Kahden tai enemmän lasten äideille

[tuleva kahden äiti]

Hei,
odotan toista vauvaa. Ikäeroksi tulee hieman alle kaksi vuotta. Olen kurkkuani myöden täynnä ihmisten kommentteja siitä, miten hankalaa ja rankkaa elämästä tulee toisen vauvan syntymän jälkeen. Itse suhtaudun asiaan positiivisella asenteella. En stressaa etukäteen väsymystä tai muutakaan.
Haluaisin kuulla kokemuksia useamman kuin yhden lapsen äideiltä (miksei myös mietteitä muiltakin) siitä elämästä toisen vauvan syntymän jälkeen. Ei kai kaikki oikeasti voi olla niin kurjaa sitten? Mulle on ehkä kaksi ihmistä sanonut jotain positiivista siitä pienestä ikäerosta. Kaikki muut tuntuvat vaan manaavan koko juttua. Onko se vaan ihmisten halua yrittää tuottaa jotain ylimääräistä stressiä mulle...?

 

[mami5]

Neljä vanhinta lastani syntyneet 7 vuoden sisällä ja vaikka välillä rankkaa olikin, muistan tuota aikaa pelkästään suurella haikeudella ja lämmöllä.
Positiivinen asenteesi auttaa kyllä jaksamaan ja rytmi arkeen vauvan synnyttyä löytyy nopeasti
Muistan myös aikoinani ihmisten kauhistelut lapsikatraastani ja omasta jaksamisestani, itseäni ne lähinnä huvittivat. Nyt nuo 4 vanhinta ovat jo reippaasti kouluikäisiä ja vanhimmainenkin on jo lentänyt pesästä... iltatähti 1.8v pitää mielen virkeänä ja mistä sitä koskaan tietää josko hänkin vielä saisi yhden pikkusisaruksen

 

[edelleen kahden lapsen äiti]

Tytöilläni on 2 vuoden ikäero ja en kyllä voi sanoa että se mitenkään hankalaa olisi ollut. Samalla ne menee siinä molemmat ja pieni vauva nukkuu melkein kuitenkin suurimman ajan, jolloin aikaa on isommalle. Kun ei enää nuku niin silloin yleensä isommat lapset haluaa leikkiä apuria joka on molemmille hyväksi. Sitten vielä se pieni asia että niistä on aina vaan kasvaessaan enemmän seuraa toisilleen vaikka eivät olisi samaa sukupuoltakaan. Ei kannata olla huolissaan, mielestäni kaikki ongelmat joita voit kohdata kahden lapsen kanssa olet jo kohdannut sen yhdenkin kanssa. tsemppiä

 

[Milla Maqia]

Meille syntyi 3 lapsi kun vanhin oli 5 ja kakkonen 1v10kk ja en muista että olisi ollut mitenkään erityisen rankkaa. Hyvin sain nukuttua ja levättyä -mielestäni. Täytyy myöntää että tekemisen puutetta ei ollut. Jos pienet nukkuivat niin esikoinen kaipasi seuraa ja tekemistä.
Jotenkin tuntuu, että muilla on aina mielipide toisten asioista ja on niin kiva kertoa kauhutarinoita siitä miten rankkaa tulee olemaan. Kyllä mullekin päiviteltiin kamalaa kohtaloa ja ihmeteltiin että et varmaan jaksa. Miksi en olisi jaksanut?? En kokenut aikaa erityisen raskaaksi. Omaa aikaa ei silloin hirveesti ollut mutta sekin aika kesti niin vähän aikaa. Nyt sitä aikaa on ihan riittämiin. Ja oikeasti, lapset leikittävät suureksi osaksi itse itsensä ja toisensa! Välillä kun yritän leikkiin mukaan niin tunnen itseni ihan ulkopuoliseksi! Toki siis vieläkin (lapset 4,6,9) leikin ja luen ja pelaan vieläkin lasten kanssa.
Ei kannata pelätä tulevaa. Aivan varmasti selviät siitä hyvin. Asenteesi on ainakin hyvä!
Onnea odotukseen!

 

[Milla Maqia]

vielä ps. minun mielestäni vauvat kulkevat niin helposti mukana, etten huolehtisi siitä. Jos ovat terveitä -tietenkin..

 

[kivasti menee!]

meillä mahtuu viiden vuoden sisään kolme lasta. eikä mitään raskasta ole ollut. ainahan pienten lasten kanssa tulee silloin tällöin univelkaa ja ns. oma aika on kortilla mut en mä ainakaan kadu yhtään. mulle kans aina silloin tällöin tullaan sanomaan että miten sä jaksat/kestät yms. mut mun mielestä ei siinä ole mitään vaikeata. tiedostan oman tilanteeni ja sen mukaan elellään. ja kivasti menee.

 

[Ei huolta]

Meillä syntyi 3.s ennen kuin esikoinen täytti 3 vuotta. Ihan hienosti meni kaikki, vaikka omat järjestelynsä siinä alkuun onkin. Tietysti päivittelyjä kuului ja tuntuivat todella ikäviltä. Mutta toisaalta jos kommentoija itse katsoo ettei hänestä siihen olisi, niin sellaisellehan se on käsittämätöntä eikä sitä voi selitellä. Täytyy vain ymmärtää

Minusta oli ihan kätevääkin, että lapset olivat pieniä samaan aikaan. Ottivat toisiltaan mallia ja "seurustelivat", vaikka tietysti yhteisleikit alkoivat vasta vuosien päästä. Päiväunet nukuttiin porukalla ja yöt vedettiin yhtä pitkästi, joskus puoleen päivään saakka! Verrattuna siihen, että perheessä olisi ollut koululaisia joita herätellä aamulla aikaisin tai viedä ja hakea koulusta, meidän rytmi oli täydellinen. Muistelenkin sitä haikeudella nyt, kun neljättä odotan ja koulu tuo omat rajoitteensa aikatauluihin, vaikka periaatteessa pitäisi olla kevyempää kun vaipparumbasta on päästy...

Minulla on ystävissä useita perheitä, joilla on 3 lasta syntynyt pienen ajan sisään ja hyvin on mennyt. Tietysti se voi tehdä parisuhteelle tiukkaa, jos ei saada järjestettyä sitä yhteistä aikaa, mutta pienet toki nukkuvat paljon ja aikaa jää kaksin oloonkin kun ei ota kodinhoidosta ja muusta liikaa stressiä.

 

[ap...]

Ette usko miten ihanaa on lukea näitä juttuja! Oikeasti olin jo alkanut ajatella, että ehkä siitä arjesta tulee sitten niin kamalaa kun kaikki väittää, mutta kyllä näitä lukiessa sellaset aatteet unohtuu. Täytyy vaan yrittää nätisti hymyillä ja vaihtaa puheenaihetta, kun paasaus taas alkaa

 

[yksi riittää]

No meillä on ollut ihan tarpeeksi kamalaa ja raskasta yhdenkin lapsen kanssa ja toista ei tule. Lapset ovat erilaisia samoin äidit ja isät. Toiset jaksavat, toiset taas eivät. En ole vuoteen nukkunut yhtään kokonaista yötä ja en oikein jaksa tehdä edes kotitöitä. Yksi lapsi riittää meidän voimavaroillemme. Tosin meillä on ollut riittämiin erinäisiä hankaluuksiakin, allergioita yms. Joillakin on tuuria, ja saavat helppoja ja terveitä lapsia, joillakin taas ei.

 

[4n mama]

Meillä neljäs tulossa ja pienten ikäero reilu vuosi.

Isoilla on 2,2v ikäeroa.

Ihan kuin muutenkin elämässä: välillä väsyttää ja on rankkaa ja välillä helpompaa. Antoisaa kuitenkin koko ajan.

Hienoa, että asenteesi on optimistinen ja valoisa, tulette varmasti pärjäämään.

 

[Meillä kaksi...]

Eka lapsi oli koliikkivauva ja sen jälkeen ns. vaativa vauva. Toisella ei koliikkia ollut, mutta hänkin oli ns. vaativa vauva. Kumpikaan ei ole viihtynyt ennen liikkeelle lähtöä hetkeäkään yksin vaan on vaatinut liikkuvan aikuisen syliin jatkuvaan vatkaukseen. Ikäeroa noilla kahdella on reilu 1,5v.

Olihan se alku aika hässäkkää, mutta kun isomman rutiineilla mentiin niin kyllähän siitä selvisi. Välillä pölykoirat murisi nurkissa, mutta sitten taas siivottiin kun jaksettiin. Mielummin tämä pieni ikäero kun useampi vuosi!!

 

[toinen tulossa myös]

Meille on myös tulossa toinen, ikäero 1 v. 7 kk. Minulle ei kukaan ole sanonut mitään pienestä ikäerosta enkä itsekään ole huolissaan mitenkään. Mutta tämä meidän esikoinen on kyllä ollut muidenkin mielestä aika ihme tapaus. 4 kk iästä nukkui jo 6-8 tunnin yöunet, nyt nukkuu 11 tuntia heräämättä, on helppo syötettävä ja nukutettava ja tasaisen rauhallinen luonne. Kerran ollut sairas, kuumeessa, kun tuli 4 hammasta yhtä aikaa. Silloinkin oli kuin tavallisesti, tosin vähän hitaammalla tempolla. Jos toisen samanlaisen saan, niin hyvä on. Tosiaan, lapsia on niin erilaisia.

 

[asenteesta kiinni]

Jaksaminen on tosi paljo asenteesta kiinni. Meillä 3 lasta ja esikoisen ja keskimmäisen ikäero 1v.1,5kk.
Eihän se alku kahen pienen kans tietenkään mitään ihan helppoa ollu, mut ei läheskään niin rankkaa, mitä ite etukäteen kuvittelin.
Esikoisen ulkoillessa,vauva nukku päiväunia.Ja kakkonen oli helppo vauva,ni aikaa riitti hyvin esikoisellekin.Kyllä siihen uuteen tilanteeseen tottuu pian ja ei muistakaan millaista oli yhen kanssa.
Nyt nämä meiän lapset ovat hyviä leikkikavereita,kun on lyhyt ikäero.Ulkoilevat ulkona keskenään,ei tarvi olla yksin...
Kahen pienen kanssa pystyi myös liikkua vielä hyvin, kun mahtuivat kaksosten rattaisiin yhtä aikaa.
Jos edellinen nukkuu jo suht hyvin yönsäkin,niin ei se ole liian rankkaa.Kannattaa lopettaa yöpalvelut edelliseltä hyvissä ajoin,niin jaksaa sit ite paremmin.

 

[punaisesta tuvasta kuuluu]

Paljon riippuu sattumasta. Usein kahden vuoden ikäero on siksi rankka, että esikoinen ei välttämättä vielä nuku yhtenäisiä yöunia. Jos on siis valvonut jo ennestään pari vuotta esikoisen kanssa ja vielä joutuu toiset pari vuotta valvomaan, niin se jo yksistään voi olla liikaa.

Paljon toki riippuu myös tukiverkoista. Meillä mies tekee yrittäjänä paljon reissuhommaa (mm. nyt Kiinassa kolmisen viikkoa) ja isovanhemmat asuvat kaukana, joten olen käytännössä usein ihan yksinhuoltajana, joka tekee elämisestä aika rankkaa. Omakotitalossa asuvana on tietysti paljon hoidettavana ihan eri tavalla, kuin jos asuisimme kerrostalossa esim. pihaa en ole ehtinyt vieläkään haravoimaan.

Itselläni on taipumusta anemiaan (runsaat kuukautiset), joten sekin on yksi seikka, mikä herkästi aiheuttaa lisää väsymystä, kun ei muista syödä ja juoda kunnolla. Tiheät raskaudet vaativat aina keholta paljon. Entisaikoinahan raskaudet aiheuttivat sen, että äideiltä putosivat hampaat, kun ruoasta ei saanut kalsiumia tarpeeksi! Ruoanlaittoakin voi tehdä terveellisesti ja nopeasti, kunhan opettelee.

Paljon riippuu sitten myös ihan lapsen perustemperamentista. Jos 2-3 vuotias on uhmaiässä ja kiukuttelee koko ajan JA nukkuu yönsä huonosti JA vauva on vaativainen kitisijä JA nukkuu yönsä huonosti, niin ei ihme, jos elämä tuntuu todella raskaalta.

Pidä huoli, että saat nukuttua edes vaikka kerran viikossa tarpeeksi. Yritä saada lapsille jotakin rytmiä (esim. nukkuvat päiväunet yhtä aikaa) ja yritä saada itsellesi omaa aikaa, jotta jaksat arkea paremmin.

 

[Milla.]

Mun mielipide ikäerosta on, että haluan että ensimmäinen on kunnolla itsenäinen ennen toista, eli 3-4-vuotias. Arvatkaa vaan saanko aina kuulla repliikkejä, että "pienemmällä ikäerolla niistä olisi enemmän seuraa" jne. ja sitten ihmetellään kun puolustelen että eipähän tarvi syöttää kahta tai hommata tuplarattaita.

Pointti oli siis, että oletpa ihan minkälainen äiti vaan mielipiteinesi niin aina joudut arvostelun kohteeksi. Asenteesta se on kiinni! Positiivista mieltä ja syksyä ap:lle ja muillekin

 

[Mii83]

Täällä on kaksi lasta, 3v. ja 6vk. Ei tää elo ainakaan mitään kamalaa ole. Toki onhan noilla lapsilla isompi ikäero. Esikoinen lopetti sopivasti yöheräilyt jokunen kuukausi sitten ja kuopus on tosi hyvä nukkuja, ainakin toistaiseksi. Mä itse toivuin synnytyksestä tosi hyvin, ei ole oloa että olisi edes synnyttänyt.

Eli ei se aina kamalaa ole. Toki voi olla rankkaa jos kaksi vauvaa. Varsinkin jos molemmat vaikka herättävät öisin eri aikaa. Sitä kun ei koskaan tiedä...kaikki voi mennä todella hyvinkin!

 

[Hissu*]

Itsekin odotan toista,ikäeroa tulee vain 1,9kk. Ja olen todella kauhuissani tulevasta. En niinkään muiden kauhistelujen takia vaan yksinkertaisesti tiedän, että se tulee olemaan itselleni todella raskasta. Esikoinen on ollut oikea enkeli, helppo, rauhallinen ja hyvä nukkuja. Toki nyt, kun hän on reilun vuoden, hermoja koetellaan tämän tästä. Kakkonen oli puhdas vahinko,enkä kovin onnellinen raskaudesta ole, vieläkään, vaikka olen varma, että kunhan vauva syntyy olen aivan myyty ja totta kai onnellinen hänestä. Mutta...valvomiset, yösyötöt, ruokailut, pukemiset jne..tuntuvat kamalan raskailta - jo nyt. Ja se, että olen kotona vielä min 2 vuotta. Mutta parasta tässä on se, että minulla on jo valmiiksi synkkä kuva tulevasta, joten en voi kun ilahtua kaikesta positiivisesta!

 

[helppoa meillä]

Meidän lapsilla on ikäeroa 1v7kk, enkä voi muuta sanoa, kuin että olen valtavan, mielettömän onnellinen siitä, että luoja soi meille lapset peräjälkeen. Ei ole ollut juuri mitään ongelmaa. Jos nyt kaivamalla pitää kaivaa jotain vaikeutta, niin ehkä ensimmäiset 3kk kun vauva vielä haki rytmiä niin saattoi joskus yöllä valvoskella 3h putkeen. Päivisin tosin nukkui jopa 6 tunnin päikkäreitä. Kun rytmi löytyi, niin nukkui yöt putkeen, tietty yösyötöt 6kk ikään asti. Silloinkin tosin piti herättää syömään. Nyt lapset on 2v4kk ja 9kk. Esikoinenkin nukkui yöt putkeen (11-12h)jo alle puolivuotiaasta eteenpäin. Helppoja, rauhallisia ja iloisia, nauravaisia ovat molemmat olleet ja ovat edelleen. Eli minulle tuon jaksamisen on tehnyt mahdolliseksi vain ja ainoastaan helpot lapset. Tuskinpa olisin toista heti perään halunnut jos esikoinen olisi ollut vaativa ja huonosti nukkuva. Ymmärrän hyvin täysin erilaisenkin mielipiteen, koska suuri vaikutus on sillä, minkälainen se eka lapsi on. Eli kuinka uupuneeksi itsensä tuntee. En pidä omia lapsiani ollenkaan itsestäänselvyytenä, vaan jaksan oikeasti edelleenkin ihmetellä, kuinka minä olen voinut saada niin helpot lapset. Haaveissa on vielä kaksi lasta lisää. Tosin vasta vuosien päästä, olen vielä nuori, joten aikaa on.
Positiivinen asenne tulevaan auttaa ihan varmasti! On se sitten kuinka rankkaa/helppoa hyvänsä, niin omien lasten hoitaminen ja kehittymisen seuraaminen on maailman hienointa!

 

[kapum]

En ehtinyt lukea noita aikaisempia kirjoituksia, mutta tässä mun kokemuksia. Meillä lapset 1v7kk ja 2kk. Täytyy sanoa että on ollut vaikeaakin, joten siihenkin kannattaa varautua vaikka positiivinen mieli auttaa asiassa. Pari kertaa olen kotona itkeskellyt jaksamistani (=väsymystä) ja soittanut miehen kesken päivää kotiin auttamaan, onneksi hänen työssään se on mahdollista. Esim. vanhempi lapsi oksentaa ruoat, laitan käden alle, yritän saada oksennuksen kannettua tiskialtaaseen mutta se valuukin lattialle ja lattialla olevassa sitterissä nukkuvan vauvan päälle... ennen kuin lattiat ja pöydät on siivottu oksennuksesta, lapset pesty ja vaatteet vaihdettu, saatu uutta ruokaa syötettyä ym. niin on omat voimat lopussa. Tai kun yrität saada vanhempaa nukkumaan ja vauva itkeskelee ja parin tunnin päästä on sama tilanne mutta päinvastoin... Tai vanhempi saa itkukohtauksia yöllä, lohdutat, heräilet ja syötät vauvaa, itsellä jää unet vähiin ja päivällä vanhempikin lapsi on kenkku kun väsyttää...

Onhan se ihanaa kun on nuo mahtavat lapset mutta musta on hyvä varautua myös henkisesti siihen, että ainakin alkuaika tuntuu olevan haastavaa. Meillä ei tosin ole hoitoapua tarjolla, joten ihan miehen kanssa kahdestaan ollaan toistaiseksi pärjäilty. Auttaa varmaan jos on mahdollisuus saada edes toinen lapsi joskus edes vähäksi aikaa hoitoon.

 

[mikä kiire...?]

En ehtinyt lukea noita aikaisempia kirjoituksia, mutta tässä mun kokemuksia. Meillä lapset 1v7kk ja 2kk. Täytyy sanoa että on ollut vaikeaakin, joten siihenkin kannattaa varautua vaikka positiivinen mieli auttaa asiassa. Pari kertaa olen kotona itkeskellyt jaksamistani (=väsymystä) ja soittanut miehen kesken päivää kotiin auttamaan, onneksi hänen työssään se on mahdollista. Esim. vanhempi lapsi oksentaa ruoat, laitan käden alle, yritän saada oksennuksen kannettua tiskialtaaseen mutta se valuukin lattialle ja lattialla olevassa sitterissä nukkuvan vauvan päälle... ennen kuin lattiat ja pöydät on siivottu oksennuksesta, lapset pesty ja vaatteet vaihdettu, saatu uutta ruokaa syötettyä ym. niin on omat voimat lopussa. Tai kun yrität saada vanhempaa nukkumaan ja vauva itkeskelee ja parin tunnin päästä on sama tilanne mutta päinvastoin... Tai vanhempi saa itkukohtauksia yöllä, lohdutat, heräilet ja syötät vauvaa, itsellä jää unet vähiin ja päivällä vanhempikin lapsi on kenkku kun väsyttää...

Onhan se ihanaa kun on nuo mahtavat lapset mutta musta on hyvä varautua myös henkisesti siihen, että ainakin alkuaika tuntuu olevan haastavaa. Meillä ei tosin ole hoitoapua tarjolla, joten ihan miehen kanssa kahdestaan ollaan toistaiseksi pärjäilty. Auttaa varmaan jos on mahdollisuus saada edes toinen lapsi joskus edes vähäksi aikaa hoitoon.

Siksi odottelenkin, että esikoinen on hieman päälle 2v, kun annetaan toiselle mahdollisuus tulla.. 3 vuotias jo tajuaa jotain, että esim äidin on pakko tyynnyttää vauvan itku jne..

 

[vielä yksi kommentti]

olihan tuossa noita kommentteja jo,en jaksanut edes kaikkia lukea. meillä esikoinen 1v10kk ja kuopus 6kk. esikoinen aina on ollut helppo lapsi,tai kuten neuvolassa sanovat,ei ole helppoja tai vaativia lapsia,vaan positiivisia ja negatiivisia vanhempia.
uskon että jos eka lapsi on suht helppo,niin ei tokan kanssa tule ongelmia,ellei oo koliikkivauva,siitä mulla ei oo kokemuksia.
ite olin ihan kauhuksissani kun oltiin sairaalasta ajamassa kotiin päin,että miten tästä selviää. mies oli varannut viikon isyyslomaa. mutta en ollut muistanutkaan kuinka paljon vastasyntyneet nukkuvat!!! passitin miehen jo seuraavana päivänä töihin
ite alusta asti yritin vauvan nukuttaa samaan aikaan päikkäreille kuin esikoisenkin ja samaan aikaan yöunille,näin saa mahd.paljon omaa aikaa. ja ruokailut sun muut kans samaan aikaan. en voi siis mitenkään sanoa alkuajan olleen rankkaa. nyt kun vauva on alkanut liikkua ja laittaa kaiken suuhunsa,esikoinen on kuitenkin jo niin ymmärtäväinen,että voin häntä pyytää ottamaan vauvalta vaaralliset esineet pois. kuitenkin esikoinen oli riittävän pieni vauvan syntyessä,ettei ole hirveesti osannut olla mustasukkainen. vauva on myös erittäin kiinnostunut esikoisen leikeistä,joten äidin seura kelpaa koko ajan vähemmän. voin sanoa,että vaikka talossa häärää kaksi pientä,niin niin helppoa on ollut,että kaipaisin jo kolmatta vauvelia

 

[edellinen]

piti vielä lisätä,että meillä on vieläpä tilanne sellainen,että mies ei auta lasten- eikä kodinhoidossa YHTÄÄN. ja sen verran voin itseäni kehua,että kun mies tulee töistä kotiin,niin aina on pyykit pyykättynä ja silitettynä,lattiat ja pöydät puhtaat ja lapset tyytyväisinä. että ei mulla verota kyllä normaalia elämää yhhtään nää lapset. niin ja äitikin on aika simpsakan näköinen

 

[jaahansa]

Eipä 3 tai 4v vielä merkittävän itsenäinen ole, kuten joku tuolla arveli...Enemmän voi niin pitkästä ikäerosta olla haittaa.

 

[Lumette]

Meillä on kaksi tyttöä, 2v4kk ja 2kk. Helpompaa on ollut, kuin kuvittelin. Tytöt on samanrytmisiä ja vauva nukkuu yönsä yhdellä syötöllä. Itekseen aika pitkälti olen lasten kanssa, mutta ihan ok pärjätään. Helpompaa on nyt kahden kanssa, kuin pelkän esikoisen ollessa vauva, koska ite osaa ottaa rennommin. Ja tosiaan meillä on yönsä hyvin nukkuvat tytöt, joten jos päivällä/illalla onkin vähä hankalampaa, niin kyllä sitä jaksaa, kun öisin saa nukkua kuitenkin.

Työtä on kädet täynnä kyllä kotona, mutta yllättävän pian sitä oppii organisoimaan ja olemaan ja kulkemaan kahden lapsen kanssa. Saa nähdä mitä aika tuo tullessaan sitten. Vielä on niin pieni tuo nuorempi meillä kuitenkin. Mutta tosiaan, kuvittelin kyllä, että olis paljon rankempaa, kun mitä sitten on ollut.

Niin, ja meillä esikko haluaa palvelua aika lailla, eli tarvii syötellä vielä ja vaippoja vaihtaa myös, ei ole itsenäinen missään asiassa täysin vielä. Mutta kyllä tuo aika riittää molemmille.

 

[alökjsgök]

Meillä lapsilla ikäeroa 2v3kk ja täytyy kyllä myöntää, että rankkaa on ollut. Esikoinen on nyt 3v ja vauva 10kk. Esikoinen on aina ollut vaativa tapaus ja tällä hetkellä on vielä uhmaikä päällä. Mikään ei siis ole hyvä, kiukuttelee ja on todella mustasukkainen vauvasta. Nyt esikoinen on vielä jättämässä päiväunia pois, eli väsyneenä tinttailee vielä enemmän... Vauva taas on kyllä tosi helppo tapaus, sellainen perustyytyväinen, joka ei turhista kitise. Mutta esikoinen tönii ja repii kaikki tavarat käsis yms, joten itkua riittää! Välillä esikoinen itkee kun vauva sotkee leikit ja sitten taas vauva itkee kun esikoinen repii lelut kädestä yms.Molemmat kyllä nukkuvat hyvin eli väsynyt en ole, mutta muuten päivät ovat välillä raskaita. Illalla nukahtavat samoihin aikoihin ja aamulla heräilevät samaan aikaan, mutta päiväunia nukkuvat harvoin yhdessä.

Nyt olen kyllä huomannu, että saattavat hetkeksi syventyä samaan leikkiin eli ehkä tämä tästä pikku hiljaa helpottaa kun esikoisen uhma ja mustasukkaisuus helpottavat ja vauva kasvaa vähän että saavat rakennettua enemmän yhteisiä leikkejä.

Onhan tässä tietysti ne hyvätkin hetkensä, mutta minusta kannattaa kyllä varautua siihen, että rankkaa on tulossa. itsestähän sitten riippu, että miten siihen "rankkaan" elämän vaiheeseen suhtautuu.