Kaamein rangaistus minkä olet saanut vanhemmiltasi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja o_O
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="meriska";24658899]Kauheita kertomuksia, jotkut vanhemmat olleet ihan sadisteja:( Ja ajatelkaa että nykyäänkin vielä useat vanhemmat kannattavat ruumiillista kuritusta:( Minkälaisia kauhukertomuksia nykyajan lapset kertovat sitten vanhempana???[/QUOTE]

Kato kun joillekin se kuri=selkäsauna. Ja toinen vaihtoehto on rajattomuus ja se ettei kasvateta. Ei jakseta/osata tms käyttää muita keinoja.
 
Pitää vaan toivoa että useimmat tämän ketjun tarinoista ovat liioiteltuja :(

Pahin rangaistus minkä muistan oli viikkorahojen jäädyttäminen muutamaksi viikoksi kun ammuin ilmakiväärillä kylän katulamput rikki.
Koskaan en muista saaneeni mitään fyysistä rangaistusta.

Jos hölmöilin, niin isäni osasi puhua järkeä päähän. Ei vittuillen, haukkuen tai huutaen vaan ihan tyynesti mutta vakavasti puhuen. Tosin se järki pysyi siellä päässä vain seuraavaan kolttoseen asti mutta ei sitä usein tullut oltua pahanteossa.

Isäni oli kannustava ja opetti tekemään ritsat, jousipyssyt, mäkiautot ynnä muut vempaimet ja hän on täysin "vastuussa" kädentaidoistani jotka mielestäni ovat erinomaiset.

Tosi surullista lukea kammottavia kokemuksianne. :'(
 
Kyllä mä sain selkääni lapsena "jonkun verran". Kaikkiin liittyi enemmän häpeää kuin kipua. Pahin tapaus oli silti se kun äitini oli lähdössä autolla kaupoille ja veljeni kanssa estimme häntä. Leikillämme. Äitini sai tästä aivan käsittämättömät kilarit, pysäytti auton ja juoksi minut kiinni. Ja antoi ulkona pakkasessa sellaisen selkäsaunan, että oksat pois. Olin alle kouluikäinen tuolloin, ehkä 5-6v.

Muutenkin sain jonkin verran selkään, mutta ei niitä kertoja kumminkaan kauheen montaa ollut. Tukkapöllyä kanssa joskus. En millään tavalla hyväksy näitä rangaistuksia, mutta osittain se oli maalla vielä hirveän tavallista. Ja se on jäänyt kanssa mieleen, että missään linjassa rangaistukset eivät olleet. Pahimman selkäsaunan sain tosiaan leikistä yllättäen ja varoittamatta.

Minun mielestäni on aivan käsittämätöntä tämä lasten itsetunnon tuhoaminen. Minua kotona aina kehuttiin (no haukuttiinkin, mutta myös kehuttiin). Josssain vaiheessa ajattelin, että nykypäivänä kukaan ei enää harjoita kovan tason morkkausta ja haukua lapsiaan... mutta kylläpä on korviini kantautunut kaikenlaista.
 
[QUOTE="Mies";24659047]
Minun mielestäni on aivan käsittämätöntä tämä lasten itsetunnon tuhoaminen. Minua kotona aina kehuttiin (no haukuttiinkin, mutta myös kehuttiin). Josssain vaiheessa ajattelin, että nykypäivänä kukaan ei enää harjoita kovan tason morkkausta ja haukua lapsiaan... mutta kylläpä on korviini kantautunut kaikenlaista.[/QUOTE]

Joo, kyllä sitä tänäkin päivänä tapahtuu. Esim. oma siskoni tekee tätä omille lapsilleen (ehkä huomaamatta?) vaikka olisi meidän kamalasta lapsuudesta pitänyt ottaa opiksi. Jotkut vaan toistaa vanhempiensa kaavaa.
 
ite muistan hyvinkin tarkkaan kun olin noin 3-4 vanha ja mulla oli taas kerran korvatulehdus enkä sit halunnu ottaa lääkettä ku se oli niin pahan makuista ni isäni tukisti mua niin kovasti et tuntu et multa lähtee hiukset mukana..
sitten niitä kertoja on liian monia joissa mutsini mua on hakannut, töninyt, haukkunut etc milloin mulla on ollu silmä mustana tai milloin huuli halki.. ja mutsini uusi mies ystävä sitten myös heitteli mua lasten leluilla kun he saivat kaksi muksua.. milloin tämä mies mua hakkasi ja muuta "kivaa"

pakko sanoa et kiva huomata etten ole ainoa jolla on vanhemmat olleet turhankin kovia otteissaan..
nykyisin en ole juuri yhtään äitini kanssa missään tekemisissä mutta isäni kanssa olen sitä enemmänkin..
lapsuuteni ei ollut herkkua mutta se on kasvattanu musta tämmöisen kuin mitä nyt olen.. en ole toisten ovimatto enää.. koska tähän vaikuttaa myös se että olin koko peruskoulu ajan koulukiusattu... mulla ei ollu kavereita kovinkaan montaa ja nekin kaikki "kaverit" katosivat het peruskoulun jälkeen..
 
Mie sain kerran selkäsaunan, koska sanoin paskat-sanan. Meillä oli kiroilu kielletty, ainoa joka sai kiroilla oli isä. No, vieläkin siskon kanssa puhutaan paskahousu-pelistä lököpöksy-pelinä ja kirosanoille on kierto sanat mm. v**ttu on vitsit.
 
Isäni joskus kännipäissään haukkui minut "turhapuroksi", josta ei ole mihinkään. Olin silloin teini. Se on jäänyt mieleen. Tosin, muistaakseni silloin vastasi hänen haukkumisiin että toivottavasti kuolet.

Ollaan isäni kanssa ihan hyvissä väleissä nykyään.
 
Kaikennäköstä ollut, jota en edes välitä muistella. Eniten kuitenkin jäänyt mieleen, kun äitini yliannostuksen otettuani oli todennut ehdotukseen, että tulisi mukaan kanssani terapiaan, että ei tule, koska eihän hän tässä hullu ole, vaan minä...Itse olen kuitenkin tällä hetkellä sitä mieltä, että en tainnut olla ainoa hullu tuolloin.


Epäilemättä mielenterveydessäni ei olliut kaikki kohdallaan, koska yliannostuksen olin ottanut varhaisteininä, siinä voi sanoa äitini olleen oikeassa. Omalle tytätterelleni en kuitenkaan voisi kuvitella vastaavassa tilanteessa tekeväni samoin ja kieltäytyväni osallistumasta hänen kanssaan terapiaan, jos sitä vastaavan tilanteen jälkeen asiantuntijoiden puolelta suositeltaisiin. Onneksi omista ongelmistani olen päässyt kuitenkin ylitse ja elämäni on koko itsenäisen aikuisikäni ollut normaalia ja onnellista.
 
Päiväkirjat luettiin ja tavarat pengottiin, rahaliikenteestä pidettiin kirjaa pennin tarkkuudella eli mitään yksityisyyttä ei ollu, siteitäkään ei voinu ostaa ilman että käytiin kuukausittaisessa kirjanpidossa läpi. Kuitit piti olla kaikesta. Ku oli kavereita niin porukat oli korva kiinni ovessa. Teininä kännykkään tuli pistokokeita eli isä luki viestit ja puhelutiedot usein yllättäen. En tehny ikinä mitään pahaa mut tuntui kokoajan että tukehdun siihen valvontaan. Itse ei voinu mitään päätöksiä tehdä esim mitä haluaa opiskella ym. Olisin ottanu ennemmin selkään ku luetuttanu isällä kaikki tamppooniostokset ja päiväkirjat... Ja ne tuhannet kysymykset kaikesta..
 
Väkivalta. Kasvoihin kohdistettu oli pahin.
 
Vyöllä lyöminen, se sattuu ihan helvetisti. Tätä mutsi käytti muhun, en muista että kukaan muu meistä neljästä olisi siitä saanut kintuilleen. Ja mä olin tosi kiltti lapsi, kiltein meistä kolmesta.

Aikuisena sitten on tuo perheen ulkopuolelle jättäminen. Ja ei halua mun lasta elämäänsä. Muut lapsenlapset on sille tärkeitä ja huomioi heitä koko ajan kaikella tavalla. En tiedä mistä tämä rangaistus/kosto on. Olen aina ollut vähän huonommassa asemassa mutsille kuin muut sisarukset. Häpesi ainakin esim. mun ujoutta ja arkuutta tosi paljon. Ja kävelinkin kuulemma tosi rumasti. Ja kaikkea muuta.
 
Meillä on ollut mun äidin kanssa varsin riitaisat välit koko mun lapsuuteni ajan, en ollut varmaan kuutta vuotta täyttänyt, kun ekan kerran kyselin isältäni, että miksei äiti rakasta minua niinkuin muita sisaruksiani. Ikinä ei kuitenkaan meillä käytetty väkivaltaa, mutta se henkinen puoli satuttaa yhä edelleen ja vaikuttaa itsetuntoon ja itsensä arvostamiseen aika paljon. Kaikista pahin taisi olla se, kun eräänä päivänä äitini haki minut autolla koulusta (olin yläasteella) ja kerroin äidilleni olevani koulukiusattu ja itkien kysyin, miksei minulla ole ainuttakaan kaveria. Äitini vastaus oli, että katso peiliin ja mieti miksei - kuka noin kamalan ihmisen kaveri haluaisi olla?

Tämä lause on siitä lähtien vaikuttanut ihan kaikkiin ihmissuhteisiin, mutta ehkä eritoten mahdollisiin parisuhteisiin: olen 24-vuotias "mallinmitoissa" oleva kaunis itsestään huolta pitävä nuori nainen, jolla ei ole eläissään ollut minkäänlaista parisuhdetta. En uskalla päästää ihmisiä lähelleni, koska pelkään, että se kamaluus paljastuu kauniin huolitellun kuoren alta, enkä voisi kenellekään ajatella sitä kohtaloa, että joutuisi elämään sisäisesti näin vastenmielisen ihmisen kanssa :/
 

Yhteistyössä