V
vierass
Vieras
Ihana kuulla, että en ole ihan outo ajatuksíneni (niinkun kuin tuon ekan vastauksen jälkeen jo ajattelin..). Eli pitää vain suoraan sanoa, että ei käy. Taidan laittaa miehen asialle, hänen sukulaisiahan nämä tulijat itseasiassa ovat![]()
Meillä ne harvoin yökylään tunkijat ovat joko kaukana asuvat vanhempani tai sitten ulkomailla asuva sisareni, joten en heitä laske sillä lailla ulkopuolisiksi. Ja olen yhä sitä mieltä, että suurin osa juhlien järjestäjistä hössää ja stressaa aivan liikaa niiden juhlien takia. Usein heiltä menee sitten vielä jotain pieleen ennakkosuunnitelmista ja itse juhlista jää sitten päällimmäisenä mieleen, että tuo juttu meni pieleen, kun emäntä suureen ääneen sitä monen monta kertaa valittaa. Kukaan ei moisia asioita olisi edes huomannut, että joku kukkalaite puuttui pyödästä tai joku kakku jäi pois, jos emäntä itse ei olisi sitä kovasti voivotellut.
Aloituksesi kerroit sitä yöpymistilaa löytyvän, minulle se ainakin loi mielikuvan, että teillä löytyy ihan ylimääräisiä huoneita vieraiden yöpymistä varten (meillä joutuvat olohuoneessa nukkumaan). Älä myöskään pahastu, jos kyseiset vieraat jäävät tulematta kokonaan, se voi nimittäin olla ihan rahallinen kysymys, että tulisivat teille yöksi hotellin sijaan tai toisaalta tarkoittaisi hyvin aikaista lähtöä aamulla tai paremminkin aamuyöstä. Lapsiperheessä se voi sekoittaa päiväjärjestyksen pahasti ja lapset olisivat sitten vain häiriöksi juhlissa - siinä voi miettiä kahteen kertaan lähteäkö vai ei. Helpommalla pääsee lähettämällä lahjashekin postitse.