Juristi paikalla, saa kysyä!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jursus
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Voiko työnantaja kieltää vanhempainvapaan jaksottamisen? Kelan sääntöjen mukaan vanhempainvapaan voidaan jakaa vanhempien kesken niin, että kumpikin käyttää enintään kaksi jaksoa, jotka vähintään 12 arkipäivän mittasia. Onko kuitenkin työnantajalla oikeus kieltää työntekijältä tuollainen pätkiminen esimerkiksi sijaisjärjestelyjen vaikeudella perustellen? Mikä laki ja sopimukset asiaan vaikuttaa?

Jos kyse on vanhempainvapaasta, jonka ajalla on oikeus vanhempainrahaan, niin työnantaja ei voi kieltää jaksottamista. Oikeus perustuu työsopimuslain 4 luvun 1 §:ään, jonka mukaan

"Työntekijällä on oikeus saada vapaaksi työstä sairausvakuutuslaissa tarkoitetut äitiys-, erityisäitiys-, isyys- ja vanhempainrahakaudet.

Työntekijällä on oikeus pitää vanhempainvapaa enintään kahdessa osassa, joiden tulee olla vähintään 12 arkipäivän pituisia."

Vanhempainvapaan käyttämistä, alkamista, pituutta ja jaksottamista koskeva il-
moitus on tehtävä työnantajalle yleensä kahta kuukautta ennen vapaan alkamista. Jos perhevapaan kesto on enintään 12 arkipäivää, ilmoitusaika on yksi kuukausi.

Työnantajasi on ehkä sekottanut asian osittaiseen vanhempainvapaaseen (lapsen äiti ja isä sopivat työnantajiensa kanssa osa-aikatyöstä vanhempainrahakaudella siten, että kummankin työaika ja palkka ovat 40 - 60 % alalla sovellettavasta kokoaikatyön työajasta ja palkasta). Tällainen järjestely edellyttää aina työntekijän ja työnantajan keskinäistä sopimusta, eikä työnantajan ole pakko siihen suostua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kyssäri;29956382:
Lapseni peri hieman rahaa . Onko jokin takaraja , jolloin rahan pitäisi olla tilillä ?
Perunkirjoitukset on jo tehty.

Jos vasta perunkirjoitus on tehty, niin rahoja tuskin on heti tulossa. Riippuu kuolinpesän tilanteesta (omaisuuden määrä ja laatu, onko velkaa, kuinka paljon osakkaita, tehdäänkö perinnönjako osakkaiden keskinäisellä sopimuksella vai pesänjakajan toimituksena, moittiiko joku osakas perinnönjakoa jne). Perunkirjoitus on vain listaus vainajan ja mahdollisen lesken omaisuudesta, veloista ja oikeudenomistajista, ja palvelee erityisesti verottajaa. Siinä ei siis määrätä kuka mitäkin saa.

Perinnönjako on vasta se tilanne, missä päätetään mitä ja kuinka paljon kukin saa. Toki käytännössä kuolinpesä voidaan jakaa heti perunkirjoituksen jälkeen, jos tilanne on simppeli, velat maksettu / varattu niihin maksuvaraa ja kaikki siihen suostuvat.
 
Viides juristi vastaa, että tämä ei ole millään tavoin juridinen kysymys, minkä lakimies ratkaisee. Tässä yhteiskunnassa on vain tultu siihen tulokseen, että rangaistukset ovat lievähköjä.

Miten tässä yhteiskunnassa "on tultu siihen tulokseen"? Ajauduttu kuin ajopuu? Tietysti lain mukaan mennään, mutta miksi valitaan tuomiot aina skaalan lievimmästä päästä?

Miksi juristit täällä urakoivat ilmaiseksi? Pitäisikö minun avata vastaanottoketju?
 
Työnantajasi on ehkä sekottanut asian osittaiseen vanhempainvapaaseen (lapsen äiti ja isä sopivat työnantajiensa kanssa osa-aikatyöstä vanhempainrahakaudella siten, että kummankin työaika ja palkka ovat 40 - 60 % alalla sovellettavasta kokoaikatyön työajasta ja palkasta). Tällainen järjestely edellyttää aina työntekijän ja työnantajan keskinäistä sopimusta, eikä työnantajan ole pakko siihen suostua.

Kiitos vastauksesta! Todennäköisesti työnantaja juurikin on sekoittanut asian jollain tavalla. Olen hyvin miesvaltaisella pienellä työpaikalla, jossa perhevapaita ei juurikaan ole ennen pidetty.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lääkäri;29957601:
Miten tässä yhteiskunnassa "on tultu siihen tulokseen"? Ajauduttu kuin ajopuu? Tietysti lain mukaan mennään, mutta miksi valitaan tuomiot aina skaalan lievimmästä päästä?

Miksi juristit täällä urakoivat ilmaiseksi? Pitäisikö minun avata vastaanottoketju?

Niin, eduskunta säätää lait ja samalla asettaa rangaistusasteikot eri rikoksille. Rangaistusasteikon yläpää on varattu törkeimmille tekomuodoille, "tavallisia" ja lievempiä tekomuotoja on määrällisesti enemmän, joten sen vuoksi keskiarvot asettuvat asteikkojen keskivälin alapuolelle. Toisekseen oikeudenkäytön tulee olla johdonmukaista ja tekijöiden samassa asemassa käräjäoikeudesta riippumatta, joten kukaan yksittäinen käräjätuomari ei voi alkaa sooloilemaan vaan linjan tulee olla yhdenmukainen aiemman oikeuskäytännön kanssa. Jos tuomioita halutaan koventaa, tämän täytyykin lähteä eduskunnasta, muuten yht´äkkisiä muutoksia oikeudenkäyttöön ei voida tehdä.

En aloittanut tätä ketjua, mutta vastaan kuitenkin, miksi itse välillä vastailen juridisiin kysymyksiin keskustelupalstoilla. Minulla ensisijainen motivaatio on tapausten kiinnostavuus sekä oman ammattitaitoni ylläpitäminen ja kehittäminen. Lääkärit useimmiten joko hoitavat kaikenlaisia sairauksia (esim. yleislääkärit terveyskeskuksissa) tai sitten ovat selkeästi erikoistuneet johonkin lääketieteen osa-alueeseen myös virallisesti, eivätkä muuntyyppisiä sairauksia aio jatkossakaan hoitaa. Sen sijaan juristeilla ei ole mitään virallista erikoistumisaluetta, siinä mielessä että olisi jo titteliltään esim. vero-oikeuden erikoislakimies, vaan periaatteessa kaikki valmistuvat yleisjuristeiksi, jotka lähinnä työelämässä erikoistuvat tiettyyn/tiettyihin oikeudenaloihin. On kuitenkin eduksi, että saa pidettyä yllä tietynlaista monipuolisuutta ja koska työelämässä se ei yleensä onnistu, vapaa-ajallaan voi ylläpitää ammattitaitoa vaikkapa vastailemalla keskustelupalstoilla tällaisiin kysymyksiin. Täysin käyttämättöminä kun tiedot unohtuu ja vanhenee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lääkäri;29957601:
Miten tässä yhteiskunnassa "on tultu siihen tulokseen"? Ajauduttu kuin ajopuu? Tietysti lain mukaan mennään, mutta miksi valitaan tuomiot aina skaalan lievimmästä päästä?

Miksi juristit täällä urakoivat ilmaiseksi? Pitäisikö minun avata vastaanottoketju?

Viera.s otti hyvin kantaa tuomioiden rangaistusasteikon käyttämiseen, eipä minulla ole siihen lisättävää.

Myöskin syyt siihen, miksi täällä ja muuallakin toisinaan vastailen ihmisille, ovat hyvin samankaltaisia edellisen kanssa. Päivätyössäni hoidan sellaisia juridisia asioita, jotka eivät ns. tavallisen ihmisen elämää juuri kosketa. Haluan kuitenkin pysyä kartalla näistä muistakin osa-alueista, ja koen tällaisen mielekkääksi. Samalla tulee hyvä mieli, jos pystyy ehkä vähän olemaan avuksikin muille. Lisäksi olen tällä hetkellä perhevapailla ja kaipaan välillä "aikuisten maailmaa" ja työasioita, niin tämä on hyvää vaihtelua vaippojen keskelle. ;)
 
Kiitos vastauksista, niin arvelinkin että vaipparuljanssin vastapainoksi vastailette.

Mutta en minä edelleenkään tajua teikäläisten aivoituksia että miten te eduskunnan säätämää lakia tulkitsette, jos esimerkiksi raiskaustuomiota lieventää se, että raiskaajalla on vakituinen työpaikka?!?

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288336908385.html

" Hovioikeuden päätös lieventää raiskaajan tuomiota vakituisen työpaikan vuoksi ei saa hyväksyntää IS:n haastattelemilta asiantuntijoilta.

Itä-Suomen hovioikeuden päätös sotii Raiskauskriisikeskus Tukinaisen toiminnanjohtajan Kristiina Valkaman mukaan yleistä oikeustajua vastaan.

-Toivon, että tästä nousee iso keskustelu, sillä se on ainoa keino saada muutos aikaiseksi.

Rikosoikeuden professori Terttu Utriainen toivoo, että tapauksessa haettaisiin Korkeimmalta oikeudelta valituslupaa.

-Tuomion perustelut kuulostavat absurdeilta. Jos hovioikeus muuttaa näin radikaalisti käräjäoikeuden päätöstä, niin se pitää perustella erittäin hyvin.

27-vuotias mies raiskasi eroamassa olevan vaimonsa kesällä 2000. Hovioikeus lievensi miehen ehdottoman tuomion ehdolliseksi ja 70 tunniksi yhdyskuntapalvelua, koska mies oli ollut vuosia vakituisessa työssä ja koska hänellä ei ollut rikosrekisteriä."
 
Alkuperäinen kirjoittaja lääkäri;29960929:
Kiitos vastauksista, niin arvelinkin että vaipparuljanssin vastapainoksi vastailette.

Mutta en minä edelleenkään tajua teikäläisten aivoituksia että miten te eduskunnan säätämää lakia tulkitsette, jos esimerkiksi raiskaustuomiota lieventää se, että raiskaajalla on vakituinen työpaikka?!?

Saako raiskata, jos on vakituinen ty

" Hovioikeuden päätös lieventää raiskaajan tuomiota vakituisen työpaikan vuoksi ei saa hyväksyntää IS:n haastattelemilta asiantuntijoilta.

Itä-Suomen hovioikeuden päätös sotii Raiskauskriisikeskus Tukinaisen toiminnanjohtajan Kristiina Valkaman mukaan yleistä oikeustajua vastaan.

-Toivon, että tästä nousee iso keskustelu, sillä se on ainoa keino saada muutos aikaiseksi.

Rikosoikeuden professori Terttu Utriainen toivoo, että tapauksessa haettaisiin Korkeimmalta oikeudelta valituslupaa.

-Tuomion perustelut kuulostavat absurdeilta. Jos hovioikeus muuttaa näin radikaalisti käräjäoikeuden päätöstä, niin se pitää perustella erittäin hyvin.

27-vuotias mies raiskasi eroamassa olevan vaimonsa kesällä 2000. Hovioikeus lievensi miehen ehdottoman tuomion ehdolliseksi ja 70 tunniksi yhdyskuntapalvelua, koska mies oli ollut vuosia vakituisessa työssä ja koska hänellä ei ollut rikosrekisteriä."

Shit happens.
Hoitovirheisiin kuolee enemmän ihmisiä kuin liikenteessä | Kansan Uutiset | Verkkolehti
 

Ah, arvasin odottaa tälläistä reaktiota. Todella näppärä oivallus. Jos olet itsekin juristi niin voi hurja sitä kuka sinun vastapuolella joutuu kärvistelemään! Eihän sillä ihmispololla ole mitään mahdollisuuksia!

Mutta miten se, että erilaiset arvauskeskuslääkärit ja valelääkärit (jotka kuitenkin tekevät ihan käsilläänkin konkreettista työtä eivätkä pelkästään papereita pyörittele) tappavat ihmisiä, tekee ihan normimeiningiksi ja hyväksyttäväksi sen, että tässä maassa raiskauksista ja muistakin väkivaltarikoksista annetaan aivan naurettavia tuomioita? Löytyykö tähän hyvä vastaus taikka sopiva linkki?
 
lääkäri: Sinulla näyttää olevan haasteita luetun ymmärtämisessä. Enkä tiedä, mitä tarkoitat "teikäläisillä", sillä lainaamasi juttu nimenomaan kertoo siitä, että näkemykset vaihtelevat. Käräjäoikeus oli toisella kannalla, kuten myös monet asiaan kantaa ottaneet oikeustieteen ammattilaiset. Niin olisin minäkin ollut, mutta en ole Itä-Suomen hovioikeuden tuomari tai mikään muukaan tuomari. Oletko sinä siinä käsityksessä, että kaikki lakimiehet olisivat tuomareita? Oikeustieteellisen korkeakoulututkinnon suorittaneista vain n. 5 % on tuomareita, eli hyvin pieni osuus, enkä usko että tältä palstalta heitä löytyy. Sitä paitsi tuomarit eivät saa päätöksiään jälkikäteen selitellä.

Kuvittelitko muuten saavasi enemmän painoarvoa sanomisillesi lääkäriä leikkimällä? Kyllä sinä olet jo pari viestiä sitten paljastanut, että sinulla ei ole korkeakoulututkintoa miltään alalta.
 
Moi,

Voisiko joku ihan rautalangasta vääntää miten kallista on uskotun miehen käyttäminen yhteisomistussuhteen purkamisessa avioparin välillä (riitainen ero-prosessi). Joskus tuntuu että juristi keskenään sopii AA kaverinsa kanssa, että putsataan tuo pari, ja sitten uskottu mies kirjelmöi ja toimii kaikin tavoin hitaasti jne. jne. Ja lasku sen kuin kasvaa. Onko oletukseni n. 30.000 euron normi kuluista tyypillinen?
Ukko, ei tunnu uskovan, että kun välittäjä ottaa saman kämpän myynnistä n. 10.000, ja välittäjällä on kova intressi myydä se, jotta ylipäätään saa palkkionsa. Niin uskotulla mielhellä ei ole niin suurta interssiä, sillä hän saa palkkionsa kuitenkin ja oikeastaan mitä pitempään menee ja mitä enemmän hän kirjelmöi, niin sitä mehevämpi lasku. Olenko oikeassa? Ja kuinka paljon tätä lakimies - lakimies kimppaa yhdessä sopien oikein tapahtuu. Voinko edes menestykselliesti vaatia toista uskottua miestä kuin sitä jonka vastapuoli nimeää....? Vai onko sekin yritys ihan turhaa....?

Nim. kiva olisi olla perillä asioista!




Minulla on tässä hieman aikaa tuhlattavana, joten saa kysyä jos on jotain lakikysymyksiä mielessä :)
 

Yhteistyössä