K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Täällä sitä mennään ääripäästä toiseen. Aina ollaan suhteessa ja kihlat tulossa. Omassa elämässä ei vissiin tapahdu koskaan mitään, kun on keksittävä näitä juttuja muista.
 
Jos se olikin B joka jätti S:n ja nyt haluaa takaisin?
Tiedän, ettet halua hyväksyä sitä, mutta B ja S päättivät suhteensa hyvässä sovussa. Kyse oli ennen kaikkea aikatauluista: syyskuun ja joulukuun välisenä aikana S kuvasi ST:n viidettä tuotantokautta, ja sen jälkeen – aina kesäkuuhun 2025 saakka – hän näytteli Broadway-näytelmässä. Vuoden aikana B ja S olisivat ehtineet nähdä toisiaan vain neljänä päivänä.
 
Koko viimein vuoden aikana oli tykännyt vain yhdestä ja tänä vuonna ei yhdestäkään paitsi kesäkuun lopulla ja viime yönä🤔 Sadietykkäilyt taas alkaneet myöskin, loppuivat silloin yhtäkkiä heinäkuun 2024 jälkeen.
Eihän B ole tykännyt yhdestäkään Sadien postauksesta kahteen vuoteen. Ja ylipäätään on tykännyt vain kahdesta vuoden 2024 aikana. Tänä vuonna on tykännyt Damonin postauksista 25.6. ja 18.7. Kris on se, joka noita tykkäyksiä on Damonille laitellut enemmän.
 
Tiedän, ettet halua hyväksyä sitä, mutta B ja S päättivät suhteensa hyvässä sovussa. Kyse oli ennen kaikkea aikatauluista: syyskuun ja joulukuun välisenä aikana S kuvasi ST:n viidettä tuotantokautta, ja sen jälkeen – aina kesäkuuhun 2025 saakka – hän näytteli Broadway-näytelmässä. Vuoden aikana B ja S olisivat ehtineet nähdä toisiaan vain neljänä päivänä.
Jos jokin suhde ylipäätään oli olemassa tai edes tapailua, niin se päättyi jo heinäkuussa tai viimeistään elokuun alussa 2024. Siihen päättymiseen ei todellakaan vaikuttanut mitkään aikataulut syksyllä, kun mikään kunnon suhde ei edes ehtinyt alkaa. B itse sanoi, että kyse oli vain kollegasta ja ystävästä, ja hän varmaan nyt parhaiten tietää, mistä oli kyse.
 
Et kuule tiedä asiasta yhtään sen paremmin kuin kukaan muukaan täällä, turha yrittää esittää kaikkitietävää. ST-kuvaukset alkoi jo 2024 alussa ja hyvin ehtivät silloinkin tapailla. JO oli vapaalla lähes koko kevään 2025 ja B olisi hyvin ehtinyt viettää aikaa Amerikassa.
 
Jos jokin suhde ylipäätään oli olemassa tai edes tapailua, niin se päättyi jo heinäkuussa tai viimeistään elokuun alussa 2024. Siihen päättymiseen ei todellakaan vaikuttanut mitkään aikataulut syksyllä, kun mikään kunnon suhde ei edes ehtinyt alkaa. B itse sanoi, että kyse oli vain kollegasta ja ystävästä, ja hän varmaan nyt parhaiten tietää, mistä oli kyse.
JO perui 16. elokuuta konsertin Slovakiassa, koska B:lle tehtiin niskaleikkaus. Tuolla viikolla S oli Ljubljanassa – asia kävi ilmi kuuluisasta TikTok-kuvasta, jossa he istuivat kahvilassa kahden muun ihmisen seurassa.
PS: B ei koskaan sano olleensa parisuhteessa S:n kanssa, aivan kuten S ei myöskään puhu romanttisista kumppaneistaan. Siksi B sanoi S:n olevan ystävä.
 
Siinä vaiheessa olivat jo eronneet kun B puhui ystävistä ja kollegoista.
 
Yhteistyössä