Kadehdin tasapainoisia ihmisiä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja valitettavasti _
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

valitettavasti _

Vieras
Olen 31v nainen ja jotenkin "pihalla" elämästä.

Itselläni oli melko hankala lapsuus ja nuoruus. Paljon ongelmia. No, pitkään luulin, että ne eivät jättäneet minuun traumoja. Ihmettelin, miten hyvin niistä selvisin. Täytettyäni 30 ne vanhat asiat kuitenkin alkoivat pyöriä päässä ja huomasin muutenkin väsyväni ja masentuvani omasta elämästäni. Ennen niin innostava "kutsumus"-työ alkoi maistua puulle. Kyllästyin kerralla kaikkeen. Minusta tuli itkuinen ja pelokas. Sain burn-outin (olinkin porskuttanut monta vuotta kuin mikäkin tehorobotti) Ahdisti ja sain paniikkikohtauksia. Ilmeisesti olin ylikuormittanut elämäni. En voinut uskoa, että kaikki kaatui kerralla niskaan. Jouduin jättämään työni, nyt olen toipumassa.

Tunsin olevani pettynyt itseeni ja elämääni. Näin sen sarjana tyhmiä päätöksiä, harkitsemattomuutta, typeryyttä ja epäonnistumisia, jotka tuntuivat loogiselle toimintaani nähden. Tajuan, että olen elänyt liian "boheemisti". En ole ajatellut nokkaani pidemmälle, en hoitanut kunnialla velvollisuuksiani. Olen tehnyt vain sitä mikä huvittaa (lapsellista) ja jättänyt paljon tekemättä. Tuntuu kuin elämä olisi kostanut minulle nyt ja vetänyt maton alta. Tässäpä nyt sitten kelaan kaikkea, kaitpa se on minulle ihan oikein. Pihalla olen kuin lumiukko kaikesta..

En tiedä onko minulla päässä vikaa, ad/hd-häiriö tai jotain muuta "mätää", kun en osaa elää tätä elämää, masentavaa. En vain osaa elää järkevästi. Olen sössinyt raha.asiat. Minulla ei koskaan kait tule olemaan omaa kotia tai muutakaan omaisuutta. Ulos-otossa on paljon paskaa..

Olen alkanut tulla kateelliseksi niille ihmisille, jotka vaikuttavat olleen tasapainoisia nuoresta lähtien. Heille, jotka ovat hyvistä kodeista. Heille jotka saivat hyvät lähtökohdat elämälle. Heille, jotka ovat aina osanneet olla järkeviä ja kauaskatsoisia. Heille, jotka ovat ymmärtäneet opiskelun ja hyvän uran tärkeyden. Heille, jotka ovat osanneet pitää hommat hanskassa ja saavuttaneet kaiken tarpeellisen. Heille, joilla nyt on viisautensa vuoksi paljon helpompaa. Heille, joille on tiedossa hyvä ja turvallinen elämä ja vanhuus aikanaan.

 
Sinulla on kokemuksia, ehkä liikaakin, mutta moni nelikymppinen nainen, jolla on elämä todella mallillaan, heittää kaiken romukoppaan. En usko, että sinä teet enää niin. Olet vielä nuori ja voit korjata tilanteesi; ole vain määrätietoinen ja käytä hyväksesi kokemuksiasi , osaat kyllä valita oikein. Nuku hyvin ja aloita liikunta; siitä se alkaa. :)))
 
Ei se helppoa ole, mutta päivä kerrallaan. Parantele nyt aluksi itseäsi. Saat kaiken mitä haluat, kun vain uskallat pyytää. Mitä jos aloittaisit hankkimalla asiaan liittyvää kirjallisuutta ja tutkisit näitä asioita itsessäsi. Olet nyt uskomuksiesi vanki, ettet voi itse tehdä asiallesi mitään. Voit ja paljonkin.

Nuissa vanhoissa asioissa voisitko ajatella, että ottaisit yhteyttä johonkin tahoon, ettv saisit keskusteluapua. Sitten olisi mahdollista hyväksyä paremmin ja muuttaa sitten kelkka kaakkoon?

Kaikkea hyvää toivotellen.
 
Olet hyvä kirjoittamaan ja analysoimaan itseäsi. Kiitos siitä, koska kirjoituksesi kosketti minua ja innosti vastaamaan takaisin. Olen sinua n. 20v. vanhempi ja meillä on kuitenkin paljon yhteisiä "ikäongelmia".

Itse olen syntyjään hyvästä perheestä ja saanut varmasti mallikkaan virikkeellisen lapsuuden, josta ei mitään ole puuttunut. Eikä minusta tullut yhtään sen "parempaa" kuin sinäkään nyt kolmikymppisenä. Työuupumus, jota ei hoidettu, ulosmittauksia sunmuuta hösäämistä ilman päätä tai häntää. Ja kadutti kuin sinuakin. Muilla oli elämä ja tasapaino, mutta mikähän minä sitten olin?

Tein sen virheen, että aloin elämään kuten uskoin elämää elettävän ja ryhdyin luomaan ympärilleni kaiken "oikein". Uskoin siihen itsekin vilpittömästi ja panostin voimani uuteen ammattiin, uuteen kotiin lainoineen, parisuhteeseen yms. Elän yhä siinä elämässä, mutta jälleen kerran kaiken rikkoneena ja kyseenalaisten. Eroa vain vanhaan on se, että olen ylpeä siitä mitä olen. Hyväksyn sen, että tällainen sekopää tulen aina olemaan ja muiden on vaan pakko kestää etteivät kaikki kasva samanlaisiksi tasapainoisiksi aikuisiksi.

Iän lisääntyessä ihmisistä tulee valtavan tylsiä tehdessään kaiken oikein ja luoden ns harmoniaa ympärilleen. Usko pois! Oma elämä on lapsissa, työssä,harrasteissa, mökkirakennuksilla ja lomamatkoilla. Sisällä ei ole oikeastaan mitään kiinnostavaa ja jos tapaa yhdenkin rehellisen tuntevan ihmisen kiittää siitä puoli vuotta onnellisena, että jippii joku hengittää edes jossakin. Tällä tarkoitan, ettei sen rehellisen ihmisen tarvitse olla Kilimanjaroa valloittava maailmanmatkaaja tai boheemi taiteilija, vaan ihan kuka tahansa ihminen työpaikalla tai lasten kanssa hiekkalaatikolla.

Se, mihin sinä vertaat elämääsi, ei tule olemaan sinun elämääsi. Se, mitä nyt mietit, on sinun yksilöllisistä kypsymistä vielä vahvemmaksi ihmiseksi, jonka homma tässä maailmassa on talloa omaa polkuaan kuin koettaa pohtia mitä varten muut mukamas ovat niin tasapainossa. Jos tuntisit heidät paremmin tietäisit ettei asia ihan niin edes ole. Kaikki eivät vain osaa ajatella kuten sinä, minkä vuoksi joudut painimaan elämäsi kanssa välillä hikisestikin.

En minä tiedä onko ajatteleminen kannattavaa, mutta sen voi sanoa että jos valehtelet itsellesi saat sen kaiken takaisin myöhemmin ja käyt yhä uudelleen samanlaisia kriisejä läpi kunnes antaudut itsellesi tajuten ettet voi muuta kuin olla mitä olet. Joten opettele vain hyväksymään tilanteesi ja kuuntelemaan sisikuntaasi. Ei se ehkä aina ole kaikkein viisainta ympäristön mielestä, mutta toisaalta jos asetat itsesi kuolinvuoteellesi tuskin tahdot muistella kuinka pomosi kiitteli sinua mainiosta työsuorituksesta vaan sitä miten elit elämäsi.

Ja jos maailma olisi vain tasapainoisia ihmisiä täynnä me ajelisimme yhä nelikulmaisilla pyörillä :D Liika tyytyväisyys on vain kehityksen jarru....







 
"Ja jos maailma olisi vain tasapainoisia ihmisiä täynnä me ajelisimme yhä nelikulmaisilla pyörillä :D Liika tyytyväisyys on vain kehityksen jarru...."

Nostan ylös tämän viestiketjun. Tässä on jo neljän Ellin viisaita ajatuksia.
Nettiaika kirjastossa loppuu ja kiirehdin vessan kautta junalla töihin.

Elämä on kipuilua, mutta liian tasainen elämä... Tänään toivon, että kaikki menee entisellä painollaan. Mutta tulevaisuudesta en mene takuuseen. Minulle on aina sattunut ja tapahtunut niin kummallisia asioita.

Eilen keskustelin erään iäkkään herran kanssa. Hän puhui niin outoja, että pelästyin.
Noin oudon tyypin seurassa en viihtyisi. Siksi kai Ellit palstat on niin leppoisaa ja turvallista seuraa.
 
Kriisinhän sanotaan olevan mahdollisuus, ja sitä se minunkin mielestäni on. On todella hyvä, että silmät alkavat aueta ja kaiken pystyy myöntämään rehellisesti. Asia kerrallaan kuntoon, hyviä neuvoja kuunnellen, apua oikeista paikoista nöyrästi hakien. Voit ehkä joskus vielä neuvoa jotakuta toista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ...:
Kriisinhän sanotaan olevan mahdollisuus, ja sitä se minunkin mielestäni on. On todella hyvä, että silmät alkavat aueta ja kaiken pystyy myöntämään rehellisesti. Asia kerrallaan kuntoon, hyviä neuvoja kuunnellen, apua oikeista paikoista nöyrästi hakien. Voit ehkä joskus vielä neuvoa jotakuta toista.

hyvin sanottu!
 
Luulenpa, että aika moni ostaa tavaraa sisäistä tyhjyyttä täyttämään. Moni myös ajattelee ihan liikaa sitä, millaiset kulissit näkyvät ulospäin. Mitä enemmän yrittää näyttää olevansa vahva ja murtumaton, sitä suurempi on riski, että kaikki rojahtaa korkealta ja kovaa.

Minusta tärkeintä on olla rehellinen itselleen. Jos et esim. osaa hoitaa raha-asioita, niin sitten asut vuokralla, leikkaat kaikki kortit poikki ja elät vain käteistä käyttäen ja esim. pakkosäästät tietyn summan kuukaudessa "katastrofirahastoon", josta saat nostaa rahaa vain esim. tiettynä aikana vuodesta. On vapauttavaa, kun kuluttaminen ja raha ei ohjaa vapaa-aikaa ja ajatuksia.

Kerroit, että olet elänyt sellaista elämää, että olet tehnyt juuri sitä mitä olet halunnut. Minusta sekään ei ole huono vaihtoehto, jos kerran päätät, että tämä on sellainen tapa elää kuin haluat. On henkisesti stressaavaa, jos et osaa päättää, mitä elämältä haluat. Jos esimerkiksi haluat elää taloudellisesti huolettomana, niin tarkoittaako se sinulle sitä, että tuhlaat rahaa niin paljon kuin haluat vai tarkoittaako se sitä, että maksat pakolliset kulut ensiksi ja kuukausittain käytät tietyn summan ihan niin kuin haluat.

Kannattaa miettiä, mitä elämältä haluaa. Et ole vieläkään vanha aloittamaan opiskelua tai muuttamaan itseäsi sellaiseksi kuin tahdot. Jos homma käy raskaaksi, kannattaa hakea keskusteluapua. On mahdollista, että sinulla on tosiaan esim. jotakin kemiallista epätasapainoa aivoissa, joka vaatii esim. lääkitystä, jotta et ole "yliaktiivinen" elämässäsi etkä ylioptimistinen. Myös keskusteluapu hyvän terapeutin kanssa voi avata uusia näkökulmia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja valitettavasti _:
Olen 31v nainen ja jotenkin "pihalla" elämästä.

Itselläni oli melko hankala lapsuus ja nuoruus. Paljon ongelmia. No, pitkään luulin, että ne eivät jättäneet minuun traumoja. Ihmettelin, miten hyvin niistä selvisin. Täytettyäni 30 ne vanhat asiat kuitenkin alkoivat pyöriä päässä ja huomasin muutenkin väsyväni ja masentuvani omasta elämästäni. Ennen niin innostava "kutsumus"-työ alkoi maistua puulle. Kyllästyin kerralla kaikkeen. Minusta tuli itkuinen ja pelokas. Sain burn-outin (olinkin porskuttanut monta vuotta kuin mikäkin tehorobotti) Ahdisti ja sain paniikkikohtauksia. Ilmeisesti olin ylikuormittanut elämäni. En voinut uskoa, että kaikki kaatui kerralla niskaan. Jouduin jättämään työni, nyt olen toipumassa.

Tunsin olevani pettynyt itseeni ja elämääni. Näin sen sarjana tyhmiä päätöksiä, harkitsemattomuutta, typeryyttä ja epäonnistumisia, jotka tuntuivat loogiselle toimintaani nähden. Tajuan, että olen elänyt liian "boheemisti". En ole ajatellut nokkaani pidemmälle, en hoitanut kunnialla velvollisuuksiani. Olen tehnyt vain sitä mikä huvittaa (lapsellista) ja jättänyt paljon tekemättä. Tuntuu kuin elämä olisi kostanut minulle nyt ja vetänyt maton alta. Tässäpä nyt sitten kelaan kaikkea, kaitpa se on minulle ihan oikein. Pihalla olen kuin lumiukko kaikesta..

En tiedä onko minulla päässä vikaa, ad/hd-häiriö tai jotain muuta "mätää", kun en osaa elää tätä elämää, masentavaa. En vain osaa elää järkevästi. Olen sössinyt raha.asiat. Minulla ei koskaan kait tule olemaan omaa kotia tai muutakaan omaisuutta. Ulos-otossa on paljon paskaa..

Olen alkanut tulla kateelliseksi niille ihmisille, jotka vaikuttavat olleen tasapainoisia nuoresta lähtien. Heille, jotka ovat hyvistä kodeista. Heille jotka saivat hyvät lähtökohdat elämälle. Heille, jotka ovat aina osanneet olla järkeviä ja kauaskatsoisia. Heille, jotka ovat ymmärtäneet opiskelun ja hyvän uran tärkeyden. Heille, jotka ovat osanneet pitää hommat hanskassa ja saavuttaneet kaiken tarpeellisen. Heille, joilla nyt on viisautensa vuoksi paljon helpompaa. Heille, joille on tiedossa hyvä ja turvallinen elämä ja vanhuus aikanaan.
Voimia ja kärsivällisyyttä Sinulle! Jo se, että selvästi osaat nähdä, mistä paha olosi johtuu, on varmasti tie oikeaan suuntaan. Elämä jatkuu, vaikeudet kasvattavat (voi vee, että se kuulostaa kamalan kliseiseltä, mutta itsekin omat sotkuni suot kahlannut).
Muista kuitenkin niissä mustissa hetkissä, että nekin joita kadehdit, kantavat omia murheitaan. Ei täällä kukaan selviä naarmuitta. Kaikki ei näy päällepäin, kaikkea ei sanota ääneen.
Toivon kaikin puolin aurinkoista kevättä ja paistetta huomiselle.
 

Yhteistyössä