Toggle sidebar

Kaamein rangaistus minkä olet saanut vanhemmiltasi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja o_O
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
[QUOTE="vieras";24655338]Jaa, mielestäni vastaa ihan nykyajan "jäähypenkkiä", vai miksi sitä kutsutaankaan.

Ei minulle ole tuosta mitään traumoja jäänyt. Makuuhuone ei varsinaisesti ole ahdas tai ahdistava paikka.[/QUOTE]

Tosi hyvä ettei oo jäänyt, niin ajattelinkin. Mutta silti "lukitseminen" huoneeseen on mun mielestä eri asia kun avoimessa tilassa jäähyllä oleminen.
 
..Muistan myös ne kerrat kun äiti lipitteli kotona ja tanssi pitkin poikin, ensin se oli hassua, mutta sitten se jatkui ja jatkui ja kun yritti tehdä jotain muuta kuin katsoa sitä ja nauraa sen typerille jutuille niin se käveli perässä ja yritti saada kanssaan tanssimaan. ...Ja kaikennäköstä muuta ahdistavaa... Yleensä se kaikki loppui siihen että riehui pitkin kämppää taas, rikkoi tavaroita tai "antoi selkään".
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kerpele:
..Muistan myös ne kerrat kun äiti lipitteli kotona ja tanssi pitkin poikin, ensin se oli hassua, mutta sitten se jatkui ja jatkui ja kun yritti tehdä jotain muuta kuin katsoa sitä ja nauraa sen typerille jutuille niin se käveli perässä ja yritti saada kanssaan tanssimaan. ...Ja kaikennäköstä muuta ahdistavaa... Yleensä se kaikki loppui siihen että riehui pitkin kämppää taas, rikkoi tavaroita tai "antoi selkään".
Click to expand...

:hug: Sulla onkin ollut tosi rankkaa :(
 
Äiti oli aina siivouspäivinä kuin raivotar. Yhden kerran kun ei hänen mielestään tartuttu toimeen tarpeeksi rivakasti, hän heitti kaikki isossa laatikossa olleet väriliidut ja pikkutavarat roskikseen. Se oli ihan hirveää ja niitä sitten yritin noukkia sieltä. Siivouspäivät muistan aina ihan hirveinä, kun äiti huusi ja oli kuin mikäkin raivokimppu ja me lapset ei tykätty muutenkaan siivoamisesta, niin nuo huutamiset vielä pahensi asiaa.

Mitään varsinaisia rankaisukeinoja ei koskaan käytetty, mutta äiti sai välillä kamalia valituskohtauksia, jolloin se itki, kirkui, kertoi kuinka pettynyt on meihin surkimuksiin ja muuta kivaa ja itsetuntoa kohottavaa.
 
Kamalilta kuulostaa nämä teidän kertomukset. Mä yritin miettiä, mikä voisi olla karmein mun saama rangaistus... En keksinyt muuta kuin että pari kertaa olen saanut äidiltä risusta takapuolelle. Eihän se juurikaan sattunut, lähinnä nöyryytti ja suututti.

En ole koskaan ollut edes arestissa, saanut mitään kännykänkäyttökieltoa tai vastaavaa - en mä koe, että mua on juuri koskaan mistään sillä lailla varsinaisesti rankaistu... Komennettu ja huudettu varmasti, mutta ihan syystäkin :D Kyllä mulla vaan on niin onnellinen lapsuus ollut, ettei sitä oikean tajuakaan...
 
Isä inhosi sitä, jos lapset itkivät. Minä oli tosi herkkä lasi ja itkin milloin mistäkin, ei siis mitään itkupotkuraivareita vaan hiljaista nyyhkytystä. Isä aina uhkasi, että jos en lopeta itkemistä, hän lyö. Ja myös toteutti uhkauksensa, kun yllensä tuon uhkauksen jälkeen aloin itkemään vielä lohduttomammin.
 
Tappelin pikkuveljen kanssa autossa ja isäpuoli hermostui. Ajoi syrjätielle ja laittoi meidät hakemaan risun. Tien poskessa perseet paljaaksi ja kunnon selkäsauna.
Samainen mies myös hakkasi minua remmillä perseuksille niin, että pikkuhousutkin hajosivat. Ei voinut istua viikkoon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ken guru:
:hug: Sulla onkin ollut tosi rankkaa :(
Click to expand...

Joo, mut ihan positiivista on ettei oo enää :D

En ole sen jälkeen kun kotoa pois pääsin, kokenut mitään pahempaa kuin se elämä siellä.

Nyt arvostan elämää ihan eri tavalla kuin silloin, ja kotia. Lapsena koti oli lähinnä vain se paikka minne oli ahdistavaa lähteä.. Muistan että olisin halunnut asua koulussa :D Ärsytti aina kävellä kotiin päin ja yritin aina pitkittää matkaa mahdollisimman paljon.. Paitsi sitten vanhempana, jos tiesin ettei äiti ole kotona. KAikista siisteintä oli olla kahdestaan systerin kanssa.
 
  • Tykkää
Reactions: as if
Alkuperäinen kirjoittaja .......:
Äiti oli aina siivouspäivinä kuin raivotar. Yhden kerran kun ei hänen mielestään tartuttu toimeen tarpeeksi rivakasti, hän heitti kaikki isossa laatikossa olleet väriliidut ja pikkutavarat roskikseen. Se oli ihan hirveää ja niitä sitten yritin noukkia sieltä. Siivouspäivät muistan aina ihan hirveinä, kun äiti huusi ja oli kuin mikäkin raivokimppu ja me lapset ei tykätty muutenkaan siivoamisesta, niin nuo huutamiset vielä pahensi asiaa.

Mitään varsinaisia rankaisukeinoja ei koskaan käytetty, mutta äiti sai välillä kamalia valituskohtauksia, jolloin se itki, kirkui, kertoi kuinka pettynyt on meihin surkimuksiin ja muuta kivaa ja itsetuntoa kohottavaa.
Click to expand...

kamalan ahdistavaa lukea tätä kun tunnistan itseni tekstistä.. siis jos töiden jälkeen saa etsiä kotia kaiken levälleen jätetyn tavaran ja sotkun keskeltä, myönnän että tiuskin lapsille. no yritämpä jatkaa tuskimatta kun ongelma tunnistettu. pyydän kyllä anteeksi jos olen kohtuuttomasti mäkättänyt marttyyrimäisesti siivotessani..

mun pahimmat rangaistukset oli piiskaaminen, muistan ne punaiset turvonneet vyön tai oksan (jonka sai itse hakea) jäljet perseellä. mua rangaistiin kun tein kakat housuun vielä ala-asteella. varmaan kerran viikossa..
 
Fyysinen ja henkinen väkivalta, ainainen nolaaminen ja yksityisyyden puuttuminen. Väkivalta oli jopa turhaa, tätä jatkui niin kauna kunnes muutin pois kotoan 19vuotiaana.
Sain selkää vaikka en ollut mitään pahaa tehnyt esim. liimasin kiiltokuvia mutta liiman haju ei miellyttänyt isää.
 
Äitini harrasti suuttuessaan mykkäkoulua.Se saattoi olla kuukausiakin puhumatta kun suuttui.Pahinta oli se että jätti kohteensa täysin huomiotta.Esimerkiksi kattoi pöydän vain neljälle kun meitä oli viisi,eli sille kelle vihoitteli ei lautasta pöytään katettu.
Selkäsaunan olis kestänyt mutta se että kohteli kuin ilmaa ja sitä saattoi tosiaan kestää kuukausiakin,se oli pahinta.
 
Tämä ei ollut rangaistus vaan arkea.
Olin 4-5 vuotias kun vanhemmat olivat olleet naapurissa istumassa iltaa. Seuraavana aamuna naapurit soittivat, isä oli sammunut heidän vessaansa ja piti hakea pois. Äiti huusi, riehu ja mellasti, lähetti minut matkaan ja käski tuoda kellarikäytävää etti ihmiset näe.
Oli pienelle maailman pisin ja pelottava tie, 9. kerroksesta alas, ulos ja naapurirappuun,9.kerrokseen ylös ja ovikelloa soittamaan. Naapurit sitten vihaisina ohjasivat minut kylpyhuoneeseensa jossa isä makasi sammuneena housut nilkoissa lattialla. Itkin ja ravistelin ja tukistelin naapureiden nauraessa vieressä.
En muista miten, mutta hereille sain ja sitten taas 9.kerroksesta alas ja pelottavaan verkkokellarikäytävään puolisammuneen isän kanssa ja taas ylös 9.kerrokseen...
Ei ollut ainoa, mutta tämän muistin parhaiten
 
[QUOTE="vieras";24655018]Heikon itsetunnon. Koskaan ei onnistumisista kehuttu, kiitetty tai muutoinkaan positiivista palautetta annettu. Sen sijaan (aiheetonkin) kritiikki, haukut ja epäonnistumisien tonkiminen ja niistä muistuttaminen olivat arkipäivää.[/QUOTE]

Peesi.

Ja on lyöty kasvoihin, on teeskennelty sitä että tappaa itsensä kun kukaan ei välitä, ja mä olin jotain 7v ja ihan paniikissa kun äiti on vetäny (no vetäny ja vetäny) jotain pillereitä yms.
Marttyyri-äidin ja alkoholisti-isän kanssa on ollu loistavaa.

Kouluhommista eivät ikinä välittäneet, ja koulukiusaamisenkin ja itsemurhayritykset sain ihan itse "selvittää".

Rahalla on ostettu rakkautta, mutta vasta joskus 30v mun äiti sanoi, että
rakastaa mua enemmän kun kissaansa!
 
Ei mulle annettu mitään kaameita rangaistuksia. En mä muista, että mua oltais lyöty tai annettu piiskaa. En muista myöskää tukkapöllyjä tai luunappeja. Joskus mut lukittiin komeroon, mutta ei mulle traumoja siitä jäänyt.

On kyllä niitä kertoja kun vanhempani ovat mielestäni tehneet jotain väärin tai en ole pitänyt heidän tekemisistään tai sanomisistaan. Mutta mitään kaameita rangaistuksia en ole koskaan saanut.
 
:hug: halauksia kaikille! Surullista luettavaa ja tunnistan monien tekstistä itseni.

Hirveintä oli jos tein mitä tahansa väärin isäni käski hakea lähi metsästä "koivuniemenherran". Sain joka kerta selkääni enemmän ja enemmän, kunnes kerran keppi muuttui remmiin mitä läpsittiin paljaalle takapuolelle. :'(
Myös koulussa jos en ollut hyvä ja kokeista sain huonoja numeroita sain kauheat huudot etten loppupeleissä uskaltanut viedä koepapereita vanhemmille ja rustasin itse äidin tai isän nimen koepaperiin.
Olin myös murrosiässä suoraan sanottuna kauhea kakara ja aloin sitten vastaan väittämään isälleni asioista joka kerta. Ei olisi ehkä kannattanut kun silloin sain jo nyrkistä.. Onhan noita ikäviä "rangaistuksia" mitkä on jääneet mieleen..puolia tosin en ansainnut
 
Rangaistukseksi äiti kävi koivusta oksan ja hakkasi sillä paljaalle takapuolelle. tukkapöllyt muistan myös kun lähti tukko hiuksia päästä.
ja se on jäänyt mieleen kun koulussa kiusattiin, äitiä ei oikeasti kiinnostanut yhtään. itse piti osata omat asiat hoitaa jo pienestä asti. ei nyt varsinaisesti ollut rangaistus mutta sitä että tuntui ettei äiti oikeasti välittänyt. isä oli paljon läheisempi, ja hän aina oli huolehtiva ja rakastava. valitettavasti isä kuoli kun olin kymmenen, sen jälkeen elämä olikin helvettiä.
 
Meillä ei juuri ollut fyysistä väkivaltaa, henkistä senkin edestä.

Opettelin hiihtämään isäni johdolla mutta kaaduin jatkuvasti. Lopulta minua lähinnä nauratti, koska olin niin surkea ja jäin hetkeksi maahan makaamaan. Toinen sukseni oli kiinni jalassa, mutta uponneena korkeaan lumikasaan. Isäni käveli ohitseni, POTKAISI mononi niin, että jalkani vääntyi jotenkin ja suksi upposi entisestään...hän oli raivoissaan, kun en oppinut hiihtämään isonakaan lapsena ja lähti kotiin ilman minua. Sinne metsäpolulle minä sitten jäin, nauru muuttui kauhuksi kun tajusin ettei pysty hiihtämään kotiin eikä jalkakaan lähtenyt ekalla kiskaisulla irti...:(
 
Minäkin olin pakkasessa ilman kenkiä ja ulkovaatteita monet kerrat. Vieläkin itkettää se häpeän tunne jos joku ajoi autolla ohi..

Selkääni sain myös kymmeniä kertoja paksulla remmillä.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa