V
vieras
Vieras
21.1.2008 7:00
Raskaana olevien naisten tulisi luopua kofeiinista kokonaan.
li kahden kahvikupillisen juominen päivässä kaksinkertaistaa keskenmenoriskin, amerikkalaistutkijat varoittavat. Tuoreen tutkimuksen mukaan yli 200 milligrammaa kofeiinia päivittäin lisää riskiä selvästi.
- Naisten, jotka ovat raskaina tai haluavat tulla raskaiksi, pitäisi pidättyä kahvinjuonnista koko raskauden ajan, tutkija De-Kun Li sanoi puhelimitse uutistoimisto Reutersille.
Lin mukaan useissa tutkimuksissa on havaittu runsaan kahvinjuonnin ja keskenmenojen välinen yhteys. Tuloksiin on kuitenkin vaikuttanut se, että monet naiset lopettavat kahvinjuonnin raskausaikana, koska se saa heidät voimaan pahoin.
Kuormittaa sikiön aineenvaihduntaa
Li ja hänen tutkimusryhmänsä eliminoivat virhemahdollisuuden tutkimalla 1 063 naista, jotka eivät muuttaneet kahvitottumuksiaan raskausaikana. Ne, jotka joivat yli kaksi kupillista kahvia tai viisi tölkillistä kofeiinipitoisia virvoitusjuomia, saivat keskenmenon kaksi kertaa todennäköisemmin kuin naiset, jotka eivät nauttineet kofeiinia.
Riski näyttää liittyvän nimenomaan kofeiiniin eikä muihin kahvin ainesosiin, sillä se kasvoi myös, kun kofeiinia nautittiin virvoitusjuomissa, teessä tai kaakaossa.
Li totesi Reutersille useiden tutkijoiden uskovan kofeiinin olevan haitallista, koska se kuormittaa sikiön vielä rakentumassa olevaa aineenvaihduntaa.
- Sanoisin, että turvallinen määrä on nolla. Jos kahvia on pakko juoda, se pitäisi rajoittaa yhteen tai korkeintaan kahteen kupilliseen. Tai vielä parempi on siirtyä kofeiinittomiin vaihtoehtoihin.
Iltalehti