K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ellei tähti ala jo laskea… Moni näki kerran ja se riitti.
Oletko se menneen talven lumia -huutelija, jonka mielestä K ei ollut edes vuonna 2023 viisujen jälkeen missään suosittu ja oli vain yhden biisin ihme? Kolme vuotta myöhemmin hän keikkailee edelleen kesän kaikilla festareilla, tekee ulkomaankiertueen ja esiintyy ulkomaisilla festareilla. Tämä ulkomaankiertue on hänen kolmantensa eli joko yksi kerta ei ulkkiksille riittänyt tai sitten hän on saanut uusia faneja.
Ja mitä tulee loppuunmyytyihin keikkapaikkoihin on aika suhteellinen väite. Maustetytöt ovat myyneet loppuun 300-500 ihmisen keikkapaikkoja ulkomailla. Jos siis K:n ensi syksyn keikoille tulee vain kolmasosa tilaan mahtuvasta määrästä, on hän silti suositumpi kuin Maustetytöt. Enkä vähättele nyt Maustetyttöjä, he ovat suosionsa ansainneet, mutta yritetäänpä nyt ymmärtää ihan perustason matematiikkaa.
 
Olin sillä myöhemmällä. Ja juu oli Boojan, en oikein ees tiennyt kuka se tyyppi on, ja ihmettelin sitä hösäämistä siitä 😅. Mut joo, kyllä sitten opin
Mutta olit bongannut K:n viisuista kuitenkin? Joo, sääli, ettei pitänyt sitä supersöpön (ja sexyn) imagoaan ainoana. Ja ollut tilanteen tasalla arvostuksensa suhteen ja näyttänyt, että hyväksyy sen.
 
Mutta olit bongannut K:n viisuista kuitenkin? Joo, sääli, ettei pitänyt sitä supersöpön (ja sexyn) imagoaan ainoana. Ja ollut tilanteen tasalla arvostuksensa suhteen ja näyttänyt, että hyväksyy sen.
Vaikeaahan siltä K:lta oli sinä keväänä välttyä😅. Oikeastaa UMK:n perusteella ne liput ostin, nehän myytiin sitten loppuun. En ollut instassa tuolloin, joten jäi kai sen takia koko Bojan huomaamatta, siellähän se taisi K:n kanssa heilua, opin myöhemmin.
 
Sivistynyt ihminen ymmärtää, mitä eroa on kritiikillä ja haukkumisella. Hän osaa myös perustella väitteitään ja tuo keskusteluun aivan muuta kuin haukkumasanoja. Hän osaa siis argumentoida. Lihapulla- tai animehahmo-kommentoija on vain kateellinen, katkera ja omien täyttymättömien haaveidensa projisoija. Säälittävä tyyppi.
Kyllä mun mielestä sana animehahmo on vielä kritiikin piirissä 🤔
 
Junttijuttuja vaan kirjotat, kukaan ei ole noin paskana painostaan kuin epävarma juntti.
En edes joka päivä kirjoita aiheesta että, nytkin on ollut paljon muita juttuja mihkä oon keskittynyt ja lähinnä paino pysyy samassa, kun en ole jaksanut aktiivisesti tehä mitään muutosta ruokavalioon, vaikka leivästä täällä valitettiin. Mutta minusta se kolme palaa ruisleipää ei ole paljon.
 
Olen JO- ja Bojan-fani, mutta jos JO:lla on Suomessa noin 7000 kuuntelijaa ja Käärijällä yli 150 000 kuuntelijaa, et voi mitenkään väittää, että areena olisi myyty JO:n takia. Aivan turhaa vastakkainasettelua ja typerää ilkeilyä.
Oon kanssa JO fani ja oon samaa mieltä, vaikka en K fani ole ollenkaan. Varmaan tosi tosi pieni porukka on ostanut liput JO takia. Itse ehkä oisin ostanut sen takia, mutta oli jo ennalta varattu matka siinä niin ei pääse
 
Oletko se menneen talven lumia -huutelija, jonka mielestä K ei ollut edes vuonna 2023 viisujen jälkeen missään suosittu ja oli vain yhden biisin ihme? Kolme vuotta myöhemmin hän keikkailee edelleen kesän kaikilla festareilla, tekee ulkomaankiertueen ja esiintyy ulkomaisilla festareilla. Tämä ulkomaankiertue on hänen kolmantensa eli joko yksi kerta ei ulkkiksille riittänyt tai sitten hän on saanut uusia faneja.
Ja mitä tulee loppuunmyytyihin keikkapaikkoihin on aika suhteellinen väite. Maustetytöt ovat myyneet loppuun 300-500 ihmisen keikkapaikkoja ulkomailla. Jos siis K:n ensi syksyn keikoille tulee vain kolmasosa tilaan mahtuvasta määrästä, on hän silti suositumpi kuin Maustetytöt. Enkä vähättele nyt Maustetyttöjä, he ovat suosionsa ansainneet, mutta yritetäänpä nyt ymmärtää ihan perustason matematiikkaa.
En oo.
 

Yhteistyössä