Kaikki on niin hankalaa taaperon kanssa

[Maira]

Mä olen ainakin huomannut et meillä mukula provosoituu kahta kauheemmin kun näkee et mä alan riemastumaan.. Joten nykyään kun alkaa se huuto, koitan pysyä ihan rauhallisena ja joskus jopa ignooraan muksun eli kattelen toiseen suuntaan..Kun se huomaa ettei se saavuta sillä huudolla mitään, se yleensä loppu..

Ja mun pahin painajainen on ulkoa sisääntulo! :O Voi luoja sitä huutoa, rimpuilua ja reuhkaamista..Jätän yleensä eteiseen yksin huutamaan kun ei siinä selitykset auta..

 

[sellasta tää on]

Mä en ole vuoteen edes haaveillut syöväni aamupalaa rauhassa. Tai käyväni suihkussa yksin. Luksusta on, jos saan käydä suihkussa vain vauvan kanssa.

Hermo menee tuohon taaperoon tasaisesti, mutta en sitä enää ulos päin näytä. Lasken vain sataan tuhanteen. Taapero meillä pelkää imuria, mutta leikin varjolla onnistuu imurointi hänen kanssaan. Vauva käyttää imuria taaperokärrynä, joten imurointi on hidasta mutta onnistuu jotenkin. Mäkin haluan hoitaa kodin, että miehen tultua töistä voitais nauttia yhdessä olosta. Tänä vuonna se "nauttiminen" on hieman erilaista kuin toivottavasti parin vuoden päästä. Toivon siis niin.

Olen aika loppu, mutta jaksan kyllä. Apuna asenne, että tällaista tämä nyt on. Lapset 10 kk ja 2v6kk.

 

[Phoebsi]

Mä en ole vuoteen edes haaveillut syöväni aamupalaa rauhassa. Tai käyväni suihkussa yksin. Luksusta on, jos saan käydä suihkussa vain vauvan kanssa.

Hermo menee tuohon taaperoon tasaisesti, mutta en sitä enää ulos päin näytä. Lasken vain sataan tuhanteen. Taapero meillä pelkää imuria, mutta leikin varjolla onnistuu imurointi hänen kanssaan. Vauva käyttää imuria taaperokärrynä, joten imurointi on hidasta mutta onnistuu jotenkin. Mäkin haluan hoitaa kodin, että miehen tultua töistä voitais nauttia yhdessä olosta. Tänä vuonna se "nauttiminen" on hieman erilaista kuin toivottavasti parin vuoden päästä. Toivon siis niin.

Olen aika loppu, mutta jaksan kyllä. Apuna asenne, että tällaista tämä nyt on. Lapset 10 kk ja 2v6kk.

Mitä, jos sinäkin vain sanoisit jollekin että nyt en kyllä jaksa? Miksi et saa käydä edes suihkussa yksin?

Mitä siinä häviää jos sanoo, että hitto miten en millään jaksaisi tätä samaa aina vaan? Joku ehkä tulee ja auttaa, kun on muuten luullut että toiset ne vaan porskuttaa.

 

["vieras"]

Tsemppiä ap!
Koita itse pysyä rauhallisena ja johdonmukaisena. Jos olet sanonut että imuroit niin imuroi vaikka metakka olisi millainen. Älä peräänny, fiksu lapsi oppii nopasti, että huutamalla saa tahtonsa läpi ja äidin lopettamaan syömisen/ siivoamisen ym.

Ota lasta mukaan touhuun. Meillä pukeminen rauhottui, kun lapsi sai itse etsiä haalarit, kengät ym. ja sammuttaa valot joka huoneesta sillä aikaa kun äiti pukeutuu.

Vaunuiluun auttoi sääntö, että vaunussa istutaan kaikkialla muualla paitsi leikkikentällä/puistossa, jossa saa kävellä vieressä. Alkuun käytettiin valjaita tehostamassa sääntöjä, nykyään jo osaa, kun olen johdonmukainen ja aina on samat säännöt.

 

["ap"]

En ymmärrä teitä, jotka sanotte, että ap itse tekee asiat hankalaksi. Kyllä elämä menee rankaksi, jos aamusta iltaan kuuntelee huutavaa taaperoa! Sittenkö on hyvä fiilis jos ajattelee, että antaa lapsen huutaa? Ongelmahan tässä on nimenomaan se kun lapsi huutaa ja sitä ei jaksa kuunnella!!!
Ap: tulin tänne palstalle ajatuksena kirjoittaa juuri samanlainen teksti kuin sinä kirjoitit. Tiedän siis tarkalleen mitä koet, eikä ole helppoa!

Juurikin näin. Lieneekö niillä jotka ajattelevat minun tekevän asioista hankalaa, olevan se lapsen huuto sitten samalla asteella, sillä oikeasti se huuto on aivan toivotonta eikä mitään pikkukitinää, jotenka sellaista ei aamusta iltaan vaan yksinkertaisesti jaksa kuunnella.

Mutta tsemppiä sinullekkin cdtyu, mukava tietää että edes yksi ymmärtää tunteen.

 

[sellasta tää on]

Mitä, jos sinäkin vain sanoisit jollekin että nyt en kyllä jaksa? Miksi et saa käydä edes suihkussa yksin?

Mitä siinä häviää jos sanoo, että hitto miten en millään jaksaisi tätä samaa aina vaan? Joku ehkä tulee ja auttaa, kun on muuten luullut että toiset ne vaan porskuttaa.

Tuli itku kun luin tätä. Kiitos sanoistasi.

Kaikki vaan näyttää pärjäävän niin hienosti ja hyvin, kirjottaa gradut loppuun tai pitää sisustusblogeja mammaLOMALLA, parisuhteet kukoistaa ja lapset leikkii tyytväisenä. Itsestä tuntuu että hyvä kun ehdin hampaat pestä. Ehkä musta ei vaan ole kotiäidiksi. Mä kun pidin niin tärkeenä että saan olla lasten kanssa kotona 3 vuotta.

Mun mies sai tosi hyvän viran, joka yhdessä päätettiin että mies ottaa. Siis tuon viran takia meillä on varaa siihen, että olen kotona muutaman vuoden. Mutta en tajunnut että olen näin yksinäinen ja mies pitkät päivät töissä. Tätä mä halusin. Mutta en taida osata enkä jaksaa. Hävettää.

 

[cdtyu]

[QUOTE="ap";24892085]Juurikin näin. Lieneekö niillä jotka ajattelevat minun tekevän asioista hankalaa, olevan se lapsen huuto sitten samalla asteella, sillä oikeasti se huuto on aivan toivotonta eikä mitään pikkukitinää, jotenka sellaista ei aamusta iltaan vaan yksinkertaisesti jaksa kuunnella.

Mutta tsemppiä sinullekkin cdtyu, mukava tietää että edes yksi ymmärtää tunteen.[/QUOTE]

Niin ja se kans, kun jotkut sanoo, että äiti antaa lapsen pomottaa. Meillä minä sanon mitä saa tehdä ja sillä selvä. Mua ei lapsi määräile! Ja silti se huutaa enkä mä voi sietää sitä huutoa joka asiasta! Mua ei vain kiinnosta, et mun elämä on muutaman vuoden ajan huutavan lapsen kuuntelua, siihenhän se hermo menee.

 

[Phoebsi]

Tuli itku kun luin tätä. Kiitos sanoistasi.

Kaikki vaan näyttää pärjäävän niin hienosti ja hyvin, kirjottaa gradut loppuun tai pitää sisustusblogeja mammaLOMALLA, parisuhteet kukoistaa ja lapset leikkii tyytväisenä. Itsestä tuntuu että hyvä kun ehdin hampaat pestä. Ehkä musta ei vaan ole kotiäidiksi. Mä kun pidin niin tärkeenä että saan olla lasten kanssa kotona 3 vuotta.

Mun mies sai tosi hyvän viran, joka yhdessä päätettiin että mies ottaa. Siis tuon viran takia meillä on varaa siihen, että olen kotona muutaman vuoden. Mutta en tajunnut että olen näin yksinäinen ja mies pitkät päivät töissä. Tätä mä halusin. Mutta en taida osata enkä jaksaa. Hävettää.

Vaikka on jotain kovasti halunnut, se ei tarkoita että siitä pitää aina tykätä ja se valinta pitää jaksaa ja jaksaa. Koska on sen halunnut ja valinnut. Mitä sitten? Ihmiset väsyvät töissä, väsyvät koulussa ja joskus rakas harrastuskin ottaa pattiin niin, että täytyy pitää taukoa hetki.

Miksi siis kotona ollessa ei saisi väsyä? Arki on raskasta.

Ensimmäiseksi: älä suorita! Riittää, kun on ruokaa ja koti on perussiisti. Eli sillä tavalla siisti että itse jaksat siellä olla ja nurkkia katsella. Eikä ole pakko aina siivotakaan, eikä kokata. Tilaa pizzat ja jätä imuri kaappiin. Kun mies tulee, vaikka tulisi kuinka myöhään, sanot että siinä on lapset, minä menen suihkuun. Ja sitten olet siellä suihkussa kanssa. Kyllä se mies pärjää, onhan hän lasten isä.

Kenenkään koti ei aina kiillä joka paikasta, ei edes KPE:n Annen. Kaikilla kiehuu joskus parisuhteessa, meillä ainakin nyt kun vauva valvottaa ja mies tekee remonttia. Olen oikea raivotar välillä, koska olen välillä niin väsynyt.

Ei ole pakko tykätä, eikä pakko aina jaksaa.

 

[Phoebsi]

Niin ja se kans, kun jotkut sanoo, että äiti antaa lapsen pomottaa. Meillä minä sanon mitä saa tehdä ja sillä selvä. Mua ei lapsi määräile! Ja silti se huutaa enkä mä voi sietää sitä huutoa joka asiasta! Mua ei vain kiinnosta, et mun elämä on muutaman vuoden ajan huutavan lapsen kuuntelua, siihenhän se hermo menee.

Niin meilläkin. Minä olen pomo, ja sekös taaperoa suututtaakin. Minun korviini sattuu huuto, enkä aina siedä sitä.

 

["Eee"]

-jos haluaisin syödä aamupalani rauhassa, pitäisi minun herätä hyvissä ajoin ennenkuin lapsi herää, koska lapsen kanssa aamupalan syönti on yhtä huutoa ja sotimista. Kun hänen mielestään kaikki ruoka mitä näkee, kuuluu hänelle. Vaikka olisin juuri syöttänyt vattan täyteen puuroa. Yhdessä syöminenkään ei onnistu. Eli siis aamu lähtee aina mukavilla huudoilla aamupalaa syödessä.

Aloitan tästä yhdestä kohdasta, kun teillä tuntuu kaikki olevan niin hankalaa...

Siis syötätkö sinä ensin lapselle puuroa ja oletat, että voisit sen jälkeen itse istua kahvimukin ja mozzarellatäytteisen ciabatan kanssa nautiskelemaan ja lukemaan aamun lehden? Miksi ette istu yhtä aikaa ruokapöytään, syö samaa ruokaa ja keskustele ruokailun lomassa yhteisistä kivoista asioista? Niin meillä ainakin toimitaan, oli aamupalaseurana sitten mun paras ystäväni tai meidän kaksivuotias.

 

["mamaa"]

[QUOTE="ap";24891917]Taidan olla sitten sen verran masentunut että teen siitä kärpäsestä härkäsen..

Mutta nyt ainakin sain hieman lisää taistelutahtoa kun huomasin että muillakin samaa ongelmaa.[/QUOTE]

Jotkut asiat ovat haastavia (lapsen temperamentista riippuen kuinka haastavia) kun on pieni lapsi! Ja on ihan ok olla väsynyt ja tympiintynyt välillä ja tämä on paljon parempi paikka purkaa sitä kuin se lapsi! Tsemppiä ap!

Luota siihen, että aikaa myöten helpottaa. Ja tuskin sinulla edes hirveä matka siihen enää, kun lapsi on jo noinkin iso. 3-vuotias usein leikkii jo ihan mukavasti itsekseen ainakin jonkun aikaa (kunnes uhma iskee ).

Yritä olla mahdollisimman johdonmukainen. Ja ota lapsi mukaan touhuamaan, ruokaa laittaessa kattila ja kauha lapselle, pölyjä pyyhkiessä pölyrätti käteen jne. Kyllä se siitä!!!

 

["Pölö"]

Meidän 2,5 veelle sanotaan et "lopeta itkeminen" kun huomataan et nyt tulee IHAN turhasta överit.. Ja se lopettaa.. En nyt lukenut koko ketjua mut meillä 3 lasta eikä tommosta enää juurikaan esiinny, yhen lapsen kanssa se muksu vaan vaatii niin paljon enemmän huomiota. Ja teksitistä päätellen oot sit antanu jossain vaiheessa sitä leikkelettä leipäs päältä ku et oo jaksanu enää huutoa. Meillä kyllä syödään (olen allerginen) eri ruokia samaan aikaan kuin lapset, kyllä ne oppii...

 

["mamaa"]

Vaikka on jotain kovasti halunnut, se ei tarkoita että siitä pitää aina tykätä ja se valinta pitää jaksaa ja jaksaa. Koska on sen halunnut ja valinnut. Mitä sitten? Ihmiset väsyvät töissä, väsyvät koulussa ja joskus rakas harrastuskin ottaa pattiin niin, että täytyy pitää taukoa hetki.

Miksi siis kotona ollessa ei saisi väsyä? Arki on raskasta.

Ensimmäiseksi: älä suorita! Riittää, kun on ruokaa ja koti on perussiisti. Eli sillä tavalla siisti että itse jaksat siellä olla ja nurkkia katsella. Eikä ole pakko aina siivotakaan, eikä kokata. Tilaa pizzat ja jätä imuri kaappiin. Kun mies tulee, vaikka tulisi kuinka myöhään, sanot että siinä on lapset, minä menen suihkuun. Ja sitten olet siellä suihkussa kanssa. Kyllä se mies pärjää, onhan hän lasten isä.

Kenenkään koti ei aina kiillä joka paikasta, ei edes KPE:n Annen. Kaikilla kiehuu joskus parisuhteessa, meillä ainakin nyt kun vauva valvottaa ja mies tekee remonttia. Olen oikea raivotar välillä, koska olen välillä niin väsynyt.

Ei ole pakko tykätä, eikä pakko aina jaksaa.

Täysi peesaus, viisaasti kirjoitettu. Eikä niiden muidenkaan elämä aina ole helppoa vaikka siltä näyttäisi eikä kukaan oikeasti AINA jaksa. Eikä tarvikaan. On ihan ok, että joskun ottaa päähän tosi paljon vaikka kuinka paljon lapsia rakastaisi ja olisi itse halunnut ne. Nih.

 

["jep"]

Tuohon yksinäisyyteen - onko sinulla ketään hoitovapaalla olevia ystäviä, tai onko lähellänne esim. asukaspuistoja tai avoimia päiväkoteja? Tuollaiset on mulle ainakin henkireikä. Yksin tai miehen kanssa kaksinkin kotona menee tasasesti hermot, mutta kun mukulat riehuttaa kunnolla lapsiporukassa, maistuu ruoka ja unikin ihan toisella tavalla. Ja itselle on hyväksi nähdä välillä muitakin aikuisia kuin oma äijä, ja huomata, että kyllä muidenkin muksut osaa.

 

["minna"]

Totta kai se ei ole helppoa ja mukavaa, jos lapsi pistää show'n pystyyn kaikissa asioissa. Mutta vielä hankalampaa on se, jos ap antaa nyt joka asiassa periksi. Ja tiedän kyllä miltä se tuntuu, koska meillä on ollut samanlaista. Hyvä kun kirjoitit tänne ja sait kommentteja. Nyt pystyt katsomaan asiaa ehkä eri kantilta ja muuttamaan toimintatapaasi. Noita tilanteita katsoo itse niin läheltä, että joskus on hyvä jonkun vähän herätellä.

Mä olen seurannut vierestä tapausta 1,5-vuotiaan mustasukkaisuudesta vauvaa kohtaan. Tää tyttö pyörittää äitiään sata nolla. Se vinkuu ja kiekuu ja voi sitä ilmettä kun äiti antaa periksi. Iskäkään ei enää kelpaa hoitajaksi, kun tietää että sillä itkulla saa äidin takaisin.

Väkisinkään ei kannata kaikkea yrittää. Meillä 1,5v. vinkuu myös sitä mun aamupalaa. Mä teen heti selväksi, että tämä on minun ja en anna. Tyttö on syönyt oman aamupalansa kyllä, joten nälästä ei ole kysymys. Eihän sitä rauhassa saa syödä, kun hän siinä hyörii ja vinkuu ympärillä, mutta jos mä nyt alan sitä sille syöttämään, ei loppua näy.

Tsemppiä!