T
Turkilmas
Vieras
En tiedä muistaako täällä enää kukaan, mutta kerron lyhyesti: mulla oli erittäin läheinen ja tärkeä ystävä, jonka kanssa yhteydenpito hiipui kun vaihdoin paikkakuntaa. Olen kaivannut tätä ystävää tasaisin väliajoin ja miettinyt miten hän mahtaa voida (hänellä todettiin vakava sairaus joskus muinoin). Muutamia kertoja olen kuullut toisaalta hänen kuulumisiaan.
Muutamia kuukausia sitten sain vihdoin hänen numeronsa ja rohkenin laittaa viestiä. Enkä saanut vastausta. Olin aivan hirmu surullinen, mutta päätin mielessäni jättää hyvästit tälle ystävälle. Mietin (täälläkin) että taitaa meidän ystävyys olla yksipuolista ja hän tärkeämpi mulle kuin minä hänelle.
Jokin aika sitten huomasin että hän oli liittynyt facebookiin. Ja kerran sitten yön unettomina tunteina päätin laittaa tälle ystävälle viestiä. Vuodatin kaikki ajatukseni ja tunteeni hänelle, mitään sensuroimatta. Ystävä vastasi mulle ja siitä alkoi kirjeenvaihto. Kävi ilmi että hän ei ollut vastannut viestiini siksi, että oli ollut niin järkyttynyt yhteydenotostani 10 vuoden jälkeen. Ja oli myös ajatellut että mulla on nyt oma elämä täällä toisaalla.
Viestittelyjen aikana sovittiin että treffataan heti kun toinen on toisen paikkakunnalla käymässä. Viime viikolla tää ystävä sitten ehdotti tapaamista, mutta mä en yksinkertaisesti ehtinyt nähdä häntä. Tänään hän soitti taas ja kertoi että on tulossa tänne maanantaina. Nyt sopii mullekin, eli näen hänet maanantaina ekan kerran yli kymmeneen vuoteen.
Ai että, onneksi nielin ylpeyteni ja kerroin avoimesti ja aidosti miten häntä ikävöin :heart: =)
Muutamia kuukausia sitten sain vihdoin hänen numeronsa ja rohkenin laittaa viestiä. Enkä saanut vastausta. Olin aivan hirmu surullinen, mutta päätin mielessäni jättää hyvästit tälle ystävälle. Mietin (täälläkin) että taitaa meidän ystävyys olla yksipuolista ja hän tärkeämpi mulle kuin minä hänelle.
Jokin aika sitten huomasin että hän oli liittynyt facebookiin. Ja kerran sitten yön unettomina tunteina päätin laittaa tälle ystävälle viestiä. Vuodatin kaikki ajatukseni ja tunteeni hänelle, mitään sensuroimatta. Ystävä vastasi mulle ja siitä alkoi kirjeenvaihto. Kävi ilmi että hän ei ollut vastannut viestiini siksi, että oli ollut niin järkyttynyt yhteydenotostani 10 vuoden jälkeen. Ja oli myös ajatellut että mulla on nyt oma elämä täällä toisaalla.
Viestittelyjen aikana sovittiin että treffataan heti kun toinen on toisen paikkakunnalla käymässä. Viime viikolla tää ystävä sitten ehdotti tapaamista, mutta mä en yksinkertaisesti ehtinyt nähdä häntä. Tänään hän soitti taas ja kertoi että on tulossa tänne maanantaina. Nyt sopii mullekin, eli näen hänet maanantaina ekan kerran yli kymmeneen vuoteen.
Ai että, onneksi nielin ylpeyteni ja kerroin avoimesti ja aidosti miten häntä ikävöin :heart: =)
:'(
. Itkin aivan älyttömästi silloin kun viestiä ystävälleni kirjoitin ja pari seuraavaa päivää meni enemmän tai vähemmän itkiessä. Mies ihmetteli kun soitin sille töihin ja pillitin puhelimessa että vihdoinkin sain ystävään yhteyden 
Jotkut jumittuvat elämän äärilaitoihin mut toiset uskaltaa olla keskellä elämää. Turkilmas se porskuttaa aina elämän ytimessä.