis polttaa koko palstanJotkut mustat mellakoivat palstalla jo ennen Trumpin häviöä.
Miksi sä koet Suomen ilmaston lämpenemisen negatiiviseksi asiaksi?Kukaan ei kiistä tuota, että mamujen rikollisuus tietyissä rikostyypeissä on suurempaa. Se mikä kiistetään, on se, että se johtuisi yksinomaan rodusta. Vähän eri asia.
Ja vaikka jotkut suvakeiksi mainitsemasi nuo tilastot kieltäisivät tai niitä vähättelisivät, ei se ole mikään syy kieltää ikäänkuin kostoksi muita tutkimuksia. Näin tuntuu tietty porukka tekevän.
Ilmastonmuutokseen liittyvissä tutkimuksissa on nimenomaan todettu, että hiilidioksipäästöjen vähentämisellä pysyttäisiin hillitsemään ilmastonmuutoksen negatiivisia vaikutuksia. Kukaan ei puhu ilmaston hallitsemisesta, vaan vaikuttamisesta siihen, mihin voidaan. 80-luvulla otsonikerros rupesi hälyyttävästi pienenemään. Tähän reagoitiin eikä pistetty päätä puskaan. Ongelma selätettiin. Ilmastonmuutos toki paljon vaikeampi ja monimutkaisempi juttu kuin tuo.
Sanotaan sitten niin, ettei mamurikollisuudesta haluta kirjoittaa "vastuullisen median" lehdissä.Tässä juttu aiheesta. Kukaan ei kiellä tuota mamujen yliedustusta.
![]()
Iso selvitys ulkomaalaisten seksuaalirikollisuudesta – määrät, syyt, ratkaisukeinot
Ulkomaiden kansalaisista etenkin irakilaiset ja afganistanilaiset ovat seksuaalirikostilastoissa yliedustettuina. Asiantuntijat sanovat, että rikosten taustalla vaikuttavat sota, väkivaltainen kunniakulttuuri ja ikärakenne.www.is.fi
Hyvä kommentti kriminologilta:
Niemestä väite, että maahanmuuttajien rikollisuudesta ei haluta puhua, on käsittämätön.
– Yleensä kun minulle soitetaan, ei mistään muusta yleensä halutakaan puhua kuin siitä.
On, housussaEi häviä!
Onhan sulla Echo tästäkin lämmin tunne?
niinkuin almamedian iltiksessä.Sanotaan sitten niin, ettei mamurikollisuudesta haluta kirjoittaa "vastuullisen median" lehdissä.
No ei alkanut edes sisällissota, vaan positiivinen kehitys ja yhteistyötä jopa, esim infraan liittyvä jättipaketti...miten uskotte, että se vaikuttaa Amerikkaan, Eurooppaan ja kenties jopa Suomeen? Oon lukenut paljon tästä asiasta ja alan uskomaan, että Trump pistetään häviämään tuo vaali. Eli nää vasemmistolaiset voimat saa masinoitua vaalin Trumpin tappioksi. Eivät tee toista kertaa samaa virhettä vaan varmistavat vaikka huijauksella, että Trump ei jatka.
Trump on yhä tosi suosittu. Suurin osa jenkkitutuista kertoo mulle tarinoita, joita ei Suomen medioissa näe. Eikä niitä näe demokraattien hallinoimassa USA-mediassakaan. Siksi mä uskon, että reilun vaalin Trump veisi. Ja tää on se syy, miksi Trumpin puolen saattaa olla mahdotonta hyväksyä tappiota.
Alkaa tuolla sisällissota? Ja mitä siitä seuraa?
Kuinkas sitten kävikään.....Jos Biden voittaa: trumpin kannattajat tuskin mellakoivat.
Ketkä silloin ovat niitä sivistyneempiä?
@Elena777 vois tulla pyytämään anteeksi Trumpin kannattajien väkivaltaa ja rikoksiaKuinkas sitten kävikään.....
Sleepy Joe se jatkaa muurin rakentamista.No ei alkanut edes sisällissota, vaan positiivinen kehitys ja yhteistyötä jopa, esim infraan liittyvä jättipaketti
Ja hyviä päätöksiä: Biden romuttaa Trumpin aikaansaannoksia – sekä muuri että deregulaatio saavat kaatua
Sleepy Joe se jatkaa muurin rakentamista.
![]()
MTV Yhdysvalloissa: Presidentti Bidenin piti pysäyttää Meksikon muurihanke, mutta paikallisilta pakkolunastetaan yhä maita muurin tieltä – "Mitä tapahtui lupaukselle?"
Yhdysvalloissa oikeustaistelut entisen presidentin Donald Trumpin Meksikon muurista jatkuvat yhä rajaseuduilla. Presidentti Joe Biden lupasi, ettei metriäkään uutta muuria enää rakenneta, mutta osa paikallisista katsoo hänen pettäneen lupauksensa.www.mtvuutiset.fi
Trump teki siitä ongelman. Hän halusi siitä monumentin itselleen, eikä vain raja-aitaa USA:m ja Meksikon rajalle.Kyseisen muurin rakentaminen on aloitettu jo 90-luvulla, mutta siitä tuli ongelma vain Trumpin kaudella.
@Elena777 vois tulla pyytämään anteeksi Trumpin kannattajien väkivaltaa ja rikoksia
Ei, mutta kyllä se vartioituna vaikeuttaa laitonta siirtolaisuutta.Esteet on tehty ylitettäviksi, ei tuo muuri valmiinakaan olisi lopettanut laitonta maahantunkeutumista