Kadotetut äidinvaistot

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pelko pois
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pelko pois

Vieras
Odotamme perheeseemme kolmatta lasta syntyväksi hetkenä minä hyvänsä. Lapsi sai alkunsa hormonikierukasta huolimatta ja oli luonnollisesti melkoinen yllätys, mutta ajattelimme tähän sopeutuvamme. Taloudellinen tilanne yms. kaikki muukin "tukee" kyllä lapsen saantia, emme vain olisi kolmatta lasta ainakaan vielä/ ehkä ollenkaan enää halunneet.
Koko raskausaika on mennyt melko vauhdilla ja sen kummempia ajattelematta, mutta nyt heräsimme molemmat ajattelemaan ja keskustelemaan asiasta ääneen ihan kunnolla ja kumpikin myönsimme että emme ehkä tätä lasta halua. Harmittaa lähinnä vain ajatus koko rumban alusta alkamisesta (2 aikaisempaa lasta vielä alle kouluikäisiä myös).
Ei ole herännyt minkäänlaisia äidillisiä tunteita tätä syntymätöntä lasta kohtaan, salaa mielessä toivoo että pääsisi ajassa taaksepäin ja oltaisiin harkittu muitakin vaihtoehtoja kuin raskauden jatkaminen. Silloin vain ajattelimme, että toki tähän sopeutuu jne.
Näihin ajatuksiin voi vaikuttaa myös se, että edellisen raskauden jälkeen minulla oli synnytyksen jälkeistä masennusta joka kesti varmaan vuoden ja jonka kanssa yksin painin kun en suostunut asiaa tunnistamaan ja häpesin niin kovin. Varmaan tämän vuoksi oli todella vaikea luoda suhde vauvaan (nyt tietenkin rakkaampi kuin mikään koko maailmassa) ja ehkä miestäkin pelottaa että näin käy uudelleen, eikä tunteita lasta kohtaan herää.
Kunhan pohdin "ääneen" vihdoin ja viimein ja mielelläni kuulisin jos jollakin on jotain sanottavaa näinkin häpeälliseen ja kipeään aiheeseen.
Tuntuu äärettömän pahalta tämän tulevan pienen puolesta, että häntä ei odoteta syntyväksi onnen tunteissa ja myös se, että tullaanko hänen kanssaan saamaan samanlaisia tunteita kuin muihin lapsiin, koska syytönhän se lapsi näihin meidän tunteisiin on.
 
Mietipä asiaa näin: onko vaihtoehto, että vauva ei tule sairaalasta teidän kanssa kotiin, vaan lähtee odottamaan kuudeksi viikoksi sijaisperheeseen sitä, että voitte antaa hänet adoptoitavaksi? Onko? Voisitko tehdä niin? Sitten mieti heränneiden ajatusten perusteella oletko niin tunteeton vauvaa kohtaan kuin luulet.
 
Itsekkin sanoit, että edellisen kohdalla oli vähän samanlaista ongelmaa mutta nyt lapsi on rakkaampi kuin mikään. Uskon, että näin käy tulokkaankaan kohdalla...rakkaus lapseen herää kyllä, jos ei heti niin ajan kanssa. Itselläö kaikki 3 ovat olleet toivottuja mutta alku ajat olleet vaikeita ja ensimmäiset 3kk olen tavallaan "katunut" lapsen tekoa..Mutta tälläiset ajatukset häviää ajan kanssa kun lapseen tutustuu ja häntä oppii rakastamaan...

Ymmärrän hyvin tunteesi ja neuvoisinkin vaan antamaan itselle ja perheelle aikaa ja myyöntämään myös omat ongelmat ja mahdollinen masennusa sekä hakemaan apua!

Lisään vielä, että lapsi ei siitä kärsi mitä ajattelet nyt..
Tsemppiä tulevaan, uskon että vauvasta tulee teille kaikille rakas.
 
Missään nimessä ei ole vaihtoehtona, että lapsi pois annettaisiin. Isot sisarukset odottavat kovasti ja ei, niin tunteeton en minäkään ole, että siihen pystyisin. Tuntuu vaan niin pahalta, että meitä "harmittaa" että kohta se syntyy
 
Ei maailmassa ole yhdenlaisia oikeita tunteita. Niin tabu kun äidinrakkauskin on - niin silti se voi olla hyvin ristiriitaista. Sulla saattaa tuo masennuskin nyt painaa päälle (hormoonit vaikuttaa meillä toisilla epäsuotuisasti). Oletko uskaltautunut puhumaan neuvolassa? Itse vajosin todella vaikeaa masennukseen esikon syntymän jälkee. Se mainasi olla syy sille että emme toista hanki. Mutta sitten kuitenkin uskallauduimme. Mutta nyt uskalsin jo raskauden aikana ennakoida tulevaa - sain ammattiapua niin keskustelu kuin lääkkeenäkin (siis heti syntymän jälkeen aloitettiin). Tasasi synnytyksen jälkeistä hormonityrskyä ja ammattilaiselle taas sain purkaa noita "kiellettyjä" tuntoja.

Ei se kuopuksenkaan vauva aika ihan helppo ollut. Se onnen tunne valtasi vasta kun laspi lähenteli yhtä vuotta. Nykyään olen onneni huipulla. Rakkaus syntyi pikkuhiljaa ja työlläkin jos niin voisi sanoa. Tsemppiä.
 
[QUOTE="aloittaja";26972774]Missään nimessä ei ole vaihtoehtona, että lapsi pois annettaisiin. Isot sisarukset odottavat kovasti ja ei, niin tunteeton en minäkään ole, että siihen pystyisin. Tuntuu vaan niin pahalta, että meitä "harmittaa" että kohta se syntyy[/QUOTE]

On ihan normaalia, että muutoskohdat elämässä aiheuttavat ahdistusta. Älä syyllisty siitä, että murehdit moisia, kunhan se tunne ei liian suureksi kasva. Hyvin se menee. :hug:
 
[QUOTE="Tia";26972771]Itsekkin sanoit, että edellisen kohdalla oli vähän samanlaista ongelmaa mutta nyt lapsi on rakkaampi kuin mikään. Uskon, että näin käy tulokkaankaan kohdalla...rakkaus lapseen herää kyllä, jos ei heti niin ajan kanssa. Itselläö kaikki 3 ovat olleet toivottuja mutta alku ajat olleet vaikeita ja ensimmäiset 3kk olen tavallaan "katunut" lapsen tekoa..Mutta tälläiset ajatukset häviää ajan kanssa kun lapseen tutustuu ja häntä oppii rakastamaan...

Ymmärrän hyvin tunteesi ja neuvoisinkin vaan antamaan itselle ja perheelle aikaa ja myyöntämään myös omat ongelmat ja mahdollinen masennusa sekä hakemaan apua!

Lisään vielä, että lapsi ei siitä kärsi mitä ajattelet nyt..
Tsemppiä tulevaan, uskon että vauvasta tulee teille kaikille rakas.[/QUOTE]

Kiitos. Silläkin ehkä vähän pelottaa tulevat tunteet, koska aikaisemmat lapset ovat erittäin toivottuja ja odotettuja ja silti edellisen synnytyksen jälkeen kävikin niin, että tunteita joutuikin etsimään toden teolla lasta kohtaan, niin mitenkähän nyt kun lasta ei ole alunperin (tai vieläkään) edes halunnut perheeseen, niin herääkö nämä tunteet välttämättä ollenkaan vai säilyykö se sellainen harmi vain lasta kohtaan
 
Neuvolassa näistä tunteista en ole nyt viitsinyt puhua, alkuraskauden pahaa mieltä erehdyin tästä yllätysraskaudesta purkamaan ja edellisen synnytyksen jälkeisistä tunteista ja nyt näistä peloista, niin koin että olisi ollut parempi olla hiljaa kun ei oma täti ainakaan ymmärtänyt ollenkaan mitä tarkoitin.
Onneksi mies tuntuu ymmärtävän mitä tarkoitan ja koen ja antaa puhua näistä asioista niin paljon kuin jaksan vain jauhaa, tuntuu että se keventää taakkaa. Kamala syyllisyys vaan tulevan lapsen puolesta kun ei huvittaisi yhtään nuttuakaan valmiiksi laittaa pienelle, joka saattaa olla täällä jo ihan millloin vain (laskettu aika ollut ja mennyt jo)
 
Meillekin tuli vauva siinä vaiheessa kun ajattelimme, ettei enää lisää, kun ei kerran ole siihenkään mennessä tullut. Yhtäkkiä huomasin olevani raskaana ja täydessä paniikissa. Mies oli rauhallisempi ja tyytyväinenkin tilanteeseen.

En oikein koko raskauden aikana osannut ajatella vauvaa, ainakaan samoin kuin kahta edellistä odottaessani. Kun vauva syntyi, heräsi kyllä kaikki äidinvaistot ja hävettää ja naurattaa ajatella noita viimetalvisia ajatuksiani. Ihana rakas pallero, joka on kietonut jo isommat lapset pikkurillinsä ympärille ;). Nyt jo ihmettelen, mitä mä sitten tekisin, ellein pyörittäisi vauvarumbaa :D.

Ei, meille ei tule enää neljättä ;).
 
[QUOTE="vieras";26972915]Meillekin tuli vauva siinä vaiheessa kun ajattelimme, ettei enää lisää, kun ei kerran ole siihenkään mennessä tullut. Yhtäkkiä huomasin olevani raskaana ja täydessä paniikissa. Mies oli rauhallisempi ja tyytyväinenkin tilanteeseen.

En oikein koko raskauden aikana osannut ajatella vauvaa, ainakaan samoin kuin kahta edellistä odottaessani. Kun vauva syntyi, heräsi kyllä kaikki äidinvaistot ja hävettää ja naurattaa ajatella noita viimetalvisia ajatuksiani. Ihana rakas pallero, joka on kietonut jo isommat lapset pikkurillinsä ympärille ;). Nyt jo ihmettelen, mitä mä sitten tekisin, ellein pyörittäisi vauvarumbaa :D.

Ei, meille ei tule enää neljättä ;).[/QUOTE]

Mukava kuulla, että teillä meni sitten noin :) Eiköhän se tästä sitten meilläkin.
 
Raskauteen kuuluu myös kielteiset tunteet vauvaa kohtaan, jos näin voin lohduttaa yhtään. Itsekkin kaduin loppu metreillä, että olin vauvaa alun alkaenkaan halunnut.
 
Mun toinen lapsi syntyi vahinkona, ehkäisy petti. Rehellisesti santtuna meillä on ollu aina tosi vaikea suhde, vaikka tietysti lasta rakastankin. Kiintymyssuhdetta kuitenki ollu vaikea muodostaa, kaiken kiukuttelun, rääkymisen ja uhman on takia.
 

Yhteistyössä