joskus haluaisin vaan elää normaalia elämää

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "hellevi"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"hellevi"

Vieras
Mutta koska tosiella lapsistani on adhd(ja sieltä vaikeimmasta päästä kaikki oireet löytyy mitä vaan voi olla), niin mun on pakko aina suunnitella ja ennakoida ja suunnitella ja varautua kaikkeen. Mä en vaan voi päättää et no niin nyt lähetään puistoon.

Jos mies on toisella paikkakunnalla mä en voi mennä ilman toista aikuista lasten kanssa puistoon. ok no 80%mahdollisuudella kaikki sujuu hyvin, mutta jos 3v saa uhma/väsykiukkukohtauksen ja kun 7vuotias alkaa tappelee lähtöä vastaan(lähes aina jolloin tartten 2 kättä hänen kotiin saamiseen, siirtymätilanteet lähes aina hankalia). Niin mulla ei riitä kädet. yleensä 3v seuraa nätisti puistosta pois ja ihmettelee miksi isoveli riehuu, mutta jos sattuukin niin että pienempi kiukustuu ja iskee liinat kii. Niin multa loppuu kädet.

On ollut tilanne että mentiin puistoon, kaikki sujui hyvin 30min, sit isompi satutti suuttuessaan tosita lasta, jolloin pysäytin tilanteen, lapsi kävi kuitenkin niin ylikierroksilla että minun oli pakko istua maahan ja pitää hänestä kiinni(pikkunen oli silloin 1v joten jouduin pitää hänestäkin kiinni kun olis taapertanut ties minne,autotie vieressä) joo kiva sit ol isoittaa miehelle että tuu hakee meitit kotiin ja kaksi lasta huutaa, isompi yritti purra,lyödä potkia(mikä onneksi on vähentynyt paljon, mutta on välillä uhmakas jos pitäs kivasta paikkaa lähtee kotiin).

voitte arvaa kun kaikki kattoi.


Mä niin haluaisin että voisin mennä lasten kanssa leikkipuistoon ja lähteä sieltä hyvin käyttäytyvien lasten kanssa, että riittäs isommalle kun sanoo, niinku kaikilla muilla 7v äiteillä tuntuu menevän asiat. Mut ei kun mä saan olla aina varautunut ihan mihin vaan.

Mut eihän toi adhd parane... kuulemam siinä 11v tienoilla adhd lapset helpoimmillaan... sitä odotellessa
 
Juu, sellasta se elämä on. Asenne on kuitenkin kaiken jaksamisen a ja o. Lisäksi itsensä armahtaminen, vapauttaminen ja suorittamisen lopettaminen. Sitä voi katsoa omaa elämäänsä melkeinpä just niinku itse päättää.... (siis melkein, tietyin varauksin, en tee listaa)
 
Juu, sellasta se elämä on. Asenne on kuitenkin kaiken jaksamisen a ja o. Lisäksi itsensä armahtaminen, vapauttaminen ja suorittamisen lopettaminen. Sitä voi katsoa omaa elämäänsä melkeinpä just niinku itse päättää.... (siis melkein, tietyin varauksin, en tee listaa)

No joo mä en oikein voi itseäni vapauttaa siitä millasta arki haastavan adhd lapsen kanssa on(ei oo varaa palkkaa hoitajaa 12tuntia/vrk. Enkä kuitenkaan lapsestani halua luopua) et silleen.
 
[QUOTE="iines";26408589]oon kyl monasti miettinyt ettei kaikki oo yhtä paksupäisiä ku poikani. kaikki extempore jutut ihan mahdottomia[/QUOTE]

No ei tasan varmaan oo.. lapset on erilaisia, eri tempperamenttisia, eri vaahvuuksia omaavia.. ja sit lisäks jos on neurologista häikkää tms niin puhutaankin jos ihan erilailla haastavasta lapsesta
 
Mä taitaisin kuitenkin lähteä sinne puistoon. Pienempi on kuitenkin jo 3 v joten ei ole enää ihan siinä iässä, että lähtisi harhaileen tiehensä. Joten pystyt varmaankin tarvittaessa hillitsemään 7 v:n ja luottamaan että 3 v pysyy sen aikaa järkevästi leikkimässä.

Olen itse kahden temperamenttisen lapsen äitinä huomannut, että ei ne samaan aikaan kilahda. Jos toinen saa hypermegaraivarin vaikka kaupassa, niin toinen on nätisti sen ajan. Jää ikäänkuin seurailemaan. Kaipa nuo lapsetkin sen tajuavat että turha kilahtaa nyt, ellen huuda kovempaa kuin tuo toinen.
 
Niin ja ihan senkin kannalta, että tulisi harjoitusta 7 v:lle näihin arjen tilanteisiin... ei se tilanteiden välttely pidemmän päälle mikään ratkaisu ole sekään.
 

Yhteistyössä