Joulukuussa 7v täyttävä tyttö jää joka aamu itkien koulun pihalle :( Neuvoja, vinkkejä, tukea?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kiitos vastauksista, suurin osa oli asiallisia ja ystävällisiä :)
Opettajan kanssa olin pari viikkoa sitten yhteyksissä, yritän vielä uudestaan. Aamupäivätoimintaa ei ole, mutta yritän saada vaikka jonkun yksityisen/kotiäidin tuomaan tytön kouluun. Toivottavasti onnistuu!
 
Kyllä mä kokeilisin sitä.

Lapsi taatusti kärsii itse ihan hirveästi tuosta, ja tuskin tuo menee ihan normaalin rajoihin enää kuitenkaan.

Ei se psykologikäynti mitään ota, jos ei annakaan.

Mä taas en usko että psykologista on mitään apua. Lapsessa ei ole mitään vikaa ja ongelma on minusta aika selkeä ja ratkaistavissa. Nyt vaan on kysymys siitä, miten lapselle saadaan järjestettyä tukea koulun alkuun.

Lapsi kyllä varmasti kärsii, sen uskon. Mutta toisaalta joskus ei ole mitään helppoja ratkaisuja olemassa, on vaan mentävä eteenpäin ja toivottava että jossain vaiheessa helpottaa.
 
Tulee kyllä mieleen, että pieni on aloittanut koulun liian aikaisin. Ehkä lisävuosi eskarissa olisi tehnyt hyvää.

Tuttavallani on lapsi, jolle päiväkotiin jääminen oli vuosia ihan tuskaa. Lapsi itki hysteerisenä ihan koko päivänkin. Tälle lapselle haettiin sitten apua perheneuvolasta. Perheneuvola auttoikin ja nyt lapsi on reipas eskarilainen, herkkä toki yhä, mutta ei enää pelokas ja ahdistunut.

Ap.n tytölle pitäisi kyllä saada apua. Tuollainen tilanne on koko perheelle hyvin ahdistavaa ja etenkin lapselle. Onko lapsella koulussa kavereita keiden kanssa voisi jäädä? Jonkun ehdottama tukioppilas voisi auttaa tai sitten aamuhoito. Juttelisin tytön opettajan kanssa ja kysyisin neuvoa.
 
[QUOTE="mmm";27245296]Mä taas en usko että psykologista on mitään apua. Lapsessa ei ole mitään vikaa ja ongelma on minusta aika selkeä ja ratkaistavissa. Nyt vaan on kysymys siitä, miten lapselle saadaan järjestettyä tukea koulun alkuun.

[/QUOTE]
Mikähän se ratkaisu olisi?

Auttaako aamuhoito? Lapsi itkisi sitten sinne aamuhoitoon mennessään.

Mistä tietää, ettei lapsessa ole mitään "vikaa", ellei lapsen kieltämättä poikkeuksellista käytöstä tutkita? Entäpä jos psykologilta tulisikin apu, ja lapsi ei enää pelkäisi vanhemmasta eroamista? Eikö se olisi hienoa? Miksei siis sitä kannattaisi kokeilla?
 
Meillä arka erityisluokkalainen aloitti nyt koulun. Sosiaalinen höpöttäjä muuten, mutta ison koulun piha jännittää eikä pysty kulkemaan kouluun/ kotiin yksin.

Rehtorin ja open kanssa keskusteltiin aiheesta ja koulu järjesti oman luokan avustajan ottamaan aamuisin hänet vastaan (joudutaan töihinlähdön vuoksi viemään n. puoli tuntia ennen koulun alkua pihalle). IP:stä haetaan itse, mäkin teen lyhennettyä päivää.

Muuten koulu sujuu hienosti. Kyselkää tekin mahdollisuutta "pihatukeen" niin kauan kun tarpeellista. Kyllä ne siitä kasvavat :-)
 
en nyt kaikia kommentteja jaksa lukea mutta minä tekisin niin että yrittäisin saada sen koulun lapsen mielessä olemaan vähän kivenpi paikka, kehuisit ja kannustaisit paljon, ja miksei ihan tarra-systeemillä kannustaisit lasta, 3 aamuna kun on ollut itkemättä koulussa niin saa jotain kivaa! ja myöhemmin päiviä vähän lisätän... olisiko hyvä??meillä eka luokkalaisen itkuihin auttoi kun puhuimme yhdessä mten vähän aikaa koulussa tarvitsee olla, vain 4-5 tuntia päivässä kun päivähoidossa oltiin tuplaten ja loppu ajan saa olla akvereiden kansssa ja tehdä kivaa että kyllä sen ajan jaksaa olla vaikka olisin tosi tyhmää!! jotenkin sen vain auttoi ja nyt lapsi jo 5llä luokalla ja viihtyykin ihan hyvin!
 
En nyt tiedä kannattaako lasta alkaa lahjomaan tukahduttamaan tunteensa? Jos tosissaan itkee noin, niin kyllähän se jostain kertoo ja on vanhempien vastuulla ottaa se selville ja järjestää tavalla tai toisella systeemi, joka toimii paremmin. En tarkoita, että lasta tulisi paapoa, mutta kuunnella ja rakastaa kylläkin.
 
Palailin vastaamaan. Päivällä töissä kirjoittelin ja en sitten enempää voinut, mutta nyt on hieman enempi aikaa.

Meilläkin on perheessä isompikin lapsi ja tuo esikoispoika on rohkea, villi ja reipas. Ikinä ei koulussa äitiä ikävöinyt. Ja samalla lailla ovat kasvatettuja. Se on vaan huono puoli, että yhtenäkään aamuna eivät mene samaan aikaan kouluun :((

Näyttäisi siltä, että saisimme talven ajaksi marraskuusta alkaen ja maaliskuuhun loppuen aamuhoidon järjestymään, mutta ihan vielä ei onnistu. Yritämme nyt siis käyttää tuttavien apua ym, mutta väkisin välillä jää itsekseen itkien sinne. Vanhempainvartti on tulossa kohta, joten siellä juttelen asiasta vielä lisää.

Ei tämä kivaa ole. Itse pystyn onneksi olemaan tilanteessa kylmän rauhallinen, mutta eihän tämä järjelläkään ajatellen hyvältä tunnu. Mutta kiitän vastauksista. Eteenpäin sano mummokin mäessä..
 
Mä oon edelleen sitä mieltä että lapsi voisi reipastua kun saisi olla vielä vuoden eskarissa ja aloittaa vasta ensi syksynä koulun. SE on ihan mahdollista, siis että keskeyttää ekaluokan ja menee takas eskariin. Jos on joulukuussa syntynyt niin on vielä kovin pieni lapsi.
 
[QUOTE="Noh";27248649]Mä oon edelleen sitä mieltä että lapsi voisi reipastua kun saisi olla vielä vuoden eskarissa ja aloittaa vasta ensi syksynä koulun. SE on ihan mahdollista, siis että keskeyttää ekaluokan ja menee takas eskariin. Jos on joulukuussa syntynyt niin on vielä kovin pieni lapsi.[/QUOTE]

Mä taas en mielelläni tekisi näin. Itkuisista aamuista huolimatta lapsella menee muuten koulussa hyvin. On saanut kavereita, tekee läksyt erittäin reippaasti ja iloitsee uusista osaamisistaan. Tunneilla on reipas ja nätisti käyttäytyvä. Joskin joskus on kyynel tullut silmään tunnillakin tai välitunnilla, mutta ei yleensä. IP-kerhossakin on useimmiten iloinen. Odotti koulun alkua kuitenkin paljon ja olisi melkein rangaistus palata takaisin eskariin "kun et osaa olla itkemättä". Näin itse ajattelen.
 
No niin. Höpö höpö kaikki psykologit ja napanuorat ja koulun siirtämiset! Ap, tsemppiä, kyllä se siitä. Nyt on vasta vajaa 2kk koulua käyty. Joulun jälkeen voi olla jo toinen ääni kellossa.

Oletan nyt, että pääsyy itkeskelyyn on toi jännitys, ettei tykkää jäädä yksin. Ettei tosiaan ole kiusaamisesta kyse? Tai jos on jotain ollut, ettei ole tullut vasta sen jälkeen, kun on havaittu itsekseen itkeskelevän pihalla?

Sanot, että teet jo lyhennettyä päivää. Teetkö niin lapsen vuoksi? Ekaluokkalaisen vanhempanahan sinulla TAI miehellä on oikeus osittaiseen vanhempainvapaaseen. Se on juuri tällasia tilanteita varten!

Meillä oli vuosi sitten joulukuussa syntyneen tytön kanssa samanlaista. Muuten on aivan reipas ja koulu on mennyt tosi hyvin. Tai siis, itkuun ei menty, koska miehen kanssa onneksi pystyttiin järjestämään alkuun aamut niin, että toinen oli kouluun saattamassa. Lisäksi meidän koulussa, onneksi, on aamukerho, joten sieltä olis tullut apu, jos ei muuten olisi onnistunut. Muuta juuri noin oli, ettei halunnut jäädä yksin kotiin, eikä lähteä itsekseen. Hermostui ihan täysin ajatuksestakin.

No, joskus syysloma jälkeen aloin aluksi saattaa lapsen vain puoliväliin matkaa. Tätä jatkettiin jonkun aikaa. Samoin iltapäivällä menin puoliväliin vastaan. Vähitellen tein niin, että jäin yhä lähemmäs kotia ja lopulta en "ehtinyt" vastaan, ennen kuin oli jo kotona. Aluksi harmistui miksen tullut, mutta siitä ei tullut suurempaa ongelmaa. Mites teidän iltapäivät, onko silloin kerhoa?

Meillä taisi aluksi onnistua yksin kotiin tuleminen. Olin useimpina päivinä kotona jo. Lopulta kulki koulumatkan itsekseen. :) Vieläkin tykkää, että joku kotona hänet matkaan lähettää. Koulun jälkeen uskaltaa jo puolisen tuntia olla itsekseen. Puhelin auttaa. Ja tuo puoli tuntia yksin koulun pihalla ON pitkä aika! Kun oppii kulkemaan yksin, ei enää varmaan ole tota ongelmaa. Siihen asti tarttee saattajan. Voisko se kaverin äiti suostua aamuhoitajaksi maksua vastaan?
 
Mikähän se ratkaisu olisi?

Auttaako aamuhoito? Lapsi itkisi sitten sinne aamuhoitoon mennessään.

Mistä tietää, ettei lapsessa ole mitään "vikaa", ellei lapsen kieltämättä poikkeuksellista käytöstä tutkita? Entäpä jos psykologilta tulisikin apu, ja lapsi ei enää pelkäisi vanhemmasta eroamista? Eikö se olisi hienoa? Miksei siis sitä kannattaisi kokeilla?

En usko että itkisi aamuhoitoon mennessään kun ongelma on nimeonomaan siinä että silloin kun pitää yksin jäädä puoleksi tunniksi ennen koulun alkua, niin silloin itkee. Mutta jos joku on seurana koulun alkuun saakka, itkua ei tule?

Ei sillä psykologilla mitään ratkaisua tällaisiin ole, se hoitaa jos on jotain hoidettavaa mutta kun lapsessa ei ole mitään vikaa, on vain luonteeltaan arka ja herkkä. Se on eri asia kuin joku psykologinen ongelma tms. Olettaen tietysti että kotona jne. kaikki kunnossa.
 
Mun keskimmäinen on ollut tuollainen samanlainen. Kun lähdin koulun pihalta, itku ei ollut mitään protesti itkua, vaan itkua, jossa lapsella oli aidosti hätä.

Minun työni jousti, joten pystyin olemaan koulun pihalla koulun alkuun asti.

Myös me saimme avustajan ottamaan pojan vastaan, hän tuli kuitenkin vasta n. 10 minuuttia ennen koulupäivän alkua, sillä oli jossain toisessa luokassa avustamassa ennen tätä.

Itse yritimme rohkaista lasta menemään leikkimään kavereiden kanssa. Aikaa kului, mutta tokalle mentäessä kaiki sujui jo hienosti.

Minusta koulun keskeyttäminen ja eskariin palaaminen voi kyllä henkisesti olla tosi raskas juttu.

Minäkin pyytäisin apua koululta, koulupsykologilta esim. Meille koulupsykologi sanoi, että joka vuosi on joku lapsi, jolle kouluun jääminen on vaikeaa, siitä ei vaan kauheasti puhuta. Ja koulupsykologin ansiosta se avustajakin tuli koulun pihaan lasta vastaan.
 
[QUOTE="Noh";27248649]Mä oon edelleen sitä mieltä että lapsi voisi reipastua kun saisi olla vielä vuoden eskarissa ja aloittaa vasta ensi syksynä koulun. SE on ihan mahdollista, siis että keskeyttää ekaluokan ja menee takas eskariin. Jos on joulukuussa syntynyt niin on vielä kovin pieni lapsi.[/QUOTE]

Tuo on vähän kaksipiippuinen juttu. Jos lapselle ottaa noin koville isot muutokset, niin ei se eskariin siirtyminen taas vieraaseen ryhmään välttämättä ole hyvä juttu sekään. Kaikki kaverit jäisivät kouluun ja koulun aloitus ensi syksyllä voisi tällaisen "kauhukokemuksen" jälkeen olla aika kova kynnys lapselle.

Tuo tukioppilas ylemmältä luokalta kuulosti mun mielestä tosi hyvältä idealta. Toivottavasti lähtee sujumaan.
 
Onko lapsella puhelin? Jos opelta saisi vaikka luvan että voisi vaikka ruokatauolla syötyään soittaa äidille. Vai pahentaisiko vaan tilannetta? Ehkä jo pelkästään se tieto että äiti on tarvittaessa langan päässä, auttaisi lasta.
 
Moi!
Mä olen itse ollut tuollainen herkkä lapsi. Olin perhepäivähoidossa tutulla naapurin tädillä ja eskaria ei siihen aikaan ollut vaan suoraan mentiin kouluun. Itkin joka päivä kun äiti jätti sinne. Muistan sen vieläkin, vaikka siitä on yli 20 vuotta aikaa. Silloin sitä ei pidetty niin ihmeellisenä, eikä edes ajateltu myöhäistää koulun aloitusta vuodella. Äiti on jälkeenpäin kertonut, miten hirveää aikaa se hänellekin oli. Siitäkin selvittiin, en muista kauan siihen meni, mutta ehkä pari kuukautta. Sitten alkoi tulla kavereita ja koulu tuli tutuksi.

Tsemppiä teille, parin kuukauden päästä asiat ovat varmasti paremmin! :)
 
Meidän poika aloitti myös koulun tuolla tavalla. Ei noin rajusti, mutta itkukurkussa jäi pihalle kaksi ensimmäistä viikkoa. Koulussa ei olut tapahtunut mitään erikoista ja koulukin suhteellisen pieni 250 oppilasta. Uusi paikka jännitti, eikä ole koskaan viihtynyt ihmisvilinässä. Nyt menee ja tulee jo reippaasti ja tykkää selvästi käydä koulussa. Hän täyti 7vmaaliskuussa.
 
[QUOTE="Lissu";27249047]Onko lapsella puhelin? Jos opelta saisi vaikka luvan että voisi vaikka ruokatauolla syötyään soittaa äidille. Vai pahentaisiko vaan tilannetta? Ehkä jo pelkästään se tieto että äiti on tarvittaessa langan päässä, auttaisi lasta.[/QUOTE]

En usko, että ruokatauolla hänellä on mitään tarvetta soittaa. Silloinhan hän on opettajan ja kaverien kanssa, ei yksin. Aamulla se pelkkä puhelin ei auta, kun tuntee vielä tarvitsevansa aikuisen tukea. Koulun aloitus on iso asia, ja siinä on paljon uutta opittavaa. Vähitellen, kun koulu ympäristönä on jo tuttu ja on tullut tutuksi miten siellä toimitaan, rohkaistuu ja tieto siitä, että äiti on kännykällä tavoitettavissa saattaa riittää.

Tällä hetkellä ap:n lapsi tarvitsee vielä aamuisin aikuisen saattajan. Ajan myötä tilanne on toinen. Uskon, että ehkä jo joulun jälkeen tai viimeistään ensi vuonna onnistuu hyvin. Lapsi vaan on liki vuoden nuorempi kuin vanhimmat luokkakaverinsa. Se on iso ero. Sama kuin vanhimmat olisi kulkenee eskariin yksin.
 
En nyt jaksa kahlata koko ketjua läpi, mutta nää tuli mieleen.
Voisitko palkata pph:n, joka veisi lapsen kouluun ja vaikka odottaisi, että koulu alkaa. HETI yhteys opettajaan. kai siellä joku vällkä valvoja (ainakin meidän koulussa on valvoja heti aamusta,jo ennen aamutuntien alkamista), joka vähän voisi tytön aamuja helpottaa. Miten kouluu sujuu noin muuten? Jos ei vielä olekaan koulukypsä?
 
On kännykkä, joka on mukana koulussa repussa. On sanottu, että voi soittaa jos tuntuu siltä. Ei ole kuitenkaan koskaan soittanut. Kännykän käyttäminen on koulun alueella kielletty, mutta ollaan open kanssa puhuttu, että lapsi voisi aamulla ennen koulun alkua sitä käyttää. Pari kertaa olen hänelle soittanut, mutta toisaalta kokee vaikeaksi kännykän kaivamisen repusta hanskojen riisumisineen ja takaisin laittoineen.

Ruokatunnit, välkät menee ok.

Muuten lapsella menee koulu erinomaisesti. Tyttö osasi lukea jo 5-vuotiaana. Nyt lukee jo pitkiä kirjoja. Matikastakin saa lisätehtäviä. Keskittyminen ja tuntikäytös ovat erinomaisia. On kiltti, tunnollinen ja hyvä ottamaan ohjeita vastaan. Ekaluokkalaisilla on "tasoryhmät" matikassa ja äidinkielessä ja meidän tyttö on sillä vaativammalla tasolla niissä. Läksyt tekee nopeasti ja tahtoisi tehdä vielä lisää. On kavereita koulussa, on saanut niitä lisääkin. Puhuu myös avoimesti kavereilleen itkuistaan ja ikävistään tyyliin "Mä en vaan voi sille mitään, että tuntuu kauheelta ja alan itkeen hirveesti. On vaan niin kova ikävä.".

Ihan alkusyksyllä ei ollut tätä itkuongelmaa, vaan jäi ihan nätisti koulun pihalle itsekseen. Ongelma alkoi tossa pari viikkoa sitten. Tyttö itse sanoo syyksi, kun se koulun piha on niin iso ja aika pelottava ja miten kova ikävä hänelle tulee äitiä =/

Ja tosiaan, kuten aiemmin jo kerroin, sama ongelma on ollut 1-vuotiaana pph:lle mennessä (ekat puoli vuotta itki rankasti joka aamu) sekä päiväkodissa ryhmästä toiseen siirtyessä, myös kun vuosi sitten siirtyi eskariryhmään, niin itki aina aamuisin, mutta kyllä nyt itkee vielä enemmän hädissään.

Koululta on sanottu, että he eivät valitettavasti mitään aamuhoitoa voi järjestää, vaan se on vanhempien vastuulla. Iltapäiväkerhossa tyttömme on ja viihtyy siellä ihan hyvin.

Olen saanut pph:n hoitamaan tytön talvikautta marraskuusta alkaen maaliskuuhun saakka näin alkuun, mutta vielä olisi kuukausi sinniteltävä ennen tuota =/

Koulussa ei ole avustajia tähän käyttöön aamuisin.

Mulla on kuitenkin kohta vanhempainvartti ja vielä vaan yritän asiasta jutella, vaikka aiemmin olen jo jutellut. Samoin kouluterveystarkastus on tulossa kohta ja siellä otan puheeksi myös!

Iltapäivisin, kun haen ip-kerhosta, tyttö on jo iloinen, rupatteleva, naureskeleva ja leikkii innoissaan kavereiden kanssa. Mutta noi aamut =/

Tytön sanoin "Itku sitten vaan jossain vaiheessa loppuu kun on itkun loppumisen aika". Mutta kun kysyn miten aamu sujuu minun töihin lähtemisen jälkeen, niin tyttö sanoo että hän "itkeskelee paljon ja vähäsen leikiskelee".

Joskus on kuulemma muut sanoneet itkupilliksi, mutta joskus taas on muut oppilaat lohduttaneetkin siinä pihalla.
 
Meillä oli aikoinaan samantyyppinen tilanne, pelastuksena oli paras kaveri, joka onneksi asui lähellä ja jollla oli samanlianen lukujärjestys. Vaiva loppui vähitellen ja lapsesta on kasvanut reipas ja itsenäinen. Jotakin vaikeita kohtia elämäsää olen lahjonut karkilla. Karkki on ostettu valmiiksi ja sen on saanut heti kun hankala kohta tai päivä on ohi. Ihan siitä riippumatta, onko itkettänyt tai miltä on tuntunut. Kunhan se vaikea juttu on vaan tullut tehdyksi.
 
Toi on tosi ikävää, olisko koululla kummioppilasta joka voisi auttaa asiaa?

Mun tytölle joka on vitosella sattui kummioppilaaksi minulle entuudestaan tuttu tyttö, jonka tiesin olevan todella arka ja siksi sanoinkin, että kävellään tuota tyttöä vastaan (mentiin siis yhdessä kun tunnen tytön muualta), mun tyttö askarteli sille reppumaskotin, aina jutteli kaikenmoista ja pari viikkoa meni ja nyt tuo samainen tyttö on todella rohkea ja reipas ekaluokkalainen.

Ja minkä palkinnon mun muksu saikaan kun tämä arka tyttö oli käytävällä tullut vastaan ja läpännyt femman (siis sen läppäsyn ei rahaa) ihan spontaanisti mun tytön käteen, ja seuraavalla viikolla oli ihan itse virkannut pienen nauhan, joka nyt killuu mun tytön repussa.

Tässä siis sai kaksi lasta hienon opin, siitä miten toiseen voi tukeuta ja mitä voi saada kun toista vilpittömästi haluaa auttaa :)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä